Viimeiset vieraat - Joulupäivän aarteita

Ensimmäiset ajatukseni tänään, joulupäivän aamuna, maalla. En osaa pukea niitä sanoiksi - Jos jokainen erityinen hetki olisi aikuisten rakastamissa laskelmissa kokonaisen euron arvoinen, olisin juuri nyt miljonääri. Olisin rikkain, olisin täynnä tähtiä, määrätön - vajaavainen, mutta onnellinen.

Se pysäyttää sinut, koti. Siskoni sanoin, kotia ei osteta, sitä ei hankita, vaan se syntyy meistä - kaikista. Kaikki tähtilaivueen jäsenet, laivat ja sukkulat tarvitsevat telakan. Paikan, jonne laskeutua turvaan, latautumaan ja pysähtymään - ihmettelemään ja ihastelemaan tähtien ja galaksien, maailmankaikkeuden kauneutta.

Sain lahjaksi kirjan. Viimeiset vieraat - elämää autiotaloissa. Kai Fagerströmin kuvitus, tarina Heikki Willamo. Siskoni sanoin, kirjassa on tunnelmaa - autiotalojen taikaa, lapsuudenmuistoja, seikkailua, vanhaa, mennyttä aikaa.

Heikki Willamon tekstejä ja muistoja lukiessa en voi kuin hymyillä. Siskoni makaa viltin alla toisella sohvalla, rakas Tessa sylissään. Ihana kuva. Muistelemme omia autiotalojamme, maalaismaiseman salaisuuksia.

Heikki sanoo sen hyvin: "Autiotalo, vaikka vain tyhjillään oleva vaja, on suuri seikkailu. Hylätyssä ja rapistuneessa oli jotakin kiehtovaa. Se oli tutun ja turvallisen tuolla puolen, siellähän saattoi vaikka kummitella. Jännittävän lisänsä toi vielä kielletyn hedelmän maku. Rakennukset olivat asumattomia, mutta joku omisti ne. Oltiin liikkeellä omin luvin."

Palaamme hetkeksi siihen aikaan. Muistelemme miten hautasimme lapsena pienen pupun poikasen, suuren puun juurelle pystytimme tikkuristejä ja laskimme voikukanseppeleitä, joku toimi joskus pappinakin. Ja jo parin päivän jälkeen, saman puun alla pelasimme ja nauroimme.

Kirjan innoittamana taidan tehdä muutamaan paikkaan kävelyretken. Kokemaan tunnelmaa, maistelemaan lapsuutta, muistoja. Tiedän, kuten siskonikin sen tietää. Salaisen kykymme palata sinne - kiitos äidin, isän, kodin - se elää meissä. Taito ja kyky hypätä yhä uudelleen ilmaan, välittämättä siitä, että kohta jo hypättyäsi laskeudut takaisin. Kaunis on lahja, hetkessä juuri ennen hyppyä - ei itse ilmalento, ei korkeus, ei tuuli, vaan se hetki ennen kuin otat ja kurotat - muu maailma kadotkoon.

Heikki jatkaa: "Istuin suuren pihakoivun alle odottamaan iltaa. Pieni jännitys palautti mieleen lapsuuden illat torpan lumotussa puutarhassa, mutta nyt mausteena oli haikeus. Se oli kaipausta viattomaan aikaan ja samalla menneeseen maailmaan. Elämämme peruskivet muurataan varhaisella iällä, ja me kannamme noita perustuksia läpi vuosien. Kotiseutu piirtää meihin jälkensä, samoin voimakkaasti koetut asiat ja tapahtumat. Aikuisena katsomme maailmaa värittyneiden silmälasien läpi ja jossain sisällämme kaipaamme lapsuutemme maailmaan.

Odotin. Aurinko laski ja ilta hämärtyi, mustarastas lauloi. Lopulta ikkunan alla olevalle kummulle ilmestyi mäyrän vaalea hahmo. Se oli hetken paikoillaan, peruutti sitten takaisin talon alle. Kohta se nousi taas kummulle ja löntysti polkua pitkin metsään. Muuta ei tapahtunut, torpassa asusti yksinäinen mäyrä. Kolmekymmentä vuotta sitten olisin kuvitellut sen yrmeäksi talon isännäksi, nyt se oli mäyrä. Tunsin haikeutta. Tunsin menettäneeni jotakin korvaamatonta. Kaipasin sitä täydellistä heittäytymistä seikkailujen maailmaan, jonka vain lapsi osaa."

To where you are

Tähdet ovat pysytelleet piilossa. Ne ovat olleet vaisuja, kuin olisivat kaikonneet jonkin muun planeetan ympärille. Tähdetkö, karanneet mietin? Olenko itse unohtanut ne, onko näköni kaventunut uudelleen, olenko unohtanut kuunnella, nähdä, tuntea?

Tapasin eräissä syntymäpäiväjuhlissa papin, miehen. Ajaessani kylälle mietin virkaa, työtä – pappeutta. Muistelin aikaisemmin alkutalvella haudatun setäni siunausta. Muistan istuneeni kappelissa ja kuunnellessani papin puhetta – kuulin vain sanoja – mietin, kuuntelenko oikein, ei – vain sanoja. Sydän ei ollut mukana, ymmärrys, tai ajatus oli jossakin, poissa.

Pappeuden ja teologian suurin haaste on tarinankerronnassa. On taito kertoa tarinoita elämän synnystä, lahjasta, maailmankaikkeudesta ja selittämättömästä uskostamme, vaistostamme tätä näkymätöntä voimaa kohtaan, joka liikuttaa kansakuntia, meriä, tulta ja tähtipölyä ympärillämme.

Karkaan illansuussa vielä uudelleen ulos. Kävelen koiran kanssa mäkeä alas, laskeutuen peltoaukealle. Hämärän takaa paljastuu, että koko aukea on hukkunut paksun usvan alle. Se on sakeaa, tuskin näen eteeni, hapuilen missä kohden saavutan tien rieteyksen. Paikassa, jossa katuvalot ovat poissa, on mukavaa sulkeltaa ilman valoa pimeälle kylätielle.

Kävelen suuren pilven sisällä. Hiljaista, ympärillä aukea, suuri tila. Ainoat kohdat, jotka kykenen erottamaan ovat lähestyvät sähkötolpat ja muutaman metrin matkalta eteeni ilmestyvä luminen tie. Sitten, kuin sattumalta katsahdan ylös. Taivas on selkeä. Tähdet ovat pinnassa, lähempänä kuin koskaan aikaisemmin. Leijun niiden kanssa, keskellä paksua usvaa. Mietin, se toteutui sittenkin, pääsin avaruuteen. Ottamatta askeltakaan ilmaan. Usva, tämä kaunis peltomaisema, oikeana hetkenä otetut askeleet, oikea kulkusuunta – kaunista.

Muistelen kävellessä päiväni kulkua, siinä mukana olleita ihmisiä. Suuri kiitollisuus ystävistä, aidoista, lähellä kulkevista. Ihmisen lähellä tunnet ja koet, elät mukana suruissa, iloissa, taisteluissa. Rakkaus saa sen kaiken kestämään. Olemme pohtineet elämän peruskysymyksiä, etenkin läheisyyttä, sen syvintä olemusta erään ystäväni kanssa. Olemme päässeet yksinkertaiseen lopputulokseen.

Onnistuminen pappina, tarinankerronnan ja kuuntelun taito, aitous ja karisma. Ne syntyvät aidosta kokemuksesta, siitä opetuksesta, jonka saat antamalla itsestäsi - olemalla lähellä toista ihmistä. Katsomalla rehellisesti itseäsi, huomioiden toista ja hyvällä tahdolla saavuttaa yhteistä onnea – saat rikkauden ja yhä laajenevan näkökyvyn. Suuren onnen.

Ilman sitä oppia kauniit sanat ovat tyhjää ilmaa, eivätkä ne elä ilman sisältöä, sinussa – tai minussa. Ostat niillä kerran, jos toisenkin hetken, mutta et kestävää, syvää ihmissuhdetta. Kauniilta sanoilta putoaa pohja, ilman tekoja. Hyvät teot ovat kauniita ajatuksia. Ilman tekoja olet tyhjä, ilman niitä sanat vain, valuvat pois.

Kerron tämän kaiken leveällä hymyllä usvalle, puhaltamalla höyryä pakkasilman sekaan, silmillä loistaen takaisin tähdille. Ilta haudatkoon sen. Josh Grobanin sanoin - to where you are, we are.

Vankila

On talvi-ilta. Valaistu kenttä, muutamia leijailevia hiutaleita. Edessä on pitkä vapaa.Työstä.

Työskentely maastakäsin hevosen kanssa antaa keuhkoihin raitista ilmaa, tuulettaa mieltä ja kudoksia. Pientä erimielisyyttä molemmilla, lopuksi sovinto, hyvä olo. Eläin hörisee.Hyväksyn sinut, seuraan sinua, olet ollut johdonmukainen -rehellinen.

Syön appelsiinin. Kuorin sen ilman veistä.Nautin lasillisen punaviiniä ja kaadun sängylle.Makaan siinä autuaana. Hengitän muutaman kerran syvään, saan itseni kiinni ajatuksesta. Miten se palkitseekaan, vapauttaa - Rehellisyys itseä ja muita kohtaan.

Elämä heräilee ihollani, samaan aikaan hiukset kihartuvat kuivuessaan, kuin sulkien kukkien terälehtiä. Ihmettelen voimakasta, rohkeaa rakkauden voimaa sisälläni.

Pitkä vapaa tervehtii minua, se lupaa minulle helliä mieltä ja silmiä..kauniin maisemin, hiljaisin elein. Sielu palaa kotiin.

"Aina ei voi sanoa, mikä tekee meistä vankeja, mikä sulkee meidät muurien sisään, ikään kuin hautaa meidät, mutta kuitenkin nuo aidat, nuo muurit tuntuvat.

Tällainen ihminen ei aina tiedä mitä hän voi tehdä, mutta vaistomaisesti hän tuntee: Kelpaan minä johonkin, on minulla sentään jokin päämäärä elämässä.

Minä tiedän että voisin olla aivan toisenlainen ihminen! On minussa jotakin, mutta mitä se voi olla?

Tiedätkö mikä vapauttaa tästä vankilasta? Jokainen vakava, syvä tunnesuhde. Ystävyys, veljeys, rakkaus, ne avaavat vankilan kuin jonkin taikavoiman vaikutuksesta."

Vincent van Gogh 1880

Miracle - no, just meeting your dream

Sometimes you don’t need words.
Only one look into someones eyes is enough.
Sometimes what is left unsaid is what counts.

Yesterday comes along beside me.
Tomorrow makes promises to me.

Love to carry yesterday, because it was one small piece of a dream.
I love tomorrow, because it holds something worth of fighting for.

Nobody plays this life with marked cards,
sometimes we win and sometimes we lose.
Sometimes we receive, we are blessed.
Life takes, hits us - we fall.
How difficult it is to realize.
Do not expect anything in return,
do not expect your efforts to be appreciated,
your genius to be discovered, your love to be understood.

Stop watching the same theather, movie, scene.
Over and over again, the one that shows how much you suffered.
That is only poisoning you, nothing else it is not there to give you.

Nothing is more dangerous than not accepting love as it is, free.
It is dangerous to live what if, when ever,
work that is promised but there is no starting date,
decisions that are always put off waiting for the “ideal moment.”

Miracle and blessing is to have someone beside you.
Just to say, looking into your eyes:
Do you want to make your dreams come true?
Tell me your dreams, what you ache for?

To grow and hear. To grow and see.

"When you and your heart become friends, neither will be capable of betraying the other". When this friendship is born - miracles do happen and dreams find their way to come true.

Mitä on löytää oma itsensä

Elämän värit ovat tunteita.
Mikään ei ole mustaa ja valkoista.
Kipua, hurmaa ja silti niin kaunista.

Olen toisinaan yksin, yksinäinen,
maailman pienin ja heikoin.
Silti olen sitä vain hetken,
kunnes muistan.

Oman suuruuteni,
ainutlaatuisen lahjani,
oman henkeni, elämäni.

Parasta vuosien tiessä,
on löytää oma itsensä.
En ole tullut perille omin voimin,
muiden avulla ja avoimin mielin kylläkin.

Huomaan ilokseni, eräänä iltana.
Olen rakastunut, muuttunut,
kuin taas uuteen mittaani kasvanut.

Parasta kaikessa on sen puhtaus.
Et voi enää paeta, valehdella.
Et kaipaa tai hae väärää uskoa,
ruoki pirujasi katoavalla,
halulla ja huomiolla.

Saatat minulta vieläkin hetkeksi kadota,
mutta samassa jo sen saan huomata,
olen tässä, elossa - hengitän.

Images that sparks - in you..

"You write in order to change the world…. The world changes according to the way people see it, and if you alter, even by a millimeter, the way people look at reality, then you can change it.” -James Baldwin

"The truth is that we know that the images themselves don't change the world, but we're also aware that, since the beginning of photography, images have provoked reactions in people, and those reactions have caused change to happen.

Ansel Adams said, and I disagree with him, "You don't take a photograph, you make it." In my view, it's not the photographer who makes the photo, it's you.

We bring to each image our own values, our own belief systems, and as a result of that, the image resonates with us. I hope that the next time you see an image that sparks something in you, you'll better understand why, and you'll definitely do something about it." - Jonathan Klein

Photos that changed the world - TED by Jonathan Klein

Pics - International Photography Contest
Li Feng, China
Fausto Podavini, Italy
Arie Yudhistira, Indonesia
Yuniadhi Agung, Indonesia
Yusuke Okada, Japan

Tee omat virheesi, mutta kuule toisten

Älä pelkää virheitä, ne opettavat tärkeimmän,
kertovat missä olet vajaa, missä on vielä tilaa kasvaa.

Kuule sanat ystävän, toverin, hyvän opettajan.
Kokemuksiemme mitta meitä kasvattaa,
aikamme rajallisuus samaan aikaan haavoittaa.

Elämä tekee meiltä salaa tuon työn tärkeimmän,
se jalostaa, pusertaa. Vain jos et sitä pelkää,
päästät sen luihisi, lähellesi.
Ammennat sen tyhjiin ja täytyt sen palosta uudelleen.

Kuuntele sen sointuja tarkkaan, sointuja,
jotka kuiskaavat sinulle,
tarinan aamukasteessa, sateessa,
hiljaisuudessa, hymyssä
rakkaasi silmissä.

Päästäksesi kauas, tule ensin lähelle.
Tee omat virheesi, mutta kuule toisten.
Jos jotakin etsit, löydät - ethän pakene?
Kaikki on jo sinussa, olethan valmis matkaan?

Same in English:

A dog is not considered a good dog because he is a good barker. A man is not considered a good man because he is a good talker. Ambition is like love, impatient both of delays and rivals.

However many holy words you read, however many you speak, what good will they do you if you do not act on upon them? An idea that is developed and put into action is more important than an idea that exists only as an idea.

Believe nothing, no matter where you read it, or who said it, no matter if I have said it, unless it agrees with your own reason and your own common sense.

The foot feels the foot when it feels the ground.

The tongue like a sharp knife… Kills without drawing blood.

Thousands of candles can be lighted from a single candle, and the life of the candle will not be shortened. Happiness never decreases by being shared.

Siddhārtha Gautama, regarded as the Supreme Buddha ( The time of his birth and death are uncertain: most early 20th-century historians dated his lifetime as c. 563 BCE to 483 BCE)

Pala vanhaa ja uutta

Vanha hirsitalo täyttyy elämästä. Pihalla juoksevat lapset, pihasaunan piipusta tupruava savu saavuttaa illansuussa pihamaan reunat. Sen tuoksu kuuluu kesäiltaan. Päivän hämärtyessä kuulen seinän läpi pianon, musiikin, laulun, naurun, juoksun ja huutoa. Ruoan tuoksut levittäytyvät keittiöistä ja pyykkituvassa rummuttavat pesukoneet.

Teen myöhäiseen iltaan saakka töitä. Lopetellessa kuuntelen naapurista kuuluvia ääniä – makaan sängyllä ja huokaan, pidän elämän metelistä. Siinä on jotakin kotoista, jotakin arvokasta, jotakin muistoa hengestä, jotakin menneestä. Kun kaikki on sopivasti hukassa, mitään ei tule etsittyä. Kun kaikki on sopivasti sekaisin, mitään ei ole siivottavissa. Kun elämä soljuu, tavarat ja ihmiset löytävät paikkansa ja ovat paikoillaan.

Vanha talo saa uuden punamullan päälleen, osa seinistä maalataan eri värillä. Pidän ajatuksesta. Samoin talo. Juuri nyt näen ikkunasta suurten mäntyjen latvat väriloisteessa – aurinko laskee jälleen verenpunaisena talon takaa. Näkemättä sitä, näen sen eilisestä.

Muistelen kävelyä tielle erityisen ihmisen kanssa, matkalla sitä katsomaan ja sanat sitä ihastellessamme. Aika mahtava eikö? Kaikki mitä näet, sen myös omistat.

Huomaan elämän herättävän sisälläni uusia tunteita, vanhoja ja sitä kautta myös pelkoja. Pelkoja menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Huomaan eron. En osaa selittää mitä on tapahtunut? Kenties monen vuoden hiljaisuus – hiljaisuus ”pitää” juhlista, keskusteluista, tilaisuuksista, harrastuksista, materiaalin hankinnasta, toisten ja omien uskomusten ja toiveiden täyttämisestä, pienen pienien vivahteiden huomaamisesta, muutoksesta, kasvusta, on auttanut siinä – kykyyn elää nyt, hetkessä. Arvostamaan aitoja ihmisiä, rakkaita, itseäni oikealla tavalla. Näkemään eteeni.

Kai uskoin siihen ennenkin, ainakin sitä muistan toistelleeni usein ääneen (kuitenkaan loppuunsaakka ymmärtämättä..) – jo pelkkä elon autuus, se kaikki tässä ja nyt – sen kautta voi saada sen arvokkaimman, onnen. Rauhan avaimet. Sisko, sanoit kerran jotakin tämän suuntaista minulle: vain tyhjän sydämen voi täyttää uusilla asioilla..

Siskolleni.. Vuorta katsoo neljä ihmistä sen eri puolilta. Kaikki katsovat samaa vuorta, mutta näkevät sen erilaisena. On lahja nähdä sen läpi.

Katse pallossa, asiassa, pihvissä – sydämessä. Ja jo loppuu yrittäminen, juoksu, kiire ja mikä parasta – valitus ja selittely. Tämän langan päästä yritän pitää kiinni ja jopa sitä pitkin kulkea, nuoralla kävellen, ei vaan tanssien. Samalla hoivaten, huoltaen ja harjoittaen - sydämeni silmiä. Ne kertovat meille muutoksesta, tulevasta askeleesta, uudesta langasta – joka odottaa meitä seuraavassa hetkessä, seuraavassa ja seuraavassa...

Mielemme satamassa

Mika seutu tulee mielesi luokse,
mika maisema avautuu sieluasi vastaan.
Kauniina,
sano se seutu, nayta minulle,
mene sinne, missa se on.

Kuiskaa minulle se.
Tama kaupunki,
valot, ruuhkat, kaupat,
kassit tayttava materia.

Ei, se ei ole mieltasi vastaan kauniina tuleva,
ala vaita vastaan.
Tama seutu ei ole kotisi, kotimme.

Kuiskaa minulle se.
Se on siella missa voimme kuunnella hiljaisuutta,
tuijottaa tahtiin.
Haistaa tuoreutta metsassa, pelloilla,
istua kynttilan ja tulen valossa.

Herata rauhassa ja seurata niita pienia ihmeita,
ihmeita - joita naemme kotona, sielumme maisemassa,
mielemme seuduilla.

Pythagorion illassa - takana kuuma paiva, nyt edessa kahvia ja huuruinen vesilasi.

Chili tomaattia ja kanaa

Kanan filepala paistuu pannulla, lisään joukkoon chilissä maustettua tomaattia - lisään kastikkeen ja laitan paistoksen kannen suojiin muhimaan. Tomaatista on tullut lempilapseni. Tomaattia kaikissa eri muodoissa ja nyt myös lohkoina, fetan ja chilin kera. Fetan lisään viimeisenä, ehkä aurinkokuivattua tomaattia - sekin, ah tomaattia.

Olen asuttanut uutta kotia miltein puoli vuotta. Jaksan edelleen ihmetellä sen lumoa, puun henkeä ja tunnelmaa. Huomaamattani aika kuluu, vailla radiota ja TV:tä. Paikallislehti osuu silmään postilaatikossa, sekin usein jää lukematta, ikävä kyllä. Eksyin eräänä iltana katsomaan TV:tä. Ennen varsinaista elokuvaa silmäilin Linnanmäellä, tai jossakin muualla Suomessa kuvattua perheohjelmaa. Väliin mainoksia, raskaustesteistä, kuinka kaunistut, miten tuoksut, syötkö hyvin ja tutut näin elät turvallisesti sloganit. Hymähtelen edelleen näkymättömälle reaktiolleni. Olin ymmälläni, en tajunut edes puolia aiheista tai miksi ne veivät tilaa ja aikaa ruudussa. Hetken katselun jälkeen, jouduin siirtämään huomioni pois turhalta tuntuvasta hälinästä. Tilanteessa toki oli muitakin häiriötekijöitä, mutta reaktio oli totta.

Nautin hiljaisuudesta, omasta rauhasta, ulkoilmasta, vapaa-ajalla ruumiillisesta työstä, tuoreista marjoista, metsästä, vedestä, eläimistä, ihmisistä, rakkaista. Hikisen pinnan päällä, maailman pölyssä ja hiekassa makaaminen on parasta - ei ole keksitty mitään parempaa - ainakaan vielä. Ihmislapsi voi siis muuttua, voi oppia pois totutuista tavoista, kasvaa ja kehittyä. Ulos sosiaalisen paineen kireästä pukupaidasta, liian tiukoista kiristävistä tunnehallinnan naamareista, päätäpakottavista pitää - hatuista ja sukkahieltä maistuvista uskomuksista.

Hiljaisina aamuina ja iltoina tunnen suurta kiitollisuutta ystävistäni ja rakkaista ympärilläni. Miten olen onnistunut pitämään ja löytämään rinnalle kasvuhalukkaita, outoja, hulluja ja täysin paranormaaleja ihmisiä. Vivahteena suhteissamme on aitous - olla tai olla olematta. Puhelimessakin voi rauhassa todeta - hei, nyt ei huvita jutella, soitellaan. Kaikki on mahdollista, jopa isoäitini muuttuminen - sen näkeminen on ollut lahja.

Eräänä sunnuntaina, kävellessämme ukin haudalle, kuuntelen vanhan ihmisen huolta haudan kunnosta. Ovathan kuunliljat kasvaneet, hauta siisti ja kunnossa. Matkalla saan myös kuulla, miten isoäitini toisen miehen hautausmaalta oli soitettu ja kysytty, että mitä tehdään, kun hauta tulisi hoitaa?

Isoäiti siihen - soittakaahan kulttuurirahastoon, se mies oli naimisissa sen istituution kanssa. Parhaat naurut päiväksi. Näemme edessä tutun kiven ja upeat kuunliljat puhjenneena - voi, katso Patricia, ne ovat elossa ja kasvavat, on niin kaunista. Kahdeksankymmentäseitseitsemän vuotta ja silmät loistavat edelleen uutta paloa.

Heijastuksia

Täytän sinut ilolla, iloon. Nautin tulesta, sielusi palosta, kaikesta mihin kykenet, ihmisenä, miehenä, naisena, lapsena - touhoapinana. Nähdä toinen ihminen syttyneenä, intohimoisena, haluavana, liikkeessä, elämän täydessä vedossa - onko jotakin parempaa?

Olet heijastukseni, olen heijastuksesi. Kaikessa mitä teemme - näymme muuallakin, kuin lähteen pinnalla. Olen onnistunut valitsemaan rinnalleni eläimen, harrastuksen, intohimon, joka paljastaa tunteeni - herkimmätkin pelkoni, kitkat. Peili on eläin, jossa näen hetken itseäni - saan käsiini kiitoksen, haasteen tai haavan. Tuomioni on varma ja totuus ei pakene, edes selkäni taakse.

Keskityn, venyn, ohjaan, olen lempeä, anteeksiantavainen ja rauhallinen - lopputuloksena voi olla tanssien etenevä harjoitus, kahlaus, elämä ja työ.

Huokaan. Seuraan lokkien mellastusta veden pinnalla ja parven riehuntaa puokaman kaislikossa. Huomaan kaipaavani lämpimien vesien äärelle, tunnen sen, maut.

Vahva suolanmaku suussa, kuuma hietikko ja sirittävät sirkat. Otan laukustani raikkaan, juuri sopivan pehmeän nektariinin. Haukkaan siitä palan, kirpeä ja raikas hedelmäliha valtaa huulet ja suun. Päähän nousee kananlihan tunne, hyvänolon tunne mausta. Kaunista maisemaa on helppo heijastaa - vain antamalla ihon leikkiä auringolla, hiuksien tuulella ja paljaiden jalkojen hiekalla.

Tessa and Wulfcan - home, eyes and heart..

Katsos, näin se meni.

Mitä mietit, riudutko taas?
Petyitkö, pudoitko korkealta?
Koitko lopun ja alun?
Voi, älä itke, makaa maassa,
itsesäälissä.

Katsos, näin se meni.

Paransit haavojasi vanhoilla voitehilla,
peittelit ne huomion suojiin, teatteriin.
Oman mielesi salakavaliin valheisiin.
Toiveisiin ja odotuksiin.

Kuin huumetta sait hyvän olosi,
mutta kestää et sen voi odottaa..ei..ei.

Mihin katosit, siellä olet ja täällä.
Ota kiinni itsesi ja lataa sisääsi,
tärkeimmät panoksesi, elämän rohtosi.
Naura ja itke, olet kaunis.

Alulla on loppu. Lopussa alku.
Aamussa on ilta, illassamme aamu.

Hyvä ja paha, kaunis ja ruma.
Eivät ne vastakohtia ole nähneetkään.
Puoliskoina ne matkaavat,
yhdessä rakentavat maailmamme kannet.

Ja sen hikisen kannen alla me rakastelemme.

Katsos, näin se meni.

Kysyt, miksi hymyilen - tälle kaikelleko?
Tottakai. Miksi en hyvää aamuisin tervehtisi?
Miksi en hyvälle ovea avaisi,
Iltateelle sitä tupaan kutsuisi?

Lohikäärmevoimaa

Kesäillassa, rannan tuntumassa istumme lähekkäin - vastakkain.

Täti mitä näissä lukee? Kirkkaat silmät tuijottavat kaulakorua ja siinä roikkuvia metallirenkaita. Kaikkiaan kolme rengasta, kolme sanaa - truth, passion ja grace. Katson samalla tähtisilmiä, tietäen mitä ruusunuppu suu sanoo seuraavaksi. Truth, siis mitä? Truth on suomeksi totuus. Mitä on totuus?

Se voi kantaa monia kasvoja, olla kaunis tai ruma. Se voi näyttää sinusta samalla loukkaavalta tai hyökkäävältä, mutta olen nähnyt sen kulkevan usein nöyryyden, rehellisyyden ja kärsivällisyyden kanssa. Totuus tavallaan vain on, kuten rakastamasi pihapuut. Tuulee tai sataa, ne seisovat paikoillaan. Usein, ei aina, mutta totuus asuu ihmisissä, jotka tuntevat paljon toisia ihmisiä, mutta jonka hyvin harva tuntee. Taidat tietää oivan esimerkin tästä.

Jos annat sen olla luonasi, ruokit rohkeutta, se tavallaan luo polun surkuttelun ja jatkuvan kauneuden etsinnän keskelle. Totuus on hiljaisuus rinnan alla, tai se hetki, kun istumme kuistilla saunan jälkeen ja kuuntelemme viltin alla lintuja. Totuus voi olla kuten rakkaus - rakkauteni sinuun. Miettimättä mitä se on, se tulvii minusta sinuun ja sinusta minuun. Kun kerran olet kasvanut oman elämäsi juuritotuuksien kanssa, ne kulkevat aina mukanasi – sinun totuutesi on rakkaus, eikö? Mistäkö tiedän sen – no, silmistäsi.

Passion on intohimo. Tä? Muistatko kun katsoimme hevosia, ne juoksivat kovasti kentällä. Muistatko miten seurasit aidan takaa hevosia ja niiden liikkeitä? Joo. Halu ja voima, joka liikuttaa niitä on intohimoa, intohimoa elämää kohtaan. Intohimoa liikkua ja elää se suurinkin elein.

Intohimolla ei ole myöskään tarkkaa muotoa. Miltä tuntuu ihastua, olla ihastunut Aaroniin? Miltä tuntuu, kun uppoudut huoneessasi piirtämään ja luot jotakin uutta – tuntien poltetta saada se valmiiksi? Et malta mennä nukkumaan, tai nukut vaatteet päällä odottaen, että haen sinut ylläriretkelle. Toivot jotakin lujasti, haluat oikein kovasti – kerro se tuhannella ja olet hieman lähempänä intohimoa. Se tekee vahvaksi eikö, tavallaan kannattelee, kuin tekisi sinusta hetkessä kauniin perhosen. Tahtosi määrittelee sen, millainen olet ja millaiseksi tulet – mihin ja miten käytät intohimosi. Oletko tai tuleeko sinusta esimerkiksi nokkosperhonen, sitruunaperhonen, yöperhonen – vai täplikäs toukka.

Grace on armo. Armo on tavallaan tunne, sisäinen tarpeesi antaa ja pyytää anteeksi. Armo tekee ihmisistä kauniita. Muistatko miten Mane-mummi aina hymyili ja seurasi virheitämme, korjasi hiljaa, mutta napakasti – antoi meidän kasvaa rauhassa. Armo kantaa kauas, kauemmas kuin totuus, kaemmas kuin intohimo. Se kerää tähtiä ympärillemme, eikö? Olet siinä, olen tässä – Olemme vahvoja elämästä, halusta ja totuuksista.

Mitä sanoitkaan hetkeä ennen, kun juoksit kovaa, vielä kovempaa mäkeä ylös – hetkeä ennen kiihtyvää vauhtia metsässä? Kuiskaat sen hämärään – täti, lohikäärmevoimaa! Näissä kaikissa sanoissa on minulle sitä – siksi kannan kai niitä kaulassani.

Laituri kutsuu tanssimaan... jätämme pohdinnan, tanssimme illalle ja hetkelle – olemme yhdessä.

Many meanings and faces of love..

This sunny day I smile over the scenery. Reasons can be many but through my way to home I see... results are here.. and suddenly radio plays a new song by Keith..

... There were nights where I was sure
I wouldn't see the morning sun
And there were days that seemed so dark
I couldn't wait for night to come
I couldn't stand to think about how
My life used to be
And how without a single warning
It all slipped away from me...

Like a fool I thought I could fight
The shadows on my own
To the dark I was no stranger
But this was stronger than I'd known
And by the time I knew that I was in too deep I'd gone too far
And the light that used to guide me
Had faded from my heart
And I found myself in places I thought I'd never go
Surrounded by stangers I was so far from home
And I don't know how you found me
All I know is I owe everything to you
Yes I do...

... And so I thank you for my heart
I thank you for my life
And I thank god for grace and mercy
And that you became my wife
I'm seeing for the first time
The stars, the sun and moon
But they've got nothing on the power
Of this love I have for you
And I thank you
Oh, yeah...

Ydinperhe ilta-auringossa

Aurinko laskee ja huomaan hymyillen sitovani kengännauhoja - ennakoin tulevaa liikettä ja kas kummaa, fiilistelen... Astun ulos ja nautin hetken ajan maisemasta kuistilla. Lämmittelen - otan kevyttä hölkkää naapurin pihamaata kohti.

Kentällä näen rakkaat, erityisen ihmisen ja hevosen. Huomaamattani kuiskaan ilmaan, miten hyvä kiertää ja tekee ihmeitä hevoselle ja ihmiselle – heille molemmille. Orin olemus kertoo sen saamasta kosketuksesta, lihaksikkaat jalat, selkä ja vahva ryhti jättävät liikkeessä vaikuttavan vaikutuksen. Puhumattakaan sen sisäisestä voimasta.

Päätän kaartaa ja piipahtaa hiekkakentällä. Sisko päästää hevosen vapaaksi ja juoksemme yhdessä, otan kiinni sen kulmissa ja hetken jaksan kiitää upean eläimen kanssa rinnakkain. Hevonen nauttii ja kipinöi kun liikun sen vieressä. Kentän laidalle on ilmestynyt toinenkin parivaljakko, mies ja koira. Sama yhdistelmä, hieno yhdistelmä – mahtava ydinperhe on kasassa.

Jatkan metsään ja palaan takaisin peltoaukeaman lävitse pihamaalle. Viimeiset punaisen sävyt hehkuvat sinikannen reunalla. Samalla kuistilla venyttelyt ja viimeiset terveiset neiti keväälle. Veri kiertää mukavasti jalkapohjissa ja vedän syvään henkeä – kesä on tulossa.

Keith Urban - Summer comes around....

Is it out of sight out of mind?

"But the reality of the situation is that people are, for the most part, irresponsible. Just look at the rate that we recycle these plastic products. It's very low. We've been brought up in a world where it's OK to just buy things and throw away what you don't want. Where, exactly, is away?

Is it out of sight out of mind? Judging by most people's behavior, I have to say yes. But I think the real point to be made here is that the manufacture, sale and disposal of plastics is in and of itself very destructive to the environment. Millions of barrels of oil per year go into the manufacture of plastic bags alone. Is it worth it to be dependent on foreign oil so we can carry things home from the store?"

--Rick Hart, commenting on the JunkRaft blog

Great Pacific Garbage Patch

Capt. Charles Moore on the seas of plastic

Paper or Plastic? Help End the Debate

 

Hiljaisuus

Kyykistyn alas harjaamaan hevosen ryntäitä. Kesken liikkeen huomaan pysähtyväni. Jään koskettamaan käsin karvaa, jalkoja ja lapoja. Katson ylös, huomaan turvan hipovan pipoani ja olkapäätä. Harja tuntuu kasvoillani. Olemme kaksin tallissa, taustalla kuulen hämärästi toisen hevosen syövän, mutta huomaan äänien vaimenevan.

Olen raivannut tieni tähän hetkeen. Nyt se ainakin tuntuu siltä. Maailman ja kaupungin hälinä on jäänyt taas taakseni. Olen keskellä luontoa ja kaunista kotimaisemaa. On jo myöhäinen ilta. En osaa sanoa miten kauan olemme siinä, liikkumatta, miltein hengittämättä.

Näissä hetkissä on salaisuus, se kaikki näkymätön, joka tulvii hyökyaaltona läpi sydämen - saa sen hetkeksi pysähtymään. Kosketan aitoutta, tietoisuutta ja todellisuutta, sukellan sen kaiken läpi ja täytyn rakkaudesta.

Usein näiden hetkien jälkeen tai aikana huomaan puhuvani äidille. En tiedä, johtuuko se hetkittäin iskevästä rajusta kaipuusta, ikävästä, joka palaa aina tunteiden mukana? Vai johtuuko se lähteen reunojen ylitse virtaavasta vedestä - tunteiden tulvasta. Sama tulva kun katsot nukkuvaa lasta tai ilta-aurinkoa, olet lähellä rakkainta - se hetki, kun tilan täyttää kauneus, jota et miltein pysty katsomaan kohti. Tulviessaan läpi tämä tunne salpaa hengityksesi - kuin vieden salaa mukanaan kaiken tilan keuhkoistasi.

Here in this place I touch a silence so complete
it makes my ears ache and my heart startle in confusion.
After all these years of sound,
after all the noice that has come between me and being fully alive,
it swallows me whole,
this great silence
that comes with the moment after the wind dies
and the pines suddenly holds still.

It takes me by surprise,
this unexpected quiet
after the red squirrel runs over the log
and up the tree and across the branch,
disappearing into the deep woods.

It comes as the sun slides down the sky and all is quiet,
the songbirds holding their breathe for a moment
as if by common agreement,
the night peepers not yet singing.

And for a moment lying here in the fading light
on a sun-warmed bed of pine needles
even the sound of my own heartbeat
- the thrumming deep inside-
is gone.

And all there is, is the great silence that holds it all.
And something inside lets go,
and I rest in the arms of the Beloved.

- Oriah Mountain Dreamer - The call.

Hiekkaa kengänpohjissa

Sunnuntai on viikon kaunokki. Aamut ovat hehkua etenkin jos asut paikassa, jossa pääset kotiovelta suoraan metsään. Koira seuraa vapaana mukana, nautit askelista ja raikkaasta ilmasta. Tuoksut herättävät, viileä tuuli vilvoittaa ihoa ja puhaltaa unihiekat silmistä. Lyhyt kävely ennen aamupalaa ja kahvia - on aarre.

Kahvin jälkeen jatkat matkaasi hiekkatietä pitkin, naapuripihaan. Piha kylpee aamuauringossa ja huomaat aitan takana, kodasta tupruavan savun. Ovensuussa häärii pieni, maailman suloisin oranssinkeltainen pipo. Kuulet kutsun, kahville. Löydät sisältä kaikkiaan kuusi hymyä. Uusi kuppi ja yksi hymy lisää - on aarre.

Kodasta matka jatkuu ohjasajon harjoitteisiin. Mietit ja kasaat mieleesi tavoitteet. Tänään päätän hakea ympyrällä hyvää ravia, rentoa, mutta asetettua. Otan mukaan harjoitteet kahdeksikosta, tavoitteena reipas käynti ja sinua kahdeksikossa kiertävä hevonen. Onnistut salaa jossakin yli näiden, vaikeampi suunta ja, noin, rento ja reipas ravi, tasainen ympyrä - on aarre.

Istut tuvassa, lämmittelet hieman ja tuijotat rakkaan kanssa ulos ikkunasta. Ette ensin vaihda sanaakaan, ei tarvitse. Muurahaisen seuraaminen tai ikkunasta ulos tuijottaminen, no ne ovat oma taiteenlajinsa. Pohdintaa, elämänpolun kokemuksia ja yhteen ääneen kuulen meidän jotakin sanovan... Minä vain edellisenä päivänä, hän nyt. Miten paljon olenkaan saanut tässä elämässä, olen tainnut saada kaiken mitä olen uskaltanut vain toivoa. Emme istu täydellisessä, tavarat paikoillaan olevassa kodissa. Pihalla eivät kasva rivissä kukat ja moni aita on vinossa, mutta me näemme sen tärkeimmän. Sydämen silmä - on aarre.

Ajat kaunista metsätietä. Monet ajavat kauppaan, kahville, juhliin - päiväunille ajo eroaa näistä. Tiedossa on lämmin, hyvä kainalo. Määränpää tekee kuljetusta matkasta erilaisen, nautit tiestä ja mutkista. Toisen ihmisen lämpö varaa aina, mutta vain harvat osaavat jakaa sisäistä lämpöä yhtä taidokkaasti kuin tämä syvällä metsän keskellä asuva sielu. Tämä sielu - on aarre.

Theresia's loveones...smiling to...                                                                            

Absolutes

Sometimes words are useless. Useless trying to describe even close ones despair, fear or happiness. Feelings and hearts longing, imagination are too far away for any words.

Sometimes what you see when looking inside yourself or others, well that is only a thin surface. Some of us will stay on that thin surface, others dive in. Making your own dive, or not. One advise - dont compare your life with others. You have no idea what their journey is all about.

Life is one big puzzle and we are trying to solve it, just to realize we are only small part of eternity within this moment. We walk this road of evolution together and it evokes million different colours - not only black and white. Is there any room or place for absolutes, safety or certainty? Are they only inside our minds?

One special soul is writing ever so beautifully. Describing our struggle of understanding, our hunt of the absolutes:

Bud on love - Annie Q Syed:

http://annieqsyed.com/2010/04/bud-on-love/#more-682

“How come some people have only one love in their life?

“I don’t know, Annie. People are people. I can’t give you any absolutes. If you asked me if the water is wet–I will more than likely answer, ‘probably.’ I don’t like absolutes and neither do you and you know that. So why are you asking a question that can’t be answered absolutely.”

We were back in the time when I would stay after his lecture trying to understand a theme, a character, a word, an idea.

“I don’t know,” I said. As I tried to stealthily write what he had just said.

“I will never give you absolutes.”

“Yeah, I know. Your courses weren’t challenging for nothing after all!” I replied.

“Some people have 80 loves in a lifetime, others have zero. Who knows how many loves a person is supposed to have? There are no absolutes when it comes to life and definitely none when it comes to love.”

I wrote it down.

“Security is settling for what you think you need. Often you find out that what you thought you needed you really don’t need at all.”

I wrote it down.

“I don’t need absolutes like some do, dear. But that is just me. It’s good for me. It works for me. I don’t know if it can or does help anyone else, including you.”

I blew my nose. I was all of a sudden ravenous for Mexican food.

“I will be back tomorrow. I am going to go get something to eat and go sleep.”

“That is the Navajo Yeii Spirit,” he pointed to the figure on the tapestry that I had always loved. He was not coherent. I touched the rug and felt the Ye’ii person.

I gathered my few belongings, looked for the rental car keys.

“Here is an absolute for you: If you have to ask is it love then it isn’t.”

That one absolute of his left all other questions regarding love partial to discovery, if you so dared to find out for yourself.

Elämän sietämätön keveys

Olemisen sietämätöntä keveyttä on ilmassa. Sen poissaolon, paineen tai hehkun tunnistaa aina paikoissa, joissa ihmiset tekevät kokoontumisajoja. Konserteissa, hotellien aamupalalla, syntymäpäivillä, sukujuhlissa, junissa, laivoissa, lentokoneissa tai ravintolassa.

Sain kutsun juhliin - seuralaisen roolissa. Pidän siitä. Et tunne vieraita tai juhlakaluja. Kaikki, paitsi ystäväsi ovat tuntemattomia. Astut uudelle reviirille, uuteen kommuuniin ja pääset seuraamaan status-tansseja, reviiritaisteluita, säännöstöjä ja ryhmän eri rooleja.

Nautin tilanteesta, kukaan ei tunne minua - pääsen osalliseksi sisäpiiriin, ulkopuolisena, vierailijana. Rooli on mieleinen, se ei paketoi ja vapauttaa aina jonkin pienen osan itseäni. Maistelen, seuraan tilannetta ja aloitan tutkimusmatkani.

Mikäli ryhmän koko on alle 20 henkeä, on homma muutamassa tunnissa valmis. Tämän ryhmän johtajanaaras on helppo tapaus. Minulle riittää, että vaihdan muutaman katseen ja tiedän - emme vaihda sanaakaan koko tilaisuuden aikana. Meillä ei ole mitään yhteistä. Löydän muutamia timantteja ja loistavia tapauksia, hymyilen.

Matkat yhdessä virkeiden, hereillä olevien silmien ja korvien kanssa antavat aina kulkijalle kotiinviemistä. Sydän täyttyy rikkauksista ja koskettavan tarinan mukaan - ah, vähitellen opin ymmärtämään sinua pikku prinssini ja osaan rakastaa auringonlaskuja - ketun tavoin vehnänkullankeltaisia peltoja, jotka eivät ole vain peltoja, niiden väri saa minut muistamaan sinut, sinut tai sinut.

Matkamiehen avoin mieli palkitsee, rehellisyys keventää mieltä, pelkojen poissaolo antaa tilaisuuden hengittää ja naurahdella keveän raikkaasti. Annan autopilotille luvan ottaa ohjat ja nautin koko matkan ajan elämän sietämätöntä keveyttä.

Sosiaaliset taidot omaava mestarimme...
Kuva: NG Joel Sartore (Vuoden luontokuvaaja - Veolia WLP 2009)

Brutus

Can a man teach his 800-pound grizzly bear best friend, raised in captivity, to fish like its wild cousins? Naturalist Casey Anderson ventures into the Alaskan wilderness to study the biggest bears on the planet. Brutus is now six years old, 800-pound and raised by Casey Anderson. Amazing guys!

http://animals.nationalgeographic.com/wild/talent-casey-anderson

http://animals.nationalgeographic.com/wild/shows-expedition-wild

Jouni Hyvönen - aika saatanan latteaa ja kliseistä runotusta....

Monet keskustelut sävyttivät päivää. Tapasin intialaisen naisen. Keskustelimme äideistä. Nimi Manee, joka tarkoittaa timanttia jäi elämään ja tiedän missä sen vielä saatan kuulla. Maastossa treenit siskon kanssa, ja nyt tiedän enemmän avotaivutuksen syistä, tärkeydestä ja puolieroista.

Mielenkiintoinen energiahoitaja, ja tiedän enemmän syntymävuodestani. Että olen maahevonen, herkkä, energinen, mahani on tiedolle ja ruoalle loputon. Nautin rikkoa rajoja, rajattomuus elämässä. Olen yhtä sydäntä.

Illasta kotona otan hyllystä Jouni Hyvösen kirjan "Mies katoaa". Nyt tiedän enemmän siitä miten karua ja herkkää voi olla sanoittajan ja soittajan tie. Etenkin sen, ettei juopoksi kykene kuka hyvänsä. Se vasta vaatii kuntoa ja kovaa tahtoa. Jounissa on jotakin joka säväyttää. Alla muutama ote...illassa on aamu.

Vilpitön vitun ystävä

"Olet niin söpö kun suutut", sanon
tiedän sinun vihaavan sitä

Pieraisen äänekkäästi
kun puhut äitisi kanssa puhelimessa

Näin haastaa riitaa mies
joka tietää olevansa aina väärässä
mutta väittää silti olevansa oikeassa
naisen kanssa
joka on aina oikeassa
vaikka olisikin väärässä

Koko elämäni:
himoa sinuun
eikä se vähene sitä tyydyttämällä

Riita ja kuinka se sovitaan

Tappelimme taas
aikuiset ihmiset kilpailevat siitä
kumpi huutaa kovempaa

Kannattaako tämä?
20 vuotta tässä on rimpuiltu
yritetty kouluttaa toisiamme

Kumpikaan ei taivu
periksi ei anneta
sinut on kasvatettu niin
minä taas olen savolaisista vanhemmista
eikä minulta voi vaatia liikaa
tai yleensäkään mitään

Tulet töistä ja löydät minut kirjoittamasta
"katos, juoppo runoilee", toteat
katson sinuun
ja alamme molemmat nauraa

Tästä hetkestä antaisin henkeni
sydämeni olen jo antanut

*****

Ei oikeaa onnellisuutta ole
se on vain tila
jonka odottaa pian päättyvän

Suhtaudumme elämään kuin äiti
joka huolehtii aina liikaa
odottaa jatkuvasti lapsensa
seuraavaa onnettomuutta

Entäpä jos mitään ei tapahdukaan?

*****

Armeijassa olin sopivan huomaamaton
joukon keskellä
isä neuvoi, että niin siellä pärjää
ja pärjäsihän siellä

Nyt minulla on
ihan kiva ammatti
ihan kivasti velkaa
ihan kiva talo ja auto

ihan kiva ja kaunis vaimo
jonka kanssa
voi harrastaa ihan kivaa seksiä
ilman esileikkejä

Edellisen yhdynnän jälkeen
noin kuukausi sitten
puhuimme kesämökin ostosta

Tytölläni on yllään punaista
pojallani sinistä
säästän ylimääräistä eläkettä

*****

Tunnut selkärangassa asti.
Pystytät ihoni jokaisen karvan.
Olen varma
kun otan kaluni sisältäsi pois
kuolen.

Pelottaa.
Onko tämä elämäni viimeinen yö?

*****

Painan uudestaan ja odotan
ja hetken ajan kerkeän jo toivoa
ettei sieltä ehkä tulekaan ketään
ehkä kukaan ei tulekaan kertomaan
olinko hyvä vai paha

Jos avaaja on Jumala
kysyn ensimmäiseksi
Miksi vitussa loit maailman
kun et kuitenkaan jaksanut
pitää siitä huolta?

Jos sieltä tulee saatana
minut kai viedään ikuisiin juhliin
joissa Hitler laulaa
ja Stalinin urut soi
viina virtaa
eikä pillusta ole pulaa

Lopulta se on kai ihan sama
minä olen elämäni elänyt

Hei, nyt kuuluu askelia!
Oven lukko rapisee
joku sieltä tosiaan tulee

Ei jumalauta

Ei saatana

En olisi uskonut

Katoava mies

Pitelen kädessä kuppia, kuumaa kaakaota. Takana on kolmen tunnin hieno ratsastus, metsissä, pelloilla, kotimaisemassa. Hikinen hevonen loimitettuna tyytyväisenä tallissa, haistat sen turpaa vielä kerran ja sanattomasti tervehdit, merkiksi lähdöstä.

Villasukissa, takkatulen ääressä tunnen uunin tuoksut. Lihan, kasvisten, juustojen ja mausteiden aromit leijaillen täyttävät huoneen. Ikkunasta eteen avautuu luminen maisema - juuri silloin mietin, miten ihmeessä minulla on voinut koskaan olla kiire - minnekään?

Koira makaa takan edessä, varastamansa pipon kanssa ja nauttii tulen äänistä, lämmöstä. Juuri nyt kaikki kuvat pysähtyvät ajan käskystä hetkeksi eteesi ja elät ne voimakkaammin, ihosi alla.

Mitä saat palkinnoksi rehellisyydestä? Toisilta et voi odottaa rehellisyydestä mitään vastinetta, edes palkintoa. Mutta rehellisyys itseäsi kohtaan saa minäsi tanssimaan, keinumaan ja laulamaan. Antaa sen tärkeimmän palkinnon - se on sinun jos vain uskallat tarttua siihen...

Valkohain ja upean Gepardin unohtumattomat saalistushetket paloivat DisneyNaturen elokuvasta Planet Earth pysyvästi verkkokalvolle. Suosittelen. Once our planet was lucky to grow and provide life - is it still lucky with us?

Illassa on aamu

Miten sen kerron, kun en kerro sinulle kuitenkaan.
Kun uni ei voi lievittää tätä väsymystä, ei ruoka poistaa nälkää.
Tuli ja liekit, katso, se kaiken palon sisälläni ymmärtää.
En hiljaiseksi saa, en saa, ääntä ja paloa sydämessäni.
Kuuletko kutsun. Miten sen kerron, kun en kerro kuitenkaan.

Yritän näkymätöntä korjata ja parantaa.
Se minulta karkaa, aina äänettömyyteen katoaa.
Olen nöyräksi opetettu, vastatuulessa kasvanut.
Kuuletko kutsun. Tunnetko sen, kun et tunne kuitenkaan.

Meri on tyyni, kuu heijastuksin sen pinnan koristaa.
Tässä seison, katso, kuunvalossa, alasti. Vain hiukseni uskaltavat tuulessa liikkua, ihoani hiljaa koskettaa.

Jokainen rannalle saapuva aalto salaa jotakin ottaa ja antaa.
Samassa haavani muuttuvat osaksi tietä, oppeina niitä tästä eteenpäin kannan. Luonto sen kuiskaa, henkeni parantaa. Saa likehtivän katseeni ja sydämeni rauhoittumaan, taas eteeni näkemään.

Kaipaus, ymmärrys. Miten sen kerron, kun en kerro kuitenkaan.
Ehkä salaa sen kuiskaan, miksi tappaa todellisuutta, mikä pelon nujertaa.

Miksi murtaa mielen padot, miksi taistella valmista kuvaa vastaan.
Koska haluan huutaa äänettömyyteen, rajat vanhat rikkoa,
ottaa sen mikä kutsuu minua, ottaa sen joka odottaa minua.

Kuuletko kutsun. Miten sen kerron, kun en kerro kuitenkaan.

Vivahteita

Auringonvalo häikäisee silmiä. Pitkän talven jälkeen valonkajastukseen herääminen saa päivän, aamun tuntumaan - aamulta. Samassa puhelin soi, aamiainen odottaa. Rakas patistaa aloittamaan päivän yhdessä herkutellen. Elämän kauneus saa sinut liikehtimään, hiuksesi kihartumaan, silmäsi loistamaan. Istun hetken, katson ulos ja huokaan läheisteni aitoudelle.

Aitous on vivahde. Huomaat sen poissaolon ja sen läsnäollessa saat tilaa hengittää. Tuntuu siltä, että saat yhä enemmän takaisin elämää, omaasi, mutta myös toisten. Joudut yhä harvemmin tilanteisiin, joissa huomaat ajattelevasi ja toimivasi pelkän totutun säännön mukaan, kohteliaisuudesta - yhteisiä roolileikkejä kunnioittaen.

Elämänkatsomus ei synny pelkän iän tuoman, ajallisesti rikkaamman kokemuspohjan kautta. Siihen vaikuttavat myös suuresti ympäristö, seura ja kasvatus. Jos kysyisin tätä siskoltani, vastaus voisi lyhyesti olla - kysehän on vain hyvistä geeneistä... Pitkä keskustelu ruoan tai muun tekemisen lomassa siitä voisi kehkeytyä.

Sanattomasti sen molemmat kuitenkin tiedämme. Sitä jotakin, ymmärrystä, syvyyttä, persoonallisuutta, karismaa et voi kutsua luoksesi, tai oppia. Sitä on ihmisessä, eläimessä - tai sitten kuulemma ei. Joskus vivahteen, valon ei anneta tulla esille. Lamppu ei valaisekaan huonetta, vaan se on sijoitettu oven taakse piiloon - syitä tähän voi olla monia...ratkaisuja vähemmän, nekin syvällä sisimmässämme.

Kun saat katsoa avaraa maisemaa, vetää keuhkot täyteen aamukasteen raikastamaa ilmaa, tai katsoa miten pieni tyttö suojassasi ottaa ensimmäiset askeleet hevosen luo, kasvot ja turpa kohtaavat toisensa - jaat elämyksiä, hetkiä - ymmärrät sanattomasti taas niin paljon enemmän. Olet kaukana pinnistysvaihteesta, päivän lehdistä, pitää ja täytyy -maailmasta. Ja kuitenkin syvemmällä sen kaiken keskellä.

Ikävöin juuri nyt siskoani. . Dear life - by Anthony Hamilton

Keijuja ja tiikereitä

Hieron niskaa, venytän käsiä ja nojaudun istuimen selkänojaa vasten. Katson ulos ikkunasta, tarkkailen laskevan auringon jättämää värijuovaa, kauniin sinisen ja punaisen, värisävyjen leikkiä. Paksu pilvipeite allamme tekee maiseman epätodelliseksi, jakaa horisontin. Aloitamme laskeutumisen, nautin omasta rauhasta - samalla seuraten pilvien lähestymistä allamme.

Saavutamme pilvet, matka jatkuu kuoppaisena ja maisema hämärtyy sukeltaessamme pilveen. Muutaman minuutin ajan olemme hämärän keskellä, alta paljustuvat vesistöjen ja maan rajaviivat. Samassa muistan keskustelun ja tapahtuman muutaman kuukauden takaa.

Tuona päivänä maailman suloisin kultakutrinen tyttö oli tullut kotiin koulusta. Hymyn tilalla, paidassa roikkui suru. Koulutoveri oli vakuuttanut, ettei pilvien takana ja yläpuolella ole elämää. Toveri oli tietämättään aiheuttanut suurta tunnekuohua. Kertoa se tytölle, joka syntymästään asti niin on tuntenut, salaa siitä metsissä kuiskaillut. Tyttö kysyy äidiltään, onko se totta - ei elämää? Kaikki mitä olen tiennyt, tuntenut - voiko se olla sittenkin vain kuvitelmaa?

Olimme samana päivänä jakaneet "sattumalta" jotakin siskoni kanssa. Vastaus tähän maailmaa syleilevään kysymykseen oli siskoltani ollut - kysypä huomenna koulussa toverilta, miksi lintu laulaa? Lapsen katseessa parasta olivat olleet siskoni mukaan välittömästi ilmestyvä palo, silmistä huokuva loiste ja täydellinen varmuus vastauksesta. Mitään sanomatta huulille oli palautunut leveä hymy - jonka taisi tuoda mukanaan aavistus, ettei toveri ehkä vastausta tiedäkään.

Kone pysähtyy ja avaan puhelimen. Vaikka kone on vielä täynnä muita matkustajia, soitan tuttuun numeroon. Haluan jakaa juuri näkemäni maiseman ja kertoa miten aurinko paistaa - pilvienkin takana. Hento ja kaunis ääni kysyy hymyillen - näitkö keijutkin? Vastaan hetken hiljaisuuden jälkeen - näin, elämää on - jopa pilvien yläpuolella. Vierellä jonottavat kanssamatkustajat nostavat kulmakarvojaan, osa hymyillen.

Luin matkalla lehteä, jossa kerrottiin Bengalintiikereistä, lajin mahdollisuuksista yhä kavenevassa elintilassa. Lehden kautta törmäsin mahtavaan luontokuvaajien lehteen verkossa. Ilmainen, melkein satasivuinen kokonaisuus toimii. Voit zoomata kuvia ja tarkentaa lähelle karvoja - yhdistelmä toimii.

Maisema, on se missä tahansa - ikkunan takana, mäen päällä, merellä tai ilmassa ei voi olla kertomatta, jakamatta, antamatta. Parasta on hetki sen kanssa kaksin, mahdollisuus hengittää sisään ja puhaltaa se toiseen.

(Pic: Nature Magazine 1/2010)

Vedenneitoja

Oletko joskus tuntenut tai kuullut sen - toisen maailman kutsun?

Matkustin kerran kauas, tietämättä mitä etsin - mutta vain löytääkseni kauniin joen. Sen leveimmällä kaistaleella laskeuduin makuulle , kyljelleni matalikon pohjaa vasten. Selkääni vasten iskeytyi virran tuomia kasveja, pieniä kaloja. Hiukseni kiirivät kasvoni alitse ja lainehtivat edessäni. Aurinko sai veden pinnan ja koko joen kimaltelemaan korkeiden kallioiden välissä - hetki oli salaisuus.

Kun kellut veden pinnalla, tunnet aaltojen liikkeet ja rannan äänet vaimentuvat veden kohinan alle. Vajoat hiljaisuuteen, antaudut laineille ja kuulet kuiskauksen. Vesi koskettaa kasvojasi, huuliasi, hyväilee hartioitasi - saa ihosi katoamaan.

Et haluaisi nousta rantaan, ja nautit jokaisesta lisätystä hetkestä ja kutsusta jonka kuulet. Paluu rannalle on... melkein kuin hyvästijättö...

Leighton-The Fisherman and the Syren-c. 1856-1858





















Herbert James Draper - Day and the Dawnsta

Waterhouse - a mermaid

Moments and flames

On this crispy and cold day I look outside my window. Trees with thick layer of snow - sunlight playing with branches. Dark horse just passing buy carrying a boy, both smiling to me. Life is in moments, life is about moments.. You sense your breathing and realize how vunerable and transient it is, still so inevitable and strong.

A touch on the back of my neck is lasting only a few seconds, still I am able to feel that for hours. Breathing in those moments deeply, taste of impulses before you move, before we move. The door of longing is closed and suddenly it opens again, making me struggle with my honesty, measuring my courage to move towards my dreams and desires.

I went to a store nearby. Found wooden heart with saying.. "home is where your story begins". In this crispy day evening I cross at change something which amends the saying. Eyes wide open - staring flames and fire.

"I knew I could not stay unless I knew I could leave. Knowing I could leave, I ached to know I could stay.."

... from home you can go to the places on earth that teach you how to dance...

Tuhansia hetkiä tähtiyönä

.. Siskon silmät ja hymy tuoksuttelemassa pientä pentua..
.. Vanessa pulkassa mäen päällä, äänet ja puhina
.. Ilmassa leijuva innokkuus edessä olevasta laskusta..
.. Juuri leivotut mokkapalat ja lempeä hymy
.. Kysymys, juotko teetä vai kahvia?
.. Kävely metsätiellä, näky hevosesta metsänreunassa


.. Hiljainen tallin piha, pakkasyö, tähtitaivas
.. Kotitie, vanha ja uusi..
.. Saunan lämpö..
.. Tekstiviesti juuri, kun kävelet ravintolaan
 – olen kirjastossa, ”odotan sinua”, tervetuloa!
.. Siskon hymy pakettiautossa, takana suuri ja vanha talonpoikaiskaappi..
.. Vanhan hirsitalon henki, sen huokaava hyväksyntä..

.. Isomummon hymy ja harmahtavat hiukset..
.. Paluu pitkän ajan jälkeen..
.. Pöydässä valmiina oma puurolautanen, kahvikuppi..
.. Rakkaan ihmisen sanat, otetaan asiat tulojärjestyksessä..
.. Hevosen tuoksu ja hiki..
.. Kävely välihousuissa ja toppatakissa öiseen tarhaan ja paluu takaisin lämpimään tupaan..
.. Loputon kikatus pienen tytön kanssa, säihkyvät silmät, rakkaus..
.. Ystävän iloinen sattumien summa, onnistuminen..jaettu ilo ja tuntuva halaus..

.. Oikealta tuntuva kävelysuunta..
.. Tuoreita kasviksia, lihaa, mausteita,
   aurinkokuivattua tomaattia kotipadassa..
.. Tuli..musiikki..kynttilät..
.. Odottamattomat viestit, merkitykselliset sanat..
.. Ikävän ilmaisut.. katseet.
.. Hymyilevät silmät tallin oven takaa, söpöys..
.. Pipo silmillä ja päällä liian suuri toppatakki..
.. Hiljaisuus..

Todellisuus

Kuuletko todellisuutemme äänet,

eri ihmisten, sinun ja minun.

Mitä sanani tavoittavat sinussa?

Kertovatko ne sinulle saman tarinan,

maasta, merestä, tähtipölystä.

Elämän tärkeysjärjestyksestä.

Kohtaavatko todellisuutemme,

eri ihmisten, sinun ja minun.

Miten koet ja näet eleeni,

kasvoni, hengitykseni, ihoni,

kun kuljen rinnallasi?

Kertovatko ne sinulle

puhtaimmat tunteeni,

heränneet aistini.

Löydämmekö todellisuutemme,

eri ihmisten, sinun ja minun.

Muiden todellisuuksiin pakenemme,

pelkoa ja kipuako piilottaaksemme?

Löydätkö tien luokseni,

läpi ahdistuksen

ja mielen syövereiden.

Löydätkö todellisuuden,

oman äänesi, itsesi.

If today was your last day...

After a good day, after beautiful landscape with loveone riding next to me.. I come home to find, how it is easy to just be in here. This moment, with these genuine people beside me.

I must be so blessed, how it feels that you even cant breathe this all in.. As Nick is saying it - we listen this with my sister and smile together Tessa in our arms. You just need to SUCK IT UP sometimes:)

Nickelback-If today was your last day

My best friend gave me the best advice
He said each day's a gift and not a given right
Leave no stone unturned, leave your fears behind
And try to take the path less traveled by
That first step you take is the longest stride

If today was your last day and tomorrow was too late
Could you say goodbye to yesterday?
Would you live each moment like your last
Leave old pictures in the past?
Donate every dime you had, if today was your last day?
What if, what if, if today was your last day?

Against the grain should be a way of life
What's worth the price is always worth the fight
Every second counts 'cause there's no second try
So live like you're never living twice
Don't take the free ride in your own life

If today was your last day and tomorrow was too late
Could you say goodbye to yesterday?
Would you live each moment like your last?
Leave old pictures in the past?
Donate every dime you had?

And would you call those friends you never see?
Reminisce old memories?
Would you forgive your enemies?
And would you find that one you're dreaming of?
Swear up and down to God above
That you'd finally fall in love if today was your last day?

If today was your last day
Would you make your mark by mending a broken heart?
You know it's never too late to shoot for the stars
Regardless of who you are

So do whatever it takes
'Cause you can't rewind a moment in this life
Let nothing stand in your way
'Cause the hands of time are never on your side

If today was your last day and tomorrow was too late
Could you say goodbye to yesterday?
Would you live each moment like your last?
Leave old pictures in the past?
Donate every dime you had?

And would you call those friends you never see?
Reminisce old memories?
Would you forgive your enemies?
And would you find that one you're dreaming of
Swear up and down to God above
That you'd finally fall in love if today was your last day?

Vapaus

Rohkenetko rakastaa ihmistä, sisälläsi ja rinnallasi - olemalla rehellinen itsellesi, pettäjä ja petetty, jättäjä ja jätetty, loukkaava, mutta luotettava?

Uskallatko antautua elämälle, nykyhetkelle, murehtimatta tulevaa tai mennyttä?

Kykenetkö katsomaan totuutta silmästä silmään unohtamatta unelmia, jotka pitävät meidät ilmassa?

Haluatko taistella pelkoja, ennakkoasenteita ja tapoja vastaan? Uskallatko elää totuudessa, kurkistaa verhon taa?

Haluatko seistä kivun keskellä ja silti pitää kiinni rakkaudesta? Koska tiedät, että valinnat ja uhraukset kuuluvat elämään. Koska tiedät, että ihminen ei kykene siihen - mutta sydämesi tuntee sen.

Beauty

Many times... I have asked myself - how this same beauty can make me cry and laugh. How the honesty that I found more and more within me comes out - being ugly, sometimes insulting, carrying courage, fears and still holding beauty of life.

How this black and white dance together, how these days - mornings and nights of my life keeps on playing the beautiful melody that is feeding me. Even if its not pretty. Truth is.

Oriah says it with words that I can understand - she carries them well:

"Physicality is a gift. It lets us literally touch one another. I am not interested in theories or practices aimed at getting out of here. I do not want to focus on preparing to go to heaven or evolving into formlessness. I want to learn how to be here fully, in this body, in this world. And I want to live in a world infused with power of the erotic - physical sensation, inseparable from heart and soul, that calls us to live. This is beauty.

Seeing beauty is not about narrowing our vision, designating only some of its manifestations as worthy. It means expanding our definition of beauty, suspending our judgements, and appreciating both quiet joy of riding a bicycle along the lake and the raunchy glee of driving a cherry-red sports car that hugs the open highway. It means accepting the truth of being a middle-aged woman as it is reflected in both lines and sagging muscles of my face and belly and the shine of my eyes.

I want to touch the power of life-giving moisture and recognize the smell of the sea where it caresses the shore in the scent of my sweat, in the salt of my tears, in the slippery wetness that pours from between my soft thights when I am well loved. I want to taste the weeks of rain and sun, the ripening on the tree, the labor of the farmer and the fruit picker, the journey of the men and women who bring fruit from grove to table. I want to receive the beauty that reminds me that there is no separation - that each act I live while I am fully awake cannot help but be both prayer and lovemaking.

Tell me, can you see beauty? Can you let it renew your commitment to life, every day? I dont want to wait for death to be near to receive the beauty in my life. I want to be awed every day by the truth - pretty or painful.."

Olennaista

Tarvitsemme täyttymättömiä toiveita, ehkä enemmänkin kuin todeksi tulleita, sillä ilman niitä meistä tulee sietämättömän pöyhkeitä, ahneita ja armottomia.

Ilman niitä eivät pettymykset saa tilaisuutta opettaa meille ihmisyyttä. Ilman niitä emme oivalla olennaista.

Siellä missä asuu viisaus, on samalla hiljaista ja tuulista. Siellä missä on elämää, on samalla kipua, iloa, tuskaa ja rakkautta.

Olen tehnyt muutaman valinnan, vain muutaman - kuluneiden viikkojen aikana. Valinnat ovat samanlaisia kuten kaikki ne muutkin arkiset valinnat, mutta näissä valinnoissa olen tuntenut jotakin erityistä.

Kaikki arkipäiväiset tekomme tuntuvat usein pieniltä ja huomaamattomilta. Ne ovatkin sitä, mutta samassa havahdun kuitenkin aina uudelleen siihen tunteeseen, jonka opin vaistoamaan monia vuosia sitten. Jotakin vaistonvaraista kauneutta niissä on, jotakin jonka edessä olen yllättävän voimakas, rohkea, olen kuin eri ihminen. Ne ihmeisiin kykenevät valinnat ovat siellä joukossa ja niiden voima, se voima, kantaa kauas ja tekee todellisuudestasi unelmaa, tekee sinusta uuden.

Saa sinut kävelemään kaupungin halki, tanssimaan ja laulamaan kuulokkeet korvilla. Saa tuulen maalaamaan punan poskiisi, kuin matkien hymyilevien huuliesi päälle levittäynyttä punaa. Ei turhia ajatuksia, liikettä. Ei pohdintaa, toimintaa. Uskon voima - ystäväni sanoin, on sydämen asenne. Se herätetään eloon, pusketaan ihon läpi henkiin - tekoina.

Yksi valinta vie minut kauas maaseudulle. Vanhaan taloon, lämpimien hirsiseinien suojaan, kauniiseen pihapiiriin asumaan. Lähellä oma hevonen, kaunis luonto ja kuiskaava tammi. Pienen kodin suuri sydän - kaunis takka - liekehtii pimeässä, oman sydämeni tahtiin.

Kohtalo on valintoja. Ei ole sattumia, on kasapäin kauniita opasmerkkejä ja sielumme viestejä - olet samassa perämies, olet kapteeni, olet soutaja - sinä yksin ohjaat venettä aallokossa. Aaltojen seuraaminen hypnotisoi, vaikka ne kulkisivatkin vasten venettä, ohitse. Meri kertoo meille liikkuessaan, kuiskaa hiljaa aallonharjalta - synnymme, kuolemme ja olemme yhtä.

Erityisen ihmisen sanoin: " Yritetään räpiköidä tässä elämän meressä parhaamme mukaan. Toi tai vei se mitä vaan. Se on kuitenkin meremme....edes tän pienen hetken".