Törmäsin jälleen sattumalta hauskaan kirjaan. Se kertoi kahdesta pienestä ihmisestä, Hem ja Haw sekä hiiristä, Sniff ja Scurry. Siitä miten nämä neljä metsästivät herkeämättä juustoja, puikkelehtivat päivät pitkät sokkeloisessa verkostossa eksyen - ja sitten taas juustoja löytäen.
Se mitä haluamme elämältä, tavoittelemme, olivat kuvitteellisia juustoja. Sokkeloinen käytäväverkosto oli niin ikään mutkikas polkumme, seikkailumme, tiemme juuston luo. Loistava kirja ja hauska kertomus, miten lopulta nokkelat ja hauskat hiiret, kaikessa yksinkertaisuudessaan saavat suuremman saaliin, kuin omaan nokkeluuteensa kaatuvat pienet ihmiset. Erityisesti mieleeni jäi toinen pieni ihminen Haw. Miten kovasti hän yrittikään toveriaan Hemiä herättää ja saada lopettamaan juuston loppumisen surkuttelun. Saada jatkamaan matkaa.
Kirjan luettuani, palasin jotenkin kummasti ajassa taakse, aina siihen kovin raskaaseen yöhön. Yö, joka oli hiljainen, pimeä ja tyyni - tuskin ainutkaan tuulenvire liukui ilmassa tuona iltana. Maata valaisivat ambulanssin valot ja minuutit kuluivat tunteina. Seisot ja katsot kuinka suuri ryhmä ihmisiä piirittää mökin terassin ja mietit, uskaltaako toivoa, uskaltaako ajatella pahinta, katkaiseeko se minut? Odotat ihmettä ja näet samassa valoilmiön taivaalla. Suru murskaa nurin ja putoat maahan. Mitkään voimat eivät kanna. Yhdessä ystävien, perheen ja siskon kanssa aloitat nousun ja rakennat maailmaa pikkuhiljaa uudelleen.
Olen juuri tullut kotiin. Takana on ihana päivä. Miten paljon aamulla hymyilenkään, hiukset märkinä autoon - kuivaat ne auton lämmittimellä kiharaksi. Lämpimät ja kotoisat vaatteet, takana matkustaa hassu hörökorva ja ajat kauniiseen maisemaan.
Juuri näin - toistan mielessä, miten kovin pidänkään juuri näistä aamuista. Halaat ensin lämmintä harjaa ja turpaa, teet puutöitä, naulaat ja rakennat, autat tärkeässä työssä ystävää. Näet rakkaita hymyjä, porakoneita ja pipoja. Nautit ratsastuksen jälkeen kahvit ja sitten – saat sen oman taikinapallon. Saat tehdä oman "pizza ala tarttilan", siskon ja veljen perinteitä noudattaen. Myöhemmin illasta, lähtiessä, pukiessa kenkiä jalkaan, mietit ja sanotkin sen ääneen. Miten kauas monet matkustavatkaan, miten kaunista ja upeaa maisemaa kaukaiset maat tarjoavatkaan - mutta miten suuren nähtävyyden edessä sainkaan viettää tämän päivän ja illan. Mitä on nähdä oma taikinapallo, kahden muun taikinapallon rinnalla?
Mietin juuri silloin, miten ja mistä kehoni kiertävä hyvä olo tulee? Miten ja mistä johtuen koen niin paljon hyvää mieltä ja onnellisuutta, pienen rintani alla. Miten vain kaikista muutoksista, tietämättömyydestäni huolimatta koen näin? Milloin saavuin tänne, kuka minut tänne toi? Se olit sinä, sinä hiljaisena yönä synnyin uudelleen ja sain taidon herätä yhä uudelleen katsomaan jokaista aamua uutena, uusin silmin ja pehmein kätösin.
Jos maailma on täynnä juustoja, erilaisia ja kauniita. Voitko koskaan pettyä, voitko koskaan vaatia tai odottaa osaksesi jotakin lisää, voitko olla kiittämättä, hymyilemättä, halaamatta...
Bryan Adams – There´s no where else on earth I´d rather be…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti