Hiihtoloman ensimmäinen päivä on käsillä. Pakkasta, lunta ja paljon hyvää mieltä on ilmassa. Perheemme kokee ja meluaa, todettakoon että me emme sotke asioita vaan asiat sotkevat meidät. Isäni oli hurmiossaan hyvästä viikonlopusta ja mukavasta ajasta yhdessä naisystävänsä kanssa. Niin hurmioissaan että unohti ilmeisesti ikänsä ja rajoitteet. Innostui hiihtäessään pikkuisen tytön kanssa, varoitti ensin tyttöä kaatumasta ja sitten kaatui itse, kunnolla. Otti sanomansa mukaan vielä lisää vauhtia, piti päästä näyttämään, kuten aina.
Siinä pihamaalla maattiin ja naapurin mies kyseli tieltä miltä näyttää. Isä siihen, ei mitään hätää, makailen vain vähän tässä. Viimeiseen asti isä siinä kiemurteli ja sitten tyttö lopulta hakemaan apua yläpihalta. Kun ambulanssi on paikalla, paljastuu karu totuus, ihan vain herralla on reisiluu poikki.
Tämä olikin se ensimmäinen kerta kun olen kuullut isän sanovan jonkin sattuvan. Kipu oli kuulemma pahempi kuin lahjakas turpaan saanti. Illalla keräännymme sairaalaan, juomaa, kaikki moottorialkuiset lehdet pöytään ja siskoni täyttämään isän taustatietolomaketta. Aikaisempien sairauksien ja toimenpiteiden listaa heidän tehdessä, en voi olla nauramatta. Isä aloittaa muistelmat, yksi aivoveritulppa, yksi sydänleikkaus, selkä, käsi, yksi valotolppa tuli niskaan jne. Lopuksi hän mainitsee että voisi ilmoittautua tällä menolla ihmiskilveksi. Nauraa liikaa ja liikuttaa pakaraa, irvistys, ai.
Saimme tehtävälistan ja sain luvan asuttaa toista taloa. Hitto, juurihan sieltä yritin muuttaa pois. Veri vetää näköjään takaisin. Parasta isän tehtävälistassa olivat valmistelut naisystävän tulolle viikonlopuksi. Putsatkaa jääkaappi, koirille makkarat ja lihapiirakat ja hei pois se puolukkahillo. Siis mitä, niin, siellä ei saa olla herkkuja, saan sanomista, isä tokaisee. Laittakaa sipsipussi ja se viinapullo roskiin. Sitten laittakaa se minun oma kaappi lukkoon, kaikkialle ei tarvitse sen naisen päästä. Listan päätteeksi oli aivan pakko mennä sängyn viereen ja suukottaa isää, rakas.
Suloisinta mitä näen, on isän ”mutkumutku” ja ”hei mut” sanat siskon keskustellessa hoitajan kanssa. Raukka yrittää saada sanotuksi jotakin väliin, mutta tyytyy lopuksi hymyilemään minulle ja sanoo, ei teidän kanssa saa koskaan suunvuoroa.
Yhdessä jännitämme tulevaa leikkausta, isän tapauksessa se jännittää. Ison sydänleikkauksen jälkeen arvio hyville vuosille oli rajallinen. Nyt niitä on kulunut jo pitkälti sen rajallisen verran, mutta paljon on vielä tehtävää, tarvetta sille virneelle ja hei mutkuille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti