keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Isä, poika ja linnunrata

Alkutalven kipassa pakkasessa kävelevät isä ja poika. He pysähtyvät seisomaan karjasuojasta kotimökille johtavalla polulla ja katsovat kirkasta tähtitaivasta. Pakkanen nipistelee pojan sääriä.

" Kuulepas, se on niin, että linnunrata merkkaa sään sulasyksystä kevättalveen. - näetkös, isä jatkaa. Taivaannavan ylitettyään linnunradalla on söheröistä tähtisumua rutkasti ja sitä piisaa useamman kämmenleveyden verran lännen taivaalle. Elikkä se merkkaa pian alkavia sakeita pyryjä."

"Pohjoisesta, Isojärven suunnasta kuuluu yksittäistä koiran haukahtelua, joka vaihtuu välillä vaimeaksi ulvahteluksi. Myöhäisillan taivas on syvän sininen, lähes synkkä. Vihollisen lentopommien leimahdukset näkyvät rautateiden risteysaseman suunnalta, mutta räjähdysten äänet eivät näin etäälle kantaudu. - Isä mennään jo tupaan, mua pelottaa!"

"Sanotaan, että mitä kirkkaampi on linnunradan vyö, sitä paukkuvampi on pakkanen ja toisaalta, mitä tummempi ja söheröisempi linnunrata on, sitä ryöppyisämpi on sää. Jos linnunrata laskeutuu kylmänkirkkaana läntisen metsärajan taa, se kertoo kovista kevätpakkasista, joita seuraa tuhoisat tulvat."

- Poimintoja Erkki Koipijärven novellista Isä, poika ja linnunrata. Kotirintamalta 1943.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti