torstai 22. lokakuuta 2015

Ainutlaatuista

Viimepäivien tuntemukset ovat nostaneet vanhan kirjoituksen mieleeni, monesti. Se on totta. Totta on myös odotus - huomenna pääsen päivien eron jälkeen jälleen tapaamaan ystävääni, tallille.

”Ei voi tuntea muuta kuin sen minkä on itse kesyttänyt.”

15 April 2013 at 13:17
Viikonlopun jäljiltä tunnen kirkkaammin mielessäni sanonnat Pikku Prinssi kirjasta: "Ainoastaan sydämellä näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.” ja ”Ei voi tuntea muuta kuin sen minkä on itse kesyttänyt.” Aika ja sitoutuminen asioiden, ihmisten ja eläinten kanssa saa ne muuttumaan rakkaan sadun esimerkin tavoin, Pikku Prinssin ruusuksi. Sydämellään näkevä ei vain katso asioita ja maailmaa, sydämen silmällä tarkoitetaan etenkin tekoja. 
  
Katsoessasi sydämellä, joudut sitoutumaan, kasvattamaan, kesyttämään ja antamaan paljon itsestäsi joko asian tai elävän olennon lähellä - sydämen silmä ei ole kevyt. Ihmiset eivät saisi unohtaa tätä, se on vakava asia. Muutoin pelkään Pikku Prinssin tavoin, että tähdet itkevät, että kaikki maailman ruusut näyttävät ja tuntuvat samanlaiselta – liian monella on loputon nälkä ja päättymätön matka.
 
Pikku Prinssin sadussa tarina jatkuu: ”Nyt sinä et ole minulle vielä muuta kuin aivan samanlainen pieni poika kuin satatuhatta muuta pikkupoikaa.. Enkä minä tarvitse sinua. Sen enempää kuin sinäkään tarvitset minua. Minä en ole sinulle kuin kettu, samanlainen kuin satatuhatta muuta. Mutta jos sinä kesytät minut, niin me tarvitsemme toinen toisiamme. Sinusta tulee minulle ainoa maailmassa. Ja minusta tulee sinulle ainoa maailmassa… - Ahaa, alan ymmärtää sanoi pikku prinssi. On eräs kukka… luulen, että se on kesyttänyt minut… Pikku prinssi meni takaisin katsomaan ruusuja. Ette te ole ollenkaan samanlaisia kuin minun ruusuni, te ette ole vielä mitään, hän sanoi niille. Kukaan ei ole kesyttänyt teitä, ettekä te ole kesyttänyt ketään. Te olette samanlaisia kuin minun kettuni aluksi. Se oli vain aivan tavallinen kettu, samanlainen kuin satatuhatta muuta. Mutta minä tein siitä ystäväni, ja nyt se on ainutlaatuinen maailmassa.”

- ainutlaatuisille ystäville, Siskon eteisessä tapaamalleni erityiselle koiralle..