Tyttö asettaa vaatteita paikoilleen ja pakkaa niitä laukkuunsa. Samalla hän muistelee ja puhuu itsekseen:
Kun vähiten sitä osasin odottaa, kun vähiten uskalsin sitä toivoa. Kullanruskein hiuksin, hän, kuin tuulen kantamana seisoi siinä.
Hän oli kuullut yön tuomat viestit ja elämän eteeni heittämät haasteet. Iloisena, arvokkaana, aitona, silmät loistaen ja hitaasti lähestyen hän koski ja avasi haasteen.
Kaikella on tarkoitus, hän sanoi, otti kiinni kädestäni ja vei minut mukanaan. Puhuimme paljon, mutta salaa, ei sanojen vaan pienten tekojen kautta hän kertoi tarinan joka minun tuli kuulla.
Keveyttä on ilo, parhaita aurinkoiset ajatukset ja tärkein on kyky heijastaa rakkautta. Tuon kyvyn olin piilottanut, padoksi rakkauden jatkuvan virran eteen, tytön ja pojan välille. Järki hallitsi tätä virtaa ja halusi pitää sen liikkumattomana, intohimon huutaessa kannustusta virran tuholle.
Kuten rakkauden virta, on patokin näkymätön. Järkemme ja intohimomme ovat rauhantekijöitä, kun annamme intuition ja sielumme ohjata niitä. Kaikki on lopulta niin yksinkertaista, hän sanoi. Hieman tuonne, sitten tänne ja noin, puhui hän. Laitetaan päälle puhdasta hellyyttä, aitoutta viisaudella ja tahdikkuudella, läheisyyttä ja lämpöä kiltteyden ja hyvyyden kosketuksella.
Vain maailmansielu kykenee sekoittamaan nämä kaikki ainekset juuri häneen ja juuri hänet lähetettiin tämä kaikki minulle kertomaan.
Viimeisenä hetkenä, aurinko nousi ja kertoi tuulen kääntyneen. Kuten kaikki elämän kulussa on muuttuvaa, niin on myös matka kahden ihmisen. Katsos tämä opetus on valmis, tuuli kuiskaa. En halua irrottaa otettani, hetki vielä, toistamme sanattomasti molemmat. Pidän kiinni ja ensimmäistä kertaa tunnen kyvyn palaavan. Tunnen hetken vapaan rakkauden, se on kaunista ja esimerkin voimalla jatkan matkaani. Älä pelkää hän sanoo katseellaan, kaikki on hyvin. Surunkin läsnä ollessa, kiitollisuus ja ystävällisyys tulvivat huoneeseen hänen silmistään.
Ensimmäistä kertaa pitkiin, pitkiin aikoihin en ajattele, mieti, seison aavan meren äärellä ja vain huokaan mahdollisuuksille. Olen kohdannut jotakin ainutlaatuista ja tämän turvin osaan suunnistaa avaamaan lisää rakkauden virtaa, tyttö mietti. Pieni kuoren osa, viimeinen pieni pala on alkanut liikkua, tiedän missä se on ja olen täynnä jotakin tuttua tarmoa.
Samaan aikaan, jossakin muualla, samoina hetkinä, näiden ajatusten aikaan rannalla seisoo pieni poika, odottaen, katsellen kaukaisuuteen. Tuuli kuiskaa ja tuo tutun tuoksun pojan kasvoille, hän hymyilee, tyttö on matkalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti