Wildlife Photographer of the Year 2009

Se on vihdoinkin käsissä. Kirja, jossa ovat Vuoden 2009 Wildlife Photographer of the Year – kilpailun voittaneiden ja kunniamaininnan saaneiden luontokuvaajien otokset.

Ammattikuvaajien joukossa on myös nuoria, harrastelijoita. Uskomattoman upea kuva löytyy alle 10-vuotiaalta Ilkka Räsäseltä ”Heijastuksia”. Kuvassa viherpeipon rintahöyhenille heijastuva auringonvalo leikkii vedenpinnalla ja linnun höyhenissä.

Täydellinen valokuva, luontokuva on sekoitus kameran takaa peilaavan sielun näkemyksiä, eläinten käyttäytymisen ja luonnontuntemuksen osaamista, aistien leikkiä, kamerankäyttötaitoa ja onnea, ”sen” hetken vangitsemista. Sekoitus ei aina vaadi mahtavaa välinearsenaalia ja matkustusta maailman ääriin, jotkin kuvat, kuten Ilkan ovat kotitalon pihapiiristä.

Luontokuvat pysähdyttävät aina. Toisiin kuviin jäät kiinni ja ne avautuvat hitaammin, toiset sykähdyttävät, saavat sinut havahtumaan maailman monimuotoisuuden ja rikkauden keskellä.

On se hetki, kun kaikki kynttilät palavat ja koti valmistautuu pyhiksi. Joulun odotus on juuri nyt korkeimmillaan – hartaus on ilmassa. Siskoni sanoin, tänä yönä valvomme, syömme yhdessä iltapalaa ja juomme lasilliset viskiä ja viiniä.

Vielä juuri ennen unia, kun kaikki on kaunista ja hiljaista – tämä kirja sylissäni, lämmitän lasin kuumaa glögiä ja sukellan kuvien maailmaan. Huomenna ja joulupäivänä teemme oman kuvausmatkamme – ajan kanssa. Sisko hymyilee.

Alla muutama suosikki.

 

Veolia Environmentin Wildlife Photographer of the Year 2009 Gallery

Anti-Strömsö

Vältyn juuri ja juuri tukehtumasta suklaakakkuun. Saan palan alas ja nauran mahanpohjasta. Meneillään on Anti-Strömsö:n kuvaukset! Käsikirjoittaja ja ohjaaja suunnittelevat kohtauksia, jaksosta ”kotiäidin normipäivä”.

Ensimmäinen kohtaus:

Päätään pitelevä, kalpea ja tukka sekaisin heräävä äiti raahautuu hermostuneena, huokaillen vessaan ja kampeaa päälleen samat vaatteet – viime viikolta. Lapset heräilevät ja valittavat, eivät löydä vaatteitaan ja sekoilu alkaa. Tunnepurkaukset keittiössä, olohuoneessa ja eteisessä. Pienin lapsista puetaan kiireessä osaksi väärinpäin haalariin - kiidätys autoon.

Toinen kohtaus:

Verisuonet pullistuneena äiti itse juoksee myöhässä pysäkille ja palaa vielä hermostuneemmin hakemaan unohtunutta kellokorttiaan ja sitä bussin kausikorttia.

Bussissa huokailu ja hikoilu jatkuvat, puristaa päätä ja rintaa, ai, ai. Ahdistaa. Kiire! Töissä ensimmäiseksi mustaa kahvia, ei auta, toinen kuppi, ei auta, kolmas kuppi, huokailua. Yhä kasautuvat työt ja yhtä hermokireänä olevat työtoverit raapivat selkää ja ryhmähuokaus. Lähikuvaa äidin pullistuneista ja orastavan punaisista silmistä.

Kolmas kohtaus:

Iltapäivästä juoksu kauppaan, kiire - ennen viimeistä bussivuoroa. Kaupassa pystyyn kuollut äiti heittää hyllyistä tavaraa kärryyn ja löytää itsensä ahmimasta hedelmäkarkkeja kaksin käsin irtolaatikosta. Helpottaa. Päälle kolme laatikkoa suklaata. Kotona kauppatavarat sullotaan kaappiin ja lapsille pakastepihvit kiireessä pannulle. Jälkiruoaksi säästötalon vaniljaeskimo tuutti, joka jaetaan veitsellä viiteen osaan.

Loppukohtaus:

Tärisevä äiti kaatuu sänkyyn ja aloittaa yöllisen hikoilun. Lopputeksti – seuraavassa jaksossa – vi ska baka liten kaka, oh, vi är so lycklig i strömsö.

Aito ja aurinkoinen Strömsö, yleltä, sunnuntaisin.

Hidas elämä, hiljainen onni

Eivät kaikki kaipaa jatkuvaa juhlimista,
matkoja maailman ääriin,
hillittömiä haasteita,
samppanja-aamiaisia.
Tauotonta tapahtumaa.

Toisille riittää hidas elämä,
hiljainen onni.
Kissan kehräys,
kielon tuoksu,
auringon läikkä räsymaton raidoilla.

- Kerron sinulle unelmista - Sinikka Svärd.

Runoja lukien. Talvinen maisema kurkkii ikkunasta, rakkaassa paikassa. Hyvin nukutun yön jälkeen. Taustalla alakerran meteli. Talvi on kaunis juuri nyt.

Unelmat heräävät ja toteutuvat kaikessa hiljaisuudessa. Ystävä kömpii yläkertaan ja istuu vierelle. Kuva pysähtyy.

It is never too late

One special evening with my good friend. With other friends and Christmas music. We spend that night together and talked about life. What else. One evening with hot coffee, with irish mix. One evening - one other story to remember, one book, one good things to remember. Thank you Tuula!

Joyce is an Australian photographer specialized in wild life.

"When I turned 60 I felt that life was over for me," she says. My children were grown up and my grandchildren no longer paid much attention to me. One day I decided to accompany my son to the central desert in Australia. We camped, and since there was nothing to do and no-one nearby, I decided to get drunk for the first time in my life. After the second glass I grabbed a video camera and began to film. I filmed the sky, the tent, everything I felt like filming. But I was so drunk that I fell on the ground with the camera. I lay there for a few instants and noticed a line of ants walking beside me. It was as if I could hear their steps, as if that was part of a world that I had never noticed. I filmed the ants walking, and I discovered my vocation."

When we had this chat some years ago, Joyce was 71 years old. P. Coelho.

Jouluksi kotiin

Kuuntelet ystävän sydämen haavojen ääniä, kuuntelet ja mietit - miksi? Onko sillä mitään merkitystä, millä on oikeastaan merkitystä? Salaa toivot hyvän voittoa, tietäen ettei se ehkä voitakaan, toivot vahvasti kuitenkin. Tiedän, että eväät ovat tässä tapauksessa kunnossa, ne ehkä näkevät silmän, saattavat korjata tilanteen.

Pelot ovat valoillaan, mutta tässä tapauksessa ne eivät saa aikaan muuta, kuin kasvun kipuja. Sanotaan, että kova ei kipuile, se vain katkeaa lopuksi. Luja kipuilee, mutta venyy. Katsotaan minne saakka sanonta meidät vie.

Ymmärrät paljon tuskaa, ymmärrät juuri nyt kuunnella, kuunnella ja sanoa ehkä juuri ne oikeat sanat. Onko ymmärrys oikeastaan muuta, kuin oikein valittuja, harvoja sanoja, katse tai hiljaisuus?

Mitä tapahtuu, kun pelot valloittavat vierellä kulkijoiden mielet, väsyttävät kulkijat, saavat meidät unohtamaan valon, ne tärkeät, näkymättömät asiat? Saavat toisenkin vavahtelemaan uskossaan, erilaiset pelot sisälläsi heräämään. Saavat ainakin minut joskus huutamaan yössä, kuin muistuttamaan mikä pitää tiellä, kuin et niitä muistaisi.

Elämä on matka. Matkan varrella saamme ystäviä ja luomme suhteita. Parisuhde on suhteista usein se vaikein. Siinä olemme alastomia - kauniin ulkokuosin lisäksi näemme itsestämme ja toisesta myös nurjemman puolen, saumatkin. Se on syvänä ja aitona, matka ihmisestä toiseen ja kevyenä huolto- ja hankintaryhmittymä. Syvänä se vaatii kipeilyä, mutta sitähän elämä taitaa olla - ja samalla se on...

Sitoudumme eri asioiden äärelle, oppimiseen, työhön, toiseen ihmiseen, perinteisiin. Parisuhteessa sitoutuminen on mitä? Jos jätämme hankintatason pois, jää jäljelle.. luottamus. Luottamista, mihin? Onko luottamus muuta kuin uskoa? Uskoa huomiseen, että avaimesi sopii lukkoon, että heräät huomennakin, että aurinko nousee, saat puhdasta vettä hanasta tai kuulet postin tippuvan.

Usko tekee mahdolliseksi oman pienuutemme sietämisen, mutta tuo samassa hengellisyyden elämäämme. Voimme heittäytyä suuremman syliin, pienenä, mutta kauniina osana. Nöyrästi voimme katsoa silmästä silmään heikkouksiamme, kehittymättömyyttämme ja vajaavaisuuttamme. Ymmärtäen osaamme paremmin. Olemme mysteerin matkassa. Hyvillä paikoilla.

Hetken olen ajatuksissani. Kävelen ja katson kuuta. Kertaan kuulemaani, keskustelua. Asiat ovat kauniin yksinkertaisia, kuin puun varjo - ilman pelkoja, ennakkoluuloja, asenteita tai käsityksiä. Suhteemme ihmisestä ihmiseen, ihminen ihmiselle on prosessi, jossa tunteiden lisäksi törmäämme inhimillisyyteen, lujuuteen ja kovuuteen - kuten ystäväni taisi sen hyvin muotoilla. Kuinkas muuten.

Monet ovat suhteemme, ja prosessimme. Aloitamme jotakin toisaalla ja päätämme jotakin toisen läheisen kanssa.

Olen kai huomaamattani tehnyt pitkän matkan, ehkä nuoren elämäni vaikuttavimman prosessin viimeisten kuukausien aikana. Se alkoi keväällä erään erityisen ihmisen käynnistämänä ja kosketti ehkä suurinta pelkoani. Hetken syvä rauha ja turvallisuus saivat sen pintaan, josta löysin sen.

Nykyhetki on antanut anteeksi ja seurannut kipuiluani. Tiedän miten monesta asiasta olen nykyhetkeltä tämän energian varastanut. Ajanjakso on päättymässä, olen yllättynyt työn tuloksiin. Jouluksi saavun kotiin.

Alla oleva kuva on osuva tiivistelmä kuuden kuukauden projektistani - paljon vaivaa ja päivänselvä lopputulos! :)

Sateenkaaren juhla

Valo halkaisee pienen vesipisaran, saa sen nauramaan ja loistamaan miljoonia eri värejä.

Nauru tarttuu ja saa tuhannet pisarat tanssimaan maalla ja merellä. Vietämme huomaamattamme suurta juhlaa. Sinisen valtakunnan, tummien myrskypilvien tai sateenkaaren väriloisto kertokoon sen - missä pisaramme nauravat tai itkevät.

Mistä tulet pieni vesipisarani? Mistä saat alkusi, minne tiesi vie?

Tulen yläpuoleltasi. Taivaalta tipun olkapäällesi.

Tulen rinnaltasi. Syvästä ja sielukkaasta katseesta, auringonsäteestä.

Tulen takanasi kulkevasta tuulahduksesta ja jälkeesi jäävistä jäljistä.

Tulen edestäsi. Tuntemattomasta, näkymättömin sanoin kirjoitetusta tarinasta.

Tulen sisältäsi. Hengityksessäsi olen. Tulen elämän virrasta, rakkaudesta ja silmiesi takaa palavasta liekistä - sammumattomasta lähteestä.

Only a little drop of water...

(Pic from PC blog 2008)

Tonttujen aika

Kohta on se aika. Kun saat popsia suklaata, pähkinöitä, marsipaania ja nauttia glögiä sohvan nurkassa. Kohta on se aika, kun havahdut päiväunilta, vieläkin täydellä masulla. Mutta ennen sitä - on tonttujen aika.

Tiedättekö että tonttu on kokoonsa nähden seitsemän kertaa vahvempi kuin ihminen? Tai että hänen hajuaistinsa on yhdeksäntoista kertaa herkempi? Tai että tontut hierovat neniään vastakkain tervehtiessään ja hyvästellessään? Tai että tonttupariskunta saa aina kaksoset?

Huygen Wilin, Suuri tonttukirja on aarre – ja sitä etsimme taas kohta kotona kissojen ja koirien kanssa. Joka vuosi se on hukassa, mutta nyt muistutan siskoa sitä etsimään ajoissa, varaamaan illan sen ihmettelyyn yhdessä, suklaiden, hämyisten varjojen ja kynttilän valon parissa.

Hiiriä, juustoja ja pieniä ihmisiä

Törmäsin jälleen sattumalta hauskaan kirjaan. Se kertoi kahdesta pienestä ihmisestä, Hem ja Haw sekä hiiristä, Sniff ja Scurry. Siitä miten nämä neljä metsästivät herkeämättä juustoja, puikkelehtivat päivät pitkät sokkeloisessa verkostossa eksyen - ja sitten taas juustoja löytäen.

Se mitä haluamme elämältä, tavoittelemme, olivat kuvitteellisia juustoja. Sokkeloinen käytäväverkosto oli niin ikään mutkikas polkumme, seikkailumme, tiemme juuston luo. Loistava kirja ja hauska kertomus, miten lopulta nokkelat ja hauskat hiiret, kaikessa yksinkertaisuudessaan saavat suuremman saaliin, kuin omaan nokkeluuteensa kaatuvat pienet ihmiset. Erityisesti mieleeni jäi toinen pieni ihminen Haw. Miten kovasti hän yrittikään toveriaan Hemiä herättää ja saada lopettamaan juuston loppumisen surkuttelun. Saada jatkamaan matkaa.

Kirjan luettuani, palasin jotenkin kummasti ajassa taakse, aina siihen kovin raskaaseen yöhön. Yö, joka oli hiljainen, pimeä ja tyyni - tuskin ainutkaan tuulenvire liukui ilmassa tuona iltana. Maata valaisivat ambulanssin valot ja minuutit kuluivat tunteina. Seisot ja katsot kuinka suuri ryhmä ihmisiä piirittää mökin terassin ja mietit, uskaltaako toivoa, uskaltaako ajatella pahinta, katkaiseeko se minut? Odotat ihmettä ja näet samassa valoilmiön taivaalla. Suru murskaa nurin ja putoat maahan. Mitkään voimat eivät kanna. Yhdessä ystävien, perheen ja siskon kanssa aloitat nousun ja rakennat maailmaa pikkuhiljaa uudelleen.

Olen juuri tullut kotiin. Takana on ihana päivä. Miten paljon aamulla hymyilenkään, hiukset märkinä autoon - kuivaat ne auton lämmittimellä kiharaksi. Lämpimät ja kotoisat vaatteet, takana matkustaa hassu hörökorva ja ajat kauniiseen maisemaan.

Juuri näin - toistan mielessä, miten kovin pidänkään juuri näistä aamuista. Halaat ensin lämmintä harjaa ja turpaa, teet puutöitä, naulaat ja rakennat, autat tärkeässä työssä ystävää. Näet rakkaita hymyjä, porakoneita ja pipoja. Nautit ratsastuksen jälkeen kahvit ja sitten – saat sen oman taikinapallon. Saat tehdä oman "pizza ala tarttilan", siskon ja veljen perinteitä noudattaen. Myöhemmin illasta, lähtiessä, pukiessa kenkiä jalkaan, mietit ja sanotkin sen ääneen. Miten kauas monet matkustavatkaan, miten kaunista ja upeaa maisemaa kaukaiset maat tarjoavatkaan - mutta miten suuren nähtävyyden edessä sainkaan viettää tämän päivän ja illan. Mitä on nähdä oma taikinapallo, kahden muun taikinapallon rinnalla?

Mietin juuri silloin, miten ja mistä kehoni kiertävä hyvä olo tulee? Miten ja mistä johtuen koen niin paljon hyvää mieltä ja onnellisuutta, pienen rintani alla. Miten vain kaikista muutoksista, tietämättömyydestäni huolimatta koen näin? Milloin saavuin tänne, kuka minut tänne toi? Se olit sinä, sinä hiljaisena yönä synnyin uudelleen ja sain taidon herätä yhä uudelleen katsomaan jokaista aamua uutena, uusin silmin ja pehmein kätösin.

Jos maailma on täynnä juustoja, erilaisia ja kauniita. Voitko koskaan pettyä, voitko koskaan vaatia tai odottaa osaksesi jotakin lisää, voitko olla kiittämättä, hymyilemättä, halaamatta...

Bryan Adams – There´s no where else on earth I´d rather be…

A piece of the continent

Istuin ja katsoin silmiä, lakasin pihaa ja katsoin silmiä, kävelin ja katsoin silmiä. Merkillinen päivä päättyi seuraavaan tarinaan:

A man drove up to a gas station and asked the attendant, "What are people like in this town? I´m thinking of moving and I want to know ahead of time what type of neighbors I can expect." The gas station attendant replied, "Well, what were your neighbors like in the town you´re leaving?" The man answered, "They were nasty gossips who never had a good word to say about anyone." "Oh", said the attendant, "You´ll find them pretty much the same in this town. I´d recommend you keep on looking for another town."

Later a second man pulled into the gas station, asking the same question, "What type of people live in this town?" And again , the gas station attendant inquired, "Well, what types of people live near you now?" "Oh," he said, "They are wonderful, kind people." To which the gas station attendant replied, "You´ll find them much the same right here in this town."

No man is an island, entire of itself; every man is a piece of the continent. - John Donne - And as Evan is saying in one of my favourite movies - all you need is LOVE!

Selityksiä ja villasukkia

Laitan lämpimät villasukat jalkaan, aamuista on tullut viileämpiä ja sukissa liukastelu kotona voi alkaa. Ensimmäisenä tuuletamme yhdessä peittoja, kuuntelemme ranskankielistä musiikkia. Kaunis ääni ja kielen melodia, äänteet, saavat sen soimaan eri tavalla.

Siivouksen jälkeen pyörin lattialla keränä, kikatamme ja riehumme, nyt tuntuu siltä. Pääsen ajamaan mutaista peltoa vanhalla mopolla ja sen jälkeen ratsastamaan. Villasukat varokaa! Ensin kuitenkin ulkoilemaan naapurin Unnan (7v) ja Unnan äidin kanssa. Ihmettelemme isoja kiviä, kiipeilemme ja etsimme vaaleanpunaisia pieniä simpukoita rannalta.

En oikeastaan muista miten päädyimme yhdessä ulos, se taisi olla kerran rappukäytävässä, jossa törmäsimme ensimmäistä kertaa Unnan kanssa. Olin hetkeä aikaisemmin koputtanut yläkerran ikkunasta hänelle ja näyttänyt hörökorvia. Sain siitä hyvästä kokeilla potkulautaa ja ystävyytemme liukui eteenpäin hurjalla vauhdilla.

Kommunikaatio on joskus jokseenkin vaikeaa, toisaalta se on ja voi olla, hyvinkin yksinkertaista. Riippuu vastapareista - toisaalla joudut lukemaan kaiken rivien välistä, toisaalla kuulet sanoja, mutta ne eivät tavallaan ole asiasta, ne ovat asian vierestä, toisaalta taas voit joutua kuulemaan selityksiä, ystäväni taisi niitä tekosyiksi myös nimittää. Eräs hyvä ystäväni sanoi kerran, että ihmiset ovat pääsääntöisesti hankalia, kuullostaa ensin varsin negatiiviselta, mutta asian ymmärrettyäni se ei olekaan sitä – ei lainkaan, vaan kyse on hyvästä asiasta. Pikku prinssin tavoin, hattu-ihmisistä ja sitten, no suuren boa-käärmeen nähneistä.

Päivä päättyy hyvien mutaisten mutkien ja hellän turvan höyryyn. En tiedä mitään laitteesta jolla ajoin. Kaasu, vaihteet vasemman varvasrivistön paikkeilta ja kytkin siitä löytyivät. Olen selkeästi mutkaisen tien ajaja ja mutkan liukumaa on mukavaa säätää pyörän ja kehon tuntemuksien mukaan.

Vasta kolmannella kerralla uskalsin kokeilla eri vauhteja ja huomasin mutkien eron, miten paljon kallistaa ja muuttaa asentoa. Itseasiassa voit ajaa erilaiset mutkat miljoonalla eri tavalla – ajaminen näyttää tylsältä, mutta se, kuten kaikki muukin on aivan muuta, kuin miltä näyttää.

Loimittaessani hevosta tapaan rakkaan siskoni. Juttelemme - hän näyttää söpöltä tähtipipossaan, kurkkien pilttuuseen. Mieleni tekee se sanoa, mutta ihastelen lattian rajasta näkymää. Kädet ristissä ja pää niiden päällä, tukka pilkottaen pipon reunojen alta. Click – tallennus sydämeen.

Juttelemme niitä näitä ja sovimme mökille menosta – ei mökille, vaan sydämen hiljaisia ääniä soittavaan kehtoon, ei mökki, ei mikä tahansa paikka! Keskusteltuamme, kotimatkalla sen taas hymyillen tajuan, on hienoa jakaa elämää suoran, hetkessä elävän, kiireettömän, ilman tekosyitä ja selityksiä elävän ihmisen kanssa. Kaikki – tuo hassu kommunikaatio kummajainenkin onnistuu helpointa tietä, ilman selityksiä.

Puhelin soi matkalla. Kuulen tähtipipon äänen ja silloin sen tunteen hänelle sanoiksi puen – tievalojen loisteessa. Ihana ihminen ja ihana hevonen – hengitän kerran tai kaksi syvään, villasukat tuntuvat jaloissa hyvältä, taas niin kovin pehmeiltä.

Lady

To a very special one. Mom - I miss you, love you and this one - from Kenny, your favourite song - it reminds me of you..

Tomorrow is your birthday - 59 years. We will do something funny, something nice, something small and big, with love and pure joy! Together at home! I know that would be something... you would like us to do...

Kenny Rogers - lady (YouTube HQ Audio)

Lady, I'm your knight in shining armor and I love you
You have made me what I am and I am yours
My love, there's so many ways I want to say I love you
Let me hold you in my arms forever more

You have gone and made me such a fool
I'm so lost in your love
And oh, we belong together
Won't you believe in my song?

Lady, for so many years I thought I'd never find you
You have come into my life and made me whole
Forever let me wake to see you each and every morning
Let me hear you whisper softly in my ear

In my eyes I see no one else but you
There's no other love like our love
And yes, oh yes, I'll always want you near me
I've waited for you for so long

Lady, your love's the only love I need
And beside me is where I want you to be
'Cause, my love, there's somethin' I want you to know
You're the love of my life, you're my lady!”

Eräänä iltana

”Hyppää kyytiin” ystäväni sanoo. Hän näkee jo kaukaa, että mieleni tekee hevosen lähelle, sen selkään - olin lähtenyt muissa ajatuksissa liikkeelle, ilman satulaa ja suitsia. Ponkaisen pehmeän karvan päälle istumaan.

Ilta on jo myöhä, ulkovalot antavat valokeilan jota pitkin kävelemme - kuljemme yhdessä, me kolme. Puhumme tunteista ja vaihdamme ajatuksia, aiheet tulevat ja menevät, kuin tuulen mukana. Mietin jutustelun lomassa miten hyvän ystävän kanssa se on aina niin – ymmärrys on sanatonta.

Sattumalta juuri tänä iltana kerron erilaisesta kokemuksesta hänelle. Kuvailen lähinnä erilaista tunnetta jonka koin. Sitä millaista on olla oikeassa paikassa, oikean ihmisen sylissä tietäen, että kuulut siihen. Miten juuri sellaisena hetkenä kaikki maailmassa vain katoaa, ne pelotkin. Tai väärin, pelot eivät katoa minnekään, tunne ja tietoisuuden tuoma voima tekevät ne pieniksi, merkityksettömiksi - kuin pakeneva aalto rannalla pyyhkäisisi ne mukaansa.

Jatkan hetken hiljaisuuden jälkeen. Sain kokea tuon kaiken eräänä syysiltana, hetki kesti ajallisesti muutaman minuutin. Se hiljensi ja huumasi minut loppuillaksi. Sitten päästin siitä irti. Tiedätkö joskus aika ei ole oikea, toisen matka ei olekaan kuljettu vielä, tai se jatkuu vain eri teitä, se ei ole tarkoitettu.

Ystäväni sanoo hämmentyneen oloisena, miten voit kertoa tuota noin iloisena, etkö koskaan mieti, jos toinen ei tunnekaan samoin, ei koskaan saa samaa tietoa, tiedä siitä..? Vastaan kuin itsestään - mitä sitten? En ymmärrä, eihän kukaan voi viedä kaunista hetkeä, tunnehan ja hetki on sisälläni, se on minussa ja elää siellä. Se tekee minusta erilaisen – täydemmän.

Jatkan mielessäni.. Olen kuullut ihmisistä jotka etsivät koko elämänsä juuri tuota tunnetta, eivätkä koskaan sitä löydä. Toiset saavat nauttia siitä vuosia, toiset viikkoja, toisille suodaan muutama minuutti ja se on paljon. Paljon enemmän, kuin ”aikuisten” ajassa mitattu määre. Toiset asiat ovat siskoni sanoin niin selviä, ne eivät tavallaan vaadi mitään selityksiä, ajatuksia - ne vain ovat sanomattakin siinä. Se miten näet ja katsot asioita vaikuttaa siihen mitä niistä ammennat, saat. Kauneus pitää nähdä juuri sellaisena kuin se on, liikaa sitä maalaamatta omilla tai maailman käsityksillä. Se tekee olon hyväksi, sytyttää tulen kamiinaan ja saa, ystäväni sanoin, konehuoneen käyntiin – kunnolla. Se on tavallaan kuin uusi pala tilkkutäkkiä, uusi pala karttaa huomisen tiessä. Tiedät jotakin uutta näkymättömästä ja samalla itsestäsi.

Hymyilen ja katson vieressä kulkevaa rakasta ihmistä. Sellaiset hetket jotka koskettavat ovat erityisiä, kuten tämäkin – niiden ei ole aina tarkoitus kestääkään kauemmin, tai ne eivät paremmin sanottuna ole sidottuja tähän aikaan. Hymyilen lisää - ne kestävät hetken ja tavallaan ikuisesti.

Päätämme kävellä vielä jonkin matkaa ja jatkan yksin kohti tallia. Ystäväni sanoo matkalla, sammutathan pihavalot ja jätä tuo alatallin valo päälle, joohan?

Miksi lintu laulaa?

Kauniisti kysyn sinulta: Tiedätkö mistä tulee onnellisuus? Mistä sen löytäisin ja etsimään lähtisin?

Putoaako se taivaalta syliini, löydänkö sen punaisen tuvan oven takaa?

Jos matkustan kauas, kauemmas, oikein kauas, törmäänkö siihen kuin vanhaan tuttuuni?

Mitä jos kovasti uurastan ja kotini kauniiksi laitan, sen kaikki esineet ja tavarat paikoilleen laitan. Tuleeko se kylään?

Jos kurotan alas, sukellan meriin, tunnustelen hiekkaa, maata ja ilmaa, kedon kukkia haistan. Kertovatko ne minulle mistä onnellisuuden löydän?

Mitä jos annan kaikkeni ja koko elämäni ihmisille ja lähimmäisille, heitä nöyrästi palvellen, ansaitsenko sen?

Entä jos oikein rukoilen, uskon, uneksin ja kovin lujasti tahdon otteella toivon, kuuleeko se minut?

Kauniisti sinulle vastaan: Rakas ystävä - en tiedä, osaa sitä sanoa. Mutta mieleeni sait nousemaan kysymyksen.

Miksi lintu laulaa?

Strunsa Nr Veje

Kun olen kärsimätön, opetat minulle hetkien kulusta.
Kun mieleni purjehtii taakse ja eteen, opetat minulle pysähtymisen ja nykyhetken voimasta.

Kun kannan huolta huomisesta, opetat minulle tämän päivän työn tärkeydestä. Kun kiirehdin asioiden edelle tai seison tutulla alueella,
sanattomasti tervehdit, liikkeen voimalla ja koskettaen herätät minut valveille.

Jos katson jalkoihini ja taivun alas, ohjaat minut katsomaan eteeni, sivuille ja kulkemaan rinnallasi. Jos taistelen tuulia ja sadetta vastaan, keskität huomioni käsiin, jalkoihin ja elämään maassa.

Kaiken tämän saan sinulta, äänettömästi, sanattomasti – olen tässä, elossa.

Ranta

Aamulenkillä törmään pieneen poikaan, joka on ensimmäisten jäiden kimpussa. Kurahanskat käsissä yritetään saada suurin pala ehjänä, kieli keskellä suuta. Tärkeän ja haasteellisen työn keskyttää isän huuto - Joonas! Tule jo, nyt on kiire! Näen pojan yllä puhekuplan. Voi isä, ku sä et ymmärrä, tämä on tärkeää.

Kirpeä pakkanen ja kaunis aurinkoinen sää hellii. Joonaksen kiirehtiessä isän perään jatkan polkua pitkin rantaan. Neljä joutsenta lentää samassa ylitse ja huokaan huminalle.

Päädyn pitkälle lenkille kotiäidin ja hauskanruskean labbiksen kanssa. Jutustelun aiheet vaihtuvat solkenaan ja nautin loistavista silmistä. Ihmettelemme karsinassa istumiani tunteja ja niiden autuutta, kasvavia joutsenen poikasia ja koirien takaa-ajoa. - On mukavaa hakata puita ja kantaa kaivosta vettä.

Saan puhelun. Puhujan ääni sanoo: Täti, et sitten haluaisi lähteä mun kanssa hohtokeilaamaan? Katsos isi ja äiti eivät nyt millään ehdi, ja no, niiden piti olla mun synttärit ja aika monta ystävää ehdin jo kutsua. - Vastaan, tottakai haluan.

Ratsastuksen kautta energiaa ja illanviettoon 12 pienen tytön kanssa. Harvoin tulee nähneeksi pieniä hymyjä, tähtipalloja radoilla tai vastanneensa satoihin kysymyksiin, jakaen kakkua, tanssien, halaten ja keilaten samanaikaisesti.

Miten paljon sydämen täyttävää sanatonta ihmetystä, iloa, ja rikkautta mahtuu päivään - kun kohteena ovat alkavan talven ensijäät, lintuperheen arki tai hohtavat keilat.

Blink

To my sister - refer to our yesterday "blink" discussions. Khan is one of a kind.. Again from a book that holds a special spirit..

"I am thirsty for this water," said the little prince. "Give me some of it to drink..." And I understood what he had been looking for.

I raised the bucket to his lips. He drank, his eyes closed. It was as sweet as some special festival treat. This water was indeed a different thing from ordinary nourishment. Its sweetness was born of the walk under the stars, the song of the pulley, the effort of my arms. It was good for the heart, like a present. When I was a little boy, the lights of the Christmas tree, the music of the Midnight Mass, the tenderness of smiling faces, used to make up, so, the radiance of the gifts I received.

"The men where you live," said the little prince, "raise five thousand roses in the same garden — and they do not find in it what they are looking for."

"They do not find it," I replied.

"And yet what they are looking for could be found in one single rose, or in a little drop of water."

"Yes, that is true," I said. And the little prince added:

"But the eyes are blind. One must look with the heart..."

A Good Hood

One of my good hood writings again...

"I refer to the great teachings of the mystics and most of all my Teresa of Avila...all these great teachers wrote about the pain of the journey of inner illumination, but they were not speaking about the pain of disease or of personal poverty or any of that nonsense. They were speaking of the pain of realizing the distance between the natural order of life and how the human being distorts that natural order because of fear. Compassion, love, courage, and these finer graces restores order to the balance of nature but you must have the capacity to recognize that there is an imbalance that needs adjusting.

My hunch in that the reason people find it difficult to go near the topic of anger is because it hits the nerve of the anger they are feeling or the psychic field of anger they are swimming in. It may not even be personal anger. It could be the psychic free radicals that are in the air but we all feel them. We all know that we are living in heavy times and that the news is not filled with long lists of enchanting stories." C-M

Moment of silence with a beautiful scenery from Rannoch Moore, Scotland.

"This is the kind of Friend You are - Without making me realize
My soul's anguished history,
You slip into my house at night,
And while I am sleeping,
You silently carry off
All my suffering and sordid past
In Your beautiful Hands."

Tonight is Love - by Daniel Ladinsky














Photo - Tom van den Bosch.

Sisäinen terapeutti

Eräänä muutoksen keväänä törmäsin vaikuttavaan persoonaan. Paavo Westerberg tuli, näki ja avasi esiripun. Hän jäi mieleeni inhimillisenä esiintyjänä. Karisma ja sielukas luonne toivat julki ajatuksia ja tila täyttyi niillä, jättämättä tyhjää kohtaa - edes takariville.

Tyhjennän työpöytääni tarmokkaasti, yhtä tarmokkaasti tyhjennän päätäni. Sisälläni on tyhjän tilan markkinat. Vaikka se kuullostaa surulliselta, tässä tapauksessa se tulee tilattuna, puhdistaa ja vain hyvässä tarkoituksessa.

Tässä vaiheessa etappia mieleeni tulee Akseli Ensemblen esittämä, Paavo Westerbergin Ranta-näytelmä. Kalle Chydeniuksen ohjaama näytelmä (joka pyöri Korjaamolla -06) on dekkarimainen kertomus terapeutista, jonka menetelmät jättävät pysyvät jäljet potilaisiin.

Koen juuri nyt samaa tunnetta, miksi en ryhtynyt kukkakauppiaaksi ja muuttanut Lopelle? Elämä olisi niin paljon helpompaa! Näytelmässä on kohtaus, jossa kaksi lääkäriä keskustelee siitä, millaista olisi olla taiteilija. ”Voisi vain antaa ajatusten virrata”, haaveilee toinen valkotakeista. ”Eikä kukaan kuolisi sun pöydälle.”

Syksyn sateet alkoivat perjantaina. Omenat ovat kypsyneet. Paavon kirjoitus sisäisestä terapeutista ja tippuvista omenoista osuu, kuin naulan kantaan.

Putoavat omenat

On taas syksy, eli se aika vuodesta, kun omenapuiden hedelmät alkavat kypsyä, ja putoilla maahan. Naapuri saattaa yllättäen ilahduttaa ämpärillisellä, ja vaniljakastikkeen kulutus kasvaa.

Uunissa paistuu piirakka, tai sitten omenat mätänevät kuistille. Jotkut saavat jopa aikaiseksi mehua tai hilloa. Pakastin täyttyy. Tai vaikka ei täyttyisi, niin jotakin kuitenkin tapahtuu. Jokin prosessi saa alkunsa, vaikka sitten vain siellä korissa kuistilla.

Miksi täydellinen omenapiirakka on muuten varmaan täydellisintä mitä täydellinen voi olla?

***

Suuri osa, tai voisi jopa sanoa kaikki maailman suurista keksinnöistä, ja uraa uurtavasta ajattelusta, on saanut kirkastuksensa terveen järjen ulkopuolella, intuitiosta käsin.

Isaac Newtonin uskotaan keksineen painovoimalain, kun hän näki omenan putoavan puusta. Oli niin tai näin, Newtonin omena toimii monelle jollakin tapaa intuition symbolina. Mutta tosiasiassa Newtonin intuitio toimi, ei siksi että omena putosi, vaan siksi, että hänen mielensä oli valmistautunut.

Me voimme havahtua vain siihen, jolle itsemme herkistämme. Äkillinen tajuaminen vaatii pitkää kypsyttelyä. Niin kuin omenakin, voidakseen lopulta pudota puusta.

Mitä intuitio muuten lopulta on? Miten me tulisimme toimeen ilman sitä? Ja mihin me sitä tarvitsemme?

Olisiko elämämme helpompaa, jos voisimme luottaa vain terveeseen järkeen?

Miten intuitio auttaa meitä arjessa? Miten me voisimme herkistää itsemme näkemään asioiden yhteyksiä, ja säilyttää valppaan mielen?

Mistä me tiedämme milloin järki ei enää yksin riitä, ja mistä me tiedämme ettei intuitiomme johdata meitä harhaan?

Onko intuition avulla tehty havainto enemmän totta kuin järjen avulla tehty havainto? Voiko intuition avulla nähdä tulevaisuuteen? Kuinka paljon sisällämme on sellaista josta emme tiedä?

Näitä kysymyksiä kun pohtii, niin huomaa synnyttävänsä jokaisella kysymyksellä sarjan lisäkysymyksiä. Voisiko näiden asioiden kysyminen olla juuri sitä mielen valmistautumista ja herkistämistä?

***

Jos me olemme valppaita, mielemme tekee työn puolestamme, ja kertoo kyllä vastauksetkin, kun niiden aika on. Ja jos ei kerro, kysymys oli todennäköisesti väärin muotoiltu?

Ehkä se omenakin kysyy koko ajan? Millon tippua? Nytkö? Vai nyt? Ja jossakin vaiheessa se vain tapahtuu. Omenan paino saavuttaa maximinsa, ja saa aikaan ketjureaktion.

Kaikessa tyyneyden tilassa omena liikkuu vääjämättä kohti maan vetovoimaa, ja tämän jälkeen omenan tarina saa uuden luvun. Ehkäpä täydellisen piirakan muodossa.

Paavo Westerberg - Sieltä ja täältä/HS

Neiti kevät ja Rouva syksy

Tänä aamuna huomasin syksyn saapuneen. Kylmä ilma valtasi alaa ja meren pinnalta nouseva höyry sen kertoi, kesä karkaa pois. Vuodenajat ovat tärkeitä, ne kertovat muutoksesta, jossa luonto vaihtaa vaatetusta - aina yhtä yllättäen ja helposti.

Syksy on tulta, raikkautta ja hämärää rakastavan aikaa. Illasta sytytettävät kynttilät, pehmeän viltin alle käpertyminen - yksin tai yhdessä, ystävien ja perheen kanssa vietetyt hetket ruoan ja hämärän keskellä - en vain koskaan tunnu saavani niistä tarpeekseni. Nautiskellen jaan aikaani näissä tilanteissa leikkiin, jatkuvaan puheeseen, kosketteluun, tuoksuihin tai rakkaiden ihmisten ja eläinten seuraamiseen.

Ymmärrän yhä enemmän äitini tapaa seurata hiljaisesti taustalla juhlapyhien kokoontumisia, perheen yhteisissä hetkissä. Muistelen usein häntä. Muistelen ikävääni, mutta myös, kuin muistuttaakseni itseäni rakkaasta - peläten unohtavani mielikuvat, hetket, ihmisen.

Muutamia vuosia takaperin ajattelin, oliko hän jättäytyessään taka-alalle jäänyt jostakin paitsi. Nyt tajuan miten paljon hän on saanut seuratessaan seurueen riehuntaa ja persoonien värittämiä keskusteluita. Kun tarkemmin muistelen, hän hymyili usein - nyt tiedän syyn.

Katson ulos ikkunasta, kohti merta. Mietin, hyvästi kesä ja tervetuloa syksy. Kaikki on kaunista juuri nyt.

Näetkö? Alistutko? Vai, antaudutko?

Jumala ole päässäni ja ymmärryksessäni
Jumala ole silmissäni ja katseessani
Jumala ole suussani ja puheessani
Jumala ole kielelläni ja makuaistissani
Jumala ole huulillani ja tervehdyksessäni

Jumala ole nenässäni ja hengityksessäni
Jumala ole korvissani ja kuulossani
Jumala ole niskassani ja nöyryydessäni
Jumala ole harteillani ja käytöksessäni
Jumala ole selässäni ja ryhdissäni

Jumala ole käsivarsissani ja saamisessani
Jumala ole käsissäni ja työssäni
Jumala ole säärissäni ja kävelyssäni
Jumala ole jaloissani ja juurissani
Jumala ole nivelissäni ja ihmissuhteissani

Jumala ole sydämessäni ja rakkaudessani
Jumala ole ihossani ja kosketuksessani
Jumala ole lihassani ja tuskassani
Jumala ole veressäni ja elämässäni
Jumala ole luissani ja kuolemassani

Jumala ole lopussani ja heräämisessäni

J.C - Prayer at Night

Heijastus

Kävelen raikkaan ilman halki bussipysäkille. Edellisen päivän harjoitukset ja tehty työ palaavat mieleen. Olin tyytyväinen suoritukseen. Hermostuneen hevosen rauhoittaminen, omilla eleillä, pienin liikkein on miellyttävä kokemus. Säännöllisin ja määrätietoisin askelin saat hevosen keskittymään, se rentoutuu ja huomaat tunnin lopuksi miten hyvä on olla, lähellä ja turvassa.

Hermostuneisuus tarttuu helposti. Ihmisestä hevoseen, hevosesta ihmiseen ja ihmisestä toiseen. Herkkä ja vilkas hevonen on haastava, uusien asioiden harjoittelu vaatii enemmän tarkkuutta ja ne tulee toteuttaa pienin askelin. Pienet askeleet ovat haastavia, niin pieniä, niin yksinkertaisia ja niin vaativia toteuttaa. Uuden oppiminen puhdistaa - antaa tunteen yhä laajenevasta tilasta ympärillämme.

Jään bussista, kävelen torin laitaa ja kuuntelen kaukaa kantautuvaa musiikkia. Mietin kävellessäni lukemaani. Erään erityisen ihmisen sanoja lainatakseni, olemme kaunis heijastus elämää, tunteita ja ajatuksia - tekojemme, eleiden, valintojen ja sanojemme kautta. Mitä sinä heijastat tänään, mitä sen kautta synnytät, kenelle? Miten haluat käyttää elämän lahjaa tänään? Mitä sillä ravitset?

Kahlil Gibran describes one of the core fruits in life (which I have apdapted..): “Your friends and love ones are the field where you sow with love and harvest with gratitude. They are your home, they are your table”.

Relax and pay attention

Kädet käsissäni koen erityisen hetken. Juuri nämä hetket ovat taikaa, ne avaavat silmämme näkemään näkymättömän ja korvamme kuulemaan sanattoman. Ne herättävät sisällä nukkuvat unelmat ja ilon vielä heräämättömiin aamuihin.

Olet sylissä, kietoudut käsiin ja tunnet kuinka sanoja ei tarvita, kaikki tässä ajassa ja maailmassa katoaa hiljaa huoneen nurkkiin.

Ymmärrät uudelleen missä on intuition voima, usko sydämen ääneen voimistuu. Tunnet rauhan ja hengityksesi miltein lakkaa. Rauha avaa aistit, se on asenteen vastinpari -mielemme tärkeimmät voimanlähteet.

Kädet kertovat paljon - ne usein, kuin salaa paljastavat osan, jota silmät eivät näe. Miten kauniisti elämä soi lävitsemme ja miten kauniiksi kohtalomme sen kuvittaa.

Tuo hetki salaa meitä muistuttaa - elämä on elettävä, koettava, tässä ja nyt.

Things as they are

Even so, sometimes we keep on waiting – with patience, resignation, courage – and still, things around us don’t move. But since this is the path we chose, it seems impossible that life’s blessings are not working in our favor. It provokes, therefore, a deep reflection about what we call “results:” our destiny is manifesting itself in a way we are not able to fully comprehend . Jorge Luís Borges wrote a masterly short story about this issue.

He describes the birth of a tiger that spends great part of its life in the African wildness but ends up being captured and taken to a zoo in Italy. From then on, the animal thinks his life has lost sense and there is nothing left to do but wait for the day he dies.

One fine day, poet Dante Alighieri passes by this zoo, looks at the tiger, and the animal inspires a verse – in the midst of thousands of verses – of “The Divine Comedy.”

“The entire battle for survival that tiger went through was only so that it could be at the zoo on that morning and inspire an immortal verse,” says Borges. Just like this tiger, we all have a reason – a very important reason – to be here, at this moment, this morning. So relax. And pay attention - PC -

Music of life by Gibran and Groban

Melodies and words coming from the same river. Friends listen to Josh and read beautiful tones of Kahil:

The eye of a human being is a microscope, which makes the world seem bigger than it really is.

A friend who is far away is sometimes much nearer than one who is at hand. Is not the mountain far more awe-inspiring and more clearly visible to one passing through the valley than to those who inhabit the mountain?

I have learned silence from the talkative, toleration from the intolerant, and kindness from the unkind; yet, strange, I am ungrateful to those teachers.

Ever has it been that love knows not its own depth until the hour of separation.

Say not, 'I have found the truth,' but rather, 'I have found a truth.

Trust in dreams, for in them is hidden the gate to eternity.

No man can reveal to you nothing but that which already lies half-asleep in the dawning of your knowledge.

Beauty is eternity gazing at itself in a mirror.

Love one another, but make not a bond of love: Let it rather be a moving sea between the shores of your souls.

Generosity is giving more than you can, and pride is taking less than you need.

It is well to give when asked, but it is better to give unasked, through understanding.

Baobabit ja hiekanjyvä

En ole lentomatkustuksen ystävä. Nousun jälkeiset minuutit kuluvat aina yhtä hitaasti ja ahdas tila sekä kilometrit jalkojen alla tuntuvat epämukavalta. Epämukavuus sopii elämään, mukavan rinnalle.

Liitelen taivaalla muutosten tuulien mukana, nyt useammin. Tällä kertaa koneen käytävää pitkin harppoo pitkä ja suurikoinen nuorimies. Mies pitää päätään hieman kallellaan eteen, kuin aavistaen sen miltein osuvan kattoon. Paiskatessaan repun käsitavaroille tarkoitettuun lokeroon, hän nyökkää ja pyytää päästä paikalleen, viereeni.

Hymyilen seuratessani hänen asettumistaan pieneen tilaan, hartiat aivan kiinni ikkunaan ja edellisen istuimen selkänojan paine polviin. Saadessaan turvavyön kiinni hän huokaisee. En voi enää pidätellä sanojani. Kysyn, syötkö usein polviasi? Kuin helpottaakseni vastausta lisään, onneksi lentoaikamme ei ole pitkä.

Suoruuteni ja avoimuuteni ovat joskus liikaa ja heti kuultuani vapaamuotoiset sanani, mietin, olisiko syytä opetella ratasmaailmamme tavoille – ei ikinä.

Pilvien päällä aloitamme keskustelun, joka on kaikin tavoin tärkeä. Jälleen minut valtaa tuttu tunne, jokin sisälläni sanoo - olet oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. Hassuksi tämän tekee se, että saan kuulla matkan päätyttyä istuvani väärässä paikassa. C ei ole D.

Erityinen työ vie vierellä istuvan sielun lukuisiin eri maihin. Autourheilun taustajoukoissa työskentely tarjoaa unelmatyön, ja se näkyy ja kuuluu puhujasta. Vaikka lentomäärät ovat hurjia, niin ovat myös pitkät tauot. Toisin kuin vuoropuhelun olisi kuulunut jatkuvan, kuulemme sanovamme yhteen ääneen - unelmatilanne johtuu pitkistä tauoista, ei niinkään matkoista tai erilaisten paikkojen näkemisestä. Nauramme.

Olen kokenut usein kireään aikatauluun sidotun työn vievän suuren osan ajastani ja energiastani. Kuullut puhuttavan paljon luovan työn ja sen vaativuuden haittapuolista. Samoilla virsillä selitin usein pitkiä päiviäni, täyttä aikataulua, väsymystä ja kiirettä. Nyt olin viettänyt kiireisen viikon lopuksi koko päivän kokouksissa, tavaten uusia ihmisiä, kuunnellut ja puhunut vierasta kieltä ja toisin kuin usein aikaisemmin olin rauhallinen ja tyyni. Tuskin lainkaan väsynyt.

Kotimatkalla käymäni keskustelu sai syyt ja seuraukset näkyviin. Elin hetkessä, en murehtinut tapani mukaan mistään tulevasta, en menneestä. Kyse oli ajassa mitattuna vain muutamasta minuutista, jonka olin ajatuksissa edellä, työtä tehdessä, puhuessani, kirjoittaessani tai kuunnellessani. Pieni, näkymätön ero mielen tavassa toimia sai aikaan merkittäviä muutoksia energiassani, hyvinvoinnissani ja tunteissani. Menetelmä, jota olin harjoittanut mieleni kanssa kuluneella viikolla kantoi tuloksia odottamattomista elämänalueista.

Hyvä energian virtaus tarvitsee rinnalleen hengen ja ruumiin tasapainon. Molemmat osatekijät tarvitsevat hyvää ravintoa ja huolenpitoa. Unohdammeko usein vai tietämättömyyttämme hengen tilan ja sen tarpeet?

Tunteita ei tule piilottaa, hallita tai estää syntymästä. Ne tulee elää puhtaasti, mutta yhtä tärkeää on tiedostaa mikä synnyttää niitä. Hyvät tunteet ravitsevat henkeä ja niitä tulee tukea, kylvää ympärille ja ravita vuodenajoista riippumatta rakkaudella. Huonojen tunteiden (pikku prinssin baobabit) kohdalla on syytä hakeutua alkulähteille, tunnistaa ja kitkeä lähteet, ennen kuin ne saavat liian suuren vallan.

Onko se mitä haluamme, aina hyväksi itsellemme ja juuri sitä mitä tarvitsemme? Tuntuu kuin olisin elänyt pitkään uskomuksissa mikä kaikki on hyväksi itselleni, kunnes muutamia vuosia sitten käänsin kelloni kulkemaan taaksepäin. Palasin itseeni, löysin valtavan meren ja mikään ei ole ollut sen jälkeen ennallaan tai vailla mahdollisuutta. Jokaiseen kysymykseeni olen saanut vastauksen sisällä asuvan henkeni kautta, oikeaan aikaan ja oikessa paikassa. Työ ja matka jatkuu. Jostakin kuulemani sanonta on saanut jälleen uuden merkityksen, ymmärryksen - kun oppilas on valmis, opettaja ilmestyy. Opettaja on mahtava. Se ottaa olomuodon itselleen ja löytää tilan - lehdenjakajasta, matkaseuralaisesta, ystävästä, kaatosateesta ja tuulesta, kivusta, kulman takaa ilmestyvästä hymystä.

Esko Valtaojan sanoja lainatakseni. Planeettamme on kuin pieni hiekanjyvä suurella rannalla ja me elämme valonvälähdyksenomaisen hetken tuon hiekanjyvän pinnalla. Olemme sidottuja aikaamme, kehoomme ja sen rajallisuuteen. Sisällä asuva henkemme puhaltaa ikuisuuden tuulia lävitsemme ja tiedämme – olemme häviävän pieni osa jotakin suurta ja ihmeellistä.

Jatkuva tarpeemme selittää asioita, hakea turvallisuutta aikatauluistamme ja rutiineistamme ajaa meidät lopulta etäälle siitä mikä on tärkeintä – nyt. Selityksille ja peloille ei ole tilaa heittäytyessämme hetkeen, antautuessamme elämän virran ja hellän opettajan vietäväksi.

"Baobabs"

Hetket ikuisuudessa

Kuljet kadulla ja näet edessäsi kaksi ihmistä, rakasta ystävää. He kulkevat rinnakkain, onnellisina, kantaen maailman suloisinta lasta. Samaan aikaan saat puhelimeesi viestin. Kuvan kauniista tyttölapsesta, rakkaiden ympäröimänä, juuri nimen saaneena. Mietit, aika – pysähdy tähän hetkeen.

Istut koneessa ja olet lähellä vieressä istuvan vanhan naisen. Jaat kokonaisen elämänkaaren matkustaessa. Kuulet tyttärestä, joka on työnsä ja perheensä ohella onnistunut rakastamaan ja hoitamaan yhdeksää hevosta. Hän on osallistunut maailman parhaiden matkaratsastajien uskomattomaan aavikkokisaan. Ratsastaa täydestä sydämestään ja lukeutuu harrastajana maailman kärkeen. Jaat eläinrakkauden, saat uuden ystävän. Mietit, ystävällisyys ja hymy – annat aina yhtä paljon.

Otat päiväunet pienen pojan kanssa, ulkona kantautuvan suurkaupungin melun vaimetessa. Heräät ja katsot vieressä puhisevaa pientä ihmistä. Nouset ja kävelet olohuoneeseen, näet ystävän hymyn ja tunnet olosi ihanan rauhalliseksi, kuin kotona. Mietit, sielunkumppanuus ja avoimuus – olemme yhdessä ikuisesti.

Saat käteesi uuden kirjan ja avaat sen. Luet tärkeän sakran, saat tietoa ja voimaa, jolla kulkea läpi uusien haasteiden. Tiedät samalla miksi matkasi on ollut kaikkinensa tärkeä. Mietit, intuitio ja vaiston voima - häkellytä vivahteillasi.

Näet tuloaulassa lämpimän hymyn ja autossa sinut ottaa vastaan pieni ja elämäniloinen ystävä. Olet ikävöinyt tuntea lämmön lähelläsi ja halata ikäväsi kyllyydestä. Mietit, hyvyys ja lämpö – olettehan lähellä, kaiken varalta.

Faith is the power to stand up to the madness and chaos of the physical world while holding the position that nothing external has any authority over what heaven has in mind for you. Caroline Myss

Sydämen vuodenajat

Kuuletko, tuuli kuiskaa. Ollaan aivan hiljaa, kun aallot kohisten sen tuovat rantaan. Kuuletko, sateen ropinan ja auringon säteiden hipaisut. Kuuletko elämän sykkeen ja sydämesi vuodenaikojen vaihtelut?

Näetkö, veden virtauksen ja murretun maan.
Ollaan lähekkäin, olen vierelläsi ja päällä paljaan maan.
Näetkö, vivahteet, elämän tuskan ja ilon, hetken ja ikuisuuden.
Näetkö halkeavan maan, kuoriutuvan elämän, maassa ja sydämesi sisällä?

Vain avoimilla silmillä voimme nähdä auringon nousevan, ja vain avoimuuden herkällä korvalla voimme kuulla sen, elämän kauniin sinfonian.

Maria, Leevi ja iloinen kohtaaminen..

Ymmärryksen tuska

Elämä heittää eteen haasteita - päättää joskus puolestasi. Usein se tarjoaa kuitenkin lukemattoman määrän mahdollisuuksia ja vähintä mitä voimme tehdä on tarkastella uutta tietä ja harkita sen matkaamista.

Ystäväni sanoin, on asioita joille voit tehdä jotakin, ja sitten on asioita joille et voi. Asenne, tuo kallisarvoinen keino on valomme pimeässä. Asioiden murehtiminen ei vie niitä eteenpäin, mutta joskus on tilanteita joissa tunnut kaatuvan huolipilvien alle, haasteiden paino vain heiluttaa jalkoja ja maata allasi.

Toisen ihmisen sairaus, läheisen avuntarve tai kuolema, ihmislapsen tai lemmikin huono olo, on huuto ja avunpyyntö jonka luokse vain mennään. Miten sitä kuvailen, mitä on taluttaa isää säännöllisesti suihkuun ja tarpeille kuukauden ajan, mitä on istua kuolemansairaan isoisän tukena päivittäin, lukemassa hänelle, vain olemalla siinä. Kuuntelet hengitystä, loppuuko se, alkaako uudelleen. Mitä on nähdä läheinen ja toisena hetkenä kadottaa hänet ikuisiksi ajoiksi.

Mitä on hoitaa sairasta lasta taukoamatta monta päivää ja yötä? Syöttää ja hoitaa monia päiviä ja pitkiä öitä sairasta koiraa, joka lapsen tavoin ei osaa kertoa kivuistaan? Mitä se on, tehdä päätös toiminnasta, olla siinä vain toisen vuoksi, olematta lainkaan, elämättä lainkaan itselle. Yön tunteina, pimeässä ja väsyneenä olet heikoilla ja se kallisarvoinen asenne pienenä kilpenäsi. Kaikki asiat tuntuvat suurilta ja jatkat silti eteenpäin.

Aurinko paistaa pilvienkin takaa ja ilo, vapautuva energia palkitsee kantajan taistelun jälkeen. Sen puhdistava vaikutus on usein väsymyksen voittava. Elämä jossa on huolenpitoa, on täynnä rakkautta. Kun pieneen ystävääsi palaa elämänilo, kuolemaa on taas huijattu, katsotte toisianne silmiin ja jaatte ilon – onnellisuus, tarvitaanko siihen jotakin muuta?

Happiness only real when shared.

I read somewhere... how important it is in life not necessarily to be strong... but to feel strong.

- Christopher McCandless.


Christopher McCandless in his camp on the Stampede Trail (self-portrait found undeveloped in his camera).

Kirjoitettua

Sain muutossa käsiini ison kasan muistiinpanoja, lehtileikkeitä ja kirjaluonnoksia. Paljon käsinkirjoitettuja papereita, mapeissa, muovitaskuissa. Osa kirjoituksista oli vuodelta 1973, toiset vieläkin kauempaa vuosien takaa - silloin nuorempia, nyt vanhempia. Ne olivat ukin.

Tutkin niitä ja jäin lukemaan erästä kirjoitusta, joka oli kirjoitettu Turussa. Ukki kehui asuntoaan, hiljaisuutta ja rauhaa, jonka se tarjosi. Hän kuvaili työpöydän ääressä syntyvää tunnelmaa, ulkoa kantautuvia ääniä ja ikkunasta avautuvaa näkymää. Ajatustulva joka lähti liikkeelle oli paperilla valtava, luin sivun ja jatkoin pinoa edelleen, kunnes toisen sivun jälkeen en enää löytänyt tarinalle jatkoa. Sivuja oli satoja ja ne olivat sotkeutuneet, päätin kuitenkin jatkaa pinoa edelleen, luin hajallaan olevaa tarinaa, katkelmia sieltä ja täältä.

Teksti käsitteli ihmismielen haavoittuvaisuutta, kamppailua, yritystä ymmärtää yli rajojen. Ukki kävi paperilla keskustelua itsensä kanssa, sisäistä kuohua ”kuka minä olen”, hän avasi omia tunteitaan paperille, osa kirjoitetusta oli tärisevin kirjaimin. Mietin lukiessani onko oikein, että luen – samassa hetkessä sain kuitenkin vastauksen.

Hän oli kokenut mieletöntä rauhaa uppoutuessaan aikansa ajattelijoiden teoksiin, pohti itsekseen miten vähän on oikeastaan tärkeää tietoa, mitä meidän tulisi lukea, mistä meidän tulisi lukea. Tekstit luettuani ymmärsin paremmin miksi hän oli valinnut filosofian elämäntyönsä alueeksi ja nostanut ”isä” Sokratesin ajatuksia usein esille.

Elämän aikana eteen tulleita kirjoja on monia, koskettavimmiksi ja vaikuttaviksi tuntuvat kuitenkin nousevan ne, jotka osuvat oman elämänpolkumme merkittävimpiin risteyksiin. Ei ole yhdentekevää mitä ravintoa nautit, mistä energiasi tulee ja ukkini ajatukseen yhtyen, mitä luet. Jokainen kirja on matka - se voi olla matka, riippuen silmistä ja niiden läpi katsovasta kulkijasta. Silmiä on monia, onneksi on kirjojakin. Alla muutamia omien silmieni alle etsiytyneitä. Lainatakseni erään kirjoittajan ajatusta, ne ovat kauniita - koska kauneus ei ole halua vaan haltioitumista. Ja jokainen niistä on jättänyt minut haltioituneena, hymyilemään.

Leo Tolstoi - Lukemisto, Vuodenaikojen viisaus, Krug tštenija
Anthony de Mello - Havahtuminen, Awareness
Marcus Aurelius - Itsetutkiskeluja, Ta eis heauton
Antoine de Saint-Exupéry - Pikku prinssi, Le Petit Prince
Francesco Petrarca - Salaisuuteni ja nousu Ventoux:n vuorelle, Secretum; Ascensus montis Ventosi
Esko Valtaoja - Kotona Maailmankaikkeudessa
Richard David Bach - Lokki Joonatan, Jonathan Livingston Seagull
Kahlil Gibran - Profeetta, The Prophet
Paulo Coelho - Alkemisti, The Alchemist
Jan Kjaerstad - Rakkauden merkit, Signs for Love.

Kirjoituksien joukosta löytyi mukavia yllätyksiä. Kuvan nähdessäni, muistin mökkireissut, ukin korihatun, hikisen niskan auton etunojan takaa, mutkaisen tien ja ainaisen pahoinvointini autossa. Hyviä muistoja kirjoitettuna paperille ja sydämeen!

Viva la vida

Vaikka tie on jyrkkä ja vaikea, tule seurataan sitä. Koska emmehän epäröi antautua elämälle, me aistimme tarvittavan.

Vaikka rakkauden tuulet väliin riepottelevat, ne myös lämmittävät ja syleilevät meitä. Koska emmehän epäröi kuunnella sen ääntä, me kasvamme sen kautta osamme verran.

Vaikka hajoamme palasiksi, emme ymmärrä aina osaamme, saamme aina uuden alun. Koska emmehän naura ilman vatsan täyttävää kutinaa, itke ilman kyyneleitä, me olemme kauniita alastomina.

Sillä elämälle riittää vapaa, toiveikas ja hyvyyden täyttämä henki. Sillä rakkautta emme voi ohjata tai täyttää toiveillamme. Sillä voima, joka meidät kasvattaa vaatii osakseen työtä ja se työ tulee täyttämään meidät ilolla.

Toteutuvia unelmia

Heräilin, kuuntelin lintujen lauluja ja kurkin taivasta. Valuin tapani mukaan sängyltä lattialle, halaamaan pientä ystävääni. Unisin silmin molemmat syleilimme toisiamme ja sain monet tutuksi tulleet pusut.

Palasin matkalta. Palasin halusta halata ihmisiä, hukuttaa nenäni tuttuihin olkapäihin, hymyillä ja kertoa mitä olen kaivannut, mikä on merkittävin osa elämääni. Tärkeät ihmiset, rakkaat, ystävät.

Tunsin perhosia vatsassa samalla, kun puin pitkästä aikaa ratsastushousut ja saappaat jalkaani. Odotin pääsyä hevoseni selkään. Tunnustelin matkalla tallille tien mutkia, maisemia. Nautin jokaisesta hetkestä ja imin silmiini tunnetta, tuttuja kaarteita ja tien muotoja.

Kaarsin tallin pihaan ja yritin samalla kurkkia tarhaan. Kävelin jännittyneenä, kiireisin askelin tietä pitkin tarhaa kohti ja, kun näin hevosen, kutsuin sitä. Se keskeytti syönnin ja otti muutaman askeleen eteen. Hymyillen kävelin sen luokse ja sen laskiessa pään rinnalleni rapsutin sitä molemmin käsin kaulasta, harjan alta ja laskin oman pääni sen tähtimerkille. Rauha tulvi sisään ja kaikki odotuksen tuomat kihelmöinnit olivat takana.

Ratsastuksessa kiehtoo sen jatkuva virtaus, olet yhdessä suuren eläimen kanssa, haet sopusointua, tyyneyttä ja keskityt ohjaamaan hevosen miellyttävään tilaan, liikkumaan liitäen. Halu saada onnistumisia yhdessä, löytää se täydellinen, ”oikea kohta” tuntumalle, avuille, antaa vapauden vain olla. Hevosen selässä ollessani saan vapauden irrottautua kaikesta, samassa kun tahto ja halu hakevat erityisiä hetkiä työskentelyssä, tuntumassa ja oikeanaikaisissa avuissa - onnistuminen kiehtoo yhä uudelleen. Viileän tuulen puhaltaessa, kauniissa maisemassa, satulassa, huokaan, olen taas kotona.

Erilaiset elementit ja kohteet sekä kokemisen riemu vetävät meitä puoleensa. Yhteistä näille tapahtumille, ihmisille ja sydämen kautta syntyvälle toiminnalle ovat palava halu ja tahto kiivetä yhä uudelleen pyörän tai hevosen selkään, onnistua hyvässä ruoassa, huolehtia ruususta, luoda jotakin ainutkertaista, rikastuttaa ympäröivää kosmosta.

Toimintaa ruokkiva voima voi olla yksityiskohta, vauhti, täydelliset hypyt, yhteinen matka, tuoksut, äänet. Sitä jotakin osaa, jota silmä ei näe, en pysty selittämään tai kuvaamaan. Se palo vain on sisällämme ja antaa voimaa muuhun elämään, täydentää sitä ja ajaa meitä eteenpäin, kohti toteutuvia unelmia.

Motorcycling gives me anonymity and I don’t have much of that in my life. It’s an escape from being stared at.

When I’m flashing around on my bike with my helmet on I’m just another geezer on the road and that’s nice. But, above all, there’s something riding a bike – the concentration and the single-mindedness of it, and the desire to get it right, taking a corner fast without losing control, doing it beautifully, getting into a groove and winning the battle between your head telling you to do one thing, the bike wanting to another and your body in between – that I miss like hell if I don’t get to ride it every day. - Ewan McGregor


















Picture from Greece. There is something there, always to be found. Melissani underground lake in Kefalonia - Sistine Chapel by nature.

Jotakin annettavaa

Tyttö asettaa vaatteita paikoilleen ja pakkaa niitä laukkuunsa. Samalla hän muistelee ja puhuu itsekseen:

Kun vähiten sitä osasin odottaa, kun vähiten uskalsin sitä toivoa. Kullanruskein hiuksin, hän, kuin tuulen kantamana seisoi siinä.

Hän oli kuullut yön tuomat viestit ja elämän eteeni heittämät haasteet. Iloisena, arvokkaana, aitona, silmät loistaen ja hitaasti lähestyen hän koski ja avasi haasteen.

Kaikella on tarkoitus, hän sanoi, otti kiinni kädestäni ja vei minut mukanaan. Puhuimme paljon, mutta salaa, ei sanojen vaan pienten tekojen kautta hän kertoi tarinan joka minun tuli kuulla.

Keveyttä on ilo, parhaita aurinkoiset ajatukset ja tärkein on kyky heijastaa rakkautta. Tuon kyvyn olin piilottanut, padoksi rakkauden jatkuvan virran eteen, tytön ja pojan välille. Järki hallitsi tätä virtaa ja halusi pitää sen liikkumattomana, intohimon huutaessa kannustusta virran tuholle.

Kuten rakkauden virta, on patokin näkymätön. Järkemme ja intohimomme ovat rauhantekijöitä, kun annamme intuition ja sielumme ohjata niitä. Kaikki on lopulta niin yksinkertaista, hän sanoi. Hieman tuonne, sitten tänne ja noin, puhui hän. Laitetaan päälle puhdasta hellyyttä, aitoutta viisaudella ja tahdikkuudella, läheisyyttä ja lämpöä kiltteyden ja hyvyyden kosketuksella.

Vain maailmansielu kykenee sekoittamaan nämä kaikki ainekset juuri häneen ja juuri hänet lähetettiin tämä kaikki minulle kertomaan.

Viimeisenä hetkenä, aurinko nousi ja kertoi tuulen kääntyneen. Kuten kaikki elämän kulussa on muuttuvaa, niin on myös matka kahden ihmisen. Katsos tämä opetus on valmis, tuuli kuiskaa. En halua irrottaa otettani, hetki vielä, toistamme sanattomasti molemmat. Pidän kiinni ja ensimmäistä kertaa tunnen kyvyn palaavan. Tunnen hetken vapaan rakkauden, se on kaunista ja esimerkin voimalla jatkan matkaani. Älä pelkää hän sanoo katseellaan, kaikki on hyvin. Surunkin läsnä ollessa, kiitollisuus ja ystävällisyys tulvivat huoneeseen hänen silmistään.

Ensimmäistä kertaa pitkiin, pitkiin aikoihin en ajattele, mieti, seison aavan meren äärellä ja vain huokaan mahdollisuuksille. Olen kohdannut jotakin ainutlaatuista ja tämän turvin osaan suunnistaa avaamaan lisää rakkauden virtaa, tyttö mietti. Pieni kuoren osa, viimeinen pieni pala on alkanut liikkua, tiedän missä se on ja olen täynnä jotakin tuttua tarmoa.

Samaan aikaan, jossakin muualla, samoina hetkinä, näiden ajatusten aikaan rannalla seisoo pieni poika, odottaen, katsellen kaukaisuuteen. Tuuli kuiskaa ja tuo tutun tuoksun pojan kasvoille, hän hymyilee, tyttö on matkalla.

Le Petit Prince

Sydämeni ääni katoaa aika ajoin. Se hukkuu meteliin, häviää varjoihin kadulla. Odotan alkavaa lomaa. Huomaan muutoksen. Aikaisemmin odotin lomaa, ”vapaata aikaa” työn äärestä, tapahtumia, matkoja ja toimintaa joita sen ajaksi olin suunnitellut. Yksin, yhdessä, sukuloidessa. Odotin hetkiä joissa saan maistaa suunnittelun helmiä ja hedelmiä.

Edessä on ensimmäistä kertaa loma ja odotus vapaudesta, ajasta sydämen lähellä. Herättelen ajatuksia paikoista ja ihmisistä. Herättelen tuoksuja ja tunteita. Keitän niitä ja noukin liemestä intuition voimalla maistiaisia. Monet vuoret ovat kutsuneet, eivät kiipeämään, vaan katsomaan niitä laaksoista. Keho odottaa uusia liikkeitä, muotoja ja elämän virran kutsuja. Ilman suunnitelmia tai varattuja paikkoja tiedän, elän jälleen yli sadan vuoden tänään, huomenna ja tulevina lomapäivinä. Muutos on suuri, mutta pieni.

Tutustuin ihanassa kesäillassa kaupunkiin. En koe kaupunkeja omakseni, viihdyn kyllä ihmisten seurassa ja keskellä, mutta jos saisin päättää, näkisin talot rantojen ja niittyjen ääressä, suurten laaksojen kupeessa.

Kävelimme puistojen ja rantakatujen läpi ja illan päätteeksi päädyimme leppoisalle terassille, jossa muistin kantavani mukanani kirjaa. Luimme siitä katkelmia lähekkäin, väliin nauraen ja toisinaan hiljentyen - hetki oli erityinen. Luin kirjaa uuden ystäväni kanssa. Hän on monella tapaa erityinen sielu, jotenkin vain tiedän että hän tulee olemaan ja on erityinen ihminen elämässäni aina.

Kirja jota kannoin mukanani oli Antoine de Saint-Exupéryn Pikku prinssi. Se on yksi niistä oikeista kirjoista.. Kirjan lopussa kirjan kertoja esittää tärkeän kysymyksen. Hän onnistuu avaamaan kysymyksellä keinon, miten tähtitaivasta katsomalla voit havahtua huomaamaan voiman, joka kantaa, herättää unelmat eloon ja saa meidät näkemään kauas, kauemmas, yli ajanlaskun, aina ajattomuuden syliin saakka.

Ystäväni sanoin, tasapaino intuition, tunteiden ja järjen kesken on avaintekijä oman elämäntien ja totuuden löytämiseksi. Lomalla nautin intuition ja tunteiden voimasta, herkuttelen. Teille jotka olette tavanneet pikku prinssin ja olette lukeneet kuuluisat ketun sanat "Tulet vastuulliseksi siitä, mitä olet kesyttänyt" ja "Se on aika, jonka olet ruusuun käyttänyt, joka tekee siitä ruususta niin tärkeän".. teille liitän loppuun viimeisen kappaleen – mutta muistattehan tätä lukiessanne kävellä tunteiden ja intuition kanssa käsi kädessä. Sydän ymmärtää, mitä kieli ei koskaan ilmaise ja mitä korvat eivät voi kuulla.


And now six years have already gone by... I have never yet told this story.

The companions who met me on my return were well content to see me alive. I was sad, but I told them: "I am tired." Now my sorrow is comforted a little. That is to say, not entirely. But I know that he did go back to his planet, because I did not find his body at daybreak. It was not such a heavy body... and at night I love to listen to the stars. It is like five hundred million little bells...

But there is one extraordinary thing... when I drew the muzzle for the little prince, I forgot to add the leather strap to it. He will never have been able to fasten it on his sheep.

So now I keep wondering: what is happening on his planet? Perhaps the sheep has eaten the flower... At one time I say to myself: "Surely not! The little prince shuts his flower under her glass globe every night, and he watches over his sheep very carefully..." Then I am happy. And there is sweetness in the laughter of all the stars.

But at another time I say to myself: "At some moment or other one is absent-minded, and that is enough! On some one evening he forgot the glass globe, or the sheep got out, without making any noise, in the night..." And then the little bells are changed to tears... Here, then, is a great mystery.

For you who also love the little prince, and for me, nothing in the universe can be the same if somewhere, we do not know where, a sheep that we never saw has eaten a rose... Look up at the sky. Ask yourselves: is it yes or no?

Has the sheep eaten the flower? And you will see how everything changes... And no grown-up will ever understand that this is a matter of so much importance! This is, to me, the loveliest and saddest landscape in the world. It is the same as that on the preceding page, but I have drawn it again to impress it on your memory. It is here that the little prince appeared on Earth, and disappeared. Look at it carefully so that you will be sure to recognise it in case you travel some day to the African desert. And, if you should come upon this spot, please do not hurry on. Wait for a time, exactly under the star.

Then, if a little man appears who laughs, who has golden hair and who refuses to answer questions, you will know who he is. If this should happen, please comfort me. Send me word that he has come back.

Kahden maailman taikaa

Mistä tulevat kevään uudet lehdet, pehmeät, hempeät ja puhtaat. Kuiskaan hiljaa, alta pinnan ne tulevat. Sieltä mistä lapsemme saavat sileät posket ja pehmeän tukan.

Mistä toukka saa kantaakseen kauniit siivet, tiedon kuinka suojaisan kotelon rakentaa ja sisässä oikean ajan voimiaan kasvattaa. Hiljaa vain, alta pinnan ne tulevat. Sieltä mistä lapsemme saavat ainekset kauniin sielun ja pienet toimeliaat kätöset.

Mistä tulevat puhkeavat kukat, puiden vahvat juuret ja vilvoittavat, raikkaat tuulet. Alta pinnan ne tulevat. Sieltä mistä lapsemme saavat voimia nousta jaloilleen ja tahtoa jatkaa matkaa.

Sieltä mistä luonto saa monimuotoisuuden, kauneuden ja värit,
saa ihminen arvonannon, myötätunnon ja rakkauden.

From here and there to everywhere

An American tourist went to Cairo to visit the famous Polish rabbi Hafez Ayim. The tourist was surprised to see that the rabbi lived in a simple, book-lined room, in which the only pieces of furniture were a table and a bench.

‘Rabbi, where’s all your furniture?’ asked the tourist.

‘Why, where’s yours?’ retorted Hafez.

‘Mine? But I’m just passing through.’

‘So am I,’ said the rabbi.

- Paulo Coelho -



“Life moves on, whether we act as cowards or heroes. Life has no other discipline to impose, if we would but realize it, than to accept life unquestioningly. Everything we shut our eyes to, everything we run away from, everything we deny, denigrate or despise, serves to defeat us in the end. What seems nasty, painful, evil, can become a source of beauty, joy, and strength, if faced with an open mind. Every moment is a golden one for him who has the vision to recognize it as such.”

- Henry Miller -



You have to know, not fear, that someday you are going to die. Until you know that and embrace that, you are useless.

- Fight Club the movie -



‘Blessed is he who gives his children wings and roots,’ says a proverb.

We need roots. There is a place in the world where we are born, where we learn a language, where we discover how our ancestors overcame their problems. At a given point, we become responsible for that place.

We need wings. They show us the endless horizons of the imagination, they carry us towards our dreams, they lead us to distant places. They are the wings that allow us to know the roots of our fellow human beings and to learn from them.

Blessed is he who has wings and roots, and wretched is he who only has one of the two.

- Paulo Coelho -



Elämän perusyksikkö on toisista huolehtiminen. Ja sellaisessa elämässä on aina rakkautta.

- Paavo Westerberg -



“life is what happens when you are busy making plans”

- John Lennon -



I do believe that a person has a personal legend to fulfill - and independent of any mass media, you know what to do. What is a personal legend? It is the reason why we are alive.

We have dreams, that are not necessarily the dreams that our parents, or society has for us. So, we must get rid of the idea of fulfilling what people expect us to do, and start to do what we expect from our lives. The message in “Veronika decides to die” is that: dare to be different. You are unique, and you have to accept you as you are, instead of trying to repeat other people’s destinies or patterns. Insanity is to behave like someone that you are not. Normality is the capacity to express your feelings. From the moment that you don’t fear to share your heart, you are a free person.

- Paulo Coelho -



Jos me olemme valppaita, mielemme tekee työn puolestamme, ja kertoo kyllä vastauksetkin, kun niiden aika on. Ja jos ei kerro, kysymys oli todennäköisesti väärin muotoiltu?

- Paavo Westerberg -



"Mennessä näkee tuleeko kaivoon vettä"

- Isosisko Huuhtanen -

Onnekkaat koivut

Kävelen ulos ovista. Olen jälleen sairaalassa, nyt ihmettelemässä pientä elämää. Mennessä satoi ja tuuli, nyt aurinko paistaa ja puut tuoksuvat. Takanani kävelee pieni tyttö, joka leveä hymy kasvoillaan sanoo - täti täällä tuoksuu kevät.

Ajamme kotiin maalle. Matkalla olemme hiljaa. Tyttö on väsynyt, posket punaisina hän katsoo ulos ikkunasta. On ollut unohtumaton päivä ja tunnekuohut ovat verottaneet voimia. Kaarramme kotimaisemaan ja tokaisen vierelle, sinulla on maailman täydellisin pikkusisko ja asut näin kauniissa paikassa, olet onnentyttö! Leveä hymy ja sanat.. on joku muukin onnekas, koivut nimittäin, kun aurinko osuu niihin ne hohtavat kultaa. Olen jälleen mykistynyt, hymyilen takaisin ja lasken käden pienelle jalalle.

Laitan iltapalaa, hoidan askareita valmiiksi ja syömme yhdessä. Keittiön pöydällä on puinen patsas. Siinä mies pitelee pientä kääröä ja nainen nojaa mieheen, molempien katsellessa kapaloa. Tuijotamme sitä ja kuulen sen esittävän isiä ja äitiä. Kehun seuralaiseni söpöyttä ja reippautta, loistavat silmät tuijottavat takaisin. Laitan koululaisen tavarat valmiiksi, pienen pään tyynyyn ja ulkoilutan koirat jotta isä pääsee levolle kotiin tullessaan.

Seison pihamaalla ja katson maisemaa. Onnekkaat koivut hohtavat kilpaa kultaa ja mietin iltapäivällä käymääni keskustelua. Keskustelun aiheina olivat kuuntelemisen taito ja näkeminen, "samojen asioiden" muuttuminen elämän virrassa. Huokaan syvään, haistelen ilmaa - se vain on niin pienistä asioista kiinni, se näkeminen. Se mitä aurinko tekee koivuille, tapahtuu mielelle ja silmille kotimaisemassa - tässä ja nyt.

Kerro tai jätä kertomatta

Kerro miltä se tuntuu
katsoa taivasta ja silmiäsi samaan aikaan.
Herätä uuteen aamuun, maata vain hiljaa peiton alla,
kurkistella salaa verhon takaa.

Kerro miltä se tuntuu,
rakastaa, haluta, ahmia, hyväillä.
Olla elämää täynnä ja antaa kaiken kaatua päälle,
seistä suihkussa ja vain kadota veden alle.

Kerro miltä se tuntuu,
olla rohkea huomaamatta huomiselle.
Antaa sattuman ja kohtalon lujittaa uskoa,
toivoa nähdä se, uskallusta tehdä se.

Mutta älä kerro miltä se tuntuu,
kun pitää, täytyy näyttää hyvältä ja toisten irvikuvia katsoa.
Täyttää tyhjät kolot ihmisissä ja heihin takertua.

Älä kerro miltä se tuntuu,
heittää oma onni ja uhrautua, kun se on sitä rakkautta.
Katsoa toiseen, mutta ei itseen.

Älä kerro miltä se tuntuu,
pienen mielen halu hallita ja toisten onnistumisista yhä vain pienemmäksi käpertyä. Pelätä vastuuta elämästä ja jättää ideat ja mahdollisuudet käyttämättä.

Elämä näyttää kauneimman puolensa

Kaunis alkukesän iltapäivä on käsillä. Olet ajanut halki kauniin maiseman, rauhaan peltojen keskelle. Olet kävellyt peltoa pitkin yhdessä hevosen kanssa. Päätät kaartaa alamäkeen, näet sinisen järven aukeavan puiden takaa, pelto tuoksuu ja hevonen allasi kyselee minne seuraavaksi.

Kerrot sille äänettömästi, mennään alas saakka ja sieltä otamme pehmeällä pohjalla ilon irti ylös mäen päälle. Käsky otettu vastaan ja kaartaessa takaisin polulle vapaus, elä, mene, elä, mene, nauti! Päästä irti kaikesta, anna kaikkesi ja nauti hetkestä. Hevonen nauttii ja liikkuu elääkseen. Tunnet sen ja tiedät milloin se haluaa mennä jos vain annat. Nyt annan ja seuraan kyydissä kirmausta - kaunista jakaa matka ylös. Ajatukset lentävät. Liike on parasta huumetta. Liikkuminen yhdessä ja luonnossa on vielä parempaa.

Ihanat vuodenajat tarjoilevat herkkuja. Talvella lumessa tarpominen, hiihtoretket ja moottorikelkkailu meren jäällä. Räkä nenästä valuen, posket punaisena kihelmöiden. Kesällä yksinäiset lenkit, revittely ja tasapainottelu musiikin tahtiin rämeiköissä, uinti, sauna ja yhdessä maiseman ihastelu. Iholta nouseva höyry ja toisen olkapään hikipisarat. Keväällä pyöräily ja avautuvat luontopolut. Syksyn värit ja ratsastus. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Hevosen hien haju palauttaa takaisin satulaan.

Suuri sydän allasi, luottaen sinuun ja voimaan jatkat matkaasi metsätietä pitkin. Olet keskellä suurta ja rauhallista aluetta. Lähistöllä ei ole ketään, ei asutusta, ei ihmisiä. Puut hymyilevät uutta vihreää ja valo leikkii niiden kanssa.

Mihin sukelsin? En välitä vieraasta paikasta, en halua nousta pintaan ja jos tämä on uneni en halua herätä koskaan. Ja jos olen hereillä, olkoon tämä pysyvä valvetila. Olen täynnä rakkautta. Kuten eräs innoittajani sanoo, elämä näyttää kauneimman puolensa ja sinä katsot sitä.

Ihmiset jotka elävät, näkevät ja kuulevat

Toiset hahmot, elämänmuodot kutsuvat luokseen, ne hakeutuvat seuraasi enemmän kuin muut. Näkymätön ja selittämätön vetovoima vetää kohteita toistensa luo, janoten tuoksuja, hajuja, elämän sykettä.

On arvokasta vain olla ja havainnoida, kun vierellä on hieno eläin tai ihminen. Suurin voima on aina näkymätöntä, sen aistii ilmassa ja usein se on sanatonta.

Olet kuuleman mukaan lähikehityksen vyöhykkeellä aina itseäsi sopivasti edistyneempien kanssa, jos tasoero on liian suuri vaikutus jää vähäisemmäksi. Toinen tietää kaiken avaruudesta, toinen tieteistä ja taiteista. Eniten minua tuntuvat kiinnostavan eläimet ja ihmiset jotka elävät, näkevät ja kuulevat.

Eläimet vain kertovat koruttomasti, omilla reaktioillaan totuuden. Antavat sinulle avaimet keskusteluun vain havainnoimalla lisää, luovuttamalla niille täydellisen läsnäolosi. Kommunikaation taso nousee hienojakoisemmaksi, joka kerta rikastuttavan läheisyyden ja kokemuksien kautta.

Ihmiset toimivat kehittyneemmin, tosin sitäkin hankalammin - useimmiten. Viisaankin ihmisen kommunikaatio ja sosiaaliset taidot saattavat olla järjenjuoksua hitaammat, puutteelliset ja kokemuspohja olematon.

Naiset puhuvat paljon ja joskus kaatuvat omaan monimutkaiseen tarinaansa, ajatuksien tulvaan. Miehet, ilman miehiä tasapaino ei vain säilyisi. Miehet toimivat, havainnoivat ja toimivat. Rakastan miehiä, en voisi elää ilman heitä. En tiedä mitään niin romanttista kuin miestä sanomassa, rauhallisesti, mutta varmasti naiselle, lopeta hössötys ja tule tänne.

Vikansa on kullakin, mutta myös ne edistyneet osatkin.

Kielletty kaupunki, Pekingin keskustassa. Sain kuvan ystävältä. Jokin tässä kuvassa vain kiehtoo, sen hahmo kutsuu, vetää puoleensa..

Tarinoita puusta

Se oli yli sata vuotta vanha pihapuu, nähnyt tuulet ja tuiskut, tarjonut suojaa, nähnyt ihmisten nälät ja sodat.

Eräänä päivänä vain tulivat metsurit ja justeeri ja sen elämä puuna oli ohi. Mutta sitä tarvittiin vielä lautana ja se naulattiin pystyyn ladon päätyyn. Siinä se suojasi kuivuvia heiniä toiset sata vuotta, harmaantui pinnaltaan mutta sisältä koveni heleäksi hongaksi..

Kun latoakaan ei enää tarvittu, se oli joutua polttopuuksi, mutta eräs puunveistäjä löysi sille vielä käyttöä ja tässä se nyt riippuu tuvan seinällä ja jos hyvin käy, sen tarina jatkuu vielä seuraavat sata vuotta.

Kosti Hakanen - Puu elää taas.

Olipa kerran...

Kuulin tarinan, joka meni jokseenkin seuraavanlaisesti:

Olipa kerran mies, joka keksi tulen sytyttämisen taidon. Hän otti tulentekovälineensä ja lähti erään heimon luo pohjoiseen, jossa oli purevan kylmä. Hän opetti ihmisiä sytyttämään tulen. Asia kiinnosti näitä kovasti. Hän näytti heille, mihin tulta voitiin käyttää – he voisivat keittää ruokansa, pitää itsensä lämpiminä jne.

Ihmiset olivat syvästi kiitollisia, mutta ennen kuin he ehtivät ilmaista sen miehelle, tämä katosi. Hän ei välittänyt heidän tunnustuksistaan ja kiitollisuudestaan, vaan välitti heidän hyvinvoinnistaan.

Hän meni toisen heimon luo ja alkoi taas esitellä heille arvokasta keksintöään. Myös nämä ihmiset kiinnostuivat tulesta – heidän pappiensa mielenrauhan kannalta hiukan liikaakin. Papit alkoivat huomata miehen vetävän joukkoja puoleensa samalla kun heidän oma suosionsa väheni. Niin he päättivät hankkiutua hänestä eroon.

He myrkyttivät miehen, ristiinnaulitsivat hänet, päästivät hänet päiviltä. Mutta nyt he pelkäsivät, että kansa saattaisi kääntyä heitä vastaan. Ja he olivat hyvin viisaita, peräti ovelia. Tiedättekö mitä he tekivät? He antoivat tehdä miehestä muotokuvan, jonka sijoittivat temppelin pääalttarille. Tulentekovälineet sijoitettiin muotokuvan eteen ja ihmisiä opetettiin kunnioittamaan kuvaa ja tulentekovälineitä, mitä he sitten tekivät velvollisuudentuntoisesti vuosisatojen ajan. Kunnioitus ja palvonta jatkuivat, mutta tuli puuttui.