Käyt Intiassa ja näet turistikojujen taa, elämän karuimmilla poluilla eläviä kerjäläisiä. Kävelet Ruandan pölyisessä ilmassa, tapaat lapsia joiden silmät kertovat punaisen hiekan tarinaa tai sitten kohtaat ne kaikki samat kivut ja tunteet lähellä, toisina kuvina, hyökyaaltoina kuitenkin. Hyökyaallot opettavat juopumaan elämästä, tanssimaan sateessa.
Matkustaminen avartaa, teetpä matkoja talon taakse tai toiselle mantereelle. Erilaisten kohtaloiden ja ihmisten kohtaaminen synnyttää aina uutta. Olemme kuin veden pinnalla ikuisesti laajeneva, pienen pisaran aikaansaama ympyrä. Uusia ajatuksia, näkökulmia, ymmärrystä. Jokainen maisema on näkemisen arvoinen, jokainen luonnonihme ja eläinkunnan monimuotoisuudet ovat kokemisen arvoisia.
Olemme kokemuksiemme mittaisia, olemme sitä mitä olimme menneisyydessä. Olemme riemullisten kokemuksien aarrearkku ja tuskallisten kasvattama. Olemme sitä mihin asti haluamme kurottaa, osaamme ymmärtää. Olemme häviävän pieni tomuhiukkanen maailmankaikkeudessa ja silti koko suuruus katsoo meitä, sinua, odottaen uteliaana seuraavaa tekoasi yhä lisää hämmästellen.
Näin kauan sitten unen josta mieleeni jäi muistikuva silmistä. Kiltistä katseesta. Eräs ystäväni on monesti sanonut; sinun olisi jo aika ottaa unesi todesta ja lukea niitä. Ehkä luenkin, ainakin näin jälkikäteen. Nimittäin eräänä iltana tapasin ne kiltit silmät ja niiden parissa vietin illan ja nyt toisenkin. Harvoin tapaa ihmistä, miestä, jonka silmät kertovat niin paljon tunteista ja jotka hymyilevät ilman että suunpielet edes aavistelevat jotakin hymyyn viittaavaa. Ihmisestä huokuva elämänkokemus ja rauhallisuus tarttuvat. Kansalaisuus ja kulttuurierot vaikuttavat myös, mutta puheeni määrää se ei ainakaan vähentänyt. Vieraalla kielellä onnistuivat höpinät ötököistä, luomakunnasta ja sen vahvimmista jätkistä, bakteereista. Eri asia ymmärsikö vastapuoli, yritin tapani mukaan myös kuvittaa puhetta esittäen tosi pahaa bakteeria. Olin lomalla ja matkustin. Edellisellä kerralla löysin joen, nyt ne kiltit silmät.
Jokainen ihmiselämä on taideteos, jokainen teko on ainutkertainen, jokainen elämä on osa kokonaisuutta, puuttuva pala. Vaikka kaikki olisikin sattumaa, silti mikään ei vain tunnu sattumalta.
"Maailmankaikkeuden lahja minulle oli elämä; vastalahjani maailmankaikkeudelle on oma ainutlaatuinen elämäni". - E Valtaoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti