Tyttö asettaa vaatteita paikoilleen ja pakkaa niitä laukkuunsa. Samalla hän muistelee ja puhuu itsekseen:
Kun vähiten sitä osasin odottaa, kun vähiten uskalsin sitä toivoa. Kullanruskein hiuksin, hän, kuin tuulen kantamana seisoi siinä.
Hän oli kuullut yön tuomat viestit ja elämän eteeni heittämät haasteet. Iloisena, arvokkaana, aitona, silmät loistaen ja hitaasti lähestyen hän koski ja avasi haasteen.
Kaikella on tarkoitus, hän sanoi, otti kiinni kädestäni ja vei minut mukanaan. Puhuimme paljon, mutta salaa, ei sanojen vaan pienten tekojen kautta hän kertoi tarinan joka minun tuli kuulla.
Keveyttä on ilo, parhaita aurinkoiset ajatukset ja tärkein on kyky heijastaa rakkautta. Tuon kyvyn olin piilottanut, padoksi rakkauden jatkuvan virran eteen, tytön ja pojan välille. Järki hallitsi tätä virtaa ja halusi pitää sen liikkumattomana, intohimon huutaessa kannustusta virran tuholle.
Kuten rakkauden virta, on patokin näkymätön. Järkemme ja intohimomme ovat rauhantekijöitä, kun annamme intuition ja sielumme ohjata niitä. Kaikki on lopulta niin yksinkertaista, hän sanoi. Hieman tuonne, sitten tänne ja noin, puhui hän. Laitetaan päälle puhdasta hellyyttä, aitoutta viisaudella ja tahdikkuudella, läheisyyttä ja lämpöä kiltteyden ja hyvyyden kosketuksella.
Vain maailmansielu kykenee sekoittamaan nämä kaikki ainekset juuri häneen ja juuri hänet lähetettiin tämä kaikki minulle kertomaan.
Viimeisenä hetkenä, aurinko nousi ja kertoi tuulen kääntyneen. Kuten kaikki elämän kulussa on muuttuvaa, niin on myös matka kahden ihmisen. Katsos tämä opetus on valmis, tuuli kuiskaa. En halua irrottaa otettani, hetki vielä, toistamme sanattomasti molemmat. Pidän kiinni ja ensimmäistä kertaa tunnen kyvyn palaavan. Tunnen hetken vapaan rakkauden, se on kaunista ja esimerkin voimalla jatkan matkaani. Älä pelkää hän sanoo katseellaan, kaikki on hyvin. Surunkin läsnä ollessa, kiitollisuus ja ystävällisyys tulvivat huoneeseen hänen silmistään.
Ensimmäistä kertaa pitkiin, pitkiin aikoihin en ajattele, mieti, seison aavan meren äärellä ja vain huokaan mahdollisuuksille. Olen kohdannut jotakin ainutlaatuista ja tämän turvin osaan suunnistaa avaamaan lisää rakkauden virtaa, tyttö mietti. Pieni kuoren osa, viimeinen pieni pala on alkanut liikkua, tiedän missä se on ja olen täynnä jotakin tuttua tarmoa.
Samaan aikaan, jossakin muualla, samoina hetkinä, näiden ajatusten aikaan rannalla seisoo pieni poika, odottaen, katsellen kaukaisuuteen. Tuuli kuiskaa ja tuo tutun tuoksun pojan kasvoille, hän hymyilee, tyttö on matkalla.
maanantai 22. kesäkuuta 2009
keskiviikko 3. kesäkuuta 2009
Le Petit Prince
Sydämeni ääni katoaa aika ajoin. Se hukkuu meteliin, häviää varjoihin kadulla. Odotan alkavaa lomaa. Huomaan muutoksen. Aikaisemmin odotin lomaa, ”vapaata aikaa” työn äärestä, tapahtumia, matkoja ja toimintaa joita sen ajaksi olin suunnitellut. Yksin, yhdessä, sukuloidessa. Odotin hetkiä joissa saan maistaa suunnittelun helmiä ja hedelmiä.
Edessä on ensimmäistä kertaa loma ja odotus vapaudesta, ajasta sydämen lähellä. Herättelen ajatuksia paikoista ja ihmisistä. Herättelen tuoksuja ja tunteita. Keitän niitä ja noukin liemestä intuition voimalla maistiaisia. Monet vuoret ovat kutsuneet, eivät kiipeämään, vaan katsomaan niitä laaksoista. Keho odottaa uusia liikkeitä, muotoja ja elämän virran kutsuja. Ilman suunnitelmia tai varattuja paikkoja tiedän, elän jälleen yli sadan vuoden tänään, huomenna ja tulevina lomapäivinä. Muutos on suuri, mutta pieni.
Tutustuin ihanassa kesäillassa kaupunkiin. En koe kaupunkeja omakseni, viihdyn kyllä ihmisten seurassa ja keskellä, mutta jos saisin päättää, näkisin talot rantojen ja niittyjen ääressä, suurten laaksojen kupeessa.
Kävelimme puistojen ja rantakatujen läpi ja illan päätteeksi päädyimme leppoisalle terassille, jossa muistin kantavani mukanani kirjaa. Luimme siitä katkelmia lähekkäin, väliin nauraen ja toisinaan hiljentyen - hetki oli erityinen. Luin kirjaa uuden ystäväni kanssa. Hän on monella tapaa erityinen sielu, jotenkin vain tiedän että hän tulee olemaan ja on erityinen ihminen elämässäni aina.
Kirja jota kannoin mukanani oli Antoine de Saint-Exupéryn Pikku prinssi. Se on yksi niistä oikeista kirjoista.. Kirjan lopussa kirjan kertoja esittää tärkeän kysymyksen. Hän onnistuu avaamaan kysymyksellä keinon, miten tähtitaivasta katsomalla voit havahtua huomaamaan voiman, joka kantaa, herättää unelmat eloon ja saa meidät näkemään kauas, kauemmas, yli ajanlaskun, aina ajattomuuden syliin saakka.
Ystäväni sanoin, tasapaino intuition, tunteiden ja järjen kesken on avaintekijä oman elämäntien ja totuuden löytämiseksi. Lomalla nautin intuition ja tunteiden voimasta, herkuttelen. Teille jotka olette tavanneet pikku prinssin ja olette lukeneet kuuluisat ketun sanat "Tulet vastuulliseksi siitä, mitä olet kesyttänyt" ja "Se on aika, jonka olet ruusuun käyttänyt, joka tekee siitä ruususta niin tärkeän".. teille liitän loppuun viimeisen kappaleen – mutta muistattehan tätä lukiessanne kävellä tunteiden ja intuition kanssa käsi kädessä. Sydän ymmärtää, mitä kieli ei koskaan ilmaise ja mitä korvat eivät voi kuulla.
And now six years have already gone by... I have never yet told this story.
The companions who met me on my return were well content to see me alive. I was sad, but I told them: "I am tired." Now my sorrow is comforted a little. That is to say, not entirely. But I know that he did go back to his planet, because I did not find his body at daybreak. It was not such a heavy body... and at night I love to listen to the stars. It is like five hundred million little bells...
But there is one extraordinary thing... when I drew the muzzle for the little prince, I forgot to add the leather strap to it. He will never have been able to fasten it on his sheep.
So now I keep wondering: what is happening on his planet? Perhaps the sheep has eaten the flower... At one time I say to myself: "Surely not! The little prince shuts his flower under her glass globe every night, and he watches over his sheep very carefully..." Then I am happy. And there is sweetness in the laughter of all the stars.
But at another time I say to myself: "At some moment or other one is absent-minded, and that is enough! On some one evening he forgot the glass globe, or the sheep got out, without making any noise, in the night..." And then the little bells are changed to tears... Here, then, is a great mystery.
For you who also love the little prince, and for me, nothing in the universe can be the same if somewhere, we do not know where, a sheep that we never saw has eaten a rose... Look up at the sky. Ask yourselves: is it yes or no?
Has the sheep eaten the flower? And you will see how everything changes... And no grown-up will ever understand that this is a matter of so much importance! This is, to me, the loveliest and saddest landscape in the world. It is the same as that on the preceding page, but I have drawn it again to impress it on your memory. It is here that the little prince appeared on Earth, and disappeared. Look at it carefully so that you will be sure to recognise it in case you travel some day to the African desert. And, if you should come upon this spot, please do not hurry on. Wait for a time, exactly under the star.
Then, if a little man appears who laughs, who has golden hair and who refuses to answer questions, you will know who he is. If this should happen, please comfort me. Send me word that he has come back.
Edessä on ensimmäistä kertaa loma ja odotus vapaudesta, ajasta sydämen lähellä. Herättelen ajatuksia paikoista ja ihmisistä. Herättelen tuoksuja ja tunteita. Keitän niitä ja noukin liemestä intuition voimalla maistiaisia. Monet vuoret ovat kutsuneet, eivät kiipeämään, vaan katsomaan niitä laaksoista. Keho odottaa uusia liikkeitä, muotoja ja elämän virran kutsuja. Ilman suunnitelmia tai varattuja paikkoja tiedän, elän jälleen yli sadan vuoden tänään, huomenna ja tulevina lomapäivinä. Muutos on suuri, mutta pieni.
Tutustuin ihanassa kesäillassa kaupunkiin. En koe kaupunkeja omakseni, viihdyn kyllä ihmisten seurassa ja keskellä, mutta jos saisin päättää, näkisin talot rantojen ja niittyjen ääressä, suurten laaksojen kupeessa.
Kävelimme puistojen ja rantakatujen läpi ja illan päätteeksi päädyimme leppoisalle terassille, jossa muistin kantavani mukanani kirjaa. Luimme siitä katkelmia lähekkäin, väliin nauraen ja toisinaan hiljentyen - hetki oli erityinen. Luin kirjaa uuden ystäväni kanssa. Hän on monella tapaa erityinen sielu, jotenkin vain tiedän että hän tulee olemaan ja on erityinen ihminen elämässäni aina.
Kirja jota kannoin mukanani oli Antoine de Saint-Exupéryn Pikku prinssi. Se on yksi niistä oikeista kirjoista.. Kirjan lopussa kirjan kertoja esittää tärkeän kysymyksen. Hän onnistuu avaamaan kysymyksellä keinon, miten tähtitaivasta katsomalla voit havahtua huomaamaan voiman, joka kantaa, herättää unelmat eloon ja saa meidät näkemään kauas, kauemmas, yli ajanlaskun, aina ajattomuuden syliin saakka.
Ystäväni sanoin, tasapaino intuition, tunteiden ja järjen kesken on avaintekijä oman elämäntien ja totuuden löytämiseksi. Lomalla nautin intuition ja tunteiden voimasta, herkuttelen. Teille jotka olette tavanneet pikku prinssin ja olette lukeneet kuuluisat ketun sanat "Tulet vastuulliseksi siitä, mitä olet kesyttänyt" ja "Se on aika, jonka olet ruusuun käyttänyt, joka tekee siitä ruususta niin tärkeän".. teille liitän loppuun viimeisen kappaleen – mutta muistattehan tätä lukiessanne kävellä tunteiden ja intuition kanssa käsi kädessä. Sydän ymmärtää, mitä kieli ei koskaan ilmaise ja mitä korvat eivät voi kuulla.
And now six years have already gone by... I have never yet told this story.
The companions who met me on my return were well content to see me alive. I was sad, but I told them: "I am tired." Now my sorrow is comforted a little. That is to say, not entirely. But I know that he did go back to his planet, because I did not find his body at daybreak. It was not such a heavy body... and at night I love to listen to the stars. It is like five hundred million little bells...
But there is one extraordinary thing... when I drew the muzzle for the little prince, I forgot to add the leather strap to it. He will never have been able to fasten it on his sheep.
So now I keep wondering: what is happening on his planet? Perhaps the sheep has eaten the flower... At one time I say to myself: "Surely not! The little prince shuts his flower under her glass globe every night, and he watches over his sheep very carefully..." Then I am happy. And there is sweetness in the laughter of all the stars.
But at another time I say to myself: "At some moment or other one is absent-minded, and that is enough! On some one evening he forgot the glass globe, or the sheep got out, without making any noise, in the night..." And then the little bells are changed to tears... Here, then, is a great mystery.
For you who also love the little prince, and for me, nothing in the universe can be the same if somewhere, we do not know where, a sheep that we never saw has eaten a rose... Look up at the sky. Ask yourselves: is it yes or no?
Has the sheep eaten the flower? And you will see how everything changes... And no grown-up will ever understand that this is a matter of so much importance! This is, to me, the loveliest and saddest landscape in the world. It is the same as that on the preceding page, but I have drawn it again to impress it on your memory. It is here that the little prince appeared on Earth, and disappeared. Look at it carefully so that you will be sure to recognise it in case you travel some day to the African desert. And, if you should come upon this spot, please do not hurry on. Wait for a time, exactly under the star.
Then, if a little man appears who laughs, who has golden hair and who refuses to answer questions, you will know who he is. If this should happen, please comfort me. Send me word that he has come back.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)