Tänä aamuna huomasin syksyn saapuneen. Kylmä ilma valtasi alaa ja meren pinnalta nouseva höyry sen kertoi, kesä karkaa pois. Vuodenajat ovat tärkeitä, ne kertovat muutoksesta, jossa luonto vaihtaa vaatetusta - aina yhtä yllättäen ja helposti.
Syksy on tulta, raikkautta ja hämärää rakastavan aikaa. Illasta sytytettävät kynttilät, pehmeän viltin alle käpertyminen - yksin tai yhdessä, ystävien ja perheen kanssa vietetyt hetket ruoan ja hämärän keskellä - en vain koskaan tunnu saavani niistä tarpeekseni. Nautiskellen jaan aikaani näissä tilanteissa leikkiin, jatkuvaan puheeseen, kosketteluun, tuoksuihin tai rakkaiden ihmisten ja eläinten seuraamiseen.
Ymmärrän yhä enemmän äitini tapaa seurata hiljaisesti taustalla juhlapyhien kokoontumisia, perheen yhteisissä hetkissä. Muistelen usein häntä. Muistelen ikävääni, mutta myös, kuin muistuttaakseni itseäni rakkaasta - peläten unohtavani mielikuvat, hetket, ihmisen.
Muutamia vuosia takaperin ajattelin, oliko hän jättäytyessään taka-alalle jäänyt jostakin paitsi. Nyt tajuan miten paljon hän on saanut seuratessaan seurueen riehuntaa ja persoonien värittämiä keskusteluita. Kun tarkemmin muistelen, hän hymyili usein - nyt tiedän syyn.
Katson ulos ikkunasta, kohti merta. Mietin, hyvästi kesä ja tervetuloa syksy. Kaikki on kaunista juuri nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti