Muuttumaton

Metsästin erästä kirjaa taannoin kirjakaupoista. Viimeisessä kaupassa kysyin etsimättä sitä kassalta, pienen pojan ilmoittaessa kopassa, että tämä on viimeinen yritys ja sitten lähdemme kotiin. Kirja oli Kahlil Gibranin Profeetta. Yksi ehdottomasti ajattomin ja häkehdyttävin teos.

Pyysin kassalla työskentelevää, vanhempaa rouvaa tarkistamaan sattuisiko heidän myymälästään löytymään kyseistä teosta. Vastaus, valitettavasti tämä kirja ei kuulu enää tilattaviin, sitä ei edes ole painettu -97 vuoden jälkeen, saatat löytää siitä versioita kirpputoreilta tai antikvaarisesta kirjakaupasta. Tähän reagoin suurella hämmentyneellä katseella, johon sain puhujalta lisäyksen, kuulkaa meillä on tilauksessa yli 15 000 kirjaa ja joka vuosi tilauksemme piiriin tulee uusia kirjoja noin 5000 kappaletta. Vielä suuremman hämmenyksen alaisena, kysyin miksi me kirjoitamme ja painamme lisää uutta, jos jokin vanha on jo osunut ytimeen? Tähän en enää saanut vastausta. Maksoin ostokseni ja palasin kotiin. Kirjahyllystä minua tuijotti erikoispainos, jota päätin vaalia kuin aarretta.

Ajassa elävät mielet ovat ainutlaatuisia ja elämät sattumien kautta ihmeitä täynnä. Silti olemisen kokemukset, rakkaus ja armo kutovat ympärillämme jotakin muuttumatonta, jotakin joka ei ole sidottu aikaan tai mielemme rajoihin. Tästä kirjoitti Kahlil Gibran.

Vuonna 1923 Mary Haskell kirjoitti Gibranille: "Tätä kirjaa tullaan pitämään englanninkielen aarteisiin kuuluvana ja pimeän ja heikkouksien keskellä me avaamme sen löytääksemme itsemme ja taivaan ja maan itsestämme. Sukupolvet eivät ammenna sitä tyhjiin - sen sijaan sukupolvi sukupolven jälkeen tulee löytämään tästä kirjasta sen, mitä se halusta olisi - ja kirjaa tullaan rakastamaan aina vain enemmän ihmisten kasvaessa." Mary sen jo silloin tiesi.

"Teidän järkenne ja intohimonne ovat teidän mertakulkevan sielunne ruori ja purjeet. Jos purjeet repeävät tai ruori rikkoutuu, teidän laivanne ajelehtii tai sitten te pysytte liikkumattomana keskellä merta.

Sillä järki, yksin hallitessaan, on rajoittava voima; ja intohimo päästessään valloilleen, on liekki, joka hävittää jopa itsensä tulellaan. Sen tähden antakaa sielunne yhdistää järki intohimoon niin, että se voi laulaa;

Ja antakaa sielunne ohjata intohimoanne järjen avulla niin, että teidän intohimonne saattaa elää päivittäisen ylösnousemuksensa ja niin kuin feeniks kohota omasta tuhkastaan."

"Ja jos te haluaisitte tuntea Jumalan, älkää ratkoko arvoituksia sen tähden. Katsokaa mieluummin ympärillenne ja näette Hänet leikkimässä lastenne kanssa. Ja katsokaa avaruuksiin; näette Hänet kävelemässä pilvissä, ojentamassa kätensä salamana ja laskeutumassa sateina. Teidän jokapäiväinen elämänne on teidän temppelinne ja uskontonne. Aina kun astutte tähän temppeliin, viekää kaikkenne mukananne." - Kahlil Gibran Profeetta

Aikamme tarinat

One of my soulsisters, inspiration and life lighthouse Annie Q Syed has written:

"Stories are threads that weave us to one another. We suffer now as never before because we as a people everywhere have stopped sharing stories or have safely boxed and labeled our stories for relating of particular ethnicities, cultures, religions, regions etc. Showing is not sharing.

A telling that stirs something within yourself and another is sharing. The most enduring hindrance for any writer is that its all been written before. Anyone who feels compelled must write because people forget! Every story that has ever been written carries with it the messages we are all looking for since the beginning of time, every author carries the same light (and burden) to share what some have forgotten or what some still do not quite understand. The reason those who choose to write, even when they write the same stories that have been told before, is because ultimately the writer hopes, that maybe, just maybe, this time around writers this words will reach where all else failed before. No story, like no individual, stands alone in this world."

A. De Mellon tarinoiden ajattomuus kantaa samoja toiveita ilmaan:

 Opettaja lainasi kerran puheessaan muuatta antiikin runoilijaa. Nuori nainen tuli myöhemmin sanomaan, että hän olisi mieluummin kuullut opettajan lainaavan Kirjoituksia.

"Tunsiko se lainaamanne pakanallinen runoilija todella Jumalan?" nainen kysyi. "Nuori Nainen", opettaja sanoi vakavasti. "Jos luulette, että Jumala on kirjoittanut kirjan, jota te kutsutte Kirjoituksiksi, haluan ilmoittaa, että hän on myös tehnyt huomattavasti varhaisemman teoksen, jota kutsutaan luomakunnaksi."

******** 

 

Joku kysyi opettajalta, miksi hän suhtautuu varauksellisesti uskontoon. Eikö uskonto ole hienointa, mitä ihmiskunta omistaa.

 

Opettajan vastaus oli arvoituksellinen: "Uskonto antaa sen, mikä on parasta ja pahinta." "Miten niin pahinta?"

 

"Siksi, että useimmat ihmiset omaksuvat riittävästi uskontoa vihatakseen, mutta eivät tarpeeksi rakastaakseen."

 

 

********

 

Opettajalle ei todellakaan ollut vierasta mikään, mitä maailmassa tapahtui. Kun häntä pyydettiin selittämään yhtä mielisanontaansa "Ei ole olemassa mitään hyvää tai pahaa, vaan ajattelu luo sen" Hän sanoi:

 

"Oletteko koskaan kiinnittäneet huomiota siihen, että se, mitä ihmiset kutsuvat junassa tungokseksi, on yökerhossa tunnelmaa?"

 

********

 

Opettaja selitti oppilailleen, että he valaistuisivat, jos he oppisivat katsomaan ilman selityksiä ja tulkintoja. Oppilaat tahtoivat tietää, mitä tarkoittaa tulkitseva katsominen. Opettaja selitti asian näin:

 

Kaksi katolista työläistä oli rakentamassa katua bordellin edessä. He näkivät rabbin vilahtavan huonomaineiseen taloon. "Niinpä niin, mitäpä sitä muuta voisikaan odottaa?" he sanoivat toisilleen.

 

Hetken kuluttua protestanttinen pastori hiipi sisään. Tämä ei työläisiä hämmästyttänyt. "Tämänhän saattoi arvatakin."

 

Sitten paikalle tuli katolinen pappi, joka peitti kasvonsa kauhtanallaan juuri ennen kuin hän livahti rakennukseen. "Onpa kamalaa! Joku tytöistä on varmasti sairastunut."

 

********

Opettajan oli tapana sanoa niille oppilaille, jotka luottivat siihen, että kaiken voi saavuttaa riittävän lujan tahdon avulla: "Elämän parhaita asioita ei voi saada tahtomalla."

"Tahdollanne voitte panna ruokaa suuhunne, mutta ette saada ruokahalua.

Tahdollanne voitte maata vuoteessa, mutta ette nukkua.

Tahdollanne voitte lausua jollekin kohteliaisuuden, mutta ette ihailla häntä.

Tahdollanne voitte kertoa toiselle salaisuuden, mutta ette luottaa häneen.

Tahdollanne voitte tehdä toiselle palveluksen, mutta ette rakastaa häntä."

********

Kaikki aikovat muuttaa maailmaa, mutta yhä harvempi aikoo muuttaa itseään. L.T
- sisimpäsi on ulkopuolellasi-

 

Katsojan silmässä

Kuvernööri ilmoitti tulevansa katsomaan luostarin puutarhaa, jossa oli paljon eksoottisia ruusuja. Päästyään puutarhaan hän havaitsi, että pensaissa oli vain yksi ruusu. Kuultuaan, että opettaja oli leikannut kaikki muut ruusut, hän tahtoi tietää miksi.

Opettaja sanoi: " Jos olisin jättänyt ne pensaisiin, ette olisi nähnyt niistä ainuttakaan."

Hetken päästä hän lisäsi:"Te olette tottuneet suuriin joukkoihin, ystäväni. Milloin viimeksi näitte yhden ihmisen?"

Grecory Colbert (Artist, filmmaker) believes that there is a shared desire for all species to participate in one universal conversation. He sees nature as the greatest storyteller of all and himself as an apprentice to nature. His works are collaborations between humans and other animals that express the shared poetic sensibilities of all species.

Scientists can help us understand the nature world by giving us the “how.” Colbert believes it is the role of artists in all creative disciplines to try to inspire a transformational “why.” He offers a non-hierarchical vision of the natural world, one that celebrates the whole of nature’s orchestra.

"In exploring the shared language and poetic sensibilities of all animals, I am working towards rediscovering the common ground that once existed when people saw themselves as part of nature and not outside of it. The destiny of whales cannot be separated from the destiny of man, and the destiny of man cannot be separated from the destiny of all of nature. I am exploring new narratives that help build a bridge across the artificial boundaries we have established between ourselves and other species."  - Gregory Colbert
- Source: https://gregorycolbert.com/
- Work: https://gregorycolbert.com/#!ashesandsnowGalleryAlt 

Tieto vs tunne, käsitteellinen vs käsitteetön

Halusimme tai emme, elämme käsitteellisen ja käsitteettömän maailman välissä. Käsitteellisessä maailmassa on kaikin puolin mukavaa ja helppoa, tiedolla pärjää ja kun tietää, voi helposti nojata takakenoon ja ottaa aseman, josta sitten on helppo luetella, arvioida, tuomita, arvostella jne.

On sitten kyse ihmisistä, teoista, tapahtumista, kohtaloista, tai luonnonilmiöistä, tiedon pohjalta on helppoa asettua oikean ja väärän taakse. Luoda näkökulma ja sitten lähtökohdat itselleen ja omalle maailmankuvalleen sopiviksi. Luin taannoin erään tarinan. Tarina kertoi eräästä kaukaisesta kuninkaasta, joka vieraili vieraassa maassa tavatakseen maailman kuuluisimman jousiampujan. Hän käveli kaduilla ja metsissä, näki punaisia maaliympyröitä kaikkialla, ja täydellisesti niiden keskelle osuneita nuolia. Hän oli ihmeissään tavatessaan ampujan, joka oli vain kymmenenvuotias poika. Hän kysyi pojalta, kuinka on mahdollista, että hän aina osuu maaliin. Poika vastasi, se on helppoa, ammun vain joka puolelle ja lopuksi maalaan tarkasti osumieni ympärille punaisen ympyrän.

Olen tavannut pienen elämäni aikana, kuten me kaikki, ihmisiä, myös itseni, jotka ovat tehneet lukemattomia määriä virheitä, toiset enemmän, toiset vähemmän, toiset suurempia, näkyvämpiä, toiset näkymättömämpiä. On totta, että mitä itse olet kokenut, siitä voit puhua, mutta on myös totta, että minkä olet myös oppinut tuntemaan, saat siitä jotakin kertoa. Tiedon takaa et ole asemassa, jossa voit vahvoja näkökulmia ja maaliviivoja piirrellä. Olen kokenut läheisteni kuolemaa, masennusta ja saanut oppini siitä millaiseksi ihminen kasvaa tuijottaessaan enemmän ulos kuin sisäänsä. Näistä voin jotakin ammentaa. Olen oppinut tuntemaan johtamisen saloja reilun kymmenen vuoden taipaleella, mihin johtaa tie, jossa tiedon kanssa ei kulje tunne, mihin johtaa tie, jossa johdonmukaisuus alkaa painaa enemmän kupissa kuin todellinen maailmankuva, todellisuus itse.

Taanoin eräässä keskustelussa, muistan kuinka havahduin keskustelun jälkeen käyttämääni sanaan, kertoilin olleeni eräällä ratsastuskurssilla katseluoppilas, en kuunteluoppilas. Vasta nyt tajuan, mitä opettajani on tehnyt minulle. Olen oppinut muuttamaan tärkeysjärjestystä, ensin tunne, sitten lisänä tieto, mikäli tarpeen. Tässä työssä tosin olen itse matkani alussa, alussa kuitenkin. Ratsastus ja hevosen kieli tarjoaa tähän hyvät lähtökohdat, koska siinä olen aloittelijan kengissä, toinen tilanne on ollut ja on työni osalta. Siinä kentässä on ollut riittävästi itsensä ohjaamista ja muutoksia, haasteiden ja kansainvälisten kulttuurien riesteyskohtien kuumilla lähteillä. Eräs itämainen opettaja Shunryu Suzuki sanoo tämän osuvasti, “in the beginner’s mind there are many possibilities, in the experts mind there are few.”

Toisaalla eräs erityinen ihminen on esimerkillään opettanut ja havahduttanut minut tiedon ja tunteen risteyksessä. Petymme elämämme aikana moniin ihmisiin, joko syy on meidän, olemme luoneet itsellemme liiallisen toiveiden tynnyrin ja odotukset eivät vastaa todellisuutta, tai sitten vastapari vain tekee sen johon jokainen meistä törmää,jos ei jokaisena tuntina, mutta päivänä - virheen. Oli se suuri tai pieni, tärkeintä ei taida olla itse virhe, siihen johtaneet syyt, vaan mitä tapahtuu sen jälkeen. Muuttuuko mikään, tapahtuuko oppimista, ymmärtääkö palautteen saaja siitä mitään - mikäli ymmärtää ja oppii, kyseessä on huikea kasvutarina. Mikäli kaikki jatkuu samalla polulla, samoilla keinoilla kuin ennenkin, no, tällöin meidän on syytä katsoa ja oppia tuntemaan vastinparia - silloin meillä syntyy oikeus näkökulmaan, pettymys on muuttunut todellisuudeksi. Tieto ja tunne yhdistyvät.

   

Kipan kutsu

Vihdin kirkonkylällä sijaitsee "Kipa". Kipa on vanha kirjakauppa, sellainen joita tapaa enää yhä harvemmin. Astuessasi sisään tarinoiden tuoksu ja taikuus valtaavat ilmanalan, tunnelma, jonka syntymiseen ei ole riittänyt vain "tieto" oikeiden kirjojen sisäänostoon ja myymälän suunnitteluun.

Kipa on kutsunut minua aina säännöllisesti käymään, menneellä viikolla sen kutsu taas kävi ja ajoin tallilta suoraan kylille. Jokaisena kertana Kipalla on ollut minulle hyllyssään viimeinen kappale - jotakin. Nyt se taas ojensi hyllynreunaan erään opuksen, tarkkaili ja höpisi kun kuljeskelin hyllyjen välillä.

Istuin taannoin erään aitan rappusilla, eräässä tunnelmaltaan Kipaa vastaavassa paikassa. Odottelin ystävääni majatalosta, samalla nauttien erityisestä seurasta. Keskustelun aiheita olivat monet, vaikka vain hetken verran siinä istuimme. Jaoimme "kauhukokemuksiamme" kaupungin vilskeestä. Kaupungit eivät ole meitä varten, mutta silti yhtään väheksymättä - kaupungit ovat kauniita, ne sisältävät paljon hyvää, mutta me emme ole niitä varten, eivätkä ne meitä. Kuvailimme ja pohdimme ihmisen luoman maailman ja luonnon luoman maiseman ja tilan välisiä eroja. Mikä tuntuu iholla luonnolliselta, hyvältä, mikä koskettaa, pääsee pinnan alle, mikä ei.

Sitten Kipan kutsu kävikin jo. Lueskelin ostamani kirjan alusta loppuun miltein samaisena iltana, se tuntui asettavan eteeni juuri niitä asioita, joita kuluva kuukausi oli tarjoillutkin. Huomasin hymyileväni lukiessani, mietin, että kyllä se maailmankaikkeus osaa kutomisen mainion taidon, se otanko tai ottaako ihminen kopin - no, se on sitten omansa. Jokaisena päivänä näitä pieniä ihmeellisiä sattumia satelee ja siinä sitten pieni ihminen ihmettelee, näkee, ihmettelee ja hämmentyneenä jää odottamaan seuraavaa.

Kirja oli Ekhart Tollen, Tyyneys puhuu. Se avasi muutamassa kappaleessa miltein kaiken sen, josta juuri "sattumalta" taannoin aitan rappusilla muutamaa päivää aikaisemmin olimme ajatuksiamme ja tajuntaamme rikastuttaneet.

" Emme ole riippuvaisia luonnosta vain fyysisen eloonjäämisemme tähden. Tarvitsemme luontoa myös näyttämään meille tien kotiin, tien ulos ajatusmaailmojemme vankilasta. Eksymme tekemiseen, ajattelemiseen, muistamiseen, ennakoimiseen - katoamme monimutkaisuuden sokkeloon ja ongelmien maailmaan.

Olemme unohtaneet sen, minkä kivet, kasvit ja eläimet yhä tietävät. Olemme unohtaneet kuinka olla - olla tyyni, olla oma itsemme, olla samassa paikassa elämän kanssa: tässä ja nyt.

Aina kun kohdistat huomiosi johonkin luonnossa ilmenevään, mihin tahansa, mikä on syntynyt ilman ihmisen vaikutusta, astut ulos käsitteelisen ajattelun vankilasta ja saat välähdyksen yhetydestä olemiseen, yhteydestä, jossa kaikki luontoon kuuluva yhä on.

Luonnossa olevat asiat eivät ole yhtä ainoastaan itsensä kanssa, vaan myös kokonaisuuden kanssa. Ne eivät ole poistaneet itseään kokonaisuuden rakenteesta vakuuttaen erillistä olemassaoloaan: "minä" ja muu maailmankaikkeus.

Koiran leikkisyys ja ilo, sen ehdoton rakkaus ja valmius iloita elämästä milloin tahansa poikkeaa usein jyrkästi koiran omistajan sisäisestä tilasta - hän on masentunut, huolestunut, ongelmien rasittama, ajatteluun uppoutunut. Hän ei ole läsnä ainoassa todellisessa paikassa ja ajassa: tässä ja nyt. Kummallista: Miten koira voi pysyä sellaisen ihmisen kanssa eläessään niin terveenä mieleltään, niin riemukkaana?"

Kummallista, miten se voikaan pysyä sellaisen ihmisen, ympäristön keskellä eläessään niin terveenä - mieleltään?

Siinä se on. Ydin jolle haimme sanoja portailla. Mitä tapahtuu sisällämme? Rappusilla tuon maiseman ja kaiken luonnon tarjoileman rikkauden keskellä me havahdumme läsnäoloon tässä ja nyt, heräämme ajattelumme unesta. Heräämme, vapaudumme.

  

Jos jäisi vain sana

Harvoja ovat ne illat, liian harvoja ovat ne hetket joiden läpi kulkiessasi tunnet jokaisen sekunnin, jokaisen hengenvedon - elämän kaatamaa näkymätöntä kultaa. Näistä hetkistä en toivo astuvani syrjään.

Kahlil Gibran, vietit näitä hetkiä lukuisia. Eheytesi on järkkymätöntä.

Kahlil Gibran - Merta ja hiekkaa (Sand and Foam) 1926

Herätessään ihmiset sanovat minulle,
"Sinä ja sinussa oleva elämä olette vain hiekanyvänen äärettömän meren rannalla."
Ja unessani minä vastaan heille,
"Minä olen se ääretön meri, ja kaikki maailmat ovat vain hiekanjyväsiä rannallani."

Jumalan ensimmäinen ajatus oli enkeli.
Jumalan ensimmäinen sana oli ihminen.

Anna minulle hiljaisuus, niin minä uhmaan yötä.

Muistaminen on eräänlaista kohtaamista.

Unohtaminen on eräänlaista vapautta.

Minä en tunne ehdotonta totuutta. Mutta olen nöyrä tietämättömyyteni edessä ja siinä on minun kunniani ja palkintoni.

Toisen ihmisen todellisuus ei ole siinä mitä hän paljastaa sinulle, vaan siinä mitä hän ei voi paljastaa sinulle. Sentähden, jos tahdot ymmärtää häntä, kuuntele pikemminkin sitä mitä hän jättää sanomatta kuin sitä mitä hän sanoo.

Kun kaksi naista puhuu he eivät sano mitään. Kun yksi nainen puhuu hän paljastaa koko elämän.

Jos talvi sanoisi, "Kevät on sydämessäni" kuka uskoisikaan sitä.

Tarvitaan kaksi totuuden löytämiseen: toinen sen ilmaisemiseen ja toinen sen ymmärtämiseen.

Vaikka sanojemme aallokko on ikuisesti yllämme, sisimpämme on silti ikuisesti äänetön.

Moni oppi on ikkunaruudun kaltainen. Me näemme totuuden sen läpi, mutta se erottaa meidät totuudesta.

Jos puu kirjoittaisi elämänkertansa, se ei juurikaan eroaisi jonkin rodun historiasta.

Saavuttaessasi elämän sydämen löydät kauneutta kaikkialta, jopa silmistä, jotka ovat sokeita kauneudelle.

Halutessasi omistaa et saa vaatia.

Miehet jotka eivät anna naisille anteeksi heidän pieniä vikojaan, eivät koskaan voi nauttia heidän suurista hyveistään.

Näet vain varjosi, kun käännät selkäsi auringolle.

Jos sydämesi on tulivuori, kuinka voit odottaa kaikkien kukkivan kädessäsi?

Vain idiootti ja nero rikkovat ihmisten lakeja; ja he ovat lähempänä Jumalan sydäntä.

Miten typerä onkaan se, joka peittää silmiensä vihan huultensa hymyllä.

Outoa, että säälit hidasjalkaista etkä hidasälyistä. Ja sokeaa enemmän kuin ahdassydämistä.

Elämä on kulkue. Hidasliikkeiselle se on liian nopea ja hän astuu syrjään. Ja nopealiikkeiselle se on liian hidas ja hänkin astuu syrjään.

Viha on kuollutta. Kuka teistä haluaisi olla hauta?

Jos joku nauraa sinulle, voit sääliä häntä; mutta jos sinä naurat hänelle, et voi koskaan antaa itsellesi anteeksi. Jos joku vahingoittaa sinua, voit unohtaa sen; mutta jos itse vahingoitat jotakuta, tulet aina muistamaan sen. Totuudessa on toinen henkilö sinä herkimmilläsi - mutta toisessa ruumiissa.

Syvä ja korkea menevät syvyyteen tai korkeuteen suoraa tietä; vain avara voi liikkua ympyröissä.

Ihmisen mielikuvituksen ja tietojen välisen kuilun voi ylittää vain hänen kaipauksensa.

Jos olisin täyttänyt itseni kaikella sillä mitä sinä tiedät, mitä tilaa minulla olisi kaikelle sille mitä sinä et tiedä?

Ehkäpä meren määrittely simpukasta on helmi. Ehkäpä ajan määrittely hiilestä on timantti.

Maine on valossa olevan intohimon varjo. Juuri on kukka, joka halveksii mainetta.

Matkustaja ja purjehtija minä olen, ja joka päivä löydän uuden seudun sielustani.
 

Lukkoja ja teitä

Olen viimeisten vuosien aikana saanut todistaa kuinka elämän virta ja langat kutovat sydämien sykkeiden mukaan. Kuinka kuulen hiljaa lukkojen napsahtavan, mitä vähemmän teen, sen enemmän ne napsuvat, mitä vähemmän yritän, sitä enemmän ne antavat, takaisin.

Viimeisin lukon ääni kuului muutamia viikkoja takaperin, olin maneesissa, tuo napsahdus kuului hevosestani.

Sattumien ja onnellisten kohtaamisten kautta sain oppia maastakäsittelystä ja juoksutuksesta muutamilta hyvinkin erityisiltä persoonilta kahden aikaisemman kesän verran. Nyt elämä ohjaa minua käyttämään näitä taitoja, lonkkien ja nivelten löystyessä, pieni karhunpentu masussani.

Keskityimme hevoseni kanssa liinassa, hiljennyimme käynnin tahtiin ja sivuohjien auttamana selän liikkuvuuteen ja muotoon. Ei mihinkään kiire, haimme symmetriaa ympyrällä, oman itseni maadoitus ja rintakehällä lavan taivutus. Takana saattaa usein olla monien erilaisten kertojen työstö, mutta se kerta, niiden kaikkien erilaisilta tuntuvien kertojen jälkeen, se kun tunnet siirtyväsi uuteen tilaan, askeleen eteen on hieno tunne.Tajusin tuon hetken sisällön, tajusin jotakin, mitä on mielen työ, mielen työstäminen - jotakin karisee pois minun ja hevoseni yltä.

Liikkeet, työ ja harjoitukset eivät vieneet lainkaan voimia entiseen tapaan, vaan ne avasivat jotakin vanhaa, istuttivat tilalle uutta. Suorite väsyttää, suoritukseen asennoitunut mieli ja tila väsyttää, mielen paine väsyttää, nyt heti ja pitää väsyttää, se tuo stressin ja pingoituksen kehoon - mutta rauha ja levollisuus samaa harjoitetta tehdessä eivät. Mielen tottuneet reitit on vain saatava uusille urille, pois totutusta ja vanhasta, olemme aloittaneet kenties jonkinlaisen riisuutumisen - odottaen jo hetkeä kun saamme olla alasti.

Kiitos oppimestareille kotitallilla ja Tammisaaren lehmustojen alla. Matka jatkuu..
Gareth Danlop - how far this road goes

 

Sanomatta ymmärräthän..

Ethän rakastu maineeseen ja huomioon,
rakastuthan sielusi pitimiin, sieluasi seuraten,
leikkien ja nauraen.

Ethän lähde seuraamaan muiden haluja ja toiveita,
ruokkimaan sillä muun maailman lähtökohtia,
sillä kuulethan oman äänesi, sydämesi on puhdas.

Ethän sokeudu tämän maailman hallinnan verkkoihin,
pidäthän katseesi kirkkaana ja avoinna, kannathan mukana aitouden.

Ethän lähde vallan perään, anna sen ja hallinnan halun murtaa rakkauttasi, sillä elämän pituisella matkalla on tärkeämpää olla rakastava kuin oikeassa.

Ethän erehdy varkaaksi, syöden muiden tilaa ja elämänlankoja, sillä näethän vain oman itsesi, omat virheesi ja rajattomat mahdollisuutesi.

Ymmärräthän silloin elämän ihmeen ja aidon Rakkauden kanssasi kulkevia kohtaan.





 

Part of the ocean

"There was once a wave in the ocean, rolling along, enjoying the warmth of the sun and the swiftness of the breeze.It smiled at everything around it as it made its way toward the shore.

But then, it suddenly noticed that the waves in front of it, one by one, were striking against the cliff face, being savagely broken to pieces. ‘Oh God!’ it cried. ‘My end will be just like theirs. Soon I, too, will crash and disappear!’

Just then another wave passing by saw the first wave’s panic and asked: ‘Why are you so anxious? Look how beautiful the weather is, see the sun, feel the breeze…’

The first wave replied: ‘Don’t you see? See how violently those waves before us strike against the cliff, look at the terrible way they disappear. We’ll soon become nothing just like them.’

‘Oh, but you don’t understand,’ the second wave said.
‘You’re not a wave. You’re a part of the ocean."

in “The missing rose” by Serdar Ozkan


 

Be here now

To beautiful life and the moment of now..

Before you were conceived I wanted you

Before you were born I loved you

Before you were here an hour I would give my life for you

This is the miracle of life’      

~ Maureen Hawkins

When you are able to understand beyond, when you see and hear the true meaning of words the reality smiles and you can hear the song it plays.

You have no other choice - you must let go and BE HERE NOW. The words that reached me by someone I have never knew or met, but reflect so much and silently I can fully understand why these words, only these three.

 

Today, this morning - took a walk into the forest behind our home. Nature and animals, they always remind me how easy it is. To be happy, to live a life that counts, to be here now. It reminds me to be careful, not to step into a world where people trade souls and happiness - while they adore the power, fame and hunt the moments of being right.