Sain kuulla ilouutisen. Poikalapsi syntyi maailmaan tuoden mukanaan iloa ja täyttäen monien sydämet onnella. Luin juuri samaan aikaan lahjaksi saamaani kirjaa joka sattumalta herätti minut syntymän, lapsen ja vanhemmuuden äärelle uudella tavalla.
Vaikka ystäväni on kaukana, välimatka pitkä ja ulkopuolisen silmin yhteydenpitomme satunnaista, tunsin jotakin voimakasta - side välillämme tuntuu vain säilyvän. Siteemme tuli lujaksi heti ensihetkestä, syntyessään ja lujittuu kuin itsestään. Kuin tuuli toisi kaukaa tunteet luoksesi ja veisi omasi takaisin.
Kuultuani uutisen mieleeni tulivat siskoni kirjoittamat sanat kirjan ensimmäisille sivuille: "Rakas siskoni, ensimmäisen runon sanoin onnellisuutta tälle päivälle... jolloin rakas äitimme sinut sydämemme unesta luoksemme toi..". Miten ihmeellinen on voima lapsella, syntymällä, vanhemmuudella. Kaikki me synnymme oikeaan aikaan, oikeassa paikassa ja valmista tarkoitusta varten. Niin myös eilen ensimmäisen kosketuksen maailmaan ottanut pieni poika. Kaikki maailman suurteot ovat saaneet alkunsa haaveesta ja syntyvät pienten tekojen ja monien pienten taisteluiden ja voittojen kautta. Siskoni sanoin, missä olisin tai mitä tekisinkään jos en saisi osakseni sisareni rakkautta, tukea, voimia ja iloa niin että poskilihat irtoavat hymystä. Kiitos äidille, isälle, kiitos maailman ihmeellisyydelle ja paljon onnea tuoreille vanhemmille.
Ensimmäisen runon sanoin:
Jos en olisi syntynyt enkä olisi tässä,
olisinko tyhjä paikka pilkkopimeässä?
Jos en olisi syntynyt, olisinko missä?
Yksinäinen pisara meren syvyyksissä?
Olisinko tuuli tai häivähdys hento,
perhosen keveä siivenlento?
Jos en olisi syntynyt, olisinko tähti,
joka kauas kodistaan luo ystävänsä lähti?
Jos en olisi syntynyt enkä olisi täällä,
olisinko kaipaus sydämesi päällä?
Olisinko hellyys kuin pehmeää lunta,
sydämesi ihanaa unta?
- Anne-Mari Kaskinen, Jos jäisi yksi sana -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti