Hiljaisuus

Kyykistyn alas harjaamaan hevosen ryntäitä. Kesken liikkeen huomaan pysähtyväni. Jään koskettamaan käsin karvaa, jalkoja ja lapoja. Katson ylös, huomaan turvan hipovan pipoani ja olkapäätä. Harja tuntuu kasvoillani. Olemme kaksin tallissa, taustalla kuulen hämärästi toisen hevosen syövän, mutta huomaan äänien vaimenevan.

Olen raivannut tieni tähän hetkeen. Nyt se ainakin tuntuu siltä. Maailman ja kaupungin hälinä on jäänyt taas taakseni. Olen keskellä luontoa ja kaunista kotimaisemaa. On jo myöhäinen ilta. En osaa sanoa miten kauan olemme siinä, liikkumatta, miltein hengittämättä.

Näissä hetkissä on salaisuus, se kaikki näkymätön, joka tulvii hyökyaaltona läpi sydämen - saa sen hetkeksi pysähtymään. Kosketan aitoutta, tietoisuutta ja todellisuutta, sukellan sen kaiken läpi ja täytyn rakkaudesta.

Usein näiden hetkien jälkeen tai aikana huomaan puhuvani äidille. En tiedä, johtuuko se hetkittäin iskevästä rajusta kaipuusta, ikävästä, joka palaa aina tunteiden mukana? Vai johtuuko se lähteen reunojen ylitse virtaavasta vedestä - tunteiden tulvasta. Sama tulva kun katsot nukkuvaa lasta tai ilta-aurinkoa, olet lähellä rakkainta - se hetki, kun tilan täyttää kauneus, jota et miltein pysty katsomaan kohti. Tulviessaan läpi tämä tunne salpaa hengityksesi - kuin vieden salaa mukanaan kaiken tilan keuhkoistasi.

Here in this place I touch a silence so complete
it makes my ears ache and my heart startle in confusion.
After all these years of sound,
after all the noice that has come between me and being fully alive,
it swallows me whole,
this great silence
that comes with the moment after the wind dies
and the pines suddenly holds still.

It takes me by surprise,
this unexpected quiet
after the red squirrel runs over the log
and up the tree and across the branch,
disappearing into the deep woods.

It comes as the sun slides down the sky and all is quiet,
the songbirds holding their breathe for a moment
as if by common agreement,
the night peepers not yet singing.

And for a moment lying here in the fading light
on a sun-warmed bed of pine needles
even the sound of my own heartbeat
- the thrumming deep inside-
is gone.

And all there is, is the great silence that holds it all.
And something inside lets go,
and I rest in the arms of the Beloved.

- Oriah Mountain Dreamer - The call.