Parisuhteessa, avioliitossa ihmiset usein etsivät onnea, täydellisyyttä, kaiken parantavaa yhteistä paratiisia. Mahdoton kiehtoo meitä. Mutta miksi tavoittelemme tätä mielikuvaa? Olipa kyseessä upea rakennustyö, monumentti, taideteos tai avioliitto, tunnumme toistavan samaa kaavaa. Tekijä uhrautuu, tekee ja antaa kaikkensa työn valmiiksi saattamiseen. Työn touhussa hän rikkoo omia rajojaan, ei huomaa fyysistä väsymystä tai työn vaatimaa aikaa. Rakkaus, intohimo ja palo työn merkitykseen ajavat ja ruokkivat häntä.
Kun saavutamme tavoitteen, saamme valmiiksi maalauksen, seisomme voittajana, rikomme ennätyksiä, luomme samalla merkityksen elämällemme. Kuitenkin olemme joskus tilanteessa jossa kuva särkyy maalissa tai merkitys katoaa valmiiksi saatetun työn edessä.
Mikäli tekijä ei koe tavoitetta merkitykselliseksi, ei usko siihen, kovakin työ voi valua hukkaan. Kuka tai ketkä tekevät tavoitteen merkitykselliseksi? Ystävät? Perhe? Media? Suuri yleisö? Motivaation lähteet ovat monet, ehkä niihin olisi hyvä pysähtyä ennen valmiin ja täydellisen kuvan maalaamista mieliimme. Tämä pätee parisuhteisiin, avioliittoon, käsitteisiin, kilpailuun, työhön, kaikkeen mitä teemme ja miten koemme elämän.
En tiedä onko olemassa ihmisiä jotka pitkän avioliiton jälkeen kertoisivat että suurin motivaatio suhteen aloituksessa ja sen aikana oli mahdollisuus kasvaa ihmisenä. Kerrottehan jos kuulette heistä?
Elämässä parasta hyvyyttä on usein tiedostamaton hyvyys. ”Ihminen ei ole koskaan yhtä hyvä kuin silloin, kun on tietämätön omasta hyvyydestään”. Ihmiset joita ystäviksi kutsun, jotka kulkevat rinnalla, ovat ihmisiä joissa kasvaa jotakin hyvää. Heitä kaikkia yhdistää jokin teko välillämme jonka minä tiedän, mutta kukaan heistä ei sitä tiedä. Juuri niiden hyvien tekojen tähden he ovat erityisiä, omalla tavallaan.
Paras motivaatio kumpuaa sisältä, syvältä. Niin syvältä, että se on tiedostamatonta. Paras opettajamme on oma sisimpämme, se kertoo harhaopeistamme, luuloista ja antaa mahdollisuuden oppia pois niistä kaikista, kuunnella. Kun se kiinnittyy yhä useammin tekoihin ja sitä kautta tavoitteisiimme, maailma laulaa kauniisti ja korkealta.
RAKKAALLE Siskolleni. Miksi jotkut meistä ovat vain Hannu Hanhia, Joutsenia? Miksi luonto ja eläimet yhä uudelleen kiittävät ja juuri ne oikeat yksilöt ovat aina luonamme?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti