keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Varjot ja valot

Varjot ja valot kuljettavat meitä läpi elämän. Niiden sekaan kaadumme inhimilliset tunteet purjeinamme. Rakkaus tukien ja viha puskien, lempeys, myötätunto ja armo kannatellen, nostaen pintaan hetkittäin kuin antaen meille hetkeksi happea. Happea jatkaa, kasvaa.

Inhimillisyyden raskaus on taakkamme. Se on kuitenkin suurin rikkautemme matkalla, jonka aikana kohtaamme itsemme ja lopulta nöyrrymme ja antaudumme.

Toisinaan häkellymme kaikesta, toiset meistä tuskin koskaan antautuvat tai häkeltyvät. Ehkä hetkittäin jopa hekin, jotka niin vannoivat aamun sarastuksen olevan vain se yksi monista. Ehkä hetkittäin jopa hekin, joilla on kiire tulla kiireiseksi tai muun maailman odotuksia vastaaviksi.

Häkeltyessämme näemme hetkessä kaiken, aivan kaiken, kauniina niin kuin se on tarkoitettu, kuin se on. Nämä hetket eivät aina tunnu olevan vallassamme, ne jäävät helposti mielemme puristuksiin - kaikki kaunis ja ruma, kaikki kylmä ja lämmin, kaiken se syö, jos näin annamme.

Silloin koko kehomme huutaa, mikään ei riitä, missään emme lepää, rauha pakenee kuin valo varjoaan.  Olemme langenneet ja on kuin helvetin portit piirtyisivät eteemme. Raavimme niitä, noidumme, taomme ja huudamme. Turhaan. 

Niiden kaatamiseen riittää vain kuiskaus, hyppy, irrottautuminen, yhdistyminen, Rakkaus. Seisommehan itse auringon edessä – varjo on meidän.

Varjot ja valot kuljettavat meitä läpi elämän. Niiden sekaan kaadumme inhimilliset tunteet purjeinamme.

Vaalikaamme yhdessä jokaista koettelemusta, jakakaamme niitä, toteutukoon yhtä moni häkeltyvien kuin häkeltymättömien unelma. Puhdistautukoon yhä useampi peloistaan, ennakkoluuloistaan, mielen ahneuden ja armottomuuden helvetistään.

Häkellyttävistä hetkistä rakennettakoon kaunis pala taivasta. Sinulle, minulle – Meille. 

perjantai 4. marraskuuta 2016

Love of your life

What happens when we idealize love? What happens when we put it in into a box of dreams and wishes? What happens when we think it will make our lives ever so beautiful by itself?

People who give more than take and fill you with positive energy, yes. People who you can trust, yes.

Relationship that makes you sacrifice your identity and happiness, no. To tolerate behavior in our romantic relationships that you would never tolerate in our friendships, no.

Life "oh shit happens" mentor Mark puts it close to bullseye. Best part is the end. Would only add one sentence,.. love is what makes life beautiful, live beside it not in it.

"Remember this: The only way you can fully enjoy the love in your life is to choose to make something else more important in your life than love.

You can fall in love with a wide variety of people throughout the course of your life. You can fall in love with people who are good for you and people who are bad for you. You can fall in love in healthy ways and unhealthy ways. You can fall in love when you’re young and when you’re old. Love is not unique. Love is not special. Love is not scarce. But your self-respect is. So is your dignity. So is your ability to trust. There can potentially be many loves throughout your life, but once you lose your self-respect, your dignity or your ability to trust, they are very hard to get back. Love is a wonderful experience. It’s one of the greatest experiences life has to offer. And it is something everyone should aspire to feel and enjoy.

But like any other experience, it can be healthy or unhealthy. Like any other experience, it cannot be allowed to define us, our identities or our life purpose. We cannot let it consume us. We cannot sacrifice our identities and self-worth to it. Because the moment we do that, we lose love and we lose ourselves. Because you need more in life than love. Love is great. Love is necessary. Love is beautiful. But love is not enough."

Full article: https://markmanson.net/love?spfb_42677

tiistai 11. lokakuuta 2016

Jos olisit laulu

Jos olisit laulu.
Valitsisin sinuun kaikki vahvimmat
 ja väkevimmät soinnut.
Kaikki kauniit ja kaikuvat.
Kaikki pitkään ilmassa viipyvät,
vaeltelevat ja kiireettömät.

Jos olisit laulu.
Olisit ajaton katkelma elämää.
Sukeltaisit läpi ihon,
syöpyisit mieliin ja sydämiin.
Sinne se jäisi,
näkymätön jälki sinusta.

Jos olisit laulu.
Et kaipaisi sanoja.
Silti sinussa yhdistyisi karhein ja pehmein,
tuulisin ja tyynein,
lämmön hehku ja pureva kylmyys.

Jokainen sävel ja sointu kaartaisi kauniisti,
veisi kuulijan matkalle, kotiin.
Paikkaan joka ei vaadi maailmaa ympärilleen.
Paikkaan jonne itsestä jäisi aina palanen,
mutta joka täyttäisi aina sydämen.

Sielumme maisema. Se olet Sinä.










torstai 22. syyskuuta 2016

Islanti Uljas

Huomaan usein
olevani jo luonasi
niityllä
mustien vuorten juurella
meri pärskii laavakivissä
tuulee
en tiedä milloin
oikeasti saan sinut nähdä
odotatko minua
sovitaanko
älä sano mitään
en ymmärtäisi
puhumme eri kieltä
jos katsot minua vain
nään silmiesi tulen
tiedän
olet odottanut
jos otat minut mukaan
hevoslauman laukkaan
tiedän
sinäkin pidät minusta


- unknown












Picture copyright @johannavauphotography







keskiviikko 7. syyskuuta 2016

First choice

Just couple of days ago I wrote the words “life is full of mistakes…” I wrote it to a special soul and I truly meant it for the first time in my life. I felt it. I finally felt it. Why? Because without my mistakes, wrong choices and try outs in life, simple – I would not be the person who I am now. I would not have grown, scaled my mind and understanding and stayed humble. Sometimes life gives you hundreds of wrong answers just to give you the eye to see the only right one.

James Clear is one of my mentors and I value his opinions and words. His thoughts have wondered around this same topic during these sunny September days. The full article can be read: http://jamesclear.com/first-choice


The main lessons from him:

“If you only live in the safety zone where you know you can’t mess up, then you’ll never unleash your true potential. If you know enough about something to make the optimal decision on the first try, then you’re not challenging yourself.”

“The best way to learn is to start practicing”

“Neils Bohr, the Nobel Prize-winning physicist, famously said, “An expert is a person who has made all the mistakes that can be made in a very narrow field.”

“The time to trust your gut is when you have the knowledge or experience to back it up. You can trust yourself to make sharp decisions in areas where you already have proven expertise. For everything else, the only way to discover what works is to adopt a philosophy of experimentation.”

“The fact that failure will happen is not an excuse for expecting to fail. There is no reason to be depressed or give up simply because you will make a few wrong choices. Even more crucial, you must try your best every time because it is the effort and the practice that drives the learning process. They are essential, even if you fail. Realize that no single choice is destined to fail, but that occasional failure is the cost you have to pay if you want to be right. Expect to win and play like it from the outset.”

“Your first choice is rarely the optimal choice. Make it now, stop judging yourself, and start growing.”

maanantai 5. syyskuuta 2016

Maailmojen sillanrakentajat

Kauniista rumaan, yön pimeydestä valoon.
Myrskytuulista tyynelle pinnalle, silkinpehmeälle.
Näkymättömästä näkyväksi, puhutusta puhumattomiin, uusiin ja vanhoihin kertomuksiin.

Hiljaisuuden viisaudesta vahvoihin tekoihin.
Ilon purjeilla suruun, kaaokseen ja takaisin.

Elämän viivoja, teitä, haavoja ja polkuja,
niitä pitkin laukkaavat maailmojemme sillanrakentajat.

Sydämen sykkeestä järjen laskukaavoihin,
katseesta tunteeseen, takaisin ymmärrykseen.
Olemisen vahvalla askeleella suorituksen, ahdistuksen, pelon keskelle ja takaisin.

Tietoisen ja tiedostamattoman rajalla meitä katsovat, varmajalkaiset maailmojemme sillanrakentajat.
Hevosemme.


torstai 7. huhtikuuta 2016

Pysähdys

Oletko viihtynyt kotona? Miten olet jaksanut vauva-arkea? Oletko saanut omaa aikaa? Nukkuuko lapsesi yöt? Hajoaako sinulla pää? Milloin palaat töihin? Onko oikein laittaa pieni vauva päiväkotiin? Kaikki imetykseen ja synnytykseen liittyvät tuhat kysymystä. Näitä ja monia muita kysymyksiä huomaa saavansa kun tulee äidiksi. Niihin vastatessa tulee myös miettineensä mistä kysymys on saanut alkunsa ja miksi.

Onneksi olemme kaikki erilaisia, lapset ja vanhemmat. Kysyjä usein onkin pulassa kun vertailu käy hankalammaksi. Uusia asioita kohdatessa on hyvä saada vertaistukea, on se sitten kotiin saapuva uusi lemmikkieläin, uusi työ, vanhemmuus tai sairaus.

Takana on kohta kaksi vuotta koti arkea. Kesän jälkeen arki muuttuu. Uudet arjen kysymykset ilmaantuvat.

Mitä on jäänyt käteen - paljon, todella paljon. Elämässä moni asia valaistuu jälkikäteen, askeleet ymmärtää kun katsoo taakse vaikka elämä eletäänkin eteen. Sama kohtalo on ollut useimmilla kysymyksillä - ne ovat tavallaan olleet turhia, vastaukset ovat tulleet omalla ajallaan ja monet asiat ovat vain tekojen summia, kuin kaupassa käynti. Vanhemmuus on valinta ja lahja. Se on työtä, vastuuta ja vallan käyttöä siinä missä eläinten hoito tai jonkin muun "ruusun" elämään sitoutuminen. Väliin sitä pienenä ihmisenä toivoo vaihteluita, mielihyvää ja ahneuksissaan saa päähänsä satoja toiveita miten käyttää aikaansa - mutta, jotta elämä ei olisi pelkkää juoksua ja sitä kuuluisaa suoritusta saa olla ankara itselleen. Lopussa seisoo kiitos - valitse ja rakasta sitä mitä valitset.

Kuin vahingossa matkustin ja tein monet unelmani todeksi ennen lasta. Kävin monilla rannoilla ja äärirajoilla. Kysymys: Mistä olen onnellinen nyt kahden vuoden jälkeen? Kirkkaasti eniten siitä, että pysähdyin. Olen antanut kaiken huomioni mitä olen pystynyt ja läsnäoloni kotiin, lapselle ja pienen perheeni jäsenille. Kiitän aikaisempaa juoksuani, ilman sitä olisin tyhjentänyt ajan - hengittämättä. Arjen kysymyksistä eniten on pinnalla milloin aloitat työt? Keskusteluissa myös pohditaan milloin kuuluu aloittaa, milloin olisi paras aika? Kahden vuoden kokemuksella parasta on nauttia siitä mitä on nyt, aivan joka asiassa ja kukin mahdollisuuksien mukaan.

Parasta lapsessa on tajuta ensimmäisten vuosien peruuttamattomuus - sen samaisen asian ja asioiden tärkeyden ymmärrys kaikessa mille sanomme kyllä, mitä valitsemme.

Vaali sitä mille sanot tänään kyllä.