Sain kutsun juhliin - seuralaisen roolissa. Pidän siitä. Et tunne vieraita tai juhlakaluja. Kaikki, paitsi ystäväsi ovat tuntemattomia. Astut uudelle reviirille, uuteen kommuuniin ja pääset seuraamaan status-tansseja, reviiritaisteluita, säännöstöjä ja ryhmän eri rooleja.
Nautin tilanteesta, kukaan ei tunne minua - pääsen osalliseksi sisäpiiriin, ulkopuolisena, vierailijana. Rooli on mieleinen, se ei paketoi ja vapauttaa aina jonkin pienen osan itseäni. Maistelen, seuraan tilannetta ja aloitan tutkimusmatkani.
Mikäli ryhmän koko on alle 20 henkeä, on homma muutamassa tunnissa valmis. Tämän ryhmän johtajanaaras on helppo tapaus. Minulle riittää, että vaihdan muutaman katseen ja tiedän - emme vaihda sanaakaan koko tilaisuuden aikana. Meillä ei ole mitään yhteistä. Löydän muutamia timantteja ja loistavia tapauksia, hymyilen.
Matkat yhdessä virkeiden, hereillä olevien silmien ja korvien kanssa antavat aina kulkijalle kotiinviemistä. Sydän täyttyy rikkauksista ja koskettavan tarinan mukaan - ah, vähitellen opin ymmärtämään sinua pikku prinssini ja osaan rakastaa auringonlaskuja - ketun tavoin vehnänkullankeltaisia peltoja, jotka eivät ole vain peltoja, niiden väri saa minut muistamaan sinut, sinut tai sinut.
Matkamiehen avoin mieli palkitsee, rehellisyys keventää mieltä, pelkojen poissaolo antaa tilaisuuden hengittää ja naurahdella keveän raikkaasti. Annan autopilotille luvan ottaa ohjat ja nautin koko matkan ajan elämän sietämätöntä keveyttä.
Sosiaaliset taidot omaava mestarimme...
Kuva: NG Joel Sartore (Vuoden luontokuvaaja - Veolia WLP 2009)
Kuva: NG Joel Sartore (Vuoden luontokuvaaja - Veolia WLP 2009)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti