Läsnäolon voima

Kun maailma tuntuu sekoavan muutoksen edessä, mistä tasapaino ja rauha? Kun elämässäsi kohtaat haasteita, et tiedä tai löydä tietä perille, mistä tasapaino ja rauha? Kun mielesi seikkailee ja valtaa sinut ajatuksien tulvalla, kärsimättömyyttä ruokkien, mistä tasapaino ja rauha?

Tielleni osui sattumalta, jos sattumia on, muutama erikoinen kurssi ja opinpolku. Ensimmäisen aloitin keväällä, toisen kesällä ja nyt viimeisen loppuvuodesta. Kyse oli näkemisestä ja tuntemisesta. Itseen ja elämän "näkymättömään" puoleen. Miten kehitän ”itseni” kokonaisuutta aistimaan ja katsomaan sisääni ja ulos totuudellisen ja selkeämmän ymmärryksen valossa? Miten säilytän tasapainon ja tyyneyden, vaikka elän kaaoksessa, maailmassa joka on täytetty ”näin pidät itsesi pystyssä” keinoilla ja lääkkeillä. Maailmassa joka on kaunis paratiisi ja helvetillinen sotku.

Kurssien jälkeen jokin selkeästi itsessä liikahti ja muuttui jälleen. Se miten tämä pieni askel alkaa vaikuttamaan ulospäin, jää nähtäväksi. Odotan muutoksia ja tuntemuksia kuin nälkäinen kerjäläinen joulukinkkua uunista - kärsimätön kun olen. Joudun antautumaan ja antamaan ajan tehdä työn yrittämisen sijaan. Haluan jakaa oivalluksen, en ehkä onnistu siinä täydellisesti - silti uskallan yrittää.

Sain kiinni tunteesta. Se on kai se tärkein asia, kun ihminen yrittää omaksua taitoa, joka ei ole näkyvä. Taito, jota kuvailu tai kerronta ei avaa. Elämässäni olen kiittänyt usein hevostani. Jälleen kiitän, nyt jo vanhaa, henkimaailman ystävääni, muutoksen katalysaattorini. - teet ja teit monet askeleet ”tarpeellisiksi”.

"Tom Dorrance is the man who made it possible, Hondo is the horse that made it necessary!" - Ray Hunt.

Aloitin meditoinnin toisen kurssin jälkeen. Meditointi linkittyi ratsastukseen, hevosen läheisyyteen, luontokuvaukseen, puihin, luonnossa vietettyihin hetkiin. Sain kiinni uuden taidon perustasta, sen mahdollistavasta tunteesta, meditoinnin ja hevoseni avulla. Mistä tunteesta puhun? Aidosta läsnäolosta, elämän rakkaudesta, puhtaasta elinvoimasta joka on täynnä rauhaa ja valoa. 

Lepo, hyvä ja puhdas ravinto ja liikunta, auttavat ihmistä palautumaan, ne parantavat unta ja mielenlaatua, elämänlaatua. Keinot joilla ylläpidämme perustoimintoja, joiden avulla voimme nauttia maailmasta, matkoista, virikkeistä, toteuttaa itseämme, tarpeitamme ja halujamme. Ajanvietteet ja valinnat ovat aina lähtöisin jostakin. Tämä jokin on joko auki tai kiinni. Valitsemme itse, tai meidän puolesta valitaan - aika kulkee vain eteenpäin. 

Virikkeet vievät meidät toisinaan kauemmas itsestämme tai saattavat toimia laastareina, henkireikinä. Toki niistä nauttiminen on tärkeää ja kuuluu kuvaan. Elämässä ryvettyy, häkeltyy, hämmästyy, suree - kun on osallisena - niin sen kuuluukin olla. Suurena parvena virikkeet eivät kuitenkaan usein tue läsnäoloa, rauhaa ja levollisuutta. Hetkellisesti kyllä. Rentoumisen ja levon kautta koemme fyysisen olon usein paremmaksi, mutta syvä rauha ja läsnäolon tunne – se usein kaikkoaa tämän kierron myötä, ellei jokin muu sisällä oikene. Hyvin usein kun tekeminen lisääntyy, rauhattomuus kasvaa - tyyneys vähenee. Usein jokin puristaa kenkää. Koulussa lapsista huomaa parhaiten tämän rauhattomuuden, vaikka opettajat yrittävät toimia oikein, tilat ovat toimivat - mutta toiminnasta jäävät puuttumaan läsnäolo, rauha ja levollisuus. Vapaus ja ilo.

Oivalsin läsnäolon voiman ja rauhan, ja keskittymisen ja havainnoinnin välisen eron. Läsnäolo, aito elämän henkäys, sen tuoma rauha tulee täysin eri kautta, kuin mistä keskittyminen tai huomion suuntaaminen saavat alkunsa. Tämän tunteen eron syvempi ymmärrys on ollut itselleni merkityksellinen. Kaikki arkiset valinnat muuttuvat, kun ne ohjautuvat tuon tunteen kautta. Selkeys ja näkökyky eroaa suuresti aikaisemmasta. Aistimukset lisääntyvät. Toiminta, tapa toimia muuttuu. Energian säätely paranee. Ulkoisen maailman kaaos, menetelmät ja lääkkeet näyttäytyvät enemmänkin keinovalikoimana, kuin ”elämänä”. Virikkeistä tulee toissijaisia ja ne alistuvat uudelle tärkeysjärjestykselle.

"Change the way you look at things and the things you look at change." W.D.

Ihmisolennon paras joululahja itselle ja läheisille - on löytää kotiin ja "olla" siellä. 

Matka jatkuu.

Joulurauhaa.

Be aware

You are enough.
Remind yourself of this, 
not because you despise yourself for working,
but so that you can be present, enjoy moments,
in peace.

Clear your mind.
Learn to accept everything you need to take in,
to support your growth, 

to renew and stretch your limits.
Learn to cleanse it of the negative impulses, 
that are fueled by fears and prejudices.
Don’t hide your shadows, invite them in for a tea.
Learn all you need to and say goodbye.
So that you become the master of your mind,
not a slave to it.

Embrace your love. 
Let it flow, and nurture.
Go where you are loved,
stay where it is consistent.

Be grateful of being you.
Run the jacket open,
be yourself, learn who you are.
Go to silence, listen. 
Find your comfort from truth, not lies and excuses.

Growth is a dance, not a light switch.

Kirsikkapuu

Synnymme silmät ja sydän auki.
Hetken ajan koemme elämän puhtauden,
selkeyden ja kauneuden paisteen kasvoillamme.

Emme voi estää mieltä, energioita.
Kaikki ovet ja purjeet auki seilaamme.
Kaikki sekoittuu, sekoitumme.
Elämän meri vie meitä lempeillä laineillaan ja myrskyissä.

Ihminen, tuo viheliäinen otus.
Synnymme valmiina, jotta voimme sekoittua,
pilaantua, hajota - vain voidaksemme kasvaa.

Ihminen, tuo kaunis kirsikkapuu monimutkaisin tuntein.
Kauniin ja ruman mielen sodassa.
Elämän sekametelisopassa,
pieni ihminen kahlaa,
rikkova, eheyttävä ja tuskainen matka.

Sitä se on pienen ihmisen elämä,
olla peloton, vaikka pelottaa.
Purjehtia virheiden ja voittojen lävitse.
Kulkea ovista ja sulkea niitä.

Sitä se on ihmisen elämä.
Paluuta ensiaskelien ihmetykseen,
sydämen puhtauteen ja sielun hellään syliin.

Kukkia kuin nuori kirsikkapuu ensimmäistä kertaa,
tuhansia kukkia, tuhansia tuoksuja, hullaantua.
Lopulta riisuutua paljoudesta,
maailman harhoista ja selityksistä.
Pysähtyä ihastelemaan,
muutaman viimeisen kukan puhkeamista,
vanhoilla oksillaan.

Oivalluksia näytöllä

Olen pitänyt jo muutamia vuosia puhelimeni näytössä mietelauseita. Vaihdan niitä..

Kuva on ruudulla joko lyhyen tai pitkän aikaa - mikäli sen omaksuminen vaatii aikaa, saattaa kuva killua ruudussa pitkäänkin. Viimeisimmät kuvani:

Marraskuu - Joulukuu 2017

Tajusin kuukausien aikana että vaikka sitä hioo kultaista haarniskaansa ja yrittää pitää kiinni asenteestaan ja säädellä mielensä tilaa – välillä maailma ja elämän mäet vaativat muutosta, itsessä. Siihen ei kuole, sen kaiken kestää paremmin kun heittää kilvet syrjään ja ottaa aikalisän. Nostaa kädet ja jalat ilmaan, tänään en pysty. Vähennän ja otan lepoa.

Tämä kasvoleikki oli itselle kova paikka etenkin kun elämässä oli myönnettävä tehneensä paljon, mutta joitakin asioita et vain voi paeta, et korjata – niiden kanssa on vain elettävä. Tajusin kuinka taistelevan lohikäärmeen ja haavoittuvan, herkän lampaan liitto ja kasvot sopivatkin yhteen. He jotka näkevät molemmat kasvosi ja rakastavat ja pysyvät rinnallasi – nämä siskot ja veljet ovat suuri rikkaus. He ovat nähneet ne myös itsessään, hyväksyneet tämän ja kykenevät näkemään molempien kasvojen kauneuden. Tämä näkökyky on harvinainen. Se erottaa kovuuden lujasta, pelastaa kaikessa armossaan. Kun tätä armoa ei anneta sinulle sympatiasta käsin, sitä ei anneta velvollisuudesta käsin - vaan tunnet kuinka ymmärrys on syvempää, kaunista. Olit sitten lohikäärmeenä tai lampaana, joskus on vain ymmärrettävä kun on syytä vaihtaa tarinaa - päästävä eteenpäin.


Joulukuu 2017

Uusi vuosi lähestyy. Sisäänrakennettu tarpeeni rakentaa ja korjata ajaa aina silloin tällöin ”huonoille teille”. On hyvä muistaa että toisen ihmisen silmien väliin tai taakse eivät pikaliimat tai muutamat ruuvin säädöt auta. Kaikki elämme tavallamme, siksi voimme myös valita seuramme. Tavallaan ei ole oikeaa tai väärää. Tämä kuva muistutti siitä mistä pitää kiinni ja mistä päästää irti.


Tammikuu 2018

Uuden vuoden alku tekee sen aina. Se vain pakottaa katsomaan kaikkea, tekoja, sanoja ja nykytilannetta uudelleen. En ole niitä ihmisiä jotka rakastavat uuden vuoden lupauksia – en koe vuoden vaihdetta ”auton lisävaihteena”, mutta se saa kyllä pohtimaan ajankulua, sen arvostusta tai hukkaamista.

Olin huomaamattani ajautunut osittain väärille urille ”mitä haluan” leikissä. Sen oli saanut aikaan heikko hetki, heikko mieleni tila, voimakas tunne ja vahva ihminen. Tajusin vasta tämän kun törmäsin kuvaan ja mietteisiin siinä. Olla ihminen ja pitää oma kurssinsa, on todellakin vaikeaa. Yhtä vaikeaa kuin pienen lapsen äitinä saavuttaa se kuuluisa zen –tila arjen huumassa. Mutta huojentavaa on se että kurssi korjaantuu myös nopeasti. Tämä kuva sai minut takaisin siihen oivallukseen ja hetkeen kun istuin pellon reunalla 2009 ja olin kevyempi kuin eteeni laskeutuva usva. Se tunne ja kevyt hengitys – ei päämäärä vaan se matka. Niinhän se olikin.


Tammikuu 2018

Pidä lähellä ystävät jotka ottavat aikaa sinulle, ystävyydellenne. Pidä lähellä ystävät jotka ovat lähellä, vaikka heillä ei ole sinulta mitään mitä ottaa, mitään mitä odottaa, mitään mitä saada. He jotka ovat matkallasi, ovat siinä kulkeakseen yhdessä, löydätte aina toisenne samalta tieltä.

Helmikuu 2018

Tämä kuva oli jatkoa edelliseen. Alkuvuosi on kieltämättä ollut itselle kasvun paikka – mitä siivota, mitä pitää. Huomaan että olen kerännyt jos jotakin, mutta se kuuluisa ajatus yksinkertainen on kaunista – sen olen jotenkin onnistunut hukkaamaan. Koko alkuvuoden olen joutunut syystä ja toisesta siivoamaan, se on ollut kipeää, väsyttänyt ja ahdistanut. Jotta pääsee eteenpäin on päästettävä irti, luopua rajoitteistaan, luopua siitä mikä ei enää palvele tarkoitustaa, luopua pölyttyvistä suunnitelmistaan. Tämä kuva muistutti toivosta, siitä että kaikki suunitelmat kaatuvat tai muuttuvat kun ne toteutuvat. Nykyhetki ja aidot ihmiset voimaannuttavat.

Maaliskuu 2018

Kovaa meteliä pään sisällä ja suurin osa puppuako? Yrityksissä huomaan miten nopeasti ihmiset tekevät päätöksiä, miten helposti ja kirkkain silmin he ottavat vastaan – olettamuksia faktoina. Miten helposti oletamme jotakin toisilta, itseltämme. Oletamme tietävämme jotakin niin hyvässä kuin pahassa. Käytöksemme ja sanamme kuvaavat hyvin sisäistä maailmaamme, etenkin kun puhumme olettamuksista käsin. Kuulin miten eräs ihminen oli olettanut jotakin itsestäni – se havahdutti. Miten helposti naulitsemme toisiamme ja itsemme. Tämä kuva muistutti siitä tosiasiasta että omaa ääntä on kuunneltava,kyllä. Mutta medialukutaitoa se vaatii. Olet kuin liikennepoliisi joka ohjaa ruuhkaisaa olettamusten kaistaa ja sen liikennettä aika ajoin liittymistä... suoraan ulos. Mitä syvempään olet jurruttanut nämä olettamukset ja paskanjauhamisen itsessäsi, sitä lujemmin pidät niistä kiinni. Ne tulevat elinehdoksi, ne alkavat ylläpitämään teatteriksi muuttunutta elämää. Tajusin kuinka on hyvä osata nauraa itselleen, tajutessaan ja kiinni jäädessään. Pelkän sättimisen osalta huomasin itsessäni pienen ilon aiheen – en oleta ystäviltäni mitään. Hyvällä. Aika näyttää.

Who am I

Törmään facebookin uutisvirrassani "kohti unelmia" –motivaatiovideoon. Videolla kerrotaan tarina köyhistä oloista maailman supertähdeksi nousseesta Jim Carreystä. Kuinka tämä köyhän perheen poika aloitti isänsä kannustamana stand up esitykset ja kuinka hän kantoi uransa alussa lompakossaan miljoonan dollarin shekkiä lupauksena itselleen, ja isälleen. Tarinan opetus on se että et ole mitään, tai paremminkin kuinka elämäsi valuu hukkaan jos myyt unelmasi, et seuraa niitä. Olet menestyksen ajama.

Samaan aikaan toisaalla verkossa kiertää haastattelu pitkän näyttelijänuran tehneestä miehestä joka kertoo löytäneensä jotakin ikuista – luovuttuaan suojastaan, sivupersoonistaan, muun maailman huomion kilpailukentästä. Jim Carrey itse sanoo koomikkouran ja persoonan  olleen hänelle pakokeino ja selviytymisen tae. Olemalla hauska hän sai rakkautta, huomiota ja onnistumisen tunteita, lopulta saaden valtavan omaisuuden. Kaiken tämän keskellä hukkui kuitenkin ”hän, oma minä, sen olemattomuus”.

Samainen mies on joskus sanonut jotakin pysäyttävää. Hän on sanonut toivovansa että maailmassa jokainen kokisi rikkauden ja menestyksen vain, jotta sen kautta ymmärtäisimme ettei kyse ole siitä.

Jim Carreyn polku kiehtoo, se yhdistää elämämme kasvupisteet, arvomaailmamme kauneuden ja kauheuden karulla, mutta kiehtovalla tavalla.

Applen perustaja toimitusjohtaja Steven Jobs puhui Standfordin yliopiston valmistuville opiskelijoille 2005 kesäkuussa näistä samaisista kasvupisteistä. Hän käytti omaa tarinaansa ja polkuaan esimerkkinä.

Elämä on nurinkurista ja vasta kudottuasi kykenet näkemään taakse, miten nämä solmut ja pisteet tuottivat jotakin kaunista – ne yhdistyivät tarinaksi. Sinun tarinaksi.

Kuunnellessa näitä upeita miehiä, heidän ainutlaatuisia elämiä saa korviin ja silmiin loistetta. Tässä valossa katsot pisteiden sijaan kokonaista kuvaa – näet ääriviivat, hahmotat muodon. Miten elämässämme saatamme juosta pakoon, ensin toisiamme ja sitten itseämme. Pelastaudumme satamiin, parisuhteisiin, lentokentille, roikkuen uskalluksen varassa.

Avaamme uusia maailmoja sisällämme ja sitä kautta ympärillämme. Jobs avasi intohimollaan ja pisteillään kokonaisia teollisuuksia, elämäntapoja, jakaen rikkautta. Jim jatkoi pisteitään hieman pidemmälle. Hänen korteissaan oli enemmän aikaa, jota hän ei ole hukannut.

Omintakeiset unelmamme tekevät meistä – rikkauden. Itsellemme. Toisillemme.

Ei ole oikeaa tietä perille – eikä helppoa.

https://www.youtube.com/watch?v=wTblbYqQQag

https://www.youtube.com/watch?v=vEcv34UL03M

https://vimeo.com/226379658

Katsotko tähtiin?

Synnymme, palamme ja sammumme kuin tähdenlento öisellä taivaalla.
Olemme ohikiitävä välähdys, kaunis valonkajo, kaarre halki pimeyden.
Egomme huutaa ikuisen elämän perään, kun elämän todellinen kauneus nojaa hetkeen,häviävän pieneen, mutta ainutkertaiseen osaamme maailmankaikkeudessa ja ikuisuudessa.

Sillä miten katsomme tähdenlentoa on suuri merkitys.

Meidän ja etenkin lapsiemme tulee nähdä lyhyenkin kiidon kauneus.
Emme saa antaa itsemme, mutta etenkään lapsemme jäädä kiinni aikaan.
Emme saa antaa heidän vajota murehtimaan pudotusta, lennon lyhyttä matkaa. Sillä on suuri merkitys, kuuletko taivaalla itkua vai naurua – se ei ole leikin asia.

Aikuisten on pidettävä huolta tästä.
Avata jokaisen hetken lumo ja säilyttää tuon lumon katsomisen taito lapsissamme.

Kun katsotte yhdessä öiselle tähtitaivaalle, tai kun lapsesi sinun jälkeesi tekee näin - hän ei murehdi lyhyttä matkaa, koe ahdistusta jokaisen kaarteen lopusta. Hän kuulee naurun, ilon ja tuntee tuon hetken loisteen ja palon voiman.

Aikuisten on pidettävä huolta tästä.

Tämä tieto yksin riittää muuttamaan maailman.

Ei ankkureita, ei venettä - elämäsi meri kantaa

James Clear sanoo että inspiraation odottaminen ei kannata. Mikäli haluat tulla paremmaksi, kehittyä ja kasvaa kohti tavoitteitasi muuta tapojasi, päätä toistaa harjoituksia säännöllisesti. Harjoittele samaan aikaan jokaisena päivänä, halusit tai et. Aina et halua, toisinaan palat kuin soihtu.

Hän vertaa omaa polkuaan kohti kirjailijan uraa ja kokemuksiaan edellämainittuun teoriaan. Uskon. Nykyään kansainvälisesti tunnettu urheiluvalmentaja, valokuvaaja ja kirjailija tietää mistä puhuu - https://jamesclear.com/.

Olen oivaltanut myös toisen juurisyyn viimeisten kuukausien aikana. Joka on kuin lumipallon lailla alkanut kytemään pienestä pallosta ja nyt on jo suuren suuri lumiukko. Synnymme, elämme ja opimme jo ensihetkestä lähtien, miten käyttäytymällä selvimme, saamme haluamamme ja saavutamme päämärämme. Identiteettimme rakentuu hienoista yksityiskohdista, se on kaunis sekoitus miljoonia uskomuksia, tottumuksia, näkemyksiä, omintakeista logiikkaa, ajattomuuksien kestäviä alkujuuria. Olemme sattuman sekoitus, mutta myös valintojemme ja huomiomme kaunis tai egon kieroutunutta soppaa muistuttava lopputyö.

Kuka on Patricia? Kuka häntä esittää, kuka on kaiken takana? Mistä hän koostuu? Miksi hän kirjoittaa? Miksi sanallinen kerronta, kuvaus ja maailman tilkkutäkin loputon ymmärtämisen into on hänessä? Miksi hän rakastui hevosiin? Paljon on kuorittu ja paljon on kuorittavaa vieläkin...
James Clear on varmasti oikeassa harjoittelun määrässä. Hän on oikeassa siinä kuinka tavanalaisuus ja tapojen valinnat vaikuttavat mihin suuntaan kasvamme. Mutta mikä sai hänet valitsemaan kirjoittamisen? Valokuvaamisen? Mikä saa meidät valitsemaan jonkin työn, elämäntavan, tehtävän?

Palaan Patriciaan, koska tunnen hänet - ainakin osittain. Miksi Patricia kirjoittaa.. miksi Patricia avaa soppakattiloita..? Nämä olivat ensimmäisen oivallukseni alueet. Miksi kirjoittaminen on lähellä sydäntäni ja teen sitä epäsäännöllisen säännöllisesti - työssä ja vapaalla. Etenkin vapaalla. Kirjoittaessani saan ilmaista itseäni vapaasti ilman että välissä on ketään. Ilman rahoitusta, ilman hyväksyntää tai arvoasteikkoa. Saan puhdistaa itseni ja jakaa inspiraationi sanoiksi.

Maailmassa joka rakentuu hyvinkin monien kerroksien säännöstöihin ja normeihin, ja jossa saadaksemme elantomme, ansaitaksemme, meidän on usein jätettävä tämä "kanava" ja "oleminen" hetkeksi syrjään tai haudattava pysyvästi. Yhä useampi onnekas kuten James, löytää tiensä sen luo jossa saa virrata vapaana ja aitona, ilman erilaisia naamareita, näyttämöitä ja rooleja. Toisaalta yhtä moni tekee tuosta näyttämöstä kodin. Ei ole oikeaa vastausta. Hyvät olot ja pahat olot uivat samassa virrassa. Kärsimys puhdistaa ja katkeroittaa toisaalla. Oivallukseni ydin liittyy lähinnä taiteilijaksi tulemiseen ja siihen miksi keskuudessamme kulkee näitä uniikkeja, elämänsä taiteen löytäneitä. Kyllä he harjoittelevat, toistavat, ilmestyvät paikalle - mutta ennenkaikkea tekemisen kohde on heidän alkulähteensä ja se näkyy. Tämä lähde on sisälläsi, annat sille tilaa joko elannoksi asti tai sitten se pulppuaa vapaa-ajallasi - tila jonka annat sille on elämääsi loputtomasti rikastuttava voimavara. Kaikki mikä on taidetta lähellä, se tulee luoksesi kun olet avoin ja annat sen uida lävitsesi. Kaikki tämä puhdistaa, on aitoa.

Kun hävität ajantajun, et kaipaa päähän taputtelijoita, hyväksyntää - mutta ilmestyt tehtäväsi äärelle jokaisena aamuna.... olet oikeilla jäljillä.

Volunteer to change

In a training session, the trainer asked the audience "knowledge is power, how many of you agree" almost everyone agreed, the trainer said "not true, knowledge is not power, applied knowledge is power". No matter what we learn, the ultimate test of our knowledge is in our experience. Theoretical knowledge is of no use unless it is backed by practical experience.

It is the experience, which gives us wisdom. Some people learn from the experiences of others. We call such people wise. Those who try to learn from their own experiences they too eventually turn wise, but it might take an inordinately longer time.

True or perfect knowledge is only achieved when you start acquiring the knowledge for the sake of sharing. When the self appears less and what matters is the good that the knowledge can do to others. Knowledge without experience remains incomplete.

Knowledge gives us the tools to handle situations in life and the experience we gain in life provide practical knowledge. Application of knowledge to gain experience is required. Knowledge alone cannot help. Experience can be hard to beat, even though you may have lot of knowledge. Knowledge is infinite and there is no end of learning, it takes one's total life to learn and improve knowledge. Still something would be there to know.

***********

It so happened that a young artist just out of his painting course wanted to assess his skills. He painted beautiful scenery and displayed it on a busy street. He wanted the opinion from the art lovers about his painting skills. Hence he placed a board just below the painting which read, “Ladies and Gentlemen, this is my first piece of painting after completion of my course. There could be some mistakes in my strokes etc. I have put a box with colors and brushes. Please do me a favour, if you find a mistake kindly pick up the brush and correct it.”

Next day when they came back the painting remained untouched. It is easier to criticize, but difficult to provide an alternative. Change in system can only happen when we stop talking about what has happened or happening and discus about what should happen and volunteer to that change.

Text/Pic: Anadi Sahoo

Hidden world

Seison Sinun tuulessasi.
Sen raikkaus ja kovuus herättää.
Tartutat puhtauden ja aitouden kulkijaan.

Herätät aallon, taivutat heinänkorren,
selvität jouhet, sekoitat hiukset.

Otit vastaan avosylin.
Et muuta mitään itsessäsi,
et vaadi mitään olemuksellasi.
Koettelit tuulessa ja tuiskeessa.
Hellit laaksoissa, valossa,
ruskasi väreissä.

Juoksin poluillasi,
uin sylissäsi.

Olit lähellä ja kaukana.
Olit korpin lento.
Olit aava ranta.
Olit hiljaisuus aamussa.

Olit äänekäs illan puhuri ja pauhaava meri.
Olit laukkaava hevonen.

Olit auringonlasku ja lainehtivat revontulet.

Muistelen Sinua.

Ikävöin Sinua.

Kuin olisit ihminen.

Jos maalla voi olla henki,

varjo ja valo, kylmä ja kuuma.

Hengen vastakohdat,

ja taito kantaa niitä.

Sinulla se on.

Kannat niitä paremmin,

kuin yksikään elävä olento,

paremmin kuin pieni ihminen.

Elosi puhtaus herättää.

Kaltaistasi en löydä mistään.

Islanti.

Virheidemme summa

Mitä kauempaa katsot jalkapallokenttää, sen tarkemmin koet erot valkoisen ja vihreän välillä. Kun menet nelinkontin, tuijotat maata ja maalia, alat jo nähdä missä jokin osa on puoliksi valkoista tai puoliksi vihreää. Elämän mustavalkoiset asiat, kun oikein kaivat törmäät harmauteen. Mikä tahansa liitto, tapahtumasarja, lopputulos tai yksittäinen tapahtuma on harvoin läheltä katsottuna selkeimmillään. Tämä elämän näkemisen kuvio on kuin kokonainen avaruus, kannamme sellaista sisällämme ja silti kellumme sen äärettömyydessä.

Vain läheltä katsottua opit, näet ihmisen, tutustut, tunnet, koet. Pinnan alle sukellus ja olet kokemusta rikkaampi. Sen osan mitä et ole ehtinyt kokea, haluat kokea, et halua, ne kaikki muodostavat käsityksesi maailmasta. Mikä on vaarallisinta? Mielemme paikkaa kiltisti haluammallamme tavalla sen osan mikä puuttuu. Toisinaan halustamme, toisinaan tiedostamattamme.

Mielen hallinnasta ja sen kehittämisestä puhumme nykyään enemmän kuin aikaisemmin. Puhumme tietoisuudesta. Olemme avaamassa tietoisuuden potentiaalia itsessämme. Mitä päätän tänään lähestyä, miten lähelle menen, miksi? Mieleni kertoo puutuvasta osasta tämän tarinan, uskonko, testaanko sitä, kokeilenko? Onko asia läheltä katsottuna kuin miltä se näyttää kaukaa?

Miljoonat totuudet leijuvat päällämme, miljoonat kohtalot muokkaavat totuuksia ja ne sekoittuvat yhteen. Silti olemme valmiita antamaan suuren vallan yhden mielipiteen, yhden uutisen, muutaman ihmisen käsiin vain koska mielemme vahvistuu valitsemallamme näkemyksellä. Aina emme jaksa, vaillinaisuus on vahvuutemme ja rikkautemme.

Mielen ja tietoisuuden liitämme usein onnellisuuteen, tyyneyteen, läsnäoloon, tasapainoon ja rauhaan. Onnellisuuden tavoittelussa keskustelu lähtee usein ulkoisista tekijöistä ja palaa sisällemme. Tommy Hellsten on puhunut aiheesta paljon. Hän liittää onnellisuuden tavoitteluun, sen ytimeen rauhan. Palaamme taas kauas ja takaisin lähelle.

”Pelko saa ihmisen piilottamaan pehmeän sisimpänsä, hylkäämään sen mikä on tärkeintä: haavoittuvuuden ja rakkauden tarpeen. Syntyy pahaa oloa ja masennusta. Rauhaa etsitään ulkoisista asioista. Luullaan, että onni ja täyttymys on Karibialla, uudessa maasturissa tai tehdyssä väitöskirjassa. Arki tulee, haukkaa kaiken, asiat muuttuvat arkisiksi. Sitten ne muuttuvat oikeuksiksi, vaatimuksiksi ja lopulta katkeruudeksi. Kiitollisuus katoaa.

Saavuttaakseen rauhan ihmisen on Hellstenin mukaan ensin tyhjennyttävä, murruttava. Se ei tarkoita kuitenkaan romahtamista, vaan pikemminkin nöyryyttä nähdä oma sisimpänsä.”

Opin itse viimeisen kuukauden aikana mikä voima mielellä on, tuolla murtumisella. Tein virheitä, muutaman pienen ja ehkä isommankin. Tajusin muutaman virheeni kohdalla viikon kuluessa että se oli välttämättömyys. Mieleni tukki todellisuuden aukon, virheeni avasi padot ja näin miten harhaan oma mieleni oli viedä minut. Oli hinta mikä tahansa olen kevyempi ja viisaampi. Kiitollinen. Tajusin myös miten on helppoa eksyä omassa mielessä, nähdä liian lähelle, muttei kauas ja miten paljon helpompaa se on jos joku toinen on siinä eksymässä kanssasi. Yhdessä eksymisessä on voimaa, kaksi mieltä vahvistamassa toisiaan kohti harhaa, tukkimassa todellisuutta. Vastapainoksi voimaa voi käyttää hyvällä tavalla avaamassa patoja.

Mielemme on hallittavissa. Tulkintamme on muovattavissa. Voimme ohjata läsnäolomme voimaa. Elämässä se vaatii uskallusta. Omalla kohdalla se tulee olemaan kovaa työtä, mieleni on vahvempi kuin mitä osaan hallita.

Sukelletaan siihen kokemukseen jonka mielesi on muovannut vahvaksi, jopa esteeksi, peloksi asti. Uskaltaudutaan onnistua ja tehdä virheitä, jakaa kokemuksiamme, nöyrrytään, murretaan padot ja annetaan tilaa sisällämme – rauhalle.

Uskalletaan mennä lähelle, lähemmäs toisiamme, kokemuksia ja elämää. Palataan sieltä yhdessä takaisin, otetaan etäisyyttä ja kasvetaan..

Elämän nuorallatanssijat

Mies tanssii nuorallansa,
katsellen sieltä taivaankantta.
Hän palaa yhä uudelleen,
maailman syliin.
Vaikka sieltä usein erakoituu,
kutsu käy ytimiin,
häntä anoo pölyisille teilleen.

Toiset elävät, toiset kuolevat,
toiset hädintuskin ehtivät elää.
Toiset saavat lahjan,
kirjoittaa elämänkertomusta.
Toiset saavat taakan,
annetun sairaskertomuksen.
Se on kuin yksi jakso,
joka on jo kirjoitettu ilman
mustetta ja kirjoittajaa.

Rohkeus kysyy kantajaa,
se on askel nuoralla,
se on toinen askel horjahduksen jäljiltä.
Se on kyky pysähtyä ja tuijottaa tähtiä.
Se antaa tilaa miehelle.
Sitä ilman nuora olisi löysä,
vailla kitkaa ja poltetta.
Se saa jumalat ihastelemaan,
nuoralla kulkijan kohtaloa.
Se saa miehen elämään.

Se saa miehen palaamaan,
maailman syliin ja takaisin kotiin.

Nainen sitoo, kutoo, nuoralla leikkii.
Vaalien elämää, rakkautta, jakaen mieliin paloa.
Hän palaa yhä uudelleen juuriinsa syviin,
lailla miehen myös maailman syliin.
Vaikka sieltä usein erakoituu,
kutsu käy ytimiin,
häntä anoo pölyisille teilleen.

Totuus kysyy luonnetta, vahvuutta ja tahtoa.
Se on kuin uusi nuora, vanhan jatkeena.
Se on kuin palasiksi hajonnut, mutta yhteenkorjattu.
Se ei ole uusi, täydellinen.
Se on vanha, mutta ikuinen.
Se kysyy peiliä, jotta näkyisi useammin.
Ehkä ei ole sille vastaus, melkein ei ole sille valmis,
mutta on vain selitys.

Totuus. Se antaa tilaa naiselle.
Sitä ilman nuora olisi löysä,
vailla kitkaa ja poltetta.
Se saa jumalat ihastelemaan,
nuoralla kulkijan kohtaloa.
Se saa naisen elämään.

Se saa naisen palaamaan,
maailman syliin ja takaisin kotiin.

Erillisinä, erikseen ja eri teillä he kulkevat, tanssivat nuorallansa.
Silti nämä kaksi, rohkeus ja totuus ikuisesti kilpinään,
kohtaavat maailman, sillan toisistaan rakentavat.
- Siltaa pitkin kasvavat.

Vaihtokaupan harha

Milloin nautinnosta tulee kulutustuote?

Milloin välittäminen muuttuu ahdisteluksi ja hallinnaksi?

Milloin tuki ja kannustus hajoaa pölyksi haluina ilmaan?

Milloin ehdollisesta tulee ehdotonta?

Milloin antaminen ja jakaminen saa päälleen tuotantolinjan taukoamattoman jyskeen?

Milloin ottamisesta tulee oikeus vailla sydämen vastuuta?

Milloin?

Silloin kun kompastut omaan itseesi.

Mutta aina kun näet itsesi toisessa "joko" ja "tai" katoavat.

Totuuksien pyykkinarut

Ihmisten pienet suuret todellisuudet,
uskomukset, tottumukset ja tavat aitoina.
Vaikka silmät ja korvat apuna ja sydän täynnä tunteita,
olemme täynnä näitä raja-aitoja.

Elämän virta näkymättömänä tuulenamme.
Kuin toisinaan se seinään puhaltaisi,
emme sitä läpi millään päästäisi.
Egomme vaatii olemuksen,
rajat ja tottumukset.

On kuin emme osaisi perhoseksi toukasta kuoriutua.
On kuin emme koko kuvaa ikinä tavoittelisi,
kirvoittelua ja soutua kaihtaisimme.

Me emme tiedä mitä teemme, he eivät tiedä mitä tekevät.
Siksi, kaiho ajatus herää mielessä,
kaataa aitoja, rikkoa rajoja ja siipiä kokeilla,
kutsua sitä elämäksi. Totuuksien pyykkinaruksi.

Wishes and Will

It matters not how we were brought up. What determines our way of acting is the manner in which we administrate our will. A man is the sum of all his wishes, which determine his way of living and dying.

The will is a sentiment, a talent, something which lends us enthusiasm. The will is something which is acquired - but it is necessary to fight for it one’s whole life.

From the moment we are born, people tell us that the world is like this and like that, this way, that way. It is natural that - for a certain period of time - we end up believing what we are told. But we must soon push these ideas aside and discover our own way of living reality. - P.C.

valo ei pakene varjoa

Sielusi kuiskaa,kuuletko?
Koko kehosi kuulee sen kuiskauksen.
Sydämesi kuulee sen jo ennen kuin kuiskaus edes alkaa.
Voit sivuuttaa sen, kerran, kaksi, useasti, koko ikäsi.
Mutta jokaisen sivuuntyönnön jälkeen paine kasvaa.
Paine olkapäissäsi, paine rinnassasi, paine päässäsi.

Kestätkö paineen, kestätkö kivun kun se kuorii sisintäsi?
Kestätkö hitaan kuolemasi, vielä eläessäsi?
Kestätkö elää kuten muille sopii?
Kestätkö elää listalla, johon kuuluvat:
Hanki työ, vain jotta sopeudut.
Istu suorassa.
Syö mitä pyydetään.
Tee mitä pyydetään.
Sano mitä pyydetään, opetetaan.
Muista ostaa kaikki se mitä pitää.
Metsästä onnea, paikoista ja ihmisistä.
Muista maksaa kaikki, elämäsi minuuteista.
Muista hukuttaa kaikki huomiosi ulospäin, pois itsestäsi.
Ole tehokas, mittaa kaikki rahassa ja hyödyssä, turvallisuudessa.
Elä kuten meitä ennen kerran maailman rakentaneet toivovat.
Pakene vaikeutta, etsi helppoutta.
Usko termeihin ja määritelmiin,
kaikkeen rajattuun joka esiintyy muuttuvassa maailmassa.
Vältä oma kasvusi selittämällä kaikki sopivaksi - itsellesi, mielellesi.
...pakene riittävästi.

Sielusi kuiskaa,kuuletko?
Koko kehosi kuulee sen kuiskauksen.
Sydämesi kuulee sen jo ennen kuin kuiskaus edes alkaa.
Voit sivuuttaa sen, kerran, kaksi, useasti, koko ikäsi.
Mutta jokaisen sivuuntyönnön jälkeen paine kasvaa.
Paine olkapäissäsi, paine rinnassasi, paine päässäsi.

Antaudutko elämällesi, kuten syntymäsi hetkellä teit?
..vai antaudutko maailmalle, sille osalle joka pelkää valoasi.

“The only person you are destined to become is the person you decide to be”
Ralph Waldo Emerson

Vapautus

Mitä jää ajan ulkopuolelle.
Sydämen sisään.

Mitä jää jäljelle tarinastasi.
Tähän hetkeen, pysähdykseen.

Mikä vapauttaa kaikesta.
Janosta, kaipuusta.
Itsestäsi.

Mitä jää jäljelle hyvin
eletystä elämästä.

Sen anna täyttää itsesi,
Sen anna liikuttaa itseäsi,
Sitä kutsu luoksesi, vielä kun elät.

Mitä opin hevoseltani - 10 vuotta elämästäni

Suomalaisen peruskoulun luokat vievät noin 10 vuotta elämästämme tai ainakin ison osan tuosta ajasta. Tänä vuonna täyteen tulee myös 10 vuotta yhteistä matkaa hevoseni kanssa. Näinä päivinä on paljon puhetta siitä miten kouluihin tarvitaan lisää elämäntaito opetusta, uusia tapoja oppia ja oppiaineita. Usein se on edelleenkin istumista luokassa, lukien historiaa tai kasaamamme maailman säännöstöä. Saamme uusia ystäviä, muistamme vuosienkin jälkeen tutut kasvot, luokkaretket ja piinaavat illat ennen kokeita.

Muistan hyvin kun ensikertaa näin hevoseni. Se käveli tervehtimään tarhassa, oli itseriittoinen ja kaunis, ensivaikutelma ei pettänyt. Tuon oman arvonsa tuntevan naisen lisäksi hevosessa oli kuitenkin aimo annos rohkeutta, taitoa, viisautta ja uteliaisuutta, valoa ja elämää. Se veti minua puoleensa. Muistan sen kuvan miltä näytti kun istuin sen selkään ensi kerran. Paksu harja, korvat ja koko olemus. Päällimmäisenä tunteena selästä satulan kautta selkärankaani pitkin nousi viesti, olemme yhdessä ja sinä olet vahvojen jalkojen päällä.

Mielikuvissa loisti ystävyys, kaikki se kaunis ja helppo osa siitä. Kaikki se mitä hyvä ystävyys antaa, mistä on helppo nauttia ja ammentaa. Alku oli kaikkea muuta kuin helppoa ja kaunista. Hevosen tavat ja tottumukset. Aikaisemmat kaavat ja selviytymiseen ohjaavat kikat ja keinot. Vastassa ihminen joka on alkumatkassa tutustumassa millainen eläin on hevonen, millaista on elämä hevosen kanssa, syvemmin kuin selkään nousua ja sieltä tunnin lopuksi nousua pois. Hyvin vähän siitä tiesin, hyvin vähän tiesin myös mitä kaikkea voi hevonen antaa ja opettaa, hyvin vähän osasin aavistaa miten kova koulu se on, itsestä, omista tunteista, mielestä, kehosta ja elämästä. Olin rajannut koulun vain suoritukseen, tekniikkaan, liikkeeseen ja talliin. Olin rajannut tuon kaiken vain oppikirjaan, joka otetaan ja laitetaan pulpettiin tai reppuun ja jota luetaan vain tunneilla.

Nyt kun istun hiljaa ja yritän edes avata mitä tämä koulu on antanut itselle, en tiedä mistä alkaa. Se kaikki arvostus mitä koen hevosta kohtaan, kaikkia hevosia. Miten ne katsovat ja näkevät kaiken näkyvän ja näkymättömän ja silti yrittävät ja tekevät osansa, vaikka ihminen ei sitä aina ansaitsekaan.

Epävarmuus. Ensimmäisiä asioita joita tunnistan suhteemme alussa itsessäni oli epävarmuus. Mistä? Osaamisesta, kyvyistäni, riitänkö, kykenenkö, onnistunko? Tamma väänsi ja käänsi minua milloin kentän vesilammikossa, milloin pihateillä, metsässä ja poluilla. Muistan elävästi sen puolivuotisen taipaleen kun teimme metsälenkkejä taluttaen, milloin lumessa tarpoen, milloin pitkää heinää ja lepikkoa haroen. Hevonen pakeni epävarmuuttaan ja hyppeli, yritti ohjata menoa. Tuulisella kelillä rantaan meno oli todellinen sirkus ensimmäisillä kerroilla. Minä siinä keskellä riimun päässä katselin väliin kauhulla ja väliin suuren ihmetyksen vallassa ympäri sinkoilevaa hevostani. Tästä polusta syntyi toteamus ”vain epävarma pyrkii varmuuteen”. Varmuus kumpuaa sisältä, se on jo siellä. Olosuhteita loputtomasti muuttamalla kasvatat epävarmuutta, rauha ei löydä kotiin se jää varmuuden vangiksi. Tämä polku jatkuu, se jatkuu läpi elämän. Se kuvittaa kaikkia polkuja ei vain ratsastusta, hevosen omistajaa. Kokeiluista ja kokemuksista kasvavat rikkaudet tuovat ilon. Missä olenkaan, olen siellä kokonaan.

Egon linna sydämessäni. Toisten ihmisten hyväksyntä, mielipiteet, opitut hyväksyntää hakevat kaavat. Mitä hevoseni tuli minulle opettamaan? Mitä annan sen kertoa, otanko sen vastaan? Haluanko sivuuttaa ne, haluanko avata oman polkuni, vaikka se olisikin erilainen kuin monen muun? Olin todellinen ihmisraunio 2007 kun ostin hevoseni. Hevoseni oli varmempi, vahvempi ja tietoisempi olento kuin siitä kaupat tehnyt nuori nainen, joka oli eksyksissä, itsessään ja maailmassa. Tamman näyttämä vahva vastus ja haasteet ajoivat monen pelon ja uskomuksen läpi. Sydän vapautui ja sen siivouksesta ja rakennuksesta alkoi vastata uusi asukas. Kuinka monta sellaista ihmistä tunnet, joiden ajattelu on edes joskus heidän oman etunsa vastaista? Kuinka monta kertaa muistat itse olleesi tämän kaltaisen ajattelun vallassa? Miten usein olet onnistunut rakentamaan ylitsepääsemättömän muurin päässäsi tapahtuvan ajattelun ja sydäntäsi lietsovien pelkojen ja pyrkimysten väliin? Joka kerran yrittäessäsi tätä tehtävää ymmärrät, ettei selkeään ajatteluun tarvita älyä. Se tulee kyllä helposti mukaan, mutta sydämesi raivaa sen tieltään helposti - tietoisesti tai tietämättään - sillä hetkellä, kun kaipaat tai pelkäät jotakin.

Herkkyys. Herkkyys ei tarkoita lujan tai kovan poissaoloa. Kovasta takaisin herkkään on tie, se on matkantekoa. Menetämme suuren osan herkkyyttä nuorella aikuisiällä ja aikuisena. Opimme kovaksi, opimme laskelmoimaan, opimme kilteiksi, opimme sääntöjen orjiksi. Opimme elämään automaattiohjauksella. Rakas hevoseni, jokaisena aamuna kun en olisi jaksanut sinä pakotit minut siihen. Herkkyys on poisoppimista. Itselle poisoppiminen on ollut kaiken hyvän alku. Oppia pois, uuden tieltä. Selkeys hellii herkkyyttä. Herkkyys on lahja, kyky tuntea, nähdä. Elän paljon vieläkin egon alla, mutta hyvin pitkään pidin herkkyyttä kuin avointa haavaa jota suojelin. Herkkyys vaatii enemmän hienosäätöä, hienosäätö väsyttää, mutta kun saa sen sadon, väriloiston ja ymmärryksen – mikään työ ei tunnu turhalta. Herkkyys vaatii aisaparikseen vahvan mielen, egon sääntöjen loputonta tuhoamista ja suitsimista. Muutama vuosi takaperin menin ratsastamaan, satoi hieman ja oli kylmä. Päästessämme kentälle hevonen päristeli, sen käynti on kiivas, tempo tiheää ja muutaman kierroksen jälkeen tunsin sen. Hevosella oli nälkä. Se oli rauhaton, ei keskittynyt. Vein sen talliin. Syömään. Harjoituksemme ja minun suunnitelmat jäivät siltä päivältä väliin. Se vei reilu 7 vuotta, että erotin tuon syyn ja oireet. En puskenut ja tein toisin. Hermostuneisuuden erot ja syyt toki vaihtelevat, mutta osua oikeaan on onnistuminen sekin.

Täydellisyys. Täydellisyys erkaannuttaa. Ei ole täydellisyyttä, on vain näkemyksiä, mielipiteitä, periaatteita, maailman ja historian kuvittamaa totuutta. Täydellisyys tulee unohtaa, voi antaa olla ja antaa muutaman hyvän ajatuksen ja päämäärän ohjata prosessia. Kun annan sinun olla, annan itseni olla. Elää päivä sellaisenaan, sen ei tule johtaa mihinkään, silti yhden päivän voi toteuttaa täysillä, kykyjensä ja rajojen sisä- tai ulkopuolella. Epätäydellisyydessä nojaa huomisen täydellisyys.

Tavat. Keskittyä hyviin tapoihin, olla tavanalainen. Elämä on kasa tapoja. Kaikki tapasi yhteenlaskettuna on minäsi nyt, minäsi huomenna ja tulevaisuudessa. Mitä tapojasi hevosesi hyväksyy? Mitä se ei hyväksy? Entä lähimmät ystäväsi? Kiitos Strunsa, tässäkin suhteessa olit monesti oikeassa, napakka ei auttoi muuttamaan ainakin pahimmat. Tosin monessa yhdessä opitussa tavassa tuemme salaa toisiamme. Työ jatkuu.

Nöyryys. Kaikki alkaa aina alusta, kyllä. Kaiken toisto alkaa aina alusta, mutta toistossa elää hienosäädön tuntu. Tämä pätee niin hyvässä kuin pahassa. Vapaasti pieni ihminen saa toistaa, kunnes uskoo oppineensa.

Valinta. ”Ei voi tuntea muuta kuin sen minkä on itse kesyttänyt.” Aika ja sitoutuminen asioiden, ihmisten ja eläinten kanssa saa ne muuttumaan rakkaan sadun esimerkin tavoin, Pikku Prinssin ruusuksi. Sydämellään näkevä ei vain katso asioita ja maailmaa, sydämen silmällä tarkoitetaan etenkin tekoja. Katsoessasi sydämellä, joudut sitoutumaan, kasvattamaan, kesyttämään ja antamaan paljon itsestäsi joko asian tai elävän olennon lähellä - sydämen silmä ei ole kevyt. Ihmiset eivät saisi unohtaa tätä, se on vakava asia. Muutoin kaikki maailman ruusut näyttävät ja tuntuvat samanlaiselta – liian monella on loputon nälkä ja päättymätön matka. Valitse junavaunu ja anna sen kuljettaa, vaunun valinta on vaikeaa, se on yksi elämäsi tärkeimmistä päätöksistä. Silti valitse.

Life of the peeler

Life is a huge onion; you are one big fat onion whit thousands of layers. Life is peeling, scratching, crying, laughing and loving the work and life of the peeler.

Magic is that if you don’t peel, you never taste the nectar between the layers and that is ok. But if you want to experience love that goes beyond loving and you feel that someone follows you through the layers, you need to peel.

If you miss nuances, expanding your color palette from black and white to rainbow and beyond, eye to pureness, eye to beauty in places that seem first look ugly, ears that hear birds singing beneath the rain, wind that fuss your hear, and silence that says it all – you need to peel.

Varjot ja valot

Varjot ja valot kuljettavat meitä läpi elämän. Niiden sekaan kaadumme inhimilliset tunteet purjeinamme. Rakkaus tukien ja viha puskien, lempeys, myötätunto ja armo kannatellen, nostaen pintaan hetkittäin kuin antaen meille hetkeksi happea. Happea jatkaa, kasvaa.

Inhimillisyyden raskaus on taakkamme. Se on kuitenkin suurin rikkautemme matkalla, jonka aikana kohtaamme itsemme ja lopulta nöyrrymme ja antaudumme.

Toisinaan häkellymme kaikesta, toiset meistä tuskin koskaan antautuvat tai häkeltyvät. Ehkä hetkittäin jopa hekin, jotka niin vannoivat aamun sarastuksen olevan vain se yksi monista. Ehkä hetkittäin jopa hekin, joilla on kiire tulla kiireiseksi tai muun maailman odotuksia vastaaviksi.

Häkeltyessämme näemme hetkessä kaiken, aivan kaiken, kauniina niin kuin se on tarkoitettu, kuin se on. Nämä hetket eivät aina tunnu olevan vallassamme, ne jäävät helposti mielemme puristuksiin - kaikki kaunis ja ruma, kaikki kylmä ja lämmin, kaiken se syö, jos näin annamme.

Silloin koko kehomme huutaa, mikään ei riitä, missään emme lepää, rauha pakenee kuin valo varjoaan.  Olemme langenneet ja on kuin helvetin portit piirtyisivät eteemme. Raavimme niitä, noidumme, taomme ja huudamme. Turhaan. 

Niiden kaatamiseen riittää vain kuiskaus, hyppy, irrottautuminen, yhdistyminen, Rakkaus. Seisommehan itse auringon edessä – varjo on meidän.

Varjot ja valot kuljettavat meitä läpi elämän. Niiden sekaan kaadumme inhimilliset tunteet purjeinamme.

Vaalikaamme yhdessä jokaista koettelemusta, jakakaamme niitä, toteutukoon yhtä moni häkeltyvien kuin häkeltymättömien unelma. Puhdistautukoon yhä useampi peloistaan, ennakkoluuloistaan, mielen ahneuden ja armottomuuden helvetistään.

Häkellyttävistä hetkistä rakennettakoon kaunis pala taivasta. Sinulle, minulle – Meille. 

Love of your life

What happens when we idealize love? What happens when we put it in into a box of dreams and wishes? What happens when we think it will make our lives ever so beautiful by itself?

People who give more than take and fill you with positive energy, yes. People who you can trust, yes.

Relationship that makes you sacrifice your identity and happiness, no. To tolerate behavior in our romantic relationships that you would never tolerate in our friendships, no.

Life "oh shit happens" mentor Mark puts it close to bullseye. Best part is the end. Would only add one sentence,.. love is what makes life beautiful, live beside it not in it.

"Remember this: The only way you can fully enjoy the love in your life is to choose to make something else more important in your life than love.

You can fall in love with a wide variety of people throughout the course of your life. You can fall in love with people who are good for you and people who are bad for you. You can fall in love in healthy ways and unhealthy ways. You can fall in love when you’re young and when you’re old. Love is not unique. Love is not special. Love is not scarce. But your self-respect is. So is your dignity. So is your ability to trust. There can potentially be many loves throughout your life, but once you lose your self-respect, your dignity or your ability to trust, they are very hard to get back. Love is a wonderful experience. It’s one of the greatest experiences life has to offer. And it is something everyone should aspire to feel and enjoy.

But like any other experience, it can be healthy or unhealthy. Like any other experience, it cannot be allowed to define us, our identities or our life purpose. We cannot let it consume us. We cannot sacrifice our identities and self-worth to it. Because the moment we do that, we lose love and we lose ourselves. Because you need more in life than love. Love is great. Love is necessary. Love is beautiful. But love is not enough."

Full article: https://markmanson.net/love?spfb_42677