sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Varjoja, varkaita ja vanhoja valokuvia

Jokainen meistä muuttaa elämänsä aikana, toiset useammin, toiset harvemmin, kaikki kuitenkin. Muutossa törmäät vanhoihin esineisiin, ihmettelet tavaran paljoutta, jäät laulujen sanoin tuijottamaan, lukemaan, katselemaan. Joskus muutot ovat kipeitä ja ne tuntuvat raskailta, yhtä raskailta kuin leveä tammipöytä siirtyessään auton taakse. Muutto voi olla onnellinen unelmien maalaus, taidetyö yhdessä rakkaasi kanssa. Muutto voi myös olla siirtymisriitti, uuden ajan alku.

En unohda tässä muutossa mitään, kaikki yhdessä kannetut laatikot ja hymyt. Ilmassa leijuvat sanat, unelmat vaativat työtä, sitä työtä on mukava tehdä yhdessä. Kun tyhjä tila valtaa kodin, asunnon, näkee parhaiten sen mikä piiloutuu kaiken sen materiaalin ja pesän täytteen alle.

Mitään en vaihtaisi pois, mitään en muuttaisi. On tunne kuin loppukesällä, valmiiksi kypsyvällä omenalla. Tiedän, kohta tipun, oikeaan aikaan, juuri sillä hetkellä kun on tarkoitettu. Ken tietää muutunko osaksi hyvää piirakkaa, olenko hetken eväs vai kasvanko täyteen mittaan uudessa paikassa. Järkkymätön on varmuus ja kasvun voima.

Törmäsin sattumalta muuton aikana vanhaan levyyn, jonka eräs kappale jäi monia vuosia sitten mieleeni. Kuuntelin sen uudelleen ajaessani muuttokuormaa. Vuosien takainen tuntemus oli ollut oikeassa, en vain nähnyt ja kuullut läpi kaikkea, nyt ymmärrän sen tuoman viestin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti