Kohta on se aika. Kun saat popsia suklaata, pähkinöitä, marsipaania ja nauttia glögiä sohvan nurkassa. Kohta on se aika, kun havahdut päiväunilta, vieläkin täydellä masulla. Mutta ennen sitä - on tonttujen aika.
Tiedättekö että tonttu on kokoonsa nähden seitsemän kertaa vahvempi kuin ihminen? Tai että hänen hajuaistinsa on yhdeksäntoista kertaa herkempi? Tai että tontut hierovat neniään vastakkain tervehtiessään ja hyvästellessään? Tai että tonttupariskunta saa aina kaksoset?
Huygen Wilin, Suuri tonttukirja on aarre – ja sitä etsimme taas kohta kotona kissojen ja koirien kanssa. Joka vuosi se on hukassa, mutta nyt muistutan siskoa sitä etsimään ajoissa, varaamaan illan sen ihmettelyyn yhdessä, suklaiden, hämyisten varjojen ja kynttilän valon parissa.
Törmäsin jälleen sattumalta hauskaan kirjaan. Se kertoi kahdesta pienestä ihmisestä, Hem ja Haw sekä hiiristä, Sniff ja Scurry. Siitä miten nämä neljä metsästivät herkeämättä juustoja, puikkelehtivat päivät pitkät sokkeloisessa verkostossa eksyen - ja sitten taas juustoja löytäen.
Se mitä haluamme elämältä, tavoittelemme, olivat kuvitteellisia juustoja. Sokkeloinen käytäväverkosto oli niin ikään mutkikas polkumme, seikkailumme, tiemme juuston luo. Loistava kirja ja hauska kertomus, miten lopulta nokkelat ja hauskat hiiret, kaikessa yksinkertaisuudessaan saavat suuremman saaliin, kuin omaan nokkeluuteensa kaatuvat pienet ihmiset. Erityisesti mieleeni jäi toinen pieni ihminen Haw. Miten kovasti hän yrittikään toveriaan Hemiä herättää ja saada lopettamaan juuston loppumisen surkuttelun. Saada jatkamaan matkaa.
Kirjan luettuani, palasin jotenkin kummasti ajassa taakse, aina siihen kovin raskaaseen yöhön. Yö, joka oli hiljainen, pimeä ja tyyni - tuskin ainutkaan tuulenvire liukui ilmassa tuona iltana. Maata valaisivat ambulanssin valot ja minuutit kuluivat tunteina. Seisot ja katsot kuinka suuri ryhmä ihmisiä piirittää mökin terassin ja mietit, uskaltaako toivoa, uskaltaako ajatella pahinta, katkaiseeko se minut? Odotat ihmettä ja näet samassa valoilmiön taivaalla. Suru murskaa nurin ja putoat maahan. Mitkään voimat eivät kanna. Yhdessä ystävien, perheen ja siskon kanssa aloitat nousun ja rakennat maailmaa pikkuhiljaa uudelleen.
Olen juuri tullut kotiin. Takana on ihana päivä. Miten paljon aamulla hymyilenkään, hiukset märkinä autoon - kuivaat ne auton lämmittimellä kiharaksi. Lämpimät ja kotoisat vaatteet, takana matkustaa hassu hörökorva ja ajat kauniiseen maisemaan.
Juuri näin - toistan mielessä, miten kovin pidänkään juuri näistä aamuista. Halaat ensin lämmintä harjaa ja turpaa, teet puutöitä, naulaat ja rakennat, autat tärkeässä työssä ystävää. Näet rakkaita hymyjä, porakoneita ja pipoja. Nautit ratsastuksen jälkeen kahvit ja sitten – saat sen oman taikinapallon. Saat tehdä oman "pizza ala tarttilan", siskon ja veljen perinteitä noudattaen. Myöhemmin illasta, lähtiessä, pukiessa kenkiä jalkaan, mietit ja sanotkin sen ääneen. Miten kauas monet matkustavatkaan, miten kaunista ja upeaa maisemaa kaukaiset maat tarjoavatkaan - mutta miten suuren nähtävyyden edessä sainkaan viettää tämän päivän ja illan. Mitä on nähdä oma taikinapallo, kahden muun taikinapallon rinnalla?
Mietin juuri silloin, miten ja mistä kehoni kiertävä hyvä olo tulee? Miten ja mistä johtuen koen niin paljon hyvää mieltä ja onnellisuutta, pienen rintani alla. Miten vain kaikista muutoksista, tietämättömyydestäni huolimatta koen näin? Milloin saavuin tänne, kuka minut tänne toi? Se olit sinä, sinä hiljaisena yönä synnyin uudelleen ja sain taidon herätä yhä uudelleen katsomaan jokaista aamua uutena, uusin silmin ja pehmein kätösin.
Jos maailma on täynnä juustoja, erilaisia ja kauniita. Voitko koskaan pettyä, voitko koskaan vaatia tai odottaa osaksesi jotakin lisää, voitko olla kiittämättä, hymyilemättä, halaamatta...
Bryan Adams – There´s no where else on earth I´d rather be…
Istuin ja katsoin silmiä, lakasin pihaa ja katsoin silmiä, kävelin ja katsoin silmiä. Merkillinen päivä päättyi seuraavaan tarinaan:
A man drove up to a gas station and asked the attendant, "What are people like in this town? I´m thinking of moving and I want to know ahead of time what type of neighbors I can expect." The gas station attendant replied, "Well, what were your neighbors like in the town you´re leaving?" The man answered, "They were nasty gossips who never had a good word to say about anyone." "Oh", said the attendant, "You´ll find them pretty much the same in this town. I´d recommend you keep on looking for another town."
Later a second man pulled into the gas station, asking the same question, "What type of people live in this town?" And again , the gas station attendant inquired, "Well, what types of people live near you now?" "Oh," he said, "They are wonderful, kind people." To which the gas station attendant replied, "You´ll find them much the same right here in this town."
No man is an island, entire of itself; every man is a piece of the continent. - John Donne - And as Evan is saying in one of my favourite movies - all you need is LOVE!
Laitan lämpimät villasukat jalkaan, aamuista on tullut viileämpiä ja sukissa liukastelu kotona voi alkaa. Ensimmäisenä tuuletamme yhdessä peittoja, kuuntelemme ranskankielistä musiikkia. Kaunis ääni ja kielen melodia, äänteet, saavat sen soimaan eri tavalla.
Siivouksen jälkeen pyörin lattialla keränä, kikatamme ja riehumme, nyt tuntuu siltä. Pääsen ajamaan mutaista peltoa vanhalla mopolla ja sen jälkeen ratsastamaan. Villasukat varokaa! Ensin kuitenkin ulkoilemaan naapurin Unnan (7v) ja Unnan äidin kanssa. Ihmettelemme isoja kiviä, kiipeilemme ja etsimme vaaleanpunaisia pieniä simpukoita rannalta.
En oikeastaan muista miten päädyimme yhdessä ulos, se taisi olla kerran rappukäytävässä, jossa törmäsimme ensimmäistä kertaa Unnan kanssa. Olin hetkeä aikaisemmin koputtanut yläkerran ikkunasta hänelle ja näyttänyt hörökorvia. Sain siitä hyvästä kokeilla potkulautaa ja ystävyytemme liukui eteenpäin hurjalla vauhdilla.
Kommunikaatio on joskus jokseenkin vaikeaa, toisaalta se on ja voi olla, hyvinkin yksinkertaista. Riippuu vastapareista - toisaalla joudut lukemaan kaiken rivien välistä, toisaalla kuulet sanoja, mutta ne eivät tavallaan ole asiasta, ne ovat asian vierestä, toisaalta taas voit joutua kuulemaan selityksiä, ystäväni taisi niitä tekosyiksi myös nimittää. Eräs hyvä ystäväni sanoi kerran, että ihmiset ovat pääsääntöisesti hankalia, kuullostaa ensin varsin negatiiviselta, mutta asian ymmärrettyäni se ei olekaan sitä – ei lainkaan, vaan kyse on hyvästä asiasta. Pikku prinssin tavoin, hattu-ihmisistä ja sitten, no suuren boa-käärmeen nähneistä.
Päivä päättyy hyvien mutaisten mutkien ja hellän turvan höyryyn. En tiedä mitään laitteesta jolla ajoin. Kaasu, vaihteet vasemman varvasrivistön paikkeilta ja kytkin siitä löytyivät. Olen selkeästi mutkaisen tien ajaja ja mutkan liukumaa on mukavaa säätää pyörän ja kehon tuntemuksien mukaan.
Vasta kolmannella kerralla uskalsin kokeilla eri vauhteja ja huomasin mutkien eron, miten paljon kallistaa ja muuttaa asentoa. Itseasiassa voit ajaa erilaiset mutkat miljoonalla eri tavalla – ajaminen näyttää tylsältä, mutta se, kuten kaikki muukin on aivan muuta, kuin miltä näyttää.
Loimittaessani hevosta tapaan rakkaan siskoni. Juttelemme - hän näyttää söpöltä tähtipipossaan, kurkkien pilttuuseen. Mieleni tekee se sanoa, mutta ihastelen lattian rajasta näkymää. Kädet ristissä ja pää niiden päällä, tukka pilkottaen pipon reunojen alta. Click – tallennus sydämeen.
Juttelemme niitä näitä ja sovimme mökille menosta – ei mökille, vaan sydämen hiljaisia ääniä soittavaan kehtoon, ei mökki, ei mikä tahansa paikka! Keskusteltuamme, kotimatkalla sen taas hymyillen tajuan, on hienoa jakaa elämää suoran, hetkessä elävän, kiireettömän, ilman tekosyitä ja selityksiä elävän ihmisen kanssa. Kaikki – tuo hassu kommunikaatio kummajainenkin onnistuu helpointa tietä, ilman selityksiä.
Puhelin soi matkalla. Kuulen tähtipipon äänen ja silloin sen tunteen hänelle sanoiksi puen – tievalojen loisteessa. Ihana ihminen ja ihana hevonen – hengitän kerran tai kaksi syvään, villasukat tuntuvat jaloissa hyvältä, taas niin kovin pehmeiltä.
To a very special one. Mom - I miss you, love you and this one - from Kenny, your favourite song - it reminds me of you..
Tomorrow is your birthday - 59 years. We will do something funny, something nice, something small and big, with love and pure joy! Together at home! I know that would be something... you would like us to do...
Kenny Rogers - lady (YouTube HQ Audio)
Lady, I'm your knight in shining armor and I love you
You have made me what I am and I am yours
My love, there's so many ways I want to say I love you
Let me hold you in my arms forever more
You have gone and made me such a fool
I'm so lost in your love
And oh, we belong together
Won't you believe in my song?
Lady, for so many years I thought I'd never find you
You have come into my life and made me whole
Forever let me wake to see you each and every morning
Let me hear you whisper softly in my ear
In my eyes I see no one else but you
There's no other love like our love
And yes, oh yes, I'll always want you near me
I've waited for you for so long
Lady, your love's the only love I need
And beside me is where I want you to be
'Cause, my love, there's somethin' I want you to know
You're the love of my life, you're my lady!”
”Hyppää kyytiin” ystäväni sanoo. Hän näkee jo kaukaa, että mieleni tekee hevosen lähelle, sen selkään - olin lähtenyt muissa ajatuksissa liikkeelle, ilman satulaa ja suitsia. Ponkaisen pehmeän karvan päälle istumaan.
Ilta on jo myöhä, ulkovalot antavat valokeilan jota pitkin kävelemme - kuljemme yhdessä, me kolme. Puhumme tunteista ja vaihdamme ajatuksia, aiheet tulevat ja menevät, kuin tuulen mukana. Mietin jutustelun lomassa miten hyvän ystävän kanssa se on aina niin – ymmärrys on sanatonta.
Sattumalta juuri tänä iltana kerron erilaisesta kokemuksesta hänelle. Kuvailen lähinnä erilaista tunnetta jonka koin. Sitä millaista on olla oikeassa paikassa, oikean ihmisen sylissä tietäen, että kuulut siihen. Miten juuri sellaisena hetkenä kaikki maailmassa vain katoaa, ne pelotkin. Tai väärin, pelot eivät katoa minnekään, tunne ja tietoisuuden tuoma voima tekevät ne pieniksi, merkityksettömiksi - kuin pakeneva aalto rannalla pyyhkäisisi ne mukaansa.
Jatkan hetken hiljaisuuden jälkeen. Sain kokea tuon kaiken eräänä syysiltana, hetki kesti ajallisesti muutaman minuutin. Se hiljensi ja huumasi minut loppuillaksi. Sitten päästin siitä irti. Tiedätkö joskus aika ei ole oikea, toisen matka ei olekaan kuljettu vielä, tai se jatkuu vain eri teitä, se ei ole tarkoitettu.
Ystäväni sanoo hämmentyneen oloisena, miten voit kertoa tuota noin iloisena, etkö koskaan mieti, jos toinen ei tunnekaan samoin, ei koskaan saa samaa tietoa, tiedä siitä..? Vastaan kuin itsestään - mitä sitten? En ymmärrä, eihän kukaan voi viedä kaunista hetkeä, tunnehan ja hetki on sisälläni, se on minussa ja elää siellä. Se tekee minusta erilaisen – täydemmän.
Jatkan mielessäni.. Olen kuullut ihmisistä jotka etsivät koko elämänsä juuri tuota tunnetta, eivätkä koskaan sitä löydä. Toiset saavat nauttia siitä vuosia, toiset viikkoja, toisille suodaan muutama minuutti ja se on paljon. Paljon enemmän, kuin ”aikuisten” ajassa mitattu määre. Toiset asiat ovat siskoni sanoin niin selviä, ne eivät tavallaan vaadi mitään selityksiä, ajatuksia - ne vain ovat sanomattakin siinä. Se miten näet ja katsot asioita vaikuttaa siihen mitä niistä ammennat, saat. Kauneus pitää nähdä juuri sellaisena kuin se on, liikaa sitä maalaamatta omilla tai maailman käsityksillä. Se tekee olon hyväksi, sytyttää tulen kamiinaan ja saa, ystäväni sanoin, konehuoneen käyntiin – kunnolla. Se on tavallaan kuin uusi pala tilkkutäkkiä, uusi pala karttaa huomisen tiessä. Tiedät jotakin uutta näkymättömästä ja samalla itsestäsi.
Hymyilen ja katson vieressä kulkevaa rakasta ihmistä. Sellaiset hetket jotka koskettavat ovat erityisiä, kuten tämäkin – niiden ei ole aina tarkoitus kestääkään kauemmin, tai ne eivät paremmin sanottuna ole sidottuja tähän aikaan. Hymyilen lisää - ne kestävät hetken ja tavallaan ikuisesti.
Päätämme kävellä vielä jonkin matkaa ja jatkan yksin kohti tallia. Ystäväni sanoo matkalla, sammutathan pihavalot ja jätä tuo alatallin valo päälle, joohan?
