Miten sen kerron, kun en kerro sinulle kuitenkaan.
Kun uni ei voi lievittää tätä väsymystä, ei ruoka poistaa nälkää.
Tuli ja liekit, katso, se kaiken palon sisälläni ymmärtää.
En hiljaiseksi saa, en saa, ääntä ja paloa sydämessäni.
Kuuletko kutsun. Miten sen kerron, kun en kerro kuitenkaan.
Yritän näkymätöntä korjata ja parantaa.
Se minulta karkaa, aina äänettömyyteen katoaa.
Olen nöyräksi opetettu, vastatuulessa kasvanut.
Kuuletko kutsun. Tunnetko sen, kun et tunne kuitenkaan.
Meri on tyyni, kuu heijastuksin sen pinnan koristaa.
Tässä seison, katso, kuunvalossa, alasti. Vain hiukseni uskaltavat tuulessa liikkua, ihoani hiljaa koskettaa.
Jokainen rannalle saapuva aalto salaa jotakin ottaa ja antaa.
Samassa haavani muuttuvat osaksi tietä, oppeina niitä tästä eteenpäin kannan. Luonto sen kuiskaa, henkeni parantaa. Saa likehtivän katseeni ja sydämeni rauhoittumaan, taas eteeni näkemään.
Kaipaus, ymmärrys. Miten sen kerron, kun en kerro kuitenkaan.
Ehkä salaa sen kuiskaan, miksi tappaa todellisuutta, mikä pelon nujertaa.
Miksi murtaa mielen padot, miksi taistella valmista kuvaa vastaan.
Koska haluan huutaa äänettömyyteen, rajat vanhat rikkoa,
ottaa sen mikä kutsuu minua, ottaa sen joka odottaa minua.
Kuuletko kutsun. Miten sen kerron, kun en kerro kuitenkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti