To where you are

Tähdet ovat pysytelleet piilossa. Ne ovat olleet vaisuja, kuin olisivat kaikonneet jonkin muun planeetan ympärille. Tähdetkö, karanneet mietin? Olenko itse unohtanut ne, onko näköni kaventunut uudelleen, olenko unohtanut kuunnella, nähdä, tuntea?

Tapasin eräissä syntymäpäiväjuhlissa papin, miehen. Ajaessani kylälle mietin virkaa, työtä – pappeutta. Muistelin aikaisemmin alkutalvella haudatun setäni siunausta. Muistan istuneeni kappelissa ja kuunnellessani papin puhetta – kuulin vain sanoja – mietin, kuuntelenko oikein, ei – vain sanoja. Sydän ei ollut mukana, ymmärrys, tai ajatus oli jossakin, poissa.

Pappeuden ja teologian suurin haaste on tarinankerronnassa. On taito kertoa tarinoita elämän synnystä, lahjasta, maailmankaikkeudesta ja selittämättömästä uskostamme, vaistostamme tätä näkymätöntä voimaa kohtaan, joka liikuttaa kansakuntia, meriä, tulta ja tähtipölyä ympärillämme.

Karkaan illansuussa vielä uudelleen ulos. Kävelen koiran kanssa mäkeä alas, laskeutuen peltoaukealle. Hämärän takaa paljastuu, että koko aukea on hukkunut paksun usvan alle. Se on sakeaa, tuskin näen eteeni, hapuilen missä kohden saavutan tien rieteyksen. Paikassa, jossa katuvalot ovat poissa, on mukavaa sulkeltaa ilman valoa pimeälle kylätielle.

Kävelen suuren pilven sisällä. Hiljaista, ympärillä aukea, suuri tila. Ainoat kohdat, jotka kykenen erottamaan ovat lähestyvät sähkötolpat ja muutaman metrin matkalta eteeni ilmestyvä luminen tie. Sitten, kuin sattumalta katsahdan ylös. Taivas on selkeä. Tähdet ovat pinnassa, lähempänä kuin koskaan aikaisemmin. Leijun niiden kanssa, keskellä paksua usvaa. Mietin, se toteutui sittenkin, pääsin avaruuteen. Ottamatta askeltakaan ilmaan. Usva, tämä kaunis peltomaisema, oikeana hetkenä otetut askeleet, oikea kulkusuunta – kaunista.

Muistelen kävellessä päiväni kulkua, siinä mukana olleita ihmisiä. Suuri kiitollisuus ystävistä, aidoista, lähellä kulkevista. Ihmisen lähellä tunnet ja koet, elät mukana suruissa, iloissa, taisteluissa. Rakkaus saa sen kaiken kestämään. Olemme pohtineet elämän peruskysymyksiä, etenkin läheisyyttä, sen syvintä olemusta erään ystäväni kanssa. Olemme päässeet yksinkertaiseen lopputulokseen.

Onnistuminen pappina, tarinankerronnan ja kuuntelun taito, aitous ja karisma. Ne syntyvät aidosta kokemuksesta, siitä opetuksesta, jonka saat antamalla itsestäsi - olemalla lähellä toista ihmistä. Katsomalla rehellisesti itseäsi, huomioiden toista ja hyvällä tahdolla saavuttaa yhteistä onnea – saat rikkauden ja yhä laajenevan näkökyvyn. Suuren onnen.

Ilman sitä oppia kauniit sanat ovat tyhjää ilmaa, eivätkä ne elä ilman sisältöä, sinussa – tai minussa. Ostat niillä kerran, jos toisenkin hetken, mutta et kestävää, syvää ihmissuhdetta. Kauniilta sanoilta putoaa pohja, ilman tekoja. Hyvät teot ovat kauniita ajatuksia. Ilman tekoja olet tyhjä, ilman niitä sanat vain, valuvat pois.

Kerron tämän kaiken leveällä hymyllä usvalle, puhaltamalla höyryä pakkasilman sekaan, silmillä loistaen takaisin tähdille. Ilta haudatkoon sen. Josh Grobanin sanoin - to where you are, we are.