torstai 17. joulukuuta 2015

Missä syntyy vapaus?

Työnnän rattaat katokseen. Raikas ilma on avannut keuhkoni ja jalat ovat heränneet aamuun. Kurkistan vielä kerran rattaiden sisään. Pieni poika kuorsaa. Kädet pystyssä, kuin jo valmiina heräämään. Aamuyöstä satanut lumi alkaa sulaa. Jään kuuntelemaan sulamisen ääniä.

Palaan takaisin tunnelmalliseen iltaan. Jouluvaloin, kynttilöin ja ruokaryhmin täytettyyn maneesiin. Ilmassa tuoksuvat lämmin ja tuore jouluruoka, se höyryää pitopöydällä - viereisellä pöydällä toisen höyrypilven nostattaa lämmin omenamehu, lisämaustein.

Siinä seistä tönötän, pipo päässä. Toisella korvalla kuuntelen veden orkesteria, täyttä hiljaisuutta ja toisaalla mielessäni jatkan tuon muistikuvan katselua.

Parasta kaiken tuon tuoksujen ja tunnelman keskellä olivat ihmiset. Suurin osa joukosta nimittäin nautti täyttä vapautunutta oloa. Vaivaantumisia tuskin oli, ja jos oli, se johtui odottamattomista tilanteista - hymyilen.

Eräs keskustelu jäi mieleeni. Se jauhoi rehellisyyden nimeen. Sitä kuunnellessani, kuuntelin tarkasti sanoja, mutta samalla silmäni loistivat, koska tiesin jo kaukaa mitä suusta tulee. Miksi? Uskoin vakavasti siinä hetkessä tunteneeni puhujan. Oli mukavaa olla oikeassa. Oikean äärellä on hyvä olla, nimittäin hyvien arvojen ja elämän puhtaiden voimien ja lakien. Ovatpa lait ja voimat väliin myrskyjä, huonojakin päiviä, mutta kaikki se on pientä. Se on pientä sen rinnalla, että vastinparina saat mukaasi vapauden, ilmaa, happea, elämän voimista rikkaimmat ja hyvyyden, joka on - aitoa. Päivistä katoaa pippurin ja sirtuunan katkeruus, monimutkaiset lätinät, nurjan sauman takaa tulevat puheet ja hallinnan halu. Vapaus on ja syntyy yhdessä. Yksi asia on varmaa. Sitä ei kylvetä kaikkialla.

Keskustelumme jatkuivat naurussa, huudoin, kuiskauksin ja halauksin. Tuon illan viimeisimmistä halauksista jäivät mieleen kauniit silmät ja luja rutistus. Sanat - olen päättänyt pitää kiinni - sinusta, kaikesta tärkeästä, kaikista tärkeistä ihmisistä lähelläni, nyt.

Yhteisen hengen tuo jokainen mukanaan, yksilönä, yksin. Tuona iltana, tuossa paikassa paloi lämpimästi. Eläimet ympärillämme tunsivat kaiken ja vapaus sai ne jälleen voimaan, tuntemaan - hyvän virran.

Havahdun. Olen siirtynyt sisälle. Istun pöydän äärelle, nojaan käsiini. Koira puskee syliin. Viittoilen sen perääni ja kaadumme sohvalle.

Vain tyhjän mielen voi täyttää vaihteluilla

Selkeys ei ole tyhjyyttä, se ei ole kiinni tilassa.
Rauha ei löydy liikkeestä, se ei ole kiinni eleettömyydessä.

Kuuntelu ei tarkoita hiljaisuutta, se seuraa läsnäoloa.
Sokeus ei välttämättä ole pimeyttä, se voi syntyä myös mielen kuormasta.

Vapaus ei kiinnity tekoihin, se on virta jonka mukana uivat pois uskomukset, kiintymykset ja pelot.
Nöyryys ei ole ylpeyden vastakohta, se saapuu armon ja anteeksiannon kutsumana.

Asenne ei kanna kärsimysten yli, mutta se tekee matkasta erilaisen.
Kiintyminen ei kerro tunteista, se ei kulje vapaudessa, rakkaus kulkee.

Totuutta ei kuulu etsiä, totuus on, riisuudu ja näe se.
Pelko ei vie rohkeutta, se ratsastaa haluilla ja kiintymyksillä.

Inhimillisyys on hellittämistä, heräämistä eloon, se ei ole kiinni tunteissa ja kärsimyksessä.
- 26.9.2013






torstai 22. lokakuuta 2015

Ainutlaatuista

Viimepäivien tuntemukset ovat nostaneet vanhan kirjoituksen mieleeni, monesti. Se on totta. Totta on myös odotus - huomenna pääsen päivien eron jälkeen jälleen tapaamaan ystävääni, tallille.

”Ei voi tuntea muuta kuin sen minkä on itse kesyttänyt.”

15 April 2013 at 13:17
Viikonlopun jäljiltä tunnen kirkkaammin mielessäni sanonnat Pikku Prinssi kirjasta: "Ainoastaan sydämellä näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.” ja ”Ei voi tuntea muuta kuin sen minkä on itse kesyttänyt.” Aika ja sitoutuminen asioiden, ihmisten ja eläinten kanssa saa ne muuttumaan rakkaan sadun esimerkin tavoin, Pikku Prinssin ruusuksi. Sydämellään näkevä ei vain katso asioita ja maailmaa, sydämen silmällä tarkoitetaan etenkin tekoja. 
  
Katsoessasi sydämellä, joudut sitoutumaan, kasvattamaan, kesyttämään ja antamaan paljon itsestäsi joko asian tai elävän olennon lähellä - sydämen silmä ei ole kevyt. Ihmiset eivät saisi unohtaa tätä, se on vakava asia. Muutoin pelkään Pikku Prinssin tavoin, että tähdet itkevät, että kaikki maailman ruusut näyttävät ja tuntuvat samanlaiselta – liian monella on loputon nälkä ja päättymätön matka.
 
Pikku Prinssin sadussa tarina jatkuu: ”Nyt sinä et ole minulle vielä muuta kuin aivan samanlainen pieni poika kuin satatuhatta muuta pikkupoikaa.. Enkä minä tarvitse sinua. Sen enempää kuin sinäkään tarvitset minua. Minä en ole sinulle kuin kettu, samanlainen kuin satatuhatta muuta. Mutta jos sinä kesytät minut, niin me tarvitsemme toinen toisiamme. Sinusta tulee minulle ainoa maailmassa. Ja minusta tulee sinulle ainoa maailmassa… - Ahaa, alan ymmärtää sanoi pikku prinssi. On eräs kukka… luulen, että se on kesyttänyt minut… Pikku prinssi meni takaisin katsomaan ruusuja. Ette te ole ollenkaan samanlaisia kuin minun ruusuni, te ette ole vielä mitään, hän sanoi niille. Kukaan ei ole kesyttänyt teitä, ettekä te ole kesyttänyt ketään. Te olette samanlaisia kuin minun kettuni aluksi. Se oli vain aivan tavallinen kettu, samanlainen kuin satatuhatta muuta. Mutta minä tein siitä ystäväni, ja nyt se on ainutlaatuinen maailmassa.”

- ainutlaatuisille ystäville, Siskon eteisessä tapaamalleni erityiselle koiralle..

lauantai 15. elokuuta 2015

Oikku

Pieni on ihminen.
Hän syntyy täydellisenä, viattomana,
vain aloittaakseen matkansa kohti erheitä ja epäilyjä.
Se on ihmisen oikku, ja oikussa on sen voima.

Kohti taivasta kurkottavat kukat ja kasvit.
Kohti horisonttia suuntaavat vaahtopäät,
jotka uljaana lyövät itsensä kohti kalliota,
kuin tietäen, näin on.

Pienen ihmisen myrskyt ovat mielessä.
Mieli täyttyy, tulvii ja sekoaa, kunnes jokin sen saa tyhjenemään.
Sydämessään hän kantaa edelleenkin sen kaiken, oleellisen.

Pienen ihmisen kauneus ovat erheet ja katumus.
Ilman katumusta pieni poloinen ei kehity, ei kasva.
Kaunis on tuo katumus jonka perään maailma huutaa,
jota pieni oikku ei saa kauaksi kadottaa.

Syntymästään kasvun polulle käy pieni ihminen,
matka on pitkä ja kivinen.
Jos kaiken hän kestää ehkä jonakin aamuna,
kohti taivasta hän kurkottaa, kohti horisonttia tuijottaa.

Hiljaa siinä on hän. Pieni ihminen, epätäydellinen.

 

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Honesty

Ocassionally you meet words that triggers a fire within you. Betsy Seeton says it close to perfect, if there can be a perfect definition in this universe or world of ours for honesty.

"I asked myself many questions and the one that seemed to resonate most deeply was: What is most important to you? It was simple. Honesty. I learned it from my parents. They taught honesty in everything they said and in everything they did. They walked the talk. So, it became my epicenter and my compass.

To live honestly means much more than just truth in words. It’s a whole way of life. It’s about honoring the path you’re meant to take and taking responsibility for the choices you make. It's about being self aware, and always wanting to learn more.

It’s about getting back up when you fall no matter how often or how hard. It's being strong enough to ask for help and caring enough to give without being asked. It’s respecting yourself and all other living creatures. And your word is who you are. It has to be unconditionally trustworthy. Living honestly is about recognizing when ego might steer you off course and when fear is blinding you or stopping you.

It's about a life that lives WITH the land not OFF the land. It's about balance, fairness, and treading lightly on this planet. It's caring that products are made by slaves and caring that people are starving and not turning a blind eye to children abducted for sex or forced into being soldiers in a war they don't want to fight. It's caring more about people than money and offering a helping hand when it's not only Christmas or Thanksgiving. Living honestly makes for the best relationships, the best work product, and it breeds all things good."

Betsys blog: http://www.livehonestly.com/home

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Sielun kaari

Sielu soittaa kauniisti.
Se tunkeutuu läpi kehosta,
mutta ennen kaikkea silmistä.
Se on aina läsnä,
vaikka joutuisi mielen riepoteltavaksi
se ei muutu koskaan.

Lapsella se leikkii vapaana.
Ei aikuisen taakkaa ennakkoluuloista,
uskomuksista, tottumuksista.
Se on puhdas.
Se on kaunis.

Joillakin vanhuksilla
sielu on saanut soittaa vapaasti koko elämän,
melkein ainakin.
Katsoessasi tällaista ikääntyvää ihmistä,
et näe vanhaa kuorta,
näet edelleen sen pienen puhtaan lapsen hehkun.

Sielu soittaa kauniisti.
Se on aina läsnä,
vaikka joutuisi mielen riepooteltavaksi
se ei muutu koskaan.

Kevin Costner & Modern West : From Where I Stand - 11 The Angels Came Down

 

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Meri kuutamolla

Aamukosteus kietoutuu hiuksiin, kuin silittäisi jokaisen niistä yksitellen. Koira odottaa eteisessä. Istuu nököttää ovella - katsoo ja odottaa. Aamukahvi maistuu vielä, iho on unen kastama. Sopivasti kulunut huppari ja suoraan jalkaan sopivat lenkkarit. Pihamaalla odottamaton näky. Kolme pientä sinitiasen poikasta ovat ensilennoillaan, yksi pihatuolin sarjalla. Pullea ja lapsen pyöreä.. pieni soma lintu. Siritys kuuluu kauas, matka maailmaan on alkanut.

Palatessamme koiran kanssa pihamaalle yksi pienistä sirkuttajista on jäänyt alimmalle oksalle suureen pihakuuseen. Jätän koiran ovelle. Sahatessani vanhaa hyllylautaa seuraan kuinka emo vierailee vielä poikasen luona oksalla. Hymyilen, sahaan, katson, hymyilen ja sahaan.

Saan hyllylaudan valmiiksi. Poikanen on kadonnut. Yksi pieni elämä alkaa tuumaan ja katson vanhaa puuta. Mietin onko se kenties näiltä seuduilta sahattu, papan ladonseinästä nyt pienen mökin hyllyksi eksynyt pätkä. On hiljaista, istun kuistilla ja nostan jalat kaiteelle. Otan käteeni jälleen Einon tekstit. Elämän virran ihastelua tekee mieleni vielä hetki tuumailla. Pienestä linnunpojasta, vanhasta lankusta, vielä hetki Einon aikaan tänään vuonna 2015 keskikesän sateisessa päivässä.

"Minun mieleni on niin kummallinen
kuin meri kuutamolla.
En tahtois ma touhuun ihmisten
ja en tahtoisi yksin olla.

Minun mieleni on niin korkea
kuin taivahan tähtivyöhyt,
sen alle mahtuvi maailma
ja yhdessä päivä ja yöhyt.

Oi, äitini armas, kun eläisit,
nyt itkisin helmassasi!
Sinä anteheks antaen pyyhkisit
pois kyynelet poskiltani.

Oi, ihmiset, miksi on ilkeyttä
ja veljesvainoa miksi,
kun Luonut on Luojamme lempeä
maan kaiken niin kaunihiksi?

Miks ihmiset astutte allapäin,
vaikk’ korkea taivas on yllä?
Ylös silmänne luokaa ystäväin,
niin mielenne yhtyy kyllä!

En tahtois ma touhuun ihmisten
ja en tahtoisi yksin olla.
Minun mieleni on niin kummallinen
kuin meri kuutamolla."
Eino Leino


 

torstai 23. huhtikuuta 2015

Four questions

In many shamanic societies, if you came to a shaman or medicine person complaining of being disheartened, dispirited, or depressed, they would ask one of four questions. When did you stop dancing? When did you stop singing? When did you stop being enchanted by stories? When did you stop finding comfort in the sweet territory of silence?

Where we have stopped dancing, singing, being enchanted by stories, or finding comfort in silence is where we have experienced the loss of soul. Dancing, singing, storytelling, and silence are the four universal healing salves."

~ The Four-Fold Way: Walking the Paths of the Warrior ~

torstai 2. huhtikuuta 2015

Onko se kaikki pelkkää kuvitelmaa

Olen toistuvasti törmännyt viimeisten viikkojen aikana samoihin tunteisiin - tunteista päällimmäisinä ovat olleet turhautuminen, erilaiset pelot hallinnan menetyksestä, ihmisten sekä ristiriitojen kohtaamisista syntyvien aaltojen kylmää mäiskettä kasvoihin. Suurella näyttämöllä tuntuvat olevan itse henkilöiden lisäksi mielikuvat ja ihmisten välillä vallitsevat ajatusleikit, joissa arvuutetaan miksi näin, miksi noin ja miksiköhän kysymyksiä - mukana on tahatonta tai tahallista arvosteluakin?

Elin itse reilu kaksikymppiseksi (tarkalleen 27-vuotiaaksi) maailmassa, jonka jokin ihmeellinen toisen asteen mieli oli minulle rakentanut. Etsin huomaamattani täydellisyyttä kaikkialta, kaikesta mitä tein ja kaikista joiden kanssa toimin, elin ja söin. Tämä täydellisyyden etsintä ja jatkuva hakeminen, toi elämääni paljon rauhattomuutta ja loputonta juoksua - "ehkä tuon nurkan takana" oloa. Kenkää puristi pienesti ja isosti tasaiseen tahtiin. Koti oli täydellinen, sisustus oli täydellinen, mies oli ulkoisesti täydellinen ja sosiaalinen elämäni oli yhtä sirkusta, juhlien ja kissanristiäisten pitoa - minä koreana ja täydellisenä seinäruusuna, tottakai. Elämä oli yhtä "juhlaa".

Onnekseni sain saavin kylmää vettä niskaani, tarkemmin ajateltuna se tuntui suurelta jäätiköltä, joka suli hetkessä päälleni ja valui lävitseni. Olen taikauskoisena ajatellut, että jotakin jäi minuun ja koiraan vierelläni tuona yönä. Miksi? Koska seuraavana aamuna, avatessani silmäni, näin kaiken - aivan kaiken. Joku minua viisaampi on joskus sanonut, että muuttuessasi sisäisesti, myös ulkoinen maailma seuraa mukanasi, sekin muuttuu. Näin tuntuu käyneen minulle. Matka jatkuu.

Unelmoinnissa ei ole mitään pahaa. Kuvittelussa ei kai ole mitään pahaa? On suuri uhka, mikäli uskoo omiin ajatuksiinsa ja kuvitelmiinsa - jos ne eivät makaa todellisuudessa, kanssasi. Kykyni nähdä enemmän on tuonut lukuisia mahdollisuuksia ja parantanut kykyäni tehdä työtä ja etenkin työtä paremmin, toisille ja toisten vuoksi. Yksinkertaisemmin ja näytelmä-vapaasti.

Kun näet hetkeen mahtuvan koko kuvan, myös sen epätäydellisyyden itsessä ja muissa, se helpottaa - vaikka voisi kuvitella muuta. Tarve arvosteluun häviää, ja se kaikki hyvä, joka on myös kasassa sontaa saa mahdollisuuden tulla esiin - vaikka toukan muodossa. Näkökyky harjaantuu, etenkin virheiden myötä ja vain sukeltamalla soppaan mukaan.

Rikkauden keskellä voi olla likainen koti, epäjärjestys voi vallita sydämessä - sama koskee köyhän kotia ja sydäntä. Rahaa ja rikkauksia ei tarvita huolenpitoon ja pyytettömään työntekoon. Suuri suru voi kohdata jokaista meistä, toiselle se voi olla rikki mennyt lelu, ylipainon tuoma mielipaha, urapolun katkeaminen, omaisen tai läheisen kuolema - itse surun lisäksi kohde kertoo paljon. Näet enemmän ihmistä, kun katsot miten paljon surua ja rauhattomuutta kertyy ja millaisen akselin pyörittämänä.

Kaiken tämän epätaydellisyyden sylissä olkapäähämme nojaa kaunis armo ja huomisen mahdollisuus muutokselle. Kaiken tämän keskellä olemme kehittyvän näkökykymme varassa, onnekkaita - saamme elämämme aikana useimmissa tienristeyksissä valita hyvän ja myös sen pahan elämäämme. Kukin omien tarpeidemme ja toiveittemme mukaan.

torstai 12. maaliskuuta 2015

Selkeitä vesiä

Oman ajattelun johtaminen on työlästä jo itsessään, saati suuren joukon keskellä jossa jokainen elämää kaihtamaton otus vaeltaa. Omiin pelkoihin ja ennakkoluuloihin sotkeentuvat monen muun kanssakulkijan luulosairaudet. Yrität jakaa taakkaa tai sitten vain keskustella, usein ja harvoin kuunnellessasi tajunnan virtaa, huomaat, olemme jälleen kunkin matkustajan pyrkimysten ja näkökulmien kyydissä. Toisinaan onnekseni olen alkanut tajuamaan jotakin. Suojelen omaa rauhaani sillä etten ota esille vielä työn alla, tai sitten muuten vain riskialttiita aiheita riskialttiissa seurassa.

Istuimme taannoin sohvan nurkassa mölinöimässä. Keskustelun aiheina pyörivät koirien jalostus, eläimen perimän, persoonan ja käyttäytymisen tarkkailu ja ominaisuuksien tunnistus. Sitä kuunnellessani tajusin, että monesti sitä on tuijottanut jotakin hevosta pitkään ja ratsastanutkin, ja silti tajuaa muutaman vuoden päästä, että "ahaa" tämä oli se syy tai ominaisuus jota en kyennyt näkemään tai yhdistämään kuvaan ensimmäisellä kerralla. Emme kykene katsomaan "objektia" avoimin kortein, vaan tietämättämme saatamme hakea kenties jotakin, jota haluamme, kaipaamme tai pelkäämme. Tässä ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta se saattaa jättää jotakin tärkeämpää pimentoon itse johtopäätöstä tehtäessä. Päiväkahvin aikaan sattumalta kaivoin kirja röykkiötä nurkasta ja saatuani kirjan käteeni avasin siitä viimeisen kappaleen. Niin, sattumalta, meitä viisaammat kulkijat ovat asiaa ilmeisesti jo pohtineet...

"Ennakkoluulot ja uskomukset eivät ole selkeän ajattelun ainoita vihollisia. On vielä toinen vihollispari: pyrkimys ja pelko. Ajattelu, johon ei sekoitu tunnetta, nimittäin pyrkimystä ja pelkoa ja kiinnostusta omaa itseä kohtaan, kutsuu hirvittävään askeettisuuteen.

Ihmiset erehtyvät luulemaan, että heidän ajattelunsa tapahtuu vain päässä. Enimmäkseen se toteutuu sydämessä, joka määrää ensisijaisesti johtopäätöksen ja antaa sen jälkeen käskyn päälle, joka tuottaa sitten sitä puolustavan perustelun.

Kuinka monta sellaista ihmistä tunnet, joiden ajattelu on edes joskus heidän oman etunsa vastaista? Kuinka monta kertaa muistat itse olleesi tämän kaltaisen ajattelun vallassa? Miten usein olet onnistunut rakentamaan ylitsepääsemättömän muurin päässäsi tapahtuvan ajattelun ja sydäntäsi lietsovien pelkojen ja pyrkimysten väliin? Joka kerran yrittäessäsi tätä tehtävää ymmärrät, ettei selkeään ajatteluun tarvita älyä. Se tulee kyllä helposti mukaan, mutta sydämesi raivaa sen tieltään helposti - tietoisesti tai tietämättään - sillä hetkellä, kun kaipaat tai pelkäät jotakin.

Tässä on pohdittavaa hengellisille jättiläisille, jotka ovat havainneet sen, etteivät he löytääkseen totuuden tarvitse opillisia muotoiluja, vaan:

Sydämen joka riisuutuu ohjelmoinnistaan ja oman etunsa etsimisestä aina, kun ajattelu on käynnissä;

Sydämen, jolla ei ole mitään suojeltavaa eikä mitään tavoiteltavaa ja joka jättää mielen vaeltamaan vailla sidoksia, pelottomana ja vapaana totuutta etsien;

Sydämen, joka on valmis aina ottamaan vastaan uuden todisteen ja muuttamaan näkökulmaansa.

Sellaisesta sydämestä tulee lamppu, joka valaisee ihmiskunnan koko ruumiin pimeyttä. Jos jokaisella ihmisellä olisi sellainen sydän, ketkään eivät pitäisi enää itseään kommunisteina tai kapitalisteina, kristittyinä tai muslimeina tai buddhalaisina. Heidän ajattelunsa selkeys osoittaisi heille, että kaikki ajattelu, kaikki käsitykset ja kaikki uskomukset ovat pimeyttä täynnä olevia lamppuja, merkkejä heidän tietämättömyydestään.

Tämän havainnon myötä heidän toisistaan eristettyjen kaivojensa seinät sortuisivat, ja he pääsisivät siihen valtamereen, joka yhdistää kaikki kansat totuudessa."

Herra de Mello

 

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Elämän liitymät

Kun katsot todellisuutta, joudut ymmärtämään.
Kun joudut ymmärtämään, vastaasi kävelee nöyryys.

Kun kuljet nöyränä, kykenet kuulemaan.
Kun kuulet, näet todellisuuden paloja.
Kun näet todellisuuden edes osissa, ymmärrät enemmän,
opit ja kuva kasvaa.

Kun kuva kasvaa, maailmasi laajenee, ja laajentuessaan,
muutut jokaisena hetkenä, kuoriudut loputtomasti.

Kun kuoriudut, et ole koskaan paikoillasi, vaikka olisitkin.
Kun olet liikkeessä näet kaikki tienhaarat, ne joita et nähnyt aiemmin, joiden et ymmärtänyt olevan. Tietoisten valintojesi määrä kasvaa.

Kun valitset enemmän, elät enemmän, saat enemmän.
Näet polun jota et nähnyt ennen, kun uskoit kulkevasi pimeässä.
Mielesi varjoissa.

... onneksi saamme hetken aikaa...ja mahdollisuuden kuoriutua.. tämän elämän verran.