Volunteer to change

In a training session, the trainer asked the audience "knowledge is power, how many of you agree" almost everyone agreed, the trainer said "not true, knowledge is not power, applied knowledge is power". No matter what we learn, the ultimate test of our knowledge is in our experience. Theoretical knowledge is of no use unless it is backed by practical experience.

It is the experience, which gives us wisdom. Some people learn from the experiences of others. We call such people wise. Those who try to learn from their own experiences they too eventually turn wise, but it might take an inordinately longer time.

True or perfect knowledge is only achieved when you start acquiring the knowledge for the sake of sharing. When the self appears less and what matters is the good that the knowledge can do to others. Knowledge without experience remains incomplete.

Knowledge gives us the tools to handle situations in life and the experience we gain in life provide practical knowledge. Application of knowledge to gain experience is required. Knowledge alone cannot help. Experience can be hard to beat, even though you may have lot of knowledge. Knowledge is infinite and there is no end of learning, it takes one's total life to learn and improve knowledge. Still something would be there to know.

***********

It so happened that a young artist just out of his painting course wanted to assess his skills. He painted beautiful scenery and displayed it on a busy street. He wanted the opinion from the art lovers about his painting skills. Hence he placed a board just below the painting which read, “Ladies and Gentlemen, this is my first piece of painting after completion of my course. There could be some mistakes in my strokes etc. I have put a box with colors and brushes. Please do me a favour, if you find a mistake kindly pick up the brush and correct it.”

Next day when they came back the painting remained untouched. It is easier to criticize, but difficult to provide an alternative. Change in system can only happen when we stop talking about what has happened or happening and discus about what should happen and volunteer to that change.

Text/Pic: Anadi Sahoo

Hidden world

Seison Sinun tuulessasi.
Sen raikkaus ja kovuus herättää.
Tartutat puhtauden ja aitouden kulkijaan.

Herätät aallon, taivutat heinänkorren,
selvität jouhet, sekoitat hiukset.

Otit vastaan avosylin.
Et muuta mitään itsessäsi,
et vaadi mitään olemuksellasi.
Koettelit tuulessa ja tuiskeessa.
Hellit laaksoissa, valossa,
ruskasi väreissä.

Juoksin poluillasi,
uin sylissäsi.

Olit lähellä ja kaukana.
Olit korpin lento.
Olit aava ranta.
Olit hiljaisuus aamussa.

Olit äänekäs illan puhuri ja pauhaava meri.
Olit laukkaava hevonen.

Olit auringonlasku ja lainehtivat revontulet.

Muistelen Sinua.

Ikävöin Sinua.

Kuin olisit ihminen.

Jos maalla voi olla henki,

varjo ja valo, kylmä ja kuuma.

Hengen vastakohdat,

ja taito kantaa niitä.

Sinulla se on.

Kannat niitä paremmin,

kuin yksikään elävä olento,

paremmin kuin pieni ihminen.

Elosi puhtaus herättää.

Kaltaistasi en löydä mistään.

Islanti.

Virheidemme summa

Mitä kauempaa katsot jalkapallokenttää, sen tarkemmin koet erot valkoisen ja vihreän välillä. Kun menet nelinkontin, tuijotat maata ja maalia, alat jo nähdä missä jokin osa on puoliksi valkoista tai puoliksi vihreää. Elämän mustavalkoiset asiat, kun oikein kaivat törmäät harmauteen. Mikä tahansa liitto, tapahtumasarja, lopputulos tai yksittäinen tapahtuma on harvoin läheltä katsottuna selkeimmillään. Tämä elämän näkemisen kuvio on kuin kokonainen avaruus, kannamme sellaista sisällämme ja silti kellumme sen äärettömyydessä.

Vain läheltä katsottua opit, näet ihmisen, tutustut, tunnet, koet. Pinnan alle sukellus ja olet kokemusta rikkaampi. Sen osan mitä et ole ehtinyt kokea, haluat kokea, et halua, ne kaikki muodostavat käsityksesi maailmasta. Mikä on vaarallisinta? Mielemme paikkaa kiltisti haluammallamme tavalla sen osan mikä puuttuu. Toisinaan halustamme, toisinaan tiedostamattamme.

Mielen hallinnasta ja sen kehittämisestä puhumme nykyään enemmän kuin aikaisemmin. Puhumme tietoisuudesta. Olemme avaamassa tietoisuuden potentiaalia itsessämme. Mitä päätän tänään lähestyä, miten lähelle menen, miksi? Mieleni kertoo puutuvasta osasta tämän tarinan, uskonko, testaanko sitä, kokeilenko? Onko asia läheltä katsottuna kuin miltä se näyttää kaukaa?

Miljoonat totuudet leijuvat päällämme, miljoonat kohtalot muokkaavat totuuksia ja ne sekoittuvat yhteen. Silti olemme valmiita antamaan suuren vallan yhden mielipiteen, yhden uutisen, muutaman ihmisen käsiin vain koska mielemme vahvistuu valitsemallamme näkemyksellä. Aina emme jaksa, vaillinaisuus on vahvuutemme ja rikkautemme.

Mielen ja tietoisuuden liitämme usein onnellisuuteen, tyyneyteen, läsnäoloon, tasapainoon ja rauhaan. Onnellisuuden tavoittelussa keskustelu lähtee usein ulkoisista tekijöistä ja palaa sisällemme. Tommy Hellsten on puhunut aiheesta paljon. Hän liittää onnellisuuden tavoitteluun, sen ytimeen rauhan. Palaamme taas kauas ja takaisin lähelle.

”Pelko saa ihmisen piilottamaan pehmeän sisimpänsä, hylkäämään sen mikä on tärkeintä: haavoittuvuuden ja rakkauden tarpeen. Syntyy pahaa oloa ja masennusta. Rauhaa etsitään ulkoisista asioista. Luullaan, että onni ja täyttymys on Karibialla, uudessa maasturissa tai tehdyssä väitöskirjassa. Arki tulee, haukkaa kaiken, asiat muuttuvat arkisiksi. Sitten ne muuttuvat oikeuksiksi, vaatimuksiksi ja lopulta katkeruudeksi. Kiitollisuus katoaa.

Saavuttaakseen rauhan ihmisen on Hellstenin mukaan ensin tyhjennyttävä, murruttava. Se ei tarkoita kuitenkaan romahtamista, vaan pikemminkin nöyryyttä nähdä oma sisimpänsä.”

Opin itse viimeisen kuukauden aikana mikä voima mielellä on, tuolla murtumisella. Tein virheitä, muutaman pienen ja ehkä isommankin. Tajusin muutaman virheeni kohdalla viikon kuluessa että se oli välttämättömyys. Mieleni tukki todellisuuden aukon, virheeni avasi padot ja näin miten harhaan oma mieleni oli viedä minut. Oli hinta mikä tahansa olen kevyempi ja viisaampi. Kiitollinen. Tajusin myös miten on helppoa eksyä omassa mielessä, nähdä liian lähelle, muttei kauas ja miten paljon helpompaa se on jos joku toinen on siinä eksymässä kanssasi. Yhdessä eksymisessä on voimaa, kaksi mieltä vahvistamassa toisiaan kohti harhaa, tukkimassa todellisuutta. Vastapainoksi voimaa voi käyttää hyvällä tavalla avaamassa patoja.

Mielemme on hallittavissa. Tulkintamme on muovattavissa. Voimme ohjata läsnäolomme voimaa. Elämässä se vaatii uskallusta. Omalla kohdalla se tulee olemaan kovaa työtä, mieleni on vahvempi kuin mitä osaan hallita.

Sukelletaan siihen kokemukseen jonka mielesi on muovannut vahvaksi, jopa esteeksi, peloksi asti. Uskaltaudutaan onnistua ja tehdä virheitä, jakaa kokemuksiamme, nöyrrytään, murretaan padot ja annetaan tilaa sisällämme – rauhalle.

Uskalletaan mennä lähelle, lähemmäs toisiamme, kokemuksia ja elämää. Palataan sieltä yhdessä takaisin, otetaan etäisyyttä ja kasvetaan..

Elämän nuorallatanssijat

Mies tanssii nuorallansa,
katsellen sieltä taivaankantta.
Hän palaa yhä uudelleen,
maailman syliin.
Vaikka sieltä usein erakoituu,
kutsu käy ytimiin,
häntä anoo pölyisille teilleen.

Toiset elävät, toiset kuolevat,
toiset hädintuskin ehtivät elää.
Toiset saavat lahjan,
kirjoittaa elämänkertomusta.
Toiset saavat taakan,
annetun sairaskertomuksen.
Se on kuin yksi jakso,
joka on jo kirjoitettu ilman
mustetta ja kirjoittajaa.

Rohkeus kysyy kantajaa,
se on askel nuoralla,
se on toinen askel horjahduksen jäljiltä.
Se on kyky pysähtyä ja tuijottaa tähtiä.
Se antaa tilaa miehelle.
Sitä ilman nuora olisi löysä,
vailla kitkaa ja poltetta.
Se saa jumalat ihastelemaan,
nuoralla kulkijan kohtaloa.
Se saa miehen elämään.

Se saa miehen palaamaan,
maailman syliin ja takaisin kotiin.

Nainen sitoo, kutoo, nuoralla leikkii.
Vaalien elämää, rakkautta, jakaen mieliin paloa.
Hän palaa yhä uudelleen juuriinsa syviin,
lailla miehen myös maailman syliin.
Vaikka sieltä usein erakoituu,
kutsu käy ytimiin,
häntä anoo pölyisille teilleen.

Totuus kysyy luonnetta, vahvuutta ja tahtoa.
Se on kuin uusi nuora, vanhan jatkeena.
Se on kuin palasiksi hajonnut, mutta yhteenkorjattu.
Se ei ole uusi, täydellinen.
Se on vanha, mutta ikuinen.
Se kysyy peiliä, jotta näkyisi useammin.
Ehkä ei ole sille vastaus, melkein ei ole sille valmis,
mutta on vain selitys.

Totuus. Se antaa tilaa naiselle.
Sitä ilman nuora olisi löysä,
vailla kitkaa ja poltetta.
Se saa jumalat ihastelemaan,
nuoralla kulkijan kohtaloa.
Se saa naisen elämään.

Se saa naisen palaamaan,
maailman syliin ja takaisin kotiin.

Erillisinä, erikseen ja eri teillä he kulkevat, tanssivat nuorallansa.
Silti nämä kaksi, rohkeus ja totuus ikuisesti kilpinään,
kohtaavat maailman, sillan toisistaan rakentavat.
- Siltaa pitkin kasvavat.

Vaihtokaupan harha

Milloin nautinnosta tulee kulutustuote?

Milloin välittäminen muuttuu ahdisteluksi ja hallinnaksi?

Milloin tuki ja kannustus hajoaa pölyksi haluina ilmaan?

Milloin ehdollisesta tulee ehdotonta?

Milloin antaminen ja jakaminen saa päälleen tuotantolinjan taukoamattoman jyskeen?

Milloin ottamisesta tulee oikeus vailla sydämen vastuuta?

Milloin?

Silloin kun kompastut omaan itseesi.

Mutta aina kun näet itsesi toisessa "joko" ja "tai" katoavat.

Totuuksien pyykkinarut

Ihmisten pienet suuret todellisuudet,
uskomukset, tottumukset ja tavat aitoina.
Vaikka silmät ja korvat apuna ja sydän täynnä tunteita,
olemme täynnä näitä raja-aitoja.

Elämän virta näkymättömänä tuulenamme.
Kuin toisinaan se seinään puhaltaisi,
emme sitä läpi millään päästäisi.
Egomme vaatii olemuksen,
rajat ja tottumukset.

On kuin emme osaisi perhoseksi toukasta kuoriutua.
On kuin emme koko kuvaa ikinä tavoittelisi,
kirvoittelua ja soutua kaihtaisimme.

Me emme tiedä mitä teemme, he eivät tiedä mitä tekevät.
Siksi, kaiho ajatus herää mielessä,
kaataa aitoja, rikkoa rajoja ja siipiä kokeilla,
kutsua sitä elämäksi. Totuuksien pyykkinaruksi.

Wishes and Will

It matters not how we were brought up. What determines our way of acting is the manner in which we administrate our will. A man is the sum of all his wishes, which determine his way of living and dying.

The will is a sentiment, a talent, something which lends us enthusiasm. The will is something which is acquired - but it is necessary to fight for it one’s whole life.

From the moment we are born, people tell us that the world is like this and like that, this way, that way. It is natural that - for a certain period of time - we end up believing what we are told. But we must soon push these ideas aside and discover our own way of living reality. - P.C.

valo ei pakene varjoa

Sielusi kuiskaa,kuuletko?
Koko kehosi kuulee sen kuiskauksen.
Sydämesi kuulee sen jo ennen kuin kuiskaus edes alkaa.
Voit sivuuttaa sen, kerran, kaksi, useasti, koko ikäsi.
Mutta jokaisen sivuuntyönnön jälkeen paine kasvaa.
Paine olkapäissäsi, paine rinnassasi, paine päässäsi.

Kestätkö paineen, kestätkö kivun kun se kuorii sisintäsi?
Kestätkö hitaan kuolemasi, vielä eläessäsi?
Kestätkö elää kuten muille sopii?
Kestätkö elää listalla, johon kuuluvat:
Hanki työ, vain jotta sopeudut.
Istu suorassa.
Syö mitä pyydetään.
Tee mitä pyydetään.
Sano mitä pyydetään, opetetaan.
Muista ostaa kaikki se mitä pitää.
Metsästä onnea, paikoista ja ihmisistä.
Muista maksaa kaikki, elämäsi minuuteista.
Muista hukuttaa kaikki huomiosi ulospäin, pois itsestäsi.
Ole tehokas, mittaa kaikki rahassa ja hyödyssä, turvallisuudessa.
Elä kuten meitä ennen kerran maailman rakentaneet toivovat.
Pakene vaikeutta, etsi helppoutta.
Usko termeihin ja määritelmiin,
kaikkeen rajattuun joka esiintyy muuttuvassa maailmassa.
Vältä oma kasvusi selittämällä kaikki sopivaksi - itsellesi, mielellesi.
...pakene riittävästi.

Sielusi kuiskaa,kuuletko?
Koko kehosi kuulee sen kuiskauksen.
Sydämesi kuulee sen jo ennen kuin kuiskaus edes alkaa.
Voit sivuuttaa sen, kerran, kaksi, useasti, koko ikäsi.
Mutta jokaisen sivuuntyönnön jälkeen paine kasvaa.
Paine olkapäissäsi, paine rinnassasi, paine päässäsi.

Antaudutko elämällesi, kuten syntymäsi hetkellä teit?
..vai antaudutko maailmalle, sille osalle joka pelkää valoasi.

“The only person you are destined to become is the person you decide to be”
Ralph Waldo Emerson

Vapautus

Mitä jää ajan ulkopuolelle.
Sydämen sisään.

Mitä jää jäljelle tarinastasi.
Tähän hetkeen, pysähdykseen.

Mikä vapauttaa kaikesta.
Janosta, kaipuusta.
Itsestäsi.

Mitä jää jäljelle hyvin
eletystä elämästä.

Sen anna täyttää itsesi,
Sen anna liikuttaa itseäsi,
Sitä kutsu luoksesi, vielä kun elät.

Mitä opin hevoseltani - 10 vuotta elämästäni

Suomalaisen peruskoulun luokat vievät noin 10 vuotta elämästämme tai ainakin ison osan tuosta ajasta. Tänä vuonna täyteen tulee myös 10 vuotta yhteistä matkaa hevoseni kanssa. Näinä päivinä on paljon puhetta siitä miten kouluihin tarvitaan lisää elämäntaito opetusta, uusia tapoja oppia ja oppiaineita. Usein se on edelleenkin istumista luokassa, lukien historiaa tai kasaamamme maailman säännöstöä. Saamme uusia ystäviä, muistamme vuosienkin jälkeen tutut kasvot, luokkaretket ja piinaavat illat ennen kokeita.

Muistan hyvin kun ensikertaa näin hevoseni. Se käveli tervehtimään tarhassa, oli itseriittoinen ja kaunis, ensivaikutelma ei pettänyt. Tuon oman arvonsa tuntevan naisen lisäksi hevosessa oli kuitenkin aimo annos rohkeutta, taitoa, viisautta ja uteliaisuutta, valoa ja elämää. Se veti minua puoleensa. Muistan sen kuvan miltä näytti kun istuin sen selkään ensi kerran. Paksu harja, korvat ja koko olemus. Päällimmäisenä tunteena selästä satulan kautta selkärankaani pitkin nousi viesti, olemme yhdessä ja sinä olet vahvojen jalkojen päällä.

Mielikuvissa loisti ystävyys, kaikki se kaunis ja helppo osa siitä. Kaikki se mitä hyvä ystävyys antaa, mistä on helppo nauttia ja ammentaa. Alku oli kaikkea muuta kuin helppoa ja kaunista. Hevosen tavat ja tottumukset. Aikaisemmat kaavat ja selviytymiseen ohjaavat kikat ja keinot. Vastassa ihminen joka on alkumatkassa tutustumassa millainen eläin on hevonen, millaista on elämä hevosen kanssa, syvemmin kuin selkään nousua ja sieltä tunnin lopuksi nousua pois. Hyvin vähän siitä tiesin, hyvin vähän tiesin myös mitä kaikkea voi hevonen antaa ja opettaa, hyvin vähän osasin aavistaa miten kova koulu se on, itsestä, omista tunteista, mielestä, kehosta ja elämästä. Olin rajannut koulun vain suoritukseen, tekniikkaan, liikkeeseen ja talliin. Olin rajannut tuon kaiken vain oppikirjaan, joka otetaan ja laitetaan pulpettiin tai reppuun ja jota luetaan vain tunneilla.

Nyt kun istun hiljaa ja yritän edes avata mitä tämä koulu on antanut itselle, en tiedä mistä alkaa. Se kaikki arvostus mitä koen hevosta kohtaan, kaikkia hevosia. Miten ne katsovat ja näkevät kaiken näkyvän ja näkymättömän ja silti yrittävät ja tekevät osansa, vaikka ihminen ei sitä aina ansaitsekaan.

Epävarmuus. Ensimmäisiä asioita joita tunnistan suhteemme alussa itsessäni oli epävarmuus. Mistä? Osaamisesta, kyvyistäni, riitänkö, kykenenkö, onnistunko? Tamma väänsi ja käänsi minua milloin kentän vesilammikossa, milloin pihateillä, metsässä ja poluilla. Muistan elävästi sen puolivuotisen taipaleen kun teimme metsälenkkejä taluttaen, milloin lumessa tarpoen, milloin pitkää heinää ja lepikkoa haroen. Hevonen pakeni epävarmuuttaan ja hyppeli, yritti ohjata menoa. Tuulisella kelillä rantaan meno oli todellinen sirkus ensimmäisillä kerroilla. Minä siinä keskellä riimun päässä katselin väliin kauhulla ja väliin suuren ihmetyksen vallassa ympäri sinkoilevaa hevostani. Tästä polusta syntyi toteamus ”vain epävarma pyrkii varmuuteen”. Varmuus kumpuaa sisältä, se on jo siellä. Olosuhteita loputtomasti muuttamalla kasvatat epävarmuutta, rauha ei löydä kotiin se jää varmuuden vangiksi. Tämä polku jatkuu, se jatkuu läpi elämän. Se kuvittaa kaikkia polkuja ei vain ratsastusta, hevosen omistajaa. Kokeiluista ja kokemuksista kasvavat rikkaudet tuovat ilon. Missä olenkaan, olen siellä kokonaan.

Egon linna sydämessäni. Toisten ihmisten hyväksyntä, mielipiteet, opitut hyväksyntää hakevat kaavat. Mitä hevoseni tuli minulle opettamaan? Mitä annan sen kertoa, otanko sen vastaan? Haluanko sivuuttaa ne, haluanko avata oman polkuni, vaikka se olisikin erilainen kuin monen muun? Olin todellinen ihmisraunio 2007 kun ostin hevoseni. Hevoseni oli varmempi, vahvempi ja tietoisempi olento kuin siitä kaupat tehnyt nuori nainen, joka oli eksyksissä, itsessään ja maailmassa. Tamman näyttämä vahva vastus ja haasteet ajoivat monen pelon ja uskomuksen läpi. Sydän vapautui ja sen siivouksesta ja rakennuksesta alkoi vastata uusi asukas. Kuinka monta sellaista ihmistä tunnet, joiden ajattelu on edes joskus heidän oman etunsa vastaista? Kuinka monta kertaa muistat itse olleesi tämän kaltaisen ajattelun vallassa? Miten usein olet onnistunut rakentamaan ylitsepääsemättömän muurin päässäsi tapahtuvan ajattelun ja sydäntäsi lietsovien pelkojen ja pyrkimysten väliin? Joka kerran yrittäessäsi tätä tehtävää ymmärrät, ettei selkeään ajatteluun tarvita älyä. Se tulee kyllä helposti mukaan, mutta sydämesi raivaa sen tieltään helposti - tietoisesti tai tietämättään - sillä hetkellä, kun kaipaat tai pelkäät jotakin.

Herkkyys. Herkkyys ei tarkoita lujan tai kovan poissaoloa. Kovasta takaisin herkkään on tie, se on matkantekoa. Menetämme suuren osan herkkyyttä nuorella aikuisiällä ja aikuisena. Opimme kovaksi, opimme laskelmoimaan, opimme kilteiksi, opimme sääntöjen orjiksi. Opimme elämään automaattiohjauksella. Rakas hevoseni, jokaisena aamuna kun en olisi jaksanut sinä pakotit minut siihen. Herkkyys on poisoppimista. Itselle poisoppiminen on ollut kaiken hyvän alku. Oppia pois, uuden tieltä. Selkeys hellii herkkyyttä. Herkkyys on lahja, kyky tuntea, nähdä. Elän paljon vieläkin egon alla, mutta hyvin pitkään pidin herkkyyttä kuin avointa haavaa jota suojelin. Herkkyys vaatii enemmän hienosäätöä, hienosäätö väsyttää, mutta kun saa sen sadon, väriloiston ja ymmärryksen – mikään työ ei tunnu turhalta. Herkkyys vaatii aisaparikseen vahvan mielen, egon sääntöjen loputonta tuhoamista ja suitsimista. Muutama vuosi takaperin menin ratsastamaan, satoi hieman ja oli kylmä. Päästessämme kentälle hevonen päristeli, sen käynti on kiivas, tempo tiheää ja muutaman kierroksen jälkeen tunsin sen. Hevosella oli nälkä. Se oli rauhaton, ei keskittynyt. Vein sen talliin. Syömään. Harjoituksemme ja minun suunnitelmat jäivät siltä päivältä väliin. Se vei reilu 7 vuotta, että erotin tuon syyn ja oireet. En puskenut ja tein toisin. Hermostuneisuuden erot ja syyt toki vaihtelevat, mutta osua oikeaan on onnistuminen sekin.

Täydellisyys. Täydellisyys erkaannuttaa. Ei ole täydellisyyttä, on vain näkemyksiä, mielipiteitä, periaatteita, maailman ja historian kuvittamaa totuutta. Täydellisyys tulee unohtaa, voi antaa olla ja antaa muutaman hyvän ajatuksen ja päämäärän ohjata prosessia. Kun annan sinun olla, annan itseni olla. Elää päivä sellaisenaan, sen ei tule johtaa mihinkään, silti yhden päivän voi toteuttaa täysillä, kykyjensä ja rajojen sisä- tai ulkopuolella. Epätäydellisyydessä nojaa huomisen täydellisyys.

Tavat. Keskittyä hyviin tapoihin, olla tavanalainen. Elämä on kasa tapoja. Kaikki tapasi yhteenlaskettuna on minäsi nyt, minäsi huomenna ja tulevaisuudessa. Mitä tapojasi hevosesi hyväksyy? Mitä se ei hyväksy? Entä lähimmät ystäväsi? Kiitos Strunsa, tässäkin suhteessa olit monesti oikeassa, napakka ei auttoi muuttamaan ainakin pahimmat. Tosin monessa yhdessä opitussa tavassa tuemme salaa toisiamme. Työ jatkuu.

Nöyryys. Kaikki alkaa aina alusta, kyllä. Kaiken toisto alkaa aina alusta, mutta toistossa elää hienosäädön tuntu. Tämä pätee niin hyvässä kuin pahassa. Vapaasti pieni ihminen saa toistaa, kunnes uskoo oppineensa.

Valinta. ”Ei voi tuntea muuta kuin sen minkä on itse kesyttänyt.” Aika ja sitoutuminen asioiden, ihmisten ja eläinten kanssa saa ne muuttumaan rakkaan sadun esimerkin tavoin, Pikku Prinssin ruusuksi. Sydämellään näkevä ei vain katso asioita ja maailmaa, sydämen silmällä tarkoitetaan etenkin tekoja. Katsoessasi sydämellä, joudut sitoutumaan, kasvattamaan, kesyttämään ja antamaan paljon itsestäsi joko asian tai elävän olennon lähellä - sydämen silmä ei ole kevyt. Ihmiset eivät saisi unohtaa tätä, se on vakava asia. Muutoin kaikki maailman ruusut näyttävät ja tuntuvat samanlaiselta – liian monella on loputon nälkä ja päättymätön matka. Valitse junavaunu ja anna sen kuljettaa, vaunun valinta on vaikeaa, se on yksi elämäsi tärkeimmistä päätöksistä. Silti valitse.

Life of the peeler

Life is a huge onion; you are one big fat onion whit thousands of layers. Life is peeling, scratching, crying, laughing and loving the work and life of the peeler.

Magic is that if you don’t peel, you never taste the nectar between the layers and that is ok. But if you want to experience love that goes beyond loving and you feel that someone follows you through the layers, you need to peel.

If you miss nuances, expanding your color palette from black and white to rainbow and beyond, eye to pureness, eye to beauty in places that seem first look ugly, ears that hear birds singing beneath the rain, wind that fuss your hear, and silence that says it all – you need to peel.