Ensimmäinen ja viimeinen mahdollisuus

Älä kerro mikä on mahdollista tai mahdotonta.

Tule luokseni vapaana, älä kahlittuna.
Tartu kanssani hetkeen, älä hukkaa sitä sanoihin.

Katso kanssani vaaroja, epätoivoa ja uhkia, sulkematta silmiäsi tai minua pois. Kulje kanssani matka loppuun saakka, jättämättä sitä kesken tai jäämällä paikoillesi.

Rakasta minua nyt, älä huomenna.

Miksi? Koska elämme vain kerran ja tämä kerta on ensimmäinen ja viimeinen mahdollisuutemme.

Hiljaisuus

Joskus kun olen aivan hiljaa, kuulen sinut. Joskus hetkittäin, aivan hiljaa tunnen sinut.

Hengityksesi ihollani, ympärilläni. Joskus näen kasvosi maiseman sisällä, näen jäljet vierelläni, näkymättömät. Otat kiinni kädestäni ja sanot, juostaan ylös mäelle, juostaan kilpaa.

Joskus kun olen aivan hiljaa, löydän jäljet ja tien viereesi. Otathan minut peiton alle, pakoon kylmää ja pimeää.

Joskus kun olen aivan hiljaa, kuulen sykkeen sydämeni ja hymyilen, elämääni ja sen virtaa rakastan.

Joskus kun olen aivan hiljaa, kuulen sinut.

Heaven or hell

Many times we are blind to what we see.
Many times we see things that aren´t there.

Many times we see things that cannot be seen.
Many times we close our eyes and still keep them open.

Our eyes can be blind, our eyes can show us heaven or hell.
Either way, the choice is ours - responsibility is ours - to listen, see and feel through them.

Juuret

Yksi sointu voi olla yksi elämä, elämät ja kohtalot yhdessä myodostavat jotakin kaunista.

Ajoin töistä ilmapallokeskukseen Vantaalle.

Olen maalta ja tottunut muutamiin ja harvoihin reitteihin, pieneen ja turvalliseen. Reittiopasteet ja karttapalvelut ovat olleet minulle pelastus, ystäväni ja sukulaiset ainakin kiittävät. Usein moni heistä sai juurta jaksaen selittää puhelimessa miten löydän perille ja minkä kaistan valitsen, lähdenkö länteen vai itään. Joku kerran tokaisi, Patricia ne siniset kyltit, katsos ne ovat sitä varten että niitä voi katsoa, jos haluaa.

Nyt kädessäni oli kartta ja tarkka reitti, kunnon opasteineen, mahtavaa! Tänään oli tärkeä päivä ja vastuuni painoi. Kaikki oli alkanut jo monia viikkoja sitten, kun siskoni seitsemän vuoden ikäinen tyttö, Vadu esitteli ensimmäistä kirjettään Mane mummille. Fiksuna tyttönä hänellä oli tarkka suunnitelma kirjeiden lähettämiseksi perille.

Hän sanoi keittiössä istuessamme kerran. Katso täti me otetaan nämä kirjeet, sidotaan ne yhteen ja laitetaan ne kiinni ilmapalloon, suureen palloon joka kuljettaa ne aina Mane mummille saakka taivaaseen. Muistathan että Mane mummilla on syntymäpäivät.

Ajoin pallokeskuksen pihaan ja menin sisälle. Palloja oli mistä valita. Olin saanut tarkat ohjeet ja otin puhelun päällikölle. Suurin pallo, suurin kukka mitä löytyy ja nyt kuvailin kahta suurinta kukkaa jotka olivat edessäni. Kuunneltuaan, Vadu antoi vastauksen. Ota se jossa on isot terälehdet ja hei, ota punainen sydän myös. Ostin kukan ja kaksi sydäntä. Lähdin ajamaan kohti kotia auto täynnä kaasuilmapalloja.

Kirjeitä oli syntynyt kolmen viikon aikana niin paljon että edes kolme suurta palloa ei jaksanut niitä kaikkia nostaa ilmaan. Kaiho katse silmissä tyttö luopui myös omasta spider man pallosta. Neljällä pallolla ja puolitetulla kirjemäärällä pallot viimein nousivat olohuoneen testilaboratoriossa. Retkikunta oli valmis matkaan.

Johdatin joukon ja innokkaan pienen tytön kotikalliolle (kuva). Ukki katsoi tilannetta omalta pihaltaan. Ja noin, yhteispäätöksellä päästimme pallot ilmaan kirjeineen. Alku sujui hyvin, hieno nousu, mutta sitten kuin tyhjästä ilmestynyt sivutuuli veti pallot sivuttaislentoon ja paiskasi kiinni takapihan korkeaan koivuun, aivan latvaan. Itku, juoksu takapihalle todistamaan – kiinni jäivät ja kirjeet myös. Ne olivat niin korkealla, ettei sinne kapuaminen olisi tullut kuuloonkaan. Illalla rukoilimme ja viestitimme Mane mummille, että kirjeet jäivät puolitiehen. Kului viikko ja näin tytön uudelleen. Leveä hymy naamalla hän sanoi, kuule täti ne kirjeet, ne ovat hävinneet. Mane mummi haki ne sittenkin.

Tänään taas kaartaessani kotitielle, se tunne iski. Miten upeaa on omistaa ja saada järkkymätön varmuus omasta paikastaan, kodista. Olin väsynyt ja uupunut, odotin lomaa ja mieleni oli ahdistunut pyhien kiireistä. Vain kaarto tielle, pelto ja puut, maisema. Itku, huokaus, tyhjentyminen ja rauha. Kaikki hetkessä. Ajoin pihaan, kaunista, jouluista. Astuin sisään ja näen kuinka siskoni on asettanut eteisen pöydälle taulun jossa sanat – tartu hetkeen. Hymyilen.

Because I am the first and the last

One of the most beautiful poems on the human condition, the hymn to Isis discovered by Nag Hammadi, which scholars claim was written between the 3rd and 4th centuries of our age:

Because I am the first and the last
I am the venerated and the scorned
I am the whore and the saint
I am the wife and the virgin
I am the mother and the daughter
I am the arms of my mother
I am the sterile one, and my children are many
I am the well-wed and the spinster
I am the one who gave the light and the one who never gave birth
I am the wife and the husband
And it was my man who bore me in his belly
I am the mother of my father
I am the sister of my husband
And he is my rejected son
Respect me always
Because I am the scandalous and the discreet.

Source: from PC blog

Haluan uskoa joulupukkiin

Juuri oikeina hetkinä saat viestin, kirjeen, puhelinsoiton.
Mistä maailma tietää, miten se näkymätön side joka yhdistää meidät kaikki, ihmiskunnan, tietää. Kuulet sanat, luet sanat, kuulet musiikkia ja tiedät että juuri silloin, sinä hetkenä, niin oli tarkoitettu.

Unelmiemme edessä taistelemme, lapsena, aikuisena, elämän eri vaiheissa. Miksi me aikuiset tunnumme vain murehtivan enemmän, huolehtivan enemmän.

Miksi lapsena kaikki tuntui mutkattomalta, huolettomalta. Kukaan ei sanonut leikkien saatossa mikä on mahdotonta ja mikä mahdollista. Keppi muuttui pelottavaksi taikasauvaksi, iso niitty myrskyäväksi mereksi ja metsänpeikko asui oikeasti ison kiven kolossa. Tontut tulivat näihin aikoihin ikkunoiden taa, kaikilla maailman lapsilla oli rauha, oma savupiippu ja kuusi. Kaikilla lapsilla oli isä ja äiti. Kaikki oli mahdollista ja joulupukki oli oikeasti olemassa.

Ystäväni sanoin..

Haluan olla taas lapsi. Ikävöin niitä päiviä, joina elämä oli mutkatonta. Haluan olla onnellinen, koska en tiedä, mikä saisi minut huolestuneeksi.

Haluan pitää maailmaa reiluna ja kaikkia ihmisiä hyvinä ja rehellisinä. Haluan uskoa että kaikki on mahdollista. Haluan elää tietoisena siitä, että kaikki ne pikkuasiat, jotka saavat minut innostumaan, tekevät minut aina yhtä onnelliseksi kuin silloin kun ensi kertaa opin ne.

Haluan olla tarpeeksi hyväuskoinen ajatellakseni, että jos kerran minä olen onnellinen, niin sitä ovat kaikki muutkin. Haluan kävellä metsässä ja ajatella vain jalkojeni alla narskuvaa lunta sekä sitä mahdollisuutta että löytäisin kauan sitten kätketyn aarteen.

Haluan pohtia sitä mitä tekisin aikuisena, mikä minusta tulisi, mutta en halua huolehtia siitä, mitä tapahtuisi, jos suunnitelma ei toimisikaan.

Haluan takaisin tuon ajan. Haluan olla jälleen lapsi. Haluan uskoa joulupukkiin.

Simpukka

Simpukkasi sisällä on hyvä olla.
Sen kuoret heijastavat kauniita värejä,
voin niiden lävitse nähdä kokonaisen maailman.

Kuoret antavat suojaa ja lämpöä.
Ne harjoittelevat liikettä ja avautuvat valolle.

Kun kuoret ovat auki, näen taivaan ja maan.
Kun kuoret ovat auki, näen syvälle, syvemmälle sisimpääsi ja saan sukeltaa.

Suojaat sisintä, suojaat aarretta, rakkainta.
Et halua antaa sen turmeltua, loukata, haavoittua.

Se kuuntelee hiljaa ja sen luottamaan uudelleen saat.
Jonain päivänä se kaiken tajuaa ja avoimena lepattaa.

Ikävä

Ikävä ja kaipuu rakkaan luo on voimakas tunne. Se tuntuu yhtä voimakkaalta kuin rakkaus itsessään ja ilmestyy usein hetkiin jolloin olemme yksin tai syystä jos toisesta mielemme tilaan ovat päässeet hiipimään epätoivo, yksinäisyys, pelko tai ahdistus.

Mitä oikeastaan ikävöimme… Rakkaan olemusta, ääntä, kosketusta, katsetta… Niitä pieniä hassuja asioita, joita vain me näemme toistemme läheisyydessä ja yhteisissä hetkissä.

Ikävöin äitini tapaa syödä ja istua keittiössä. Muistan tarkkaan miten hän syödessään maiskutteli ja liikutti huuliaan. Muistan erityisesti ne hetket ja kuvan kun hän heräsi päiväuniltaan pihamökistä, tuli ovelle ja venytteli terassilla, alusasussaan. Kädet korkealle, leveä haukotus ja kurotus, loppuun hymy.

Kun rakas on poissa tästä maailmasta ja kohtaat tiedon siitä, ettet koskaan enää näe ja koe asioita yhdessä, uudelleen… Ikävä tulee voimakkaampina hetkellisinä purkauksina, ahdistaen ja puristaen rintaa. Silloin usein ymmärtää mihin näkymättömään usko perustuu, mikä meidät yhdistää ja erottaa toisistamme.

Vaikka vuosia on kulunut, ajatukset ja muistot äidistäni saavat aikaan kyyneleitä. Mutta kyyneleet ja ikävimmätkin tunteet kertovat tärkeästä asiasta – sieluni on elossa. Sielun aurinko, rakkaus vain joskus menee ikävän tai surun muodostaman pilven taa ja taas sieltä nousee paistamaan uuteen päivään.

Toivon sinulle

Toivon sinulle.. Että rakastuisit päätäpahkaa, että eläisit sydämesi kyllyydestä ja lentäisit korkealla.

Toivon sinulle.. Että silmäsi loistavat ja hymysi on leveä, että hyräilisit kävellessäsi ja olisit onnesta sekaisin.

Toivon sinulle.. Erityisiä hetkiä, onnea ja rakkautta, että saat osaksesi lempeyttä ja lämpöä.

Toivon sinulle.. Että silmissäsi näet kaiken sen mistä olet unelmoinut, kaiken sen josta haaveilit ja että tiedät kulkevasi tietä joka on sinun, vain sinun.

Toivon sinulle.. Rauhaa ja hyvää elämää. Että siinä täyttyvät kaikki ne asiat ja tunteet joita sydämesi vain halajaa.

Toivon sinulle.. Että kaiken nähtyämme ja koettuamme, huokaamme saman taivaan alla onnellisuuden nimeen.

Mielikuvia

Ihania hetkiä mielessä,
ihania mielikuvia sielussa.

Sinä tiedät niin paljon,
olet erilainen, onnellinen ja hymyilet.

Sinä uneksit niin paljon.
Kuin sinua hiveltäisiin
höyhenen päällä ihon alta.
Sinä hymyilet vapautta ja rauhaa.
Se on sinun pelastuksesi, se on sinun tiesi.

Ystävyytesi on rikkaus,
kaunista on sinun rakkaus.
Kätesi tuntuvat hyvältä ja kosketuksessa,
ihollani tunnen niissä virtaavan elämän.

En vaadi sinulta mitään, sanattomana,
hiljaisuudessa katson sieluun syvään.
Eilisen ihania mielikuvia,
huokaan syvään.

Ethän ota hiljaisuutta väärin,
Ethän silmiä sulje tai pimeään kulje.
On aika erossa, on aika yhdessä,
en osaa juuri nyt muuta sanoa.

C’est la vie…