Vältyn juuri ja juuri tukehtumasta suklaakakkuun. Saan palan alas ja nauran mahanpohjasta. Meneillään on Anti-Strömsö:n kuvaukset! Käsikirjoittaja ja ohjaaja suunnittelevat kohtauksia, jaksosta ”kotiäidin normipäivä”.
Ensimmäinen kohtaus:
Päätään pitelevä, kalpea ja tukka sekaisin heräävä äiti raahautuu hermostuneena, huokaillen vessaan ja kampeaa päälleen samat vaatteet – viime viikolta. Lapset heräilevät ja valittavat, eivät löydä vaatteitaan ja sekoilu alkaa. Tunnepurkaukset keittiössä, olohuoneessa ja eteisessä. Pienin lapsista puetaan kiireessä osaksi väärinpäin haalariin - kiidätys autoon.
Toinen kohtaus:
Verisuonet pullistuneena äiti itse juoksee myöhässä pysäkille ja palaa vielä hermostuneemmin hakemaan unohtunutta kellokorttiaan ja sitä bussin kausikorttia.
Bussissa huokailu ja hikoilu jatkuvat, puristaa päätä ja rintaa, ai, ai. Ahdistaa. Kiire! Töissä ensimmäiseksi mustaa kahvia, ei auta, toinen kuppi, ei auta, kolmas kuppi, huokailua. Yhä kasautuvat työt ja yhtä hermokireänä olevat työtoverit raapivat selkää ja ryhmähuokaus. Lähikuvaa äidin pullistuneista ja orastavan punaisista silmistä.
Kolmas kohtaus:
Iltapäivästä juoksu kauppaan, kiire - ennen viimeistä bussivuoroa. Kaupassa pystyyn kuollut äiti heittää hyllyistä tavaraa kärryyn ja löytää itsensä ahmimasta hedelmäkarkkeja kaksin käsin irtolaatikosta. Helpottaa. Päälle kolme laatikkoa suklaata. Kotona kauppatavarat sullotaan kaappiin ja lapsille pakastepihvit kiireessä pannulle. Jälkiruoaksi säästötalon vaniljaeskimo tuutti, joka jaetaan veitsellä viiteen osaan.
Loppukohtaus:
Tärisevä äiti kaatuu sänkyyn ja aloittaa yöllisen hikoilun. Lopputeksti – seuraavassa jaksossa – vi ska baka liten kaka, oh, vi är so lycklig i strömsö.
Aito ja aurinkoinen Strömsö, yleltä, sunnuntaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti