Tee omat virheesi, mutta kuule toisten

Älä pelkää virheitä, ne opettavat tärkeimmän,
kertovat missä olet vajaa, missä on vielä tilaa kasvaa.

Kuule sanat ystävän, toverin, hyvän opettajan.
Kokemuksiemme mitta meitä kasvattaa,
aikamme rajallisuus samaan aikaan haavoittaa.

Elämä tekee meiltä salaa tuon työn tärkeimmän,
se jalostaa, pusertaa. Vain jos et sitä pelkää,
päästät sen luihisi, lähellesi.
Ammennat sen tyhjiin ja täytyt sen palosta uudelleen.

Kuuntele sen sointuja tarkkaan, sointuja,
jotka kuiskaavat sinulle,
tarinan aamukasteessa, sateessa,
hiljaisuudessa, hymyssä
rakkaasi silmissä.

Päästäksesi kauas, tule ensin lähelle.
Tee omat virheesi, mutta kuule toisten.
Jos jotakin etsit, löydät - ethän pakene?
Kaikki on jo sinussa, olethan valmis matkaan?

Same in English:

A dog is not considered a good dog because he is a good barker. A man is not considered a good man because he is a good talker. Ambition is like love, impatient both of delays and rivals.

However many holy words you read, however many you speak, what good will they do you if you do not act on upon them? An idea that is developed and put into action is more important than an idea that exists only as an idea.

Believe nothing, no matter where you read it, or who said it, no matter if I have said it, unless it agrees with your own reason and your own common sense.

The foot feels the foot when it feels the ground.

The tongue like a sharp knife… Kills without drawing blood.

Thousands of candles can be lighted from a single candle, and the life of the candle will not be shortened. Happiness never decreases by being shared.

Siddhārtha Gautama, regarded as the Supreme Buddha ( The time of his birth and death are uncertain: most early 20th-century historians dated his lifetime as c. 563 BCE to 483 BCE)

Pala vanhaa ja uutta

Vanha hirsitalo täyttyy elämästä. Pihalla juoksevat lapset, pihasaunan piipusta tupruava savu saavuttaa illansuussa pihamaan reunat. Sen tuoksu kuuluu kesäiltaan. Päivän hämärtyessä kuulen seinän läpi pianon, musiikin, laulun, naurun, juoksun ja huutoa. Ruoan tuoksut levittäytyvät keittiöistä ja pyykkituvassa rummuttavat pesukoneet.

Teen myöhäiseen iltaan saakka töitä. Lopetellessa kuuntelen naapurista kuuluvia ääniä – makaan sängyllä ja huokaan, pidän elämän metelistä. Siinä on jotakin kotoista, jotakin arvokasta, jotakin muistoa hengestä, jotakin menneestä. Kun kaikki on sopivasti hukassa, mitään ei tule etsittyä. Kun kaikki on sopivasti sekaisin, mitään ei ole siivottavissa. Kun elämä soljuu, tavarat ja ihmiset löytävät paikkansa ja ovat paikoillaan.

Vanha talo saa uuden punamullan päälleen, osa seinistä maalataan eri värillä. Pidän ajatuksesta. Samoin talo. Juuri nyt näen ikkunasta suurten mäntyjen latvat väriloisteessa – aurinko laskee jälleen verenpunaisena talon takaa. Näkemättä sitä, näen sen eilisestä.

Muistelen kävelyä tielle erityisen ihmisen kanssa, matkalla sitä katsomaan ja sanat sitä ihastellessamme. Aika mahtava eikö? Kaikki mitä näet, sen myös omistat.

Huomaan elämän herättävän sisälläni uusia tunteita, vanhoja ja sitä kautta myös pelkoja. Pelkoja menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Huomaan eron. En osaa selittää mitä on tapahtunut? Kenties monen vuoden hiljaisuus – hiljaisuus ”pitää” juhlista, keskusteluista, tilaisuuksista, harrastuksista, materiaalin hankinnasta, toisten ja omien uskomusten ja toiveiden täyttämisestä, pienen pienien vivahteiden huomaamisesta, muutoksesta, kasvusta, on auttanut siinä – kykyyn elää nyt, hetkessä. Arvostamaan aitoja ihmisiä, rakkaita, itseäni oikealla tavalla. Näkemään eteeni.

Kai uskoin siihen ennenkin, ainakin sitä muistan toistelleeni usein ääneen (kuitenkaan loppuunsaakka ymmärtämättä..) – jo pelkkä elon autuus, se kaikki tässä ja nyt – sen kautta voi saada sen arvokkaimman, onnen. Rauhan avaimet. Sisko, sanoit kerran jotakin tämän suuntaista minulle: vain tyhjän sydämen voi täyttää uusilla asioilla..

Siskolleni.. Vuorta katsoo neljä ihmistä sen eri puolilta. Kaikki katsovat samaa vuorta, mutta näkevät sen erilaisena. On lahja nähdä sen läpi.

Katse pallossa, asiassa, pihvissä – sydämessä. Ja jo loppuu yrittäminen, juoksu, kiire ja mikä parasta – valitus ja selittely. Tämän langan päästä yritän pitää kiinni ja jopa sitä pitkin kulkea, nuoralla kävellen, ei vaan tanssien. Samalla hoivaten, huoltaen ja harjoittaen - sydämeni silmiä. Ne kertovat meille muutoksesta, tulevasta askeleesta, uudesta langasta – joka odottaa meitä seuraavassa hetkessä, seuraavassa ja seuraavassa...

Mielemme satamassa

Mika seutu tulee mielesi luokse,
mika maisema avautuu sieluasi vastaan.
Kauniina,
sano se seutu, nayta minulle,
mene sinne, missa se on.

Kuiskaa minulle se.
Tama kaupunki,
valot, ruuhkat, kaupat,
kassit tayttava materia.

Ei, se ei ole mieltasi vastaan kauniina tuleva,
ala vaita vastaan.
Tama seutu ei ole kotisi, kotimme.

Kuiskaa minulle se.
Se on siella missa voimme kuunnella hiljaisuutta,
tuijottaa tahtiin.
Haistaa tuoreutta metsassa, pelloilla,
istua kynttilan ja tulen valossa.

Herata rauhassa ja seurata niita pienia ihmeita,
ihmeita - joita naemme kotona, sielumme maisemassa,
mielemme seuduilla.

Pythagorion illassa - takana kuuma paiva, nyt edessa kahvia ja huuruinen vesilasi.