Elän tunteella, olen aina elänyt. Lapsuuden kotini on ollut tavallinen, ympäristö erityinen ja kasvatus erilainen. Ammennan ja koen kiitollisuutta yhä enemmän sen hyvistä ja huonoista puolista joka päivä.
Äidille kiitos että näytit näkymättömän, sanattomasti kerroit sisäisestä voimasta, herkkyydestä, elämän kunnioittamisesta ja huomisen vastuun ottamisesta. Isälle kiitos että opetit tahdon lujuutta, kestämistä, näytit omilla virheilläsi ja vahvoilla puolillasi, että kukaan ei ole täydellinen, mutta aina saa yrittää. Siskolleni, verisiteen voimasta, pelottomuudesta ja järkkymättömästä rakkaudesta, loppuun saakka väännetään, se meidän asenne antaa siihen mahdollisuuden.
Pyrin järkeilemään asioita, mutta huomaan lopuksi aina tekeväni päätökset tunteella, vaistolla, en voi muuta, en halua muuta. Rakastaminen on parasta huumetta maailmassa. Sen antaminen ja vastaanottaminen.
Kun elät voimakkaiden tunteiden kanssa ja olet vahvasti kiinni maailman hikisessä pinnassa, on vaarana sukeltaa ja lentää ylös pilviin, se vain vie mukanaan. Saat enemmän, mutta vaarana on myös menettää enemmän. Menetyksistä olen oppini saanut ja elämän karua puolta osani verran nähnyt - todellisuus elää rinnallani ja kunnioitan sitä.
Rakastuin voimakkaasti, tunne sisälläni herätettiin uudelleen eloon. Sain mittaamattoman määrän energiaa ja minulle kävi kuten kaikille. Hymyilin enemmän (vaikka se on vaikeaa jo kokoajan hymyilevälle), hyräilin kävellessä ja vain loistin. Napani alla oleva magneettini huusi toista puolta ja veti sitä kohti, se oli löytänyt vastapalan ja minä olin sen vietävissä.
Tein saman virheen toistamiseen, mutta hyvä uutinen on se, että toinen toisto riitti herättämään missä mennään ja mihin kadotan itseni. Kuulostaa hullulta, mutta riippumattomuus tuli, näki ja voitti. Se avasi silmäni, saat sen mistä luovut. Nyt harjoitellaan toista osuutta mutta silti, mikään ei ole varmaa. Ihmisten valtakunnassa löytyy kohtaloita joissa rakennetaan ja mietitään ääneen ”sitten kun” elämää. Sitten kun saamme asuntolainan maksettua matkustamme ja kun saan tuon vierashuoneen sisustuksen täydelliseksi, olen onnellinen. Vielä yksi kukka, purkki ja vaasi. Todellisuudessa on nykyhetki ja taitolajina onkin siinä eläminen ja puhdas toiminta sisältä kumpuavien unelmien eteen, vain hyvältä tuntuva kävelysuunta.
Kannoin sisälläni monien vuosien aikana kartuttamaani rakkauden merkkivalikoimaa ja mahtavaa unelmakokoelmaa mitä kaikkea unelmieni rakkauteen tulee kuulua. Nämä ihanat luulot tulvivat mieleeni tunteen kanssa ja mahdoton yhtälö olikin edessä. Rakkaus ei vaadi mitään näkyvää, sen voi antaa lepattaa tuulessa ja kun annat sen virrata vapaasti ilman sääntöjä ja tapoja, se vain jää ja on.
Miten monesti sitä luulee haluavansa jotakin, luulee tietävänsä jotakin, vain luulee. On kuin huutaisi tyhjyyteen ja saisi vastaukseksi oman kaikuvan äänensä. Sitten jossakin vaiheessa herää pieniin kuiskauksiin ja päivä kerrallaan aloittaa niiden hiljaisten äänien seuraamista ja tuntemista. Kaikki eivät niihin ääniin herää, jotkut kyllä. Luulot karisevat maahan usein kun katsomme suoraan silmiin todellisuutta, mutta se onkin luuloille ihan oikein. Kun iskemme kiinni todellisuuteen niiden hiljaisten, mutta voimistuvien sisältä tulevien kuiskausten voimalla, todellisuus tulee meidän luo ja hymyilee.
