Kauneimman edessä

Mä kyllä sen ymmärrän, kun sen saman ahdistuksen koen uudelleen.

Mä viereesi haluan, mutta en siihen jäädä voi.
En osaa sitä selittää, kun edes itselleni sitä aukeamaan en saa.

Joskus hiljaisuus on kaikki, joskus hiljaisuus vain sen tärkeimmän opettaa. Taitaa hiljaisuus myös jotakin tappaa, mutta se vain nähtäväksi jää.

Mä kyllä sen ymmärrän, kuinka taistella mielen ja oman tieni kiinnipitämiseksi joka päivä saan. Meistä jokainen jotain sieltä ja täältä oivaltaa, samalla kun elämäntietä taivaltaa.

Mä en halua susta häiriötekijää tai elämäni kuormittajaa. Sulta paljon sain ja sun avulla kai oikein opin rakastamaan.

Kaikki hetket ikuisiksi jää, kauniin mieliimme ne turvaan jää.
Joskus mietin niitä asioita syviä, ajatuksiani virittelen,
tunnen syvän yhteyden ja sen kauneimman edessä vain hymyilen.

Kun kaikki muu otetaan pois.
Kauniit maisemat, maailman täyttävä materia
ja kaikki mikä vain joskus katoaa.

Se mikä ajan kiertokulussa jäljelle jää,
on kuolematonta ja maallista rikkautta pysyvämpää.
Ne tunteet, muistot yhdessä rakkaiden,

niitä kerään sieluuni ja sydämeeni aina varjellen.

Salaa kai niistä oivalluksista viimeisen opin,

ja sen kauneimman edessä aina silloin tällöin hymyilen tovin.