Aika

Lyhytkin aika voi riittää. Lyhytkin hetki kestää sen kaiken. Joskus yksi vuosi voi pitää sisällään koko ihmiselämän kauneuden. Yhteen vuoteen mahtuu paljon, samalla joskus tuntuu siltä että aika ajaa ohitsemme ja vuodet vierivät, valuen menneisyyteen. Hiipien hiljaa varjoihin ja kuin salaa kadoten koskettamatta koskaan meitä.

Vuoteen mahtuu paljon tai jotenkin samalla ei mitään. Olen toisinaan hukuttautunut intohimoisesti työn tai asioiden äärelle, joulu tulikin yllättäen ja vuosi vain vaihtui. Olen taitavasti rakentanut mieleni sopukoihin oman maailmani ja keskittänyt voimavarani asiani ja vakaumuksellisen toimintani taakse. Samalla olen kadottanut ajanlaskun ja usein herännyt uuden vuoden toivotuksiin.

Toisinaan vuodet ovat tuntuneet rikkailta, elämäntäyteisiltä. Usein hetket joissa arjen puristuksista irtautuessaan tai totutuista tavoista poiketessaan tuntee uutta paloa, intoa, saa ajalle korkoa, saa salaa kuin kyvyn venyttää tunnit ja kuukaudet. Irrottautuminen voi olla mitä tahansa. En juokse lenkkiäni normaaliin tapaan, päätän kävellä. Antaa ajan kulua, katsoa maisemaa, peltoja, nautin pakkasesta poskilla ja talvesta, hiljaisuudesta. Sitten se tapahtuu – aika vain pysähtyy.

Miten vaikealta se tuntuikaan aluksi. Miten ihmeessä voin vaihtaa vaihteita, seurata liikennettä ja vaihtaa polkimia. Usean toiston jälkeen, alitajuntani teki kaiken puolestani ja huomaan kauhukseni joskus jopa syöväni aamiaista, unelmoivani kaukomatkasta tai seuraavani lintuja ajaessa töistä kotiin. Rutiinit, tavat ja tottumukset sokeuttavat mieltämme ja ajatuksiamme samoin. Emme kadota aikaa, emme vuosia, me ajamme itse aikamme ohitse. Se on yllättäen kiinni monista pienistä tekijöistä ja mielemme vahvuudesta. Tänä vuonna en anna mielelle periksi, ainakaan ihan kaikessa. Päätän vaihdella tämän kulkupelini automaatin ja manuaalisen ohjauksen kohteita.