Juuri oikeina hetkinä saat viestin, kirjeen, puhelinsoiton.
Mistä maailma tietää, miten se näkymätön side joka yhdistää meidät kaikki, ihmiskunnan, tietää. Kuulet sanat, luet sanat, kuulet musiikkia ja tiedät että juuri silloin, sinä hetkenä, niin oli tarkoitettu.
Unelmiemme edessä taistelemme, lapsena, aikuisena, elämän eri vaiheissa. Miksi me aikuiset tunnumme vain murehtivan enemmän, huolehtivan enemmän.
Miksi lapsena kaikki tuntui mutkattomalta, huolettomalta. Kukaan ei sanonut leikkien saatossa mikä on mahdotonta ja mikä mahdollista. Keppi muuttui pelottavaksi taikasauvaksi, iso niitty myrskyäväksi mereksi ja metsänpeikko asui oikeasti ison kiven kolossa. Tontut tulivat näihin aikoihin ikkunoiden taa, kaikilla maailman lapsilla oli rauha, oma savupiippu ja kuusi. Kaikilla lapsilla oli isä ja äiti. Kaikki oli mahdollista ja joulupukki oli oikeasti olemassa.
Ystäväni sanoin..
Haluan olla taas lapsi. Ikävöin niitä päiviä, joina elämä oli mutkatonta. Haluan olla onnellinen, koska en tiedä, mikä saisi minut huolestuneeksi.
Haluan pitää maailmaa reiluna ja kaikkia ihmisiä hyvinä ja rehellisinä. Haluan uskoa että kaikki on mahdollista. Haluan elää tietoisena siitä, että kaikki ne pikkuasiat, jotka saavat minut innostumaan, tekevät minut aina yhtä onnelliseksi kuin silloin kun ensi kertaa opin ne.
Haluan olla tarpeeksi hyväuskoinen ajatellakseni, että jos kerran minä olen onnellinen, niin sitä ovat kaikki muutkin. Haluan kävellä metsässä ja ajatella vain jalkojeni alla narskuvaa lunta sekä sitä mahdollisuutta että löytäisin kauan sitten kätketyn aarteen.
Haluan pohtia sitä mitä tekisin aikuisena, mikä minusta tulisi, mutta en halua huolehtia siitä, mitä tapahtuisi, jos suunnitelma ei toimisikaan.
Haluan takaisin tuon ajan. Haluan olla jälleen lapsi. Haluan uskoa joulupukkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti