Jouni Hyvönen - aika saatanan latteaa ja kliseistä runotusta....

Monet keskustelut sävyttivät päivää. Tapasin intialaisen naisen. Keskustelimme äideistä. Nimi Manee, joka tarkoittaa timanttia jäi elämään ja tiedän missä sen vielä saatan kuulla. Maastossa treenit siskon kanssa, ja nyt tiedän enemmän avotaivutuksen syistä, tärkeydestä ja puolieroista.

Mielenkiintoinen energiahoitaja, ja tiedän enemmän syntymävuodestani. Että olen maahevonen, herkkä, energinen, mahani on tiedolle ja ruoalle loputon. Nautin rikkoa rajoja, rajattomuus elämässä. Olen yhtä sydäntä.

Illasta kotona otan hyllystä Jouni Hyvösen kirjan "Mies katoaa". Nyt tiedän enemmän siitä miten karua ja herkkää voi olla sanoittajan ja soittajan tie. Etenkin sen, ettei juopoksi kykene kuka hyvänsä. Se vasta vaatii kuntoa ja kovaa tahtoa. Jounissa on jotakin joka säväyttää. Alla muutama ote...illassa on aamu.

Vilpitön vitun ystävä

"Olet niin söpö kun suutut", sanon
tiedän sinun vihaavan sitä

Pieraisen äänekkäästi
kun puhut äitisi kanssa puhelimessa

Näin haastaa riitaa mies
joka tietää olevansa aina väärässä
mutta väittää silti olevansa oikeassa
naisen kanssa
joka on aina oikeassa
vaikka olisikin väärässä

Koko elämäni:
himoa sinuun
eikä se vähene sitä tyydyttämällä

Riita ja kuinka se sovitaan

Tappelimme taas
aikuiset ihmiset kilpailevat siitä
kumpi huutaa kovempaa

Kannattaako tämä?
20 vuotta tässä on rimpuiltu
yritetty kouluttaa toisiamme

Kumpikaan ei taivu
periksi ei anneta
sinut on kasvatettu niin
minä taas olen savolaisista vanhemmista
eikä minulta voi vaatia liikaa
tai yleensäkään mitään

Tulet töistä ja löydät minut kirjoittamasta
"katos, juoppo runoilee", toteat
katson sinuun
ja alamme molemmat nauraa

Tästä hetkestä antaisin henkeni
sydämeni olen jo antanut

*****

Ei oikeaa onnellisuutta ole
se on vain tila
jonka odottaa pian päättyvän

Suhtaudumme elämään kuin äiti
joka huolehtii aina liikaa
odottaa jatkuvasti lapsensa
seuraavaa onnettomuutta

Entäpä jos mitään ei tapahdukaan?

*****

Armeijassa olin sopivan huomaamaton
joukon keskellä
isä neuvoi, että niin siellä pärjää
ja pärjäsihän siellä

Nyt minulla on
ihan kiva ammatti
ihan kivasti velkaa
ihan kiva talo ja auto

ihan kiva ja kaunis vaimo
jonka kanssa
voi harrastaa ihan kivaa seksiä
ilman esileikkejä

Edellisen yhdynnän jälkeen
noin kuukausi sitten
puhuimme kesämökin ostosta

Tytölläni on yllään punaista
pojallani sinistä
säästän ylimääräistä eläkettä

*****

Tunnut selkärangassa asti.
Pystytät ihoni jokaisen karvan.
Olen varma
kun otan kaluni sisältäsi pois
kuolen.

Pelottaa.
Onko tämä elämäni viimeinen yö?

*****

Painan uudestaan ja odotan
ja hetken ajan kerkeän jo toivoa
ettei sieltä ehkä tulekaan ketään
ehkä kukaan ei tulekaan kertomaan
olinko hyvä vai paha

Jos avaaja on Jumala
kysyn ensimmäiseksi
Miksi vitussa loit maailman
kun et kuitenkaan jaksanut
pitää siitä huolta?

Jos sieltä tulee saatana
minut kai viedään ikuisiin juhliin
joissa Hitler laulaa
ja Stalinin urut soi
viina virtaa
eikä pillusta ole pulaa

Lopulta se on kai ihan sama
minä olen elämäni elänyt

Hei, nyt kuuluu askelia!
Oven lukko rapisee
joku sieltä tosiaan tulee

Ei jumalauta

Ei saatana

En olisi uskonut

Katoava mies

Pitelen kädessä kuppia, kuumaa kaakaota. Takana on kolmen tunnin hieno ratsastus, metsissä, pelloilla, kotimaisemassa. Hikinen hevonen loimitettuna tyytyväisenä tallissa, haistat sen turpaa vielä kerran ja sanattomasti tervehdit, merkiksi lähdöstä.

Villasukissa, takkatulen ääressä tunnen uunin tuoksut. Lihan, kasvisten, juustojen ja mausteiden aromit leijaillen täyttävät huoneen. Ikkunasta eteen avautuu luminen maisema - juuri silloin mietin, miten ihmeessä minulla on voinut koskaan olla kiire - minnekään?

Koira makaa takan edessä, varastamansa pipon kanssa ja nauttii tulen äänistä, lämmöstä. Juuri nyt kaikki kuvat pysähtyvät ajan käskystä hetkeksi eteesi ja elät ne voimakkaammin, ihosi alla.

Mitä saat palkinnoksi rehellisyydestä? Toisilta et voi odottaa rehellisyydestä mitään vastinetta, edes palkintoa. Mutta rehellisyys itseäsi kohtaan saa minäsi tanssimaan, keinumaan ja laulamaan. Antaa sen tärkeimmän palkinnon - se on sinun jos vain uskallat tarttua siihen...

Valkohain ja upean Gepardin unohtumattomat saalistushetket paloivat DisneyNaturen elokuvasta Planet Earth pysyvästi verkkokalvolle. Suosittelen. Once our planet was lucky to grow and provide life - is it still lucky with us?

Illassa on aamu

Miten sen kerron, kun en kerro sinulle kuitenkaan.
Kun uni ei voi lievittää tätä väsymystä, ei ruoka poistaa nälkää.
Tuli ja liekit, katso, se kaiken palon sisälläni ymmärtää.
En hiljaiseksi saa, en saa, ääntä ja paloa sydämessäni.
Kuuletko kutsun. Miten sen kerron, kun en kerro kuitenkaan.

Yritän näkymätöntä korjata ja parantaa.
Se minulta karkaa, aina äänettömyyteen katoaa.
Olen nöyräksi opetettu, vastatuulessa kasvanut.
Kuuletko kutsun. Tunnetko sen, kun et tunne kuitenkaan.

Meri on tyyni, kuu heijastuksin sen pinnan koristaa.
Tässä seison, katso, kuunvalossa, alasti. Vain hiukseni uskaltavat tuulessa liikkua, ihoani hiljaa koskettaa.

Jokainen rannalle saapuva aalto salaa jotakin ottaa ja antaa.
Samassa haavani muuttuvat osaksi tietä, oppeina niitä tästä eteenpäin kannan. Luonto sen kuiskaa, henkeni parantaa. Saa likehtivän katseeni ja sydämeni rauhoittumaan, taas eteeni näkemään.

Kaipaus, ymmärrys. Miten sen kerron, kun en kerro kuitenkaan.
Ehkä salaa sen kuiskaan, miksi tappaa todellisuutta, mikä pelon nujertaa.

Miksi murtaa mielen padot, miksi taistella valmista kuvaa vastaan.
Koska haluan huutaa äänettömyyteen, rajat vanhat rikkoa,
ottaa sen mikä kutsuu minua, ottaa sen joka odottaa minua.

Kuuletko kutsun. Miten sen kerron, kun en kerro kuitenkaan.

Vivahteita

Auringonvalo häikäisee silmiä. Pitkän talven jälkeen valonkajastukseen herääminen saa päivän, aamun tuntumaan - aamulta. Samassa puhelin soi, aamiainen odottaa. Rakas patistaa aloittamaan päivän yhdessä herkutellen. Elämän kauneus saa sinut liikehtimään, hiuksesi kihartumaan, silmäsi loistamaan. Istun hetken, katson ulos ja huokaan läheisteni aitoudelle.

Aitous on vivahde. Huomaat sen poissaolon ja sen läsnäollessa saat tilaa hengittää. Tuntuu siltä, että saat yhä enemmän takaisin elämää, omaasi, mutta myös toisten. Joudut yhä harvemmin tilanteisiin, joissa huomaat ajattelevasi ja toimivasi pelkän totutun säännön mukaan, kohteliaisuudesta - yhteisiä roolileikkejä kunnioittaen.

Elämänkatsomus ei synny pelkän iän tuoman, ajallisesti rikkaamman kokemuspohjan kautta. Siihen vaikuttavat myös suuresti ympäristö, seura ja kasvatus. Jos kysyisin tätä siskoltani, vastaus voisi lyhyesti olla - kysehän on vain hyvistä geeneistä... Pitkä keskustelu ruoan tai muun tekemisen lomassa siitä voisi kehkeytyä.

Sanattomasti sen molemmat kuitenkin tiedämme. Sitä jotakin, ymmärrystä, syvyyttä, persoonallisuutta, karismaa et voi kutsua luoksesi, tai oppia. Sitä on ihmisessä, eläimessä - tai sitten kuulemma ei. Joskus vivahteen, valon ei anneta tulla esille. Lamppu ei valaisekaan huonetta, vaan se on sijoitettu oven taakse piiloon - syitä tähän voi olla monia...ratkaisuja vähemmän, nekin syvällä sisimmässämme.

Kun saat katsoa avaraa maisemaa, vetää keuhkot täyteen aamukasteen raikastamaa ilmaa, tai katsoa miten pieni tyttö suojassasi ottaa ensimmäiset askeleet hevosen luo, kasvot ja turpa kohtaavat toisensa - jaat elämyksiä, hetkiä - ymmärrät sanattomasti taas niin paljon enemmän. Olet kaukana pinnistysvaihteesta, päivän lehdistä, pitää ja täytyy -maailmasta. Ja kuitenkin syvemmällä sen kaiken keskellä.

Ikävöin juuri nyt siskoani. . Dear life - by Anthony Hamilton

Keijuja ja tiikereitä

Hieron niskaa, venytän käsiä ja nojaudun istuimen selkänojaa vasten. Katson ulos ikkunasta, tarkkailen laskevan auringon jättämää värijuovaa, kauniin sinisen ja punaisen, värisävyjen leikkiä. Paksu pilvipeite allamme tekee maiseman epätodelliseksi, jakaa horisontin. Aloitamme laskeutumisen, nautin omasta rauhasta - samalla seuraten pilvien lähestymistä allamme.

Saavutamme pilvet, matka jatkuu kuoppaisena ja maisema hämärtyy sukeltaessamme pilveen. Muutaman minuutin ajan olemme hämärän keskellä, alta paljustuvat vesistöjen ja maan rajaviivat. Samassa muistan keskustelun ja tapahtuman muutaman kuukauden takaa.

Tuona päivänä maailman suloisin kultakutrinen tyttö oli tullut kotiin koulusta. Hymyn tilalla, paidassa roikkui suru. Koulutoveri oli vakuuttanut, ettei pilvien takana ja yläpuolella ole elämää. Toveri oli tietämättään aiheuttanut suurta tunnekuohua. Kertoa se tytölle, joka syntymästään asti niin on tuntenut, salaa siitä metsissä kuiskaillut. Tyttö kysyy äidiltään, onko se totta - ei elämää? Kaikki mitä olen tiennyt, tuntenut - voiko se olla sittenkin vain kuvitelmaa?

Olimme samana päivänä jakaneet "sattumalta" jotakin siskoni kanssa. Vastaus tähän maailmaa syleilevään kysymykseen oli siskoltani ollut - kysypä huomenna koulussa toverilta, miksi lintu laulaa? Lapsen katseessa parasta olivat olleet siskoni mukaan välittömästi ilmestyvä palo, silmistä huokuva loiste ja täydellinen varmuus vastauksesta. Mitään sanomatta huulille oli palautunut leveä hymy - jonka taisi tuoda mukanaan aavistus, ettei toveri ehkä vastausta tiedäkään.

Kone pysähtyy ja avaan puhelimen. Vaikka kone on vielä täynnä muita matkustajia, soitan tuttuun numeroon. Haluan jakaa juuri näkemäni maiseman ja kertoa miten aurinko paistaa - pilvienkin takana. Hento ja kaunis ääni kysyy hymyillen - näitkö keijutkin? Vastaan hetken hiljaisuuden jälkeen - näin, elämää on - jopa pilvien yläpuolella. Vierellä jonottavat kanssamatkustajat nostavat kulmakarvojaan, osa hymyillen.

Luin matkalla lehteä, jossa kerrottiin Bengalintiikereistä, lajin mahdollisuuksista yhä kavenevassa elintilassa. Lehden kautta törmäsin mahtavaan luontokuvaajien lehteen verkossa. Ilmainen, melkein satasivuinen kokonaisuus toimii. Voit zoomata kuvia ja tarkentaa lähelle karvoja - yhdistelmä toimii.

Maisema, on se missä tahansa - ikkunan takana, mäen päällä, merellä tai ilmassa ei voi olla kertomatta, jakamatta, antamatta. Parasta on hetki sen kanssa kaksin, mahdollisuus hengittää sisään ja puhaltaa se toiseen.

(Pic: Nature Magazine 1/2010)