Elämää rinnan alta

Happiness revealed

2012-01-05T17:21:00.010+02:00

“Beauty and seduction is nature’s way, tool to survival, because we protect what we love, fall in love with. It opens our hearts and makes us realize we are part of nature and we are not separate from it. When we see ourselves in nature it also connects us, because it is clear that everything is connected in one.

When people see amazing pieces, sceneries or pictures of nature they say “oh my god”! Have you ever wondered what that ment?

The “Oh” means that it captures your attention makes you present and makes you mindful.

The “My” means that it connects something deep inside your soul; it is gateway to your inner voice to arise up and being heard.

And “God” is that personal journey we all want to be on, to be inspired, to feel that we are connected to a universe that celebrates life.”

– Louie Schwartzberg, award-winning cinematographer, director, and producer. His notable career spans more than three decades providing breathtaking imagery for feature films, television shows, documentaries and commercials.

“You think this is just another day in your life. It is not just another day. It is the one that is given to you – today.” – old man in the film.

Take a moment to watch this film.
Louie says: it is part of a project called "Happiness revealed".
- I would say it is a legacy of eternity captured through a lense - it carries ispiring imagination to all of us.

Short film: Nature. Beauty. Gratitude.

Charlienism

2011-12-26T22:20:00.004+02:00

Kun aloin rakastaa itseäni, huomasin, että emotionaalinen ahdistus ja kärsimys olivat vain varoituskylttejä, jotka kielsivät minua elämästä vastoin omaa totuuttani.

Nyt tiedän, että tätä kutsutaan AITOUDEKSI.

Kun aloin rakastaa itseäni, ymmärsin, kuinka paljon voin loukata jotakuta esittämällä hänelle vaatimuksiani, vaikka tiedän, ettei aika ole vielä oikea eikä hän ole siihen vielä valmis - vaikka tämä ihminen olisikin minä itse.

Nyt tiedän, että tätä kutsutaan KUNNIOITUKSEKSI.

Kun aloin rakastaa itseäni, lakkasin haikailemasta toisenlaista elämää, ja saatoin nähdä, että kaikki ympärilläni kutsui minua kasvamaan.

Nyt tiedän, että tätä kutsutaan KYPSYYDEKSI.

Kun aloin rakastaa itseäni, lakkasin varastamasta omaa aikaani ja suunnittelemasta suuria suunnitelmia tulevaisuudelle. Nyt teen vain sitä, mikä saa minut iloiseksi ja onnelliseksi, teen vain asioita, joita rakastan ja jotka saavat sydämeni hymyilemään, ja teen niitä omalla tavallani ja omassa tahdissani.

Nyt tiedän, että tätä kutsutaan REHELLISYYDEKSI.

Kun aloin rakastaa itseäni, lakkasin yrittämästä olla aina oikeassa, ja siitä alkaen olen ollut harvemmin väärässä.

Nyt ymmärrän tämän olevan VAATIMATTOMUUTTA.

Meidän ei enää tarvitse pelätä vastaväitteitä, konflikteja tai minkäänlaisia ongelmia itsemme tai toistemme kanssa. Tähdetkin voivat törmätä yhteen, ja niiden törmäyksestä syntyy uusia maailmoja.

Nyt tiedän, että SE ON ELÄMÄÄ!

Charles "Charlie" Chaplin
Elokuvaohjaaja, näyttelijä, koomikko ja säveltäjä
70-vuotissyntymäpäivänään 16. huhtikuuta 1959

Moments

2011-12-25T18:54:00.017+02:00

National Geographic - Photo Contest 2011

Hair dance: Photo and caption by Prabuddha Ray

Power of Mustang: Photo and caption by Prithviraj Bhosale

Seductive lady: Photo and caption by Ken Blye

Splash! : Photo and caption by Imran Oomer

Hope for our future: Photo and caption by Daniel Soderstrom

Skógar, Iceland :Photo and caption by Martin Vlasko

Moonrise in Namibia: Photo and caption by Roberta Sotonoff

Holding hands

2011-12-17T23:18:00.003+02:00

Elämä on tunteiden vuoristorata - lause, jonka olet varmasti kuullut. Sanonta, joka on löytänyt tiensä vuosikymmenien ajan lauluihin, runoihin ja elämänoppeihin. Elämä on?

Elämä ei jätä mitään spekuloinnin, analysoinnin varaan. Viimeistään parinkymmenen toiston jälkeen sen tajuaa, vuodenajatkin sitä kertovat, se kaikki -ajattelu on turhaa. Elämä on hengityksessä, sykkeissä, hyvässä ruoassa, läheisen hymyssä, rakkaan rypyissä, pienissä yksityiskohdissa, tunteissa. Se on hymyilee edessämme jokaisena aamuna, herättäen meidät uusiin hetkiin – katsomaan ja ihmettymään.

Yhä uudelleen ihmiset uskaltautuvat vaunun kyytiin, haluavat mukaan hatarilta tuntuville raiteille, jossa pahimmassa tapauksessa lopputuloksena on vain pahoinvointi?

Illalla kotona, ahtauduimme päivän päätteeksi kaikki sohvalle – kuuntelimme musiikkia, nautimme kodin lämmöstä ja viinistä. Siinä hiljaisuuden keskellä tuijotin ajatuksiani.

Samana aamuna olin ajanut hiljaisen maaseudun halki hevoseni luokse. Mietin alkumatkasta harjoituksia, mihin kiinnittää huomiota – mihin ei. Paikassa on erityinen tunnelma, hevoset, eläimet ja ihmiset ovat vapaita, en ole tuntenut vastaavaa missään muualla. Erilaiset persoonat kukkivat ja saavat kukkia. Elämänhaluun kuulluva villiys, persoonalliset piirteet, virheet, kipu, kauneus – kaikki.

Muutaman jouluostoksen kautta suuntaamme isoäidin luokse. Syömme ja istuimme iltaa. Isoäidin pidellessä kädestä, puhuimme peloista, ahdistuksesta, yksinäisyydestä, kuoleman läheisyydestä. Ruumiin rapistuttua mieli tekee kepposia ja ahdistunut hiljaisuus ympärillä voi ajaa yksinäisen mielen usein pimeisiin nurkkiin. Olet tavallaan voimaton, yrität rohkaista, mutta sanasi eivät kanna, kätesi yrittävät jakaa huolta, mutta ne murskaantuvat pelon portille.

Samana iltana leivot, rakennat piparitaikinasta ihmeitä, katsot tähtisilmiä, kuulet naurun – elämän ilon. Häkellyt sanojen ja kauniiden silmien edessä. Pelko on vaihtunut uudelleen ihmetykseen, iloon ja tanssiin.

Illalla, sohvalla.. jäljellä on rakkaus.

Luottamus

2011-11-12T18:32:00.018+02:00

Taas on se aika. Yhdelle elämäni vastapainolle, hiljaisuudelle, metsälle, hevoselle ja rakkaille maisemille.

Ajan hiekkatietä, kaarteet tuntuvat vatsanpohjalla ja mieleni tekee taipua niiden mukana. Viimeisen mutkan takaa eteeni ilmestyy vauhdikas parivaljakko. Poika ajaa pyörällä, tyttö juoksee vierellä tukka hulmuten. Tervehdin ja saan osakseni leveät hymyt, muutaman hypyn ja paljon vilkutuksia. Nämä hymyt lennättävät minut viimeisen mutkan läpi suoralle, jonka päässä odottaa hevonen, hevosia - uusi "vanha" kotimme.

Taannoin eräs ratsastaja sanoi talliin tullessaan katsoessaan samalla hevostaan - on tämä vain niin hyvän mielen heppa. Juuri tänään koimme samankaltaisia tunteita. Tullessamme takaisin harjoitusten parista, nautimme toisistamme ja hyvästä mielestä - siitä, että olimme yhdessä.

Vaihtamatta sanaakaan, harvojen eleiden kautta jaoimme lukuisia tarinoita. Jossakin hetkessä painoin kasvoni hevosen lapaan - sukeltaen lähemmäs suurta sydäntä, imien sisään eläimen läsnäoloa ja lämpöä. Söimme omenan, tasan puoliksi. Nuokuimme pilttuun ovea vasten, kävin samalla läpi harjan ja ensimmäistä kertaa viiden vuoden taipaleemme aikana, sain rapsuttaa läpi korvat turvan venytessä kainaloni alle. Kovin pieni ele, kovin pieni asia, kovin pieni, niin pieni. Samalla niin suuri.

Luin menneellä viikolla artikkelin tulevaisuuden johtajuuden ja työn edellytyksistä, vaatimuksista. Jutussa kerrottiin erilaisista koulutuksista, etenkin eräästä, jonka osana käytettiin hevosia - herättelemään kurssilaisia löytämään oman itsensä. Kouluttaja korosti, miten eläimen kanssa toimiessa on tärkeää olla läsnä, aito ja vilpitön. Hyveitä ja kykyjä, jotka ovat kantavia voimia myös ihmissuhteissamme.

Tänään ajaessani kotiin, hymähdellen tajusin miten paljon "ilmaista" koulutusta olinkaan saanut taas osakseni. Olen alkutaipaleella ratsastuksen jaloissa taidoissa, etenemme - suurin haasteeni tuntuu olevan tekniikan sijaan apujen oikea-aikaisuus, käyttö, voimakkuuden säätö sekä "huonot" kompromissit.

Tänä iltana on kuitenkin tilaa hyvälle mielelle sillä vaikka opittavaa riittää, löysimme jälleen lähemmäs toisiamme, puhuimme hetkittäin yhteistä kieltä - luottamuksemme kasvoi.

Learning from horses to discover yourself

Ginka Toegel pointed out. “Some people ride well, but if they still cannot connect with the horse, they are not likely to be good leaders,” she ventured.

Welcome to dispair

2011-11-06T21:29:00.001+02:00

Source: http://www.despair.com/

Where are the roots of your life?

2011-11-02T22:27:00.005+02:00

"A wise system of education will at last teach us how little man yet knows, how much he has still to learn."
- J.L

"The important thing is not so much that every child should be taught, as that every child should be given the wish to learn."
- J.L

“If you act like you've only got fifteen minutes, it will take all day. Act like you've got all day, it will take fifteen minutes.”
- Monty Roberts

"Sleep is the best meditation."
- Dalai Lama

"Life is joy. Don't convince yourself that suffering is part of it."
- P. Coelho

"The roots of all goodness lie in the soil of appreciation for goodness."
- Dalai Lama

"What we see depends mainly on what we look for."
- J.L

"A life without a cause is a life without an effect"
- P.Coelho

"What are three the most important things when working with horses? Joy, joy and joy."
- Monty Roberts

Life without mistakes

2011-10-21T15:51:00.003+03:00

Is it possible to deviate from the path of God has made?
Yes, but it’s always a mistake.

Is it possible to avoid pain? Yes, but you’ll never learn anything.

Is it possible to know something without ever having experienced it? Yes, but it will never truly be part of you."

Text: (Paulo, in Aleph)

Gandhi’s Top 10

2011-09-01T14:35:00.006+03:00

They say that bible is the word of god. Words that are written by man, but only written, not created or owned by us. They say that if you let god speak through you, you will be forgived, you will receive mercy, harmony and peace.

Our biggest challenge is to see, hear and listen. Why? To understand what has being said, done and written. To live and love, whitout confusing the beauty with our own falses, assumptions, traditions and weaknesses.

To understand how to walk straight, being able to live with the thruth. Why? Because if you choose to live with lie, you surrender to your weaknesses, assumptions and ego. And because of those, you end up delaying stuff, being afraid more than being alive. You end up working with things that dont matter, changing those to people that matter. You want more being right, than happy.

Gandhi 's Top 10

1. Change

“You must be the change you want to see in the world.”

“As human beings, our greatness lies not so much in being able to remake the world – that is the myth of the atomic age – as in being able to remake ourselves.”

2. Control.

“Nobody can hurt me without my permission.”

3. Forgiveness

“The weak can never forgive. Forgiveness is the attribute of the strong.”

“An eye for eye only ends up making the whole world blind.”

4. Action.

“An ounce of practice is worth more than tons of preaching.”

5. The present moment.

“I do not want to foresee the future. I am concerned with taking care of the present. God has given me no control over the moment following.”

6. Everyone is human.

“I claim to be a simple individual liable to err like any other fellow mortal. I own, however, that I have humility enough to confess my errors and to retrace my steps.”

“It is unwise to be too sure of one’s own wisdom. It is healthy to be reminded that the strongest might weaken and the wisest might err.”

7. Persist.

“First they ignore you, then they laugh at you, then they fight you, then you win.”

8. Goodness.

“I look only to the good qualities of men. Not being faultless myself, I won’t presume to probe into the faults of others.”

“I suppose leadership at one time meant muscles; but today it means getting along with people.”

9. Truth

“Happiness is when what you think, what you say, and what you do are in harmony.”

“Always aim at complete harmony of thought and word and deed. Always aim at purifying your thoughts and everything will be well.”

10. Development.

“Constant development is the law of life, and a man who always tries to maintain his dogmas in order to appear consistent drives himself into a false position.”

Näkemisen lahja

2011-05-14T15:18:00.006+03:00

Elämä ihmetyttää, sen tiet, kohtalot ja kauneus.

Kevätaurinko häikäisee auton tuulilasiin, ajan kaunista maalaistietä kotia kohti, puhellen samalla puhelimessa kaukaisen ystäväni kanssa. Pitkästä aikaa kuulemme toisistamme, jaamme iloa ja elämää. Kotipihalla lopetan puhelun, avaan auton oven ja istun hetken kannolla.

Pohdin kuulemaani. Elämässä on ja ei ole sattumia. Ystäväni mukaan ne ovat vain höpöheinän tuottamaa taikauskoa. Siinä istuessani tunnen, aavistan - hetken epäilin, mutta nyt jo orastavalle vihreälle hymyillen. Sattumia ei ole, kun kuulet sisällesi. Kun tunnet ja tiedät sydämesi toiveet, uskosi äänen. Ääni on kovin hauras ja hiljainen, et kuule sitä halusi, himojesi, tarpeidesi, etkä taatusti päivittäin kasvattamasi muurin takaa. Mutta sanomattakin on selvää, se on siellä - sisälläsi.

Saavun erämökille, haistan savua ja istun hiljaa kuistilla - katsellen veden virtauksia, laskevan auringon ja taivaan värejä. Eräänä iltana mies huutaa parvekkeelta, olemme kauniissa hirsimajassa, korkean rinteen päällä. Pelästyn ja kiidän katsomaan mikä on hätänä. Syy huutoon selviää, minut kahmaistaan syliin ja kaiteelta illan usvassa ihastelen, kun kaksi joutsenta kaartaa ja laskeutuu lammen pinnalle. " Ne tulivat taas, mies sanoo. Täsmällisesti samaan aikaan kuin eilenkin." Kuuntelemme joutsenten ääniä jonkin aikaa, ja vaikka ne ovat jo kadonneet niemenkärjen taakse, tuijotamme maisemaa - huokaamme hiljaisuudelle.

Kotimatkalla poikkeamme erityisen ihmisen maatalolla, pienessä puodissa. Kahvia kauniissa navetassa, katsoen miestä ja ystävääni. Hymyilen jälleen keskusteluiden lomassa - sama hymy kuin kannolla taannoin. Ei sattumia.

Ymmärrän taas uudelleen oppimaani, mitä se on - oikeamielisyys, puhdas rakkaus ja sydämen ääni. Se on kaikkea muuta kuin varma ratkaisu. Se saa rauhalliset sunnuntait tuntumaan lahjalta, kertoo minulle yhä uudelleen mielen valppaudesta, rauhasta ja siitä suuresta voimasta jota kannamme sisällämme. Opettaa minulle yhä uudelleen kunnioituksen mahtavasta voimasta, sen ansaitsemisesta, teoista ja uskosta.

Se saa minut täyttymään ihmetyksestä, ymmärtämään uudelleen lauseet "opettaja tulee, kun oppilas on valmis" ja "uskot mitä näet, näet mitä uskot".

Oppilas kantaa enemmän vastuuta kuin opettaja. Vasta nyt ymmärrän miten suuri tuo vastuu onkaan. Oppilaan on oltava valppaana, löydettävä arkisistakin hetkistä ihmeet, päivistä niiden lahjat ja ympäriltään ne aarteet, pienet ja kätketyt. Osaatko katsoa ymmärryksen, koko sisäisen maailmasi kauneuden kautta maailmaa, sen oikeita sävyjä? Näetkö totuuden, uskallatko katsoa sitä kohti? Mihin uskot, mihin katsot - näetkö?

"Muistan, kuinka vähän päälle kaksikymppisenä istuin kodin puutarhassa ja katselin junia. Asuimme rivitalossa, meillä oli kaksi lasta ja farmariauto. Ajattelin, nuo ihmiset junassa ovat vapaita, ne voivat mennä minne haluavat. Nyt tiedän, etteivät ne olleet sen vapaampia kuin minä. Juna merkitsi vain illuusiota vapaudesta. Nyt olen kiitollinen tuosta muistosta. Ajatus siitä, että elämässä ei olisi velvoitteita, synnyttää enemmän ahdistusta kuin tunnetta todellisesta vapaudesta."

Hän jatkaa... " Taiteilijan tehtävänä on kertoa totuus, osoittaa lampulla maailman pimeisiin kohtiin. Minulle taide merkitsee kykyä herkistyä kauneudelle, se on keino ravistella ja lohduttaa - murtautua sen päivittäisen panssarin läpi, joka meissä kaikissa kasvaa."

Paavo W.

Sinä herätät minut

2011-04-08T15:00:00.004+03:00

Voitko verrata elämääsi toisiin? Voitko sanoa missä olet saanut enemmän, mistä minä olen jäänyt paitsi? Miten paljon jaksan kantaa, missä ajassa? Miten paljon sinä kannat, kannoit? Kumpi meistä ponnistelee enemmän, henkisyyden ja fyysisen maailman portaita? Ystäväni - Miksi mietit, mitä totuutta haet vastauksen takaa?

Kuuntelen puhetta, katselen ympärilläni istuvia ihmisiä. Työni parhaimpia puolia on sen monimuotoisuus, ihmisten runsaus. Rakastan tarkkailua, opiskelen. Selvitän konflikteja, haemme yhdessä ratkaisua, haemme ymmärrystä ja yhteistä kieltä. Kielen tuottaminen on jokaisen päivämme kasvun paikka, uuden aamun kutsu. Pienestä silmusta kasvatamme kukkaa, hoidamme puutarhaa.

Tänään istun kuulemassa kaukaisesta maasta, siitä miten toisella puolella maapalloa pieni maa, pieni kansa haluaa kehittyä, kasvaa - turvata paremman alun ja koulutuksen lapsilleen, elannon perheille ja hoidon vanhuksille. Siitä miten tämä pieni maa sijaitsee kahden suuren maan varjoissa, mutta loistaa kirkkaasti kansalaistensa silmissä.

Vaurautta ei ole, pankkitilit eivät paistattele suurilla summilla, mutta kansalaisten rintataskussa on ylpeys isänmaasta, kulttuurista ja maastaan. Rintataskun hinta, verratako sitä rikkauksiin - miten arvottaa uskoa, toivoa ja rakkautta? Arvon näemme tulevina vuosina, mihin arvonanto ja yhteinen ymmärrys kykenevät. Maassa ei ole rikollisuutta juuri mainittavaksi – alkuasetelmat ovat siis suotuisat.

Toisaalla jaan kotimatkalla puhetta rakkaudesta. Miten toisaalla haemme yhteistä kieltä, jakaaksemme rakkautta – omaamme. Miten toisaalla rakkaus jaetaan lahjoina, suoritteena. Miten toisaalla rakkaus on halua, kiihkoa ja intohimoa. Miten toisaalla rakkaus on sinulle ja minulle. Miten toisaalla toinen meistä hakee turvaa rahasta, toinen lapsistaan, toinen ystävästään.

Jo yli puoli vuosisataa elänyt ystäväni, erityinen ihminen, jakoi ajatuksen. Rakkauteen ei kuulu itsekkyys, mutta itsetietoisuus. Rakkauteen kuuluvat kaikki elämän sävyt, mutta jaettuina.

Missä kohtaa polkuasi kuljetkaan, elämäsi aarrekarttaa pitkin suunnistamaan jäät. Olemme tässä, aikaikkunassa. Kartan polut ovat ihmisissä, majat nykyhetkissä ja aarteet sydämesi sisässä. Kuiskaa ne henkiin tuulista, maisemista - läheisistä.

Yhtenä iltana....

Beautiful hearts

2011-03-11T11:05:00.004+02:00

Beautiful hearts - and wisdom for us to see those..
~ To my sister.... soulmate, bloodmate, heartmate.

A young man was standing in the middle of the town proclaiming that he had the most beautiful heart in the whole valley. A large crowd gathered and they all admired his heart for it was perfect. There was not a mark or a flaw in it.

But an old man appeared at the front of the crowd and said, “Your heart is not nearly as beautiful as mine.”

The crowd and the young man looked at the old man’s heart. It was beating strongly but full of scars. It had places where pieces had been removed and other pieces put in … but they didn’t fit quite right and there were several jagged edges. The young man looked at the old man’s heart and laughed.“You must be joking,” he said. “Compare your heart with mine … mine is perfect and yours is a mess of scars and tears.”

“Yes,” said the old man, “Yours is perfect looking … but I would never trade with you. You see, every scar represents a person to whom I have given my love….. I tear out a piece of my heart and give it to them … and often they give me a piece of their heart which fits into the empty place in my heart but because the pieces aren’t exact, I have some rough edges.“ Sometimes I have given pieces of my heart away … and the other person hasn’t returned a piece of his heart to me. These are the empty gouges … giving love is taking a chance. Although these gouges are painful, they stay open, reminding me of the love I have for these people too … and I hope someday they may return and fill the space I have waiting. So now do you see what true beauty is?”

The young man stood silently with tears running down his cheeks. He walked up to the old man, reached into his perfect young and beautiful heart, and ripped a piece out. He offered it to the old man.The old man took his offering, placed it in his heart and then took a piece from his old scarred heart and placed it in the wound in the young man’s heart.It fit …. but not perfectly, as there were some jagged edges.

The young man looked at his heart, not perfect anymore but more beautiful than ever, since lovefrom the old man’s heart flowed into his.

PC Blog ~ sent by Priya Sher

Picture: Art.com

Coversations with Myself

2011-03-03T08:53:00.004+02:00

“... The cell is an ideal place to learn to know yourself, to search realistically and regularly the process of your own mind and feelings. In judging our progress as individuals we tend to concentrate on external factors such as one’s social position, influence and popularity, wealth and standard of education.

These are of course, important in measuring one’s success in material matters and it is perfectly understandable if many people exert themselves mainly to achieve all these. But internal factors may be even more crucial in assessing one’s development as a human being. Honesty, sincerity, simplicity, humility, pure generosity, absence of vanity, readiness to serve others – qualities which are within easy reach of every souls – are foundation of ones spiritual life.

Development in matters of this nature is inconceivable without serious introspection, without knowing yourself, your weaknesses and mistakes. At least, if nothing else, the cell gives you the opportunity to look daily into your entire conduct, to overcome the bad and develop whatever is good in you. Regular meditation, say about 15 minutes a day before you turn in, can be very fruitful in this regard. You may find it difficult at first to pinpoint the negative features in your life, but the 10th attempt may yield rich rewards. Never forget that a saint is a sinner who keeps on trying...”

N. Mandela – From a letter to Winnie Mandela in Kroonstad prison, 1 February 1975.

*****
When you see enough love, love that is not love at all?

When you feel enough pain, for no reason, something that is not worth of fighting for.

When you hear enough fear. Those empty words that exist only to give air to the speaker.

You know then why it is ever so important in life to turn into yourself - to know the world and to know who you are. And maybe some sunny day you will awake and smile – the 10th attempt may yield rich awards.

And you see,
The real love,
The real passion,
The real grace..

And you truly feel,
The ground,
The wind,
The rain and the sunlight..

And finally you hear the words that are worth hearing for.

Your song

2011-02-08T16:43:00.001+02:00

It's a little bit funny this feeling inside
I'm not one of those who can easily hide
I don't have much money but boy if I did
I'd buy a big house where we both could live

So excuse me forgetting but these things I do
You see I've forgotten if they're green or they're blue
Anyway the thing is what I really mean
Yours are the sweetest eyes I've ever seen

And you can tell everybody this is your song
It may be quite simple but now that it's done

I hope you don't mind
I hope you don't mind that I put down in words
How wonderful life is while you're in the world

If I was a sculptor, but then again, no
Or a man who makes potions in a travelling show
I know it's not much but it's the best I can do
My gift is my song and this one's for you

I sat on the roof and kicked off the moss
Well a few of the verses well they've got me quite cross
But the sun's been quite kind while I wrote this song
It's for people like you that keep it turned on

So excuse me forgetting but these things I do
You see I've forgotten if they're green or they're blue
Anyway the thing is what I really mean
Yours are the sweetest eyes I've ever seen

Beautiful version of this song by Ellie Goulding - you can hear every word...

Stay hungry – Stay foolish

2011-01-31T08:28:00.000+02:00

Erään erityisen henkilön sanoin, ”vallan myötä korvien tulee kasvaa ja suun pienentyä”. Takana on raskas työviikko. Päivät ovat täyttyneet lukuisista kasvoista, mietinnöistä, ratkaisuista – elon sietämättömästä keveydestä, ja raskaudesta.

Makaan sängyllä, koira nukkuu jaloissa, tuijotan tulta. Se on palkkioni ja tekee hyvän olon. Se sopii mielelle ja luonteelle – korvaa ”aivot narikkaan” tv-ohjelmat. Koiran tuhina, liekkien ja puun palamisen äänet kauniin musiikin. Mietin siinä makoillessani kuulemaani, erityisesti innoittajani sanoja.

Muistelen keskusteluita, ihmisten puheita. Vertaamme toistemme saavutuksia, laskelmoimme ja punnitsemme valintojamme. Ystäväni pohti menneellä viikolla kysymystä, mitä on rakkaus ja onni? Haemme mustaa ja valkoista. Rakastaen usein ”joko tai” – elämäämme. Kysyen työn ja menestyksen hintalappua. Kenellä on viikon kurjin elämä?

Mitä on hyvä johtaminen, mitä on hyvä elämä? Kokemuksesta uskallan sen ääneen sanoa, rohkeutesi hypätä vaistosi varaan, kestävyytesi kuunnella sitä ja elää epämukavalla alueella palkitsee sinut upeilla ihmisillä ja sieluasi ruokkivilla kokemuksilla. Saat mahdollisuuden oppia ja uidessasi toisaalla vastavirtaan – et menetäkään voimiasi, vaan saat uskomattoman määrän energiaa, hyvää sellaista. Vanha sanonta, saaminen on antamista pätee koko komeudessaan.

Olen siunattu mahtavilla ystävillä, ihmisillä. Eräs ystäväni on elävä todiste siitä, että onnellisuus, usko tai rakkaus ei ole mitä - se on miten, se on kyky. Toisaalla taas karismaattisen innoittajani läsnäolon ja vuorovaikutuksen kautta olen oppinut viikossa jotakin hyvin arvokasta. Hyvä johtaminen on parhaiden kykyjen sopusointua.

Kyvyt syntyvät jalon mielen, hyvien taitojen ja sydämen lämpimässä padassa. Ilman tätä yhdistelmää teot ja sanat eivät ui sydämiimme, ne jäävät suoritukseksi. Suoritus ei kosketa sinua, saati minua – se ei herää henkiin, sytytä tulta ja paloa silmissä, uskoa mahdottomaan.

Kykysi tekevät elämästäsi ainutlaatuisen - matkan. Rohkeutesi kulkea vaistosi tiellä synnyttää kykysi, ja ne antavat sinulle mahdollisuuden toteuttaa sydämesi ääntä, unelmiasi.

Randy Pauschin sanoin ” Tajusin, että elämäni ainutlaatuisuus syntyi unelmistani. Jotkut niistä olivat merkittäviä, toiset yksinkertaisesti omituisia, mutta joka tapauksessa ne olivat määrittäneet elämääni 46 vuoden ajan. Istuessani siinä uskoin aidosti, että olin syövästä huolimatta onnekas, sillä olin toteuttanut unelmani. Se oli onnistunut suurelta osin kaikkien niiden erityislaatuisten ihmisten ansiosta, jotka olivat opettaneet minua vuosien varrella. Jos onnistuisin tekemään luennostani yhtä intohimoisen kuin miltä minusta tuntui, voisin auttaa muita löytämään keinon toteuttaa omia unelmiaan.” Paino sanalla – intohimo.

Kyvyistä mahtavin – uudelleensyntymisen voima. Tunnetko sen?

Can you feel the difference - Book of Love

2011-01-15T11:44:00.016+02:00

Wrote this poem - while waking up this first sunny Saturday morning.. light coming in saying hello. Words just wanted out. This same afternoon drove home.. there on the coach we shared thoughts and music.

Peter song.. could you say it any easier, shorter.. Thank you my dear sister. Thank you!

I just opened this song, and it suddenly made it all clear. So thankful that you walk beside me, everyday more and more. Not forgetting who we are. Good to BE here.

The book of love is long and boring
No one can lift the damn thing
It's full of charts and facts and figures,
and instructions for dancing

But I
I love it when you read to me
And you
You can read me anything

The book of love has music in it
In fact that's where music comes from
Some of it's just transcendental
Some of it's just really dumb

But I
I love it when you sing to me
And you
You can sing me anything

The book of love is long and boring
And written very long ago
It's full of flowers and heart-shaped boxes
And things we're all too young to know

But I
I love it when you give me things

By Peter Gabriel - Book of Love

*****
Playing with fears, expectations,
someones dreams.
No, I am here just for life.

Playing with desires, happiness,
yours and mine.
No, I am here just for life.

Do you dare to let life take over you,
play with you.
Through your heart longings,
calling you.

Are you ready to feel the pain,
cause of growing,
cause of seeing, hearing,
the real colours and truths of life?

Yes, I am here for life.
I am here for life.
Do you hear me?
I am here for love.

Because I am part of you,
you are part of me and
once we will shine together
this lifeforce on the sky as stars.

Viimeiset vieraat - Joulupäivän aarteita

2010-12-25T15:03:00.006+02:00

Ensimmäiset ajatukseni tänään, joulupäivän aamuna, maalla. En osaa pukea niitä sanoiksi - Jos jokainen erityinen hetki olisi aikuisten rakastamissa laskelmissa kokonaisen euron arvoinen, olisin juuri nyt miljonääri. Olisin rikkain, olisin täynnä tähtiä, määrätön - vajaavainen, mutta onnellinen.

Se pysäyttää sinut, koti. Siskoni sanoin, kotia ei osteta, sitä ei hankita, vaan se syntyy meistä - kaikista. Kaikki tähtilaivueen jäsenet, laivat ja sukkulat tarvitsevat telakan. Paikan, jonne laskeutua turvaan, latautumaan ja pysähtymään - ihmettelemään ja ihastelemaan tähtien ja galaksien, maailmankaikkeuden kauneutta.

Sain lahjaksi kirjan. Viimeiset vieraat - elämää autiotaloissa. Kai Fagerströmin kuvitus, tarina Heikki Willamo. Siskoni sanoin, kirjassa on tunnelmaa - autiotalojen taikaa, lapsuudenmuistoja, seikkailua, vanhaa, mennyttä aikaa.

Heikki Willamon tekstejä ja muistoja lukiessa en voi kuin hymyillä. Siskoni makaa viltin alla toisella sohvalla, rakas Tessa sylissään. Ihana kuva. Muistelemme omia autiotalojamme, maalaismaiseman salaisuuksia.

Heikki sanoo sen hyvin: "Autiotalo, vaikka vain tyhjillään oleva vaja, on suuri seikkailu. Hylätyssä ja rapistuneessa oli jotakin kiehtovaa. Se oli tutun ja turvallisen tuolla puolen, siellähän saattoi vaikka kummitella. Jännittävän lisänsä toi vielä kielletyn hedelmän maku. Rakennukset olivat asumattomia, mutta joku omisti ne. Oltiin liikkeellä omin luvin."

Palaamme hetkeksi siihen aikaan. Muistelemme miten hautasimme lapsena pienen pupun poikasen, suuren puun juurelle pystytimme tikkuristejä ja laskimme voikukanseppeleitä, joku toimi joskus pappinakin. Ja jo parin päivän jälkeen, saman puun alla pelasimme ja nauroimme.

Kirjan innoittamana taidan tehdä muutamaan paikkaan kävelyretken. Kokemaan tunnelmaa, maistelemaan lapsuutta, muistoja. Tiedän, kuten siskonikin sen tietää. Salaisen kykymme palata sinne - kiitos äidin, isän, kodin - se elää meissä. Taito ja kyky hypätä yhä uudelleen ilmaan, välittämättä siitä, että kohta jo hypättyäsi laskeudut takaisin. Kaunis on lahja, hetkessä juuri ennen hyppyä - ei itse ilmalento, ei korkeus, ei tuuli, vaan se hetki ennen kuin otat ja kurotat - muu maailma kadotkoon.

Heikki jatkaa: "Istuin suuren pihakoivun alle odottamaan iltaa. Pieni jännitys palautti mieleen lapsuuden illat torpan lumotussa puutarhassa, mutta nyt mausteena oli haikeus. Se oli kaipausta viattomaan aikaan ja samalla menneeseen maailmaan. Elämämme peruskivet muurataan varhaisella iällä, ja me kannamme noita perustuksia läpi vuosien. Kotiseutu piirtää meihin jälkensä, samoin voimakkaasti koetut asiat ja tapahtumat. Aikuisena katsomme maailmaa värittyneiden silmälasien läpi ja jossain sisällämme kaipaamme lapsuutemme maailmaan.

Odotin. Aurinko laski ja ilta hämärtyi, mustarastas lauloi. Lopulta ikkunan alla olevalle kummulle ilmestyi mäyrän vaalea hahmo. Se oli hetken paikoillaan, peruutti sitten takaisin talon alle. Kohta se nousi taas kummulle ja löntysti polkua pitkin metsään. Muuta ei tapahtunut, torpassa asusti yksinäinen mäyrä. Kolmekymmentä vuotta sitten olisin kuvitellut sen yrmeäksi talon isännäksi, nyt se oli mäyrä. Tunsin haikeutta. Tunsin menettäneeni jotakin korvaamatonta. Kaipasin sitä täydellistä heittäytymistä seikkailujen maailmaan, jonka vain lapsi osaa."

To where you are

2010-12-07T15:42:00.004+02:00

Tähdet ovat pysytelleet piilossa. Ne ovat olleet vaisuja, kuin olisivat kaikonneet jonkin muun planeetan ympärille. Tähdetkö, karanneet mietin? Olenko itse unohtanut ne, onko näköni kaventunut uudelleen, olenko unohtanut kuunnella, nähdä, tuntea?

Tapasin eräissä syntymäpäiväjuhlissa papin, miehen. Ajaessani kylälle mietin virkaa, työtä – pappeutta. Muistelin aikaisemmin alkutalvella haudatun setäni siunausta. Muistan istuneeni kappelissa ja kuunnellessani papin puhetta – kuulin vain sanoja – mietin, kuuntelenko oikein, ei – vain sanoja. Sydän ei ollut mukana, ymmärrys, tai ajatus oli jossakin, poissa.

Pappeuden ja teologian suurin haaste on tarinankerronnassa. On taito kertoa tarinoita elämän synnystä, lahjasta, maailmankaikkeudesta ja selittämättömästä uskostamme, vaistostamme tätä näkymätöntä voimaa kohtaan, joka liikuttaa kansakuntia, meriä, tulta ja tähtipölyä ympärillämme.

Karkaan illansuussa vielä uudelleen ulos. Kävelen koiran kanssa mäkeä alas, laskeutuen peltoaukealle. Hämärän takaa paljastuu, että koko aukea on hukkunut paksun usvan alle. Se on sakeaa, tuskin näen eteeni, hapuilen missä kohden saavutan tien rieteyksen. Paikassa, jossa katuvalot ovat poissa, on mukavaa sulkeltaa ilman valoa pimeälle kylätielle.

Kävelen suuren pilven sisällä. Hiljaista, ympärillä aukea, suuri tila. Ainoat kohdat, jotka kykenen erottamaan ovat lähestyvät sähkötolpat ja muutaman metrin matkalta eteeni ilmestyvä luminen tie. Sitten, kuin sattumalta katsahdan ylös. Taivas on selkeä. Tähdet ovat pinnassa, lähempänä kuin koskaan aikaisemmin. Leijun niiden kanssa, keskellä paksua usvaa. Mietin, se toteutui sittenkin, pääsin avaruuteen. Ottamatta askeltakaan ilmaan. Usva, tämä kaunis peltomaisema, oikeana hetkenä otetut askeleet, oikea kulkusuunta – kaunista.

Muistelen kävellessä päiväni kulkua, siinä mukana olleita ihmisiä. Suuri kiitollisuus ystävistä, aidoista, lähellä kulkevista. Ihmisen lähellä tunnet ja koet, elät mukana suruissa, iloissa, taisteluissa. Rakkaus saa sen kaiken kestämään. Olemme pohtineet elämän peruskysymyksiä, etenkin läheisyyttä, sen syvintä olemusta erään ystäväni kanssa. Olemme päässeet yksinkertaiseen lopputulokseen.

Onnistuminen pappina, tarinankerronnan ja kuuntelun taito, aitous ja karisma. Ne syntyvät aidosta kokemuksesta, siitä opetuksesta, jonka saat antamalla itsestäsi - olemalla lähellä toista ihmistä. Katsomalla rehellisesti itseäsi, huomioiden toista ja hyvällä tahdolla saavuttaa yhteistä onnea – saat rikkauden ja yhä laajenevan näkökyvyn. Suuren onnen.

Ilman sitä oppia kauniit sanat ovat tyhjää ilmaa, eivätkä ne elä ilman sisältöä, sinussa – tai minussa. Ostat niillä kerran, jos toisenkin hetken, mutta et kestävää, syvää ihmissuhdetta. Kauniilta sanoilta putoaa pohja, ilman tekoja. Hyvät teot ovat kauniita ajatuksia. Ilman tekoja olet tyhjä, ilman niitä sanat vain, valuvat pois.

Kerron tämän kaiken leveällä hymyllä usvalle, puhaltamalla höyryä pakkasilman sekaan, silmillä loistaen takaisin tähdille. Ilta haudatkoon sen. Josh Grobanin sanoin - to where you are, we are.

Vankila

2010-12-03T21:53:00.003+02:00

On talvi-ilta. Valaistu kenttä, muutamia leijailevia hiutaleita. Edessä on pitkä vapaa.Työstä.

Työskentely maastakäsin hevosen kanssa antaa keuhkoihin raitista ilmaa, tuulettaa mieltä ja kudoksia. Pientä erimielisyyttä molemmilla, lopuksi sovinto, hyvä olo. Eläin hörisee.Hyväksyn sinut, seuraan sinua, olet ollut johdonmukainen -rehellinen.

Syön appelsiinin. Kuorin sen ilman veistä.Nautin lasillisen punaviiniä ja kaadun sängylle.Makaan siinä autuaana. Hengitän muutaman kerran syvään, saan itseni kiinni ajatuksesta. Miten se palkitseekaan, vapauttaa - Rehellisyys itseä ja muita kohtaan.

Elämä heräilee ihollani, samaan aikaan hiukset kihartuvat kuivuessaan, kuin sulkien kukkien terälehtiä. Ihmettelen voimakasta, rohkeaa rakkauden voimaa sisälläni.

Pitkä vapaa tervehtii minua, se lupaa minulle helliä mieltä ja silmiä..kauniin maisemin, hiljaisin elein. Sielu palaa kotiin.

"Aina ei voi sanoa, mikä tekee meistä vankeja, mikä sulkee meidät muurien sisään, ikään kuin hautaa meidät, mutta kuitenkin nuo aidat, nuo muurit tuntuvat.

Tällainen ihminen ei aina tiedä mitä hän voi tehdä, mutta vaistomaisesti hän tuntee: Kelpaan minä johonkin, on minulla sentään jokin päämäärä elämässä.

Minä tiedän että voisin olla aivan toisenlainen ihminen! On minussa jotakin, mutta mitä se voi olla?

Tiedätkö mikä vapauttaa tästä vankilasta? Jokainen vakava, syvä tunnesuhde. Ystävyys, veljeys, rakkaus, ne avaavat vankilan kuin jonkin taikavoiman vaikutuksesta."

Vincent van Gogh 1880

Miracle - no, just meeting your dream

2010-10-14T18:23:00.007+03:00

Sometimes you don’t need words.
Only one look into someones eyes is enough.
Sometimes what is left unsaid is what counts.

Yesterday comes along beside me.
Tomorrow makes promises to me.

Love to carry yesterday, because it was one small piece of a dream.
I love tomorrow, because it holds something worth of fighting for.

Nobody plays this life with marked cards,
sometimes we win and sometimes we lose.
Sometimes we receive, we are blessed.
Life takes, hits us - we fall.
How difficult it is to realize.
Do not expect anything in return,
do not expect your efforts to be appreciated,
your genius to be discovered, your love to be understood.

Stop watching the same theather, movie, scene.
Over and over again, the one that shows how much you suffered.
That is only poisoning you, nothing else it is not there to give you.

Nothing is more dangerous than not accepting love as it is, free.
It is dangerous to live what if, when ever,
work that is promised but there is no starting date,
decisions that are always put off waiting for the “ideal moment.”

Miracle and blessing is to have someone beside you.
Just to say, looking into your eyes:
Do you want to make your dreams come true?
Tell me your dreams, what you ache for?

To grow and hear. To grow and see.

"When you and your heart become friends, neither will be capable of betraying the other". When this friendship is born - miracles do happen and dreams find their way to come true.

Mitä on löytää oma itsensä

2010-08-25T16:31:00.002+03:00

Elämän värit ovat tunteita.
Mikään ei ole mustaa ja valkoista.
Kipua, hurmaa ja silti niin kaunista.

Olen toisinaan yksin, yksinäinen,
maailman pienin ja heikoin.
Silti olen sitä vain hetken,
kunnes muistan.

Oman suuruuteni,
ainutlaatuisen lahjani,
oman henkeni, elämäni.

Parasta vuosien tiessä,
on löytää oma itsensä.
En ole tullut perille omin voimin,
muiden avulla ja avoimin mielin kylläkin.

Huomaan ilokseni, eräänä iltana.
Olen rakastunut, muuttunut,
kuin taas uuteen mittaani kasvanut.

Parasta kaikessa on sen puhtaus.
Et voi enää paeta, valehdella.
Et kaipaa tai hae väärää uskoa,
ruoki pirujasi katoavalla,
halulla ja huomiolla.

Saatat minulta vieläkin hetkeksi kadota,
mutta samassa jo sen saan huomata,
olen tässä, elossa - hengitän.

Images that sparks - in you..

2010-08-10T14:25:00.001+03:00

"You write in order to change the world…. The world changes according to the way people see it, and if you alter, even by a millimeter, the way people look at reality, then you can change it.” -James Baldwin

"The truth is that we know that the images themselves don't change the world, but we're also aware that, since the beginning of photography, images have provoked reactions in people, and those reactions have caused change to happen.

Ansel Adams said, and I disagree with him, "You don't take a photograph, you make it." In my view, it's not the photographer who makes the photo, it's you.

We bring to each image our own values, our own belief systems, and as a result of that, the image resonates with us. I hope that the next time you see an image that sparks something in you, you'll better understand why, and you'll definitely do something about it." - Jonathan Klein

Photos that changed the world - TED by Jonathan Klein

Pics - International Photography Contest
Li Feng, China
Fausto Podavini, Italy
Arie Yudhistira, Indonesia
Yuniadhi Agung, Indonesia
Yusuke Okada, Japan

Tee omat virheesi, mutta kuule toisten

2010-07-26T10:47:00.006+03:00

Älä pelkää virheitä, ne opettavat tärkeimmän,
kertovat missä olet vajaa, missä on vielä tilaa kasvaa.

Kuule sanat ystävän, toverin, hyvän opettajan.
Kokemuksiemme mitta meitä kasvattaa,
aikamme rajallisuus samaan aikaan haavoittaa.

Elämä tekee meiltä salaa tuon työn tärkeimmän,
se jalostaa, pusertaa. Vain jos et sitä pelkää,
päästät sen luihisi, lähellesi.
Ammennat sen tyhjiin ja täytyt sen palosta uudelleen.

Kuuntele sen sointuja tarkkaan, sointuja,
jotka kuiskaavat sinulle,
tarinan aamukasteessa, sateessa,
hiljaisuudessa, hymyssä
rakkaasi silmissä.

Päästäksesi kauas, tule ensin lähelle.
Tee omat virheesi, mutta kuule toisten.
Jos jotakin etsit, löydät - ethän pakene?
Kaikki on jo sinussa, olethan valmis matkaan?

Same in English:

A dog is not considered a good dog because he is a good barker. A man is not considered a good man because he is a good talker. Ambition is like love, impatient both of delays and rivals.

However many holy words you read, however many you speak, what good will they do you if you do not act on upon them? An idea that is developed and put into action is more important than an idea that exists only as an idea.

Believe nothing, no matter where you read it, or who said it, no matter if I have said it, unless it agrees with your own reason and your own common sense.

The foot feels the foot when it feels the ground.

The tongue like a sharp knife… Kills without drawing blood.

Thousands of candles can be lighted from a single candle, and the life of the candle will not be shortened. Happiness never decreases by being shared.

Siddhārtha Gautama, regarded as the Supreme Buddha ( The time of his birth and death are uncertain: most early 20th-century historians dated his lifetime as c. 563 BCE to 483 BCE)

Pala vanhaa ja uutta

2010-07-20T09:48:00.002+03:00

Vanha hirsitalo täyttyy elämästä. Pihalla juoksevat lapset, pihasaunan piipusta tupruava savu saavuttaa illansuussa pihamaan reunat. Sen tuoksu kuuluu kesäiltaan. Päivän hämärtyessä kuulen seinän läpi pianon, musiikin, laulun, naurun, juoksun ja huutoa. Ruoan tuoksut levittäytyvät keittiöistä ja pyykkituvassa rummuttavat pesukoneet.

Teen myöhäiseen iltaan saakka töitä. Lopetellessa kuuntelen naapurista kuuluvia ääniä – makaan sängyllä ja huokaan, pidän elämän metelistä. Siinä on jotakin kotoista, jotakin arvokasta, jotakin muistoa hengestä, jotakin menneestä. Kun kaikki on sopivasti hukassa, mitään ei tule etsittyä. Kun kaikki on sopivasti sekaisin, mitään ei ole siivottavissa. Kun elämä soljuu, tavarat ja ihmiset löytävät paikkansa ja ovat paikoillaan.

Vanha talo saa uuden punamullan päälleen, osa seinistä maalataan eri värillä. Pidän ajatuksesta. Samoin talo. Juuri nyt näen ikkunasta suurten mäntyjen latvat väriloisteessa – aurinko laskee jälleen verenpunaisena talon takaa. Näkemättä sitä, näen sen eilisestä.

Muistelen kävelyä tielle erityisen ihmisen kanssa, matkalla sitä katsomaan ja sanat sitä ihastellessamme. Aika mahtava eikö? Kaikki mitä näet, sen myös omistat.

Huomaan elämän herättävän sisälläni uusia tunteita, vanhoja ja sitä kautta myös pelkoja. Pelkoja menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Huomaan eron. En osaa selittää mitä on tapahtunut? Kenties monen vuoden hiljaisuus – hiljaisuus ”pitää” juhlista, keskusteluista, tilaisuuksista, harrastuksista, materiaalin hankinnasta, toisten ja omien uskomusten ja toiveiden täyttämisestä, pienen pienien vivahteiden huomaamisesta, muutoksesta, kasvusta, on auttanut siinä – kykyyn elää nyt, hetkessä. Arvostamaan aitoja ihmisiä, rakkaita, itseäni oikealla tavalla. Näkemään eteeni.

Kai uskoin siihen ennenkin, ainakin sitä muistan toistelleeni usein ääneen (kuitenkaan loppuunsaakka ymmärtämättä..) – jo pelkkä elon autuus, se kaikki tässä ja nyt – sen kautta voi saada sen arvokkaimman, onnen. Rauhan avaimet. Sisko, sanoit kerran jotakin tämän suuntaista minulle: vain tyhjän sydämen voi täyttää uusilla asioilla..

Siskolleni.. Vuorta katsoo neljä ihmistä sen eri puolilta. Kaikki katsovat samaa vuorta, mutta näkevät sen erilaisena. On lahja nähdä sen läpi.

Katse pallossa, asiassa, pihvissä – sydämessä. Ja jo loppuu yrittäminen, juoksu, kiire ja mikä parasta – valitus ja selittely. Tämän langan päästä yritän pitää kiinni ja jopa sitä pitkin kulkea, nuoralla kävellen, ei vaan tanssien. Samalla hoivaten, huoltaen ja harjoittaen - sydämeni silmiä. Ne kertovat meille muutoksesta, tulevasta askeleesta, uudesta langasta – joka odottaa meitä seuraavassa hetkessä, seuraavassa ja seuraavassa...

Mielemme satamassa

2010-07-02T19:40:00.002+03:00

Mika seutu tulee mielesi luokse,
mika maisema avautuu sieluasi vastaan.
Kauniina,
sano se seutu, nayta minulle,
mene sinne, missa se on.

Kuiskaa minulle se.
Tama kaupunki,
valot, ruuhkat, kaupat,
kassit tayttava materia.

Ei, se ei ole mieltasi vastaan kauniina tuleva,
ala vaita vastaan.
Tama seutu ei ole kotisi, kotimme.

Kuiskaa minulle se.
Se on siella missa voimme kuunnella hiljaisuutta,
tuijottaa tahtiin.
Haistaa tuoreutta metsassa, pelloilla,
istua kynttilan ja tulen valossa.

Herata rauhassa ja seurata niita pienia ihmeita,
ihmeita - joita naemme kotona, sielumme maisemassa,
mielemme seuduilla.

Pythagorion illassa - takana kuuma paiva, nyt edessa kahvia ja huuruinen vesilasi.

Chili tomaattia ja kanaa

2010-06-14T18:31:00.004+03:00

Kanan filepala paistuu pannulla, lisään joukkoon chilissä maustettua tomaattia - lisään kastikkeen ja laitan paistoksen kannen suojiin muhimaan. Tomaatista on tullut lempilapseni. Tomaattia kaikissa eri muodoissa ja nyt myös lohkoina, fetan ja chilin kera. Fetan lisään viimeisenä, ehkä aurinkokuivattua tomaattia - sekin, ah tomaattia.

Olen asuttanut uutta kotia miltein puoli vuotta. Jaksan edelleen ihmetellä sen lumoa, puun henkeä ja tunnelmaa. Huomaamattani aika kuluu, vailla radiota ja TV:tä. Paikallislehti osuu silmään postilaatikossa, sekin usein jää lukematta, ikävä kyllä. Eksyin eräänä iltana katsomaan TV:tä. Ennen varsinaista elokuvaa silmäilin Linnanmäellä, tai jossakin muualla Suomessa kuvattua perheohjelmaa. Väliin mainoksia, raskaustesteistä, kuinka kaunistut, miten tuoksut, syötkö hyvin ja tutut näin elät turvallisesti sloganit. Hymähtelen edelleen näkymättömälle reaktiolleni. Olin ymmälläni, en tajunut edes puolia aiheista tai miksi ne veivät tilaa ja aikaa ruudussa. Hetken katselun jälkeen, jouduin siirtämään huomioni pois turhalta tuntuvasta hälinästä. Tilanteessa toki oli muitakin häiriötekijöitä, mutta reaktio oli totta.

Nautin hiljaisuudesta, omasta rauhasta, ulkoilmasta, vapaa-ajalla ruumiillisesta työstä, tuoreista marjoista, metsästä, vedestä, eläimistä, ihmisistä, rakkaista. Hikisen pinnan päällä, maailman pölyssä ja hiekassa makaaminen on parasta - ei ole keksitty mitään parempaa - ainakaan vielä. Ihmislapsi voi siis muuttua, voi oppia pois totutuista tavoista, kasvaa ja kehittyä. Ulos sosiaalisen paineen kireästä pukupaidasta, liian tiukoista kiristävistä tunnehallinnan naamareista, päätäpakottavista pitää - hatuista ja sukkahieltä maistuvista uskomuksista.

Hiljaisina aamuina ja iltoina tunnen suurta kiitollisuutta ystävistäni ja rakkaista ympärilläni. Miten olen onnistunut pitämään ja löytämään rinnalle kasvuhalukkaita, outoja, hulluja ja täysin paranormaaleja ihmisiä. Vivahteena suhteissamme on aitous - olla tai olla olematta. Puhelimessakin voi rauhassa todeta - hei, nyt ei huvita jutella, soitellaan. Kaikki on mahdollista, jopa isoäitini muuttuminen - sen näkeminen on ollut lahja.

Eräänä sunnuntaina, kävellessämme ukin haudalle, kuuntelen vanhan ihmisen huolta haudan kunnosta. Ovathan kuunliljat kasvaneet, hauta siisti ja kunnossa. Matkalla saan myös kuulla, miten isoäitini toisen miehen hautausmaalta oli soitettu ja kysytty, että mitä tehdään, kun hauta tulisi hoitaa?

Isoäiti siihen - soittakaahan kulttuurirahastoon, se mies oli naimisissa sen istituution kanssa. Parhaat naurut päiväksi. Näemme edessä tutun kiven ja upeat kuunliljat puhjenneena - voi, katso Patricia, ne ovat elossa ja kasvavat, on niin kaunista. Kahdeksankymmentäseitseitsemän vuotta ja silmät loistavat edelleen uutta paloa.

Heijastuksia

2010-06-09T17:13:00.000+03:00

Täytän sinut ilolla, iloon. Nautin tulesta, sielusi palosta, kaikesta mihin kykenet, ihmisenä, miehenä, naisena, lapsena - touhoapinana. Nähdä toinen ihminen syttyneenä, intohimoisena, haluavana, liikkeessä, elämän täydessä vedossa - onko jotakin parempaa?

Olet heijastukseni, olen heijastuksesi. Kaikessa mitä teemme - näymme muuallakin, kuin lähteen pinnalla. Olen onnistunut valitsemaan rinnalleni eläimen, harrastuksen, intohimon, joka paljastaa tunteeni - herkimmätkin pelkoni, kitkat. Peili on eläin, jossa näen hetken itseäni - saan käsiini kiitoksen, haasteen tai haavan. Tuomioni on varma ja totuus ei pakene, edes selkäni taakse.

Keskityn, venyn, ohjaan, olen lempeä, anteeksiantavainen ja rauhallinen - lopputuloksena voi olla tanssien etenevä harjoitus, kahlaus, elämä ja työ.

Huokaan. Seuraan lokkien mellastusta veden pinnalla ja parven riehuntaa puokaman kaislikossa. Huomaan kaipaavani lämpimien vesien äärelle, tunnen sen, maut.

Vahva suolanmaku suussa, kuuma hietikko ja sirittävät sirkat. Otan laukustani raikkaan, juuri sopivan pehmeän nektariinin. Haukkaan siitä palan, kirpeä ja raikas hedelmäliha valtaa huulet ja suun. Päähän nousee kananlihan tunne, hyvänolon tunne mausta. Kaunista maisemaa on helppo heijastaa - vain antamalla ihon leikkiä auringolla, hiuksien tuulella ja paljaiden jalkojen hiekalla.

Tessa and Wulfcan - home, eyes and heart..

Katsos, näin se meni.

2010-06-01T18:09:00.001+03:00

Mitä mietit, riudutko taas?
Petyitkö, pudoitko korkealta?
Koitko lopun ja alun?
Voi, älä itke, makaa maassa,
itsesäälissä.

Katsos, näin se meni.

Paransit haavojasi vanhoilla voitehilla,
peittelit ne huomion suojiin, teatteriin.
Oman mielesi salakavaliin valheisiin.
Toiveisiin ja odotuksiin.

Kuin huumetta sait hyvän olosi,
mutta kestää et sen voi odottaa..ei..ei.

Mihin katosit, siellä olet ja täällä.
Ota kiinni itsesi ja lataa sisääsi,
tärkeimmät panoksesi, elämän rohtosi.
Naura ja itke, olet kaunis.

Alulla on loppu. Lopussa alku.
Aamussa on ilta, illassamme aamu.

Hyvä ja paha, kaunis ja ruma.
Eivät ne vastakohtia ole nähneetkään.
Puoliskoina ne matkaavat,
yhdessä rakentavat maailmamme kannet.

Ja sen hikisen kannen alla me rakastelemme.

Katsos, näin se meni.

Kysyt, miksi hymyilen - tälle kaikelleko?
Tottakai. Miksi en hyvää aamuisin tervehtisi?
Miksi en hyvälle ovea avaisi,
Iltateelle sitä tupaan kutsuisi?

Lohikäärmevoimaa

2010-05-18T09:23:00.008+03:00

Kesäillassa, rannan tuntumassa istumme lähekkäin - vastakkain.

Täti mitä näissä lukee? Kirkkaat silmät tuijottavat kaulakorua ja siinä roikkuvia metallirenkaita. Kaikkiaan kolme rengasta, kolme sanaa - truth, passion ja grace. Katson samalla tähtisilmiä, tietäen mitä ruusunuppu suu sanoo seuraavaksi. Truth, siis mitä? Truth on suomeksi totuus. Mitä on totuus?

Se voi kantaa monia kasvoja, olla kaunis tai ruma. Se voi näyttää sinusta samalla loukkaavalta tai hyökkäävältä, mutta olen nähnyt sen kulkevan usein nöyryyden, rehellisyyden ja kärsivällisyyden kanssa. Totuus tavallaan vain on, kuten rakastamasi pihapuut. Tuulee tai sataa, ne seisovat paikoillaan. Usein, ei aina, mutta totuus asuu ihmisissä, jotka tuntevat paljon toisia ihmisiä, mutta jonka hyvin harva tuntee. Taidat tietää oivan esimerkin tästä.

Jos annat sen olla luonasi, ruokit rohkeutta, se tavallaan luo polun surkuttelun ja jatkuvan kauneuden etsinnän keskelle. Totuus on hiljaisuus rinnan alla, tai se hetki, kun istumme kuistilla saunan jälkeen ja kuuntelemme viltin alla lintuja. Totuus voi olla kuten rakkaus - rakkauteni sinuun. Miettimättä mitä se on, se tulvii minusta sinuun ja sinusta minuun. Kun kerran olet kasvanut oman elämäsi juuritotuuksien kanssa, ne kulkevat aina mukanasi – sinun totuutesi on rakkaus, eikö? Mistäkö tiedän sen – no, silmistäsi.

Passion on intohimo. Tä? Muistatko kun katsoimme hevosia, ne juoksivat kovasti kentällä. Muistatko miten seurasit aidan takaa hevosia ja niiden liikkeitä? Joo. Halu ja voima, joka liikuttaa niitä on intohimoa, intohimoa elämää kohtaan. Intohimoa liikkua ja elää se suurinkin elein.

Intohimolla ei ole myöskään tarkkaa muotoa. Miltä tuntuu ihastua, olla ihastunut Aaroniin? Miltä tuntuu, kun uppoudut huoneessasi piirtämään ja luot jotakin uutta – tuntien poltetta saada se valmiiksi? Et malta mennä nukkumaan, tai nukut vaatteet päällä odottaen, että haen sinut ylläriretkelle. Toivot jotakin lujasti, haluat oikein kovasti – kerro se tuhannella ja olet hieman lähempänä intohimoa. Se tekee vahvaksi eikö, tavallaan kannattelee, kuin tekisi sinusta hetkessä kauniin perhosen. Tahtosi määrittelee sen, millainen olet ja millaiseksi tulet – mihin ja miten käytät intohimosi. Oletko tai tuleeko sinusta esimerkiksi nokkosperhonen, sitruunaperhonen, yöperhonen – vai täplikäs toukka.

Grace on armo. Armo on tavallaan tunne, sisäinen tarpeesi antaa ja pyytää anteeksi. Armo tekee ihmisistä kauniita. Muistatko miten Mane-mummi aina hymyili ja seurasi virheitämme, korjasi hiljaa, mutta napakasti – antoi meidän kasvaa rauhassa. Armo kantaa kauas, kauemmas kuin totuus, kaemmas kuin intohimo. Se kerää tähtiä ympärillemme, eikö? Olet siinä, olen tässä – Olemme vahvoja elämästä, halusta ja totuuksista.

Mitä sanoitkaan hetkeä ennen, kun juoksit kovaa, vielä kovempaa mäkeä ylös – hetkeä ennen kiihtyvää vauhtia metsässä? Kuiskaat sen hämärään – täti, lohikäärmevoimaa! Näissä kaikissa sanoissa on minulle sitä – siksi kannan kai niitä kaulassani.

Laituri kutsuu tanssimaan... jätämme pohdinnan, tanssimme illalle ja hetkelle – olemme yhdessä.

Many meanings and faces of love..

2010-05-06T17:06:00.000+03:00

This sunny day I smile over the scenery. Reasons can be many but through my way to home I see... results are here.. and suddenly radio plays a new song by Keith..

... There were nights where I was sure
I wouldn't see the morning sun
And there were days that seemed so dark
I couldn't wait for night to come
I couldn't stand to think about how
My life used to be
And how without a single warning
It all slipped away from me...

Like a fool I thought I could fight
The shadows on my own
To the dark I was no stranger
But this was stronger than I'd known
And by the time I knew that I was in too deep I'd gone too far
And the light that used to guide me
Had faded from my heart
And I found myself in places I thought I'd never go
Surrounded by stangers I was so far from home
And I don't know how you found me
All I know is I owe everything to you
Yes I do...

... And so I thank you for my heart
I thank you for my life
And I thank god for grace and mercy
And that you became my wife
I'm seeing for the first time
The stars, the sun and moon
But they've got nothing on the power
Of this love I have for you
And I thank you
Oh, yeah...

Ydinperhe ilta-auringossa

2010-05-05T08:33:00.004+03:00

Aurinko laskee ja huomaan hymyillen sitovani kengännauhoja - ennakoin tulevaa liikettä ja kas kummaa, fiilistelen... Astun ulos ja nautin hetken ajan maisemasta kuistilla. Lämmittelen - otan kevyttä hölkkää naapurin pihamaata kohti.

Kentällä näen rakkaat, erityisen ihmisen ja hevosen. Huomaamattani kuiskaan ilmaan, miten hyvä kiertää ja tekee ihmeitä hevoselle ja ihmiselle – heille molemmille. Orin olemus kertoo sen saamasta kosketuksesta, lihaksikkaat jalat, selkä ja vahva ryhti jättävät liikkeessä vaikuttavan vaikutuksen. Puhumattakaan sen sisäisestä voimasta.

Päätän kaartaa ja piipahtaa hiekkakentällä. Sisko päästää hevosen vapaaksi ja juoksemme yhdessä, otan kiinni sen kulmissa ja hetken jaksan kiitää upean eläimen kanssa rinnakkain. Hevonen nauttii ja kipinöi kun liikun sen vieressä. Kentän laidalle on ilmestynyt toinenkin parivaljakko, mies ja koira. Sama yhdistelmä, hieno yhdistelmä – mahtava ydinperhe on kasassa.

Jatkan metsään ja palaan takaisin peltoaukeaman lävitse pihamaalle. Viimeiset punaisen sävyt hehkuvat sinikannen reunalla. Samalla kuistilla venyttelyt ja viimeiset terveiset neiti keväälle. Veri kiertää mukavasti jalkapohjissa ja vedän syvään henkeä – kesä on tulossa.

Keith Urban - Summer comes around....

Is it out of sight out of mind?

2010-04-30T11:14:00.003+03:00

"But the reality of the situation is that people are, for the most part, irresponsible. Just look at the rate that we recycle these plastic products. It's very low. We've been brought up in a world where it's OK to just buy things and throw away what you don't want. Where, exactly, is away?

Is it out of sight out of mind? Judging by most people's behavior, I have to say yes. But I think the real point to be made here is that the manufacture, sale and disposal of plastics is in and of itself very destructive to the environment. Millions of barrels of oil per year go into the manufacture of plastic bags alone. Is it worth it to be dependent on foreign oil so we can carry things home from the store?"

--Rick Hart, commenting on the JunkRaft blog

Great Pacific Garbage Patch

Capt. Charles Moore on the seas of plastic

Paper or Plastic? Help End the Debate

Hiljaisuus

2010-04-24T00:26:00.003+03:00

Kyykistyn alas harjaamaan hevosen ryntäitä. Kesken liikkeen huomaan pysähtyväni. Jään koskettamaan käsin karvaa, jalkoja ja lapoja. Katson ylös, huomaan turvan hipovan pipoani ja olkapäätä. Harja tuntuu kasvoillani. Olemme kaksin tallissa, taustalla kuulen hämärästi toisen hevosen syövän, mutta huomaan äänien vaimenevan.

Olen raivannut tieni tähän hetkeen. Nyt se ainakin tuntuu siltä. Maailman ja kaupungin hälinä on jäänyt taas taakseni. Olen keskellä luontoa ja kaunista kotimaisemaa. On jo myöhäinen ilta. En osaa sanoa miten kauan olemme siinä, liikkumatta, miltein hengittämättä.

Näissä hetkissä on salaisuus, se kaikki näkymätön, joka tulvii hyökyaaltona läpi sydämen - saa sen hetkeksi pysähtymään. Kosketan aitoutta, tietoisuutta ja todellisuutta, sukellan sen kaiken läpi ja täytyn rakkaudesta.

Usein näiden hetkien jälkeen tai aikana huomaan puhuvani äidille. En tiedä, johtuuko se hetkittäin iskevästä rajusta kaipuusta, ikävästä, joka palaa aina tunteiden mukana? Vai johtuuko se lähteen reunojen ylitse virtaavasta vedestä - tunteiden tulvasta. Sama tulva kun katsot nukkuvaa lasta tai ilta-aurinkoa, olet lähellä rakkainta - se hetki, kun tilan täyttää kauneus, jota et miltein pysty katsomaan kohti. Tulviessaan läpi tämä tunne salpaa hengityksesi - kuin vieden salaa mukanaan kaiken tilan keuhkoistasi.

Here in this place I touch a silence so complete
it makes my ears ache and my heart startle in confusion.
After all these years of sound,
after all the noice that has come between me and being fully alive,
it swallows me whole,
this great silence
that comes with the moment after the wind dies
and the pines suddenly holds still.

It takes me by surprise,
this unexpected quiet
after the red squirrel runs over the log
and up the tree and across the branch,
disappearing into the deep woods.

It comes as the sun slides down the sky and all is quiet,
the songbirds holding their breathe for a moment
as if by common agreement,
the night peepers not yet singing.

And for a moment lying here in the fading light
on a sun-warmed bed of pine needles
even the sound of my own heartbeat
- the thrumming deep inside-
is gone.

And all there is, is the great silence that holds it all.
And something inside lets go,
and I rest in the arms of the Beloved.

- Oriah Mountain Dreamer - The call.

Hiekkaa kengänpohjissa

2010-04-18T22:25:00.008+03:00

Sunnuntai on viikon kaunokki. Aamut ovat hehkua etenkin jos asut paikassa, jossa pääset kotiovelta suoraan metsään. Koira seuraa vapaana mukana, nautit askelista ja raikkaasta ilmasta. Tuoksut herättävät, viileä tuuli vilvoittaa ihoa ja puhaltaa unihiekat silmistä. Lyhyt kävely ennen aamupalaa ja kahvia - on aarre.

Kahvin jälkeen jatkat matkaasi hiekkatietä pitkin, naapuripihaan. Piha kylpee aamuauringossa ja huomaat aitan takana, kodasta tupruavan savun. Ovensuussa häärii pieni, maailman suloisin oranssinkeltainen pipo. Kuulet kutsun, kahville. Löydät sisältä kaikkiaan kuusi hymyä. Uusi kuppi ja yksi hymy lisää - on aarre.

Kodasta matka jatkuu ohjasajon harjoitteisiin. Mietit ja kasaat mieleesi tavoitteet. Tänään päätän hakea ympyrällä hyvää ravia, rentoa, mutta asetettua. Otan mukaan harjoitteet kahdeksikosta, tavoitteena reipas käynti ja sinua kahdeksikossa kiertävä hevonen. Onnistut salaa jossakin yli näiden, vaikeampi suunta ja, noin, rento ja reipas ravi, tasainen ympyrä - on aarre.

Istut tuvassa, lämmittelet hieman ja tuijotat rakkaan kanssa ulos ikkunasta. Ette ensin vaihda sanaakaan, ei tarvitse. Muurahaisen seuraaminen tai ikkunasta ulos tuijottaminen, no ne ovat oma taiteenlajinsa. Pohdintaa, elämänpolun kokemuksia ja yhteen ääneen kuulen meidän jotakin sanovan... Minä vain edellisenä päivänä, hän nyt. Miten paljon olenkaan saanut tässä elämässä, olen tainnut saada kaiken mitä olen uskaltanut vain toivoa. Emme istu täydellisessä, tavarat paikoillaan olevassa kodissa. Pihalla eivät kasva rivissä kukat ja moni aita on vinossa, mutta me näemme sen tärkeimmän. Sydämen silmä - on aarre.

Ajat kaunista metsätietä. Monet ajavat kauppaan, kahville, juhliin - päiväunille ajo eroaa näistä. Tiedossa on lämmin, hyvä kainalo. Määränpää tekee kuljetusta matkasta erilaisen, nautit tiestä ja mutkista. Toisen ihmisen lämpö varaa aina, mutta vain harvat osaavat jakaa sisäistä lämpöä yhtä taidokkaasti kuin tämä syvällä metsän keskellä asuva sielu. Tämä sielu - on aarre.

Theresia's loveones...smiling to...

Absolutes

2010-04-17T23:36:00.004+03:00

Sometimes words are useless. Useless trying to describe even close ones despair, fear or happiness. Feelings and hearts longing, imagination are too far away for any words.

Sometimes what you see when looking inside yourself or others, well that is only a thin surface. Some of us will stay on that thin surface, others dive in. Making your own dive, or not. One advise - dont compare your life with others. You have no idea what their journey is all about.

Life is one big puzzle and we are trying to solve it, just to realize we are only small part of eternity within this moment. We walk this road of evolution together and it evokes million different colours - not only black and white. Is there any room or place for absolutes, safety or certainty? Are they only inside our minds?

One special soul is writing ever so beautifully. Describing our struggle of understanding, our hunt of the absolutes:

Bud on love - Annie Q Syed:

http://annieqsyed.com/2010/04/bud-on-love/#more-682

“How come some people have only one love in their life?

“I don’t know, Annie. People are people. I can’t give you any absolutes. If you asked me if the water is wet–I will more than likely answer, ‘probably.’ I don’t like absolutes and neither do you and you know that. So why are you asking a question that can’t be answered absolutely.”

We were back in the time when I would stay after his lecture trying to understand a theme, a character, a word, an idea.

“I don’t know,” I said. As I tried to stealthily write what he had just said.

“I will never give you absolutes.”

“Yeah, I know. Your courses weren’t challenging for nothing after all!” I replied.

“Some people have 80 loves in a lifetime, others have zero. Who knows how many loves a person is supposed to have? There are no absolutes when it comes to life and definitely none when it comes to love.”

I wrote it down.

“Security is settling for what you think you need. Often you find out that what you thought you needed you really don’t need at all.”

I wrote it down.

“I don’t need absolutes like some do, dear. But that is just me. It’s good for me. It works for me. I don’t know if it can or does help anyone else, including you.”

I blew my nose. I was all of a sudden ravenous for Mexican food.

“I will be back tomorrow. I am going to go get something to eat and go sleep.”

“That is the Navajo Yeii Spirit,” he pointed to the figure on the tapestry that I had always loved. He was not coherent. I touched the rug and felt the Ye’ii person.

I gathered my few belongings, looked for the rental car keys.

“Here is an absolute for you: If you have to ask is it love then it isn’t.”

That one absolute of his left all other questions regarding love partial to discovery, if you so dared to find out for yourself.

Elämän sietämätön keveys

2010-04-05T22:24:00.014+03:00

Olemisen sietämätöntä keveyttä on ilmassa. Sen poissaolon, paineen tai hehkun tunnistaa aina paikoissa, joissa ihmiset tekevät kokoontumisajoja. Konserteissa, hotellien aamupalalla, syntymäpäivillä, sukujuhlissa, junissa, laivoissa, lentokoneissa tai ravintolassa.

Sain kutsun juhliin - seuralaisen roolissa. Pidän siitä. Et tunne vieraita tai juhlakaluja. Kaikki, paitsi ystäväsi ovat tuntemattomia. Astut uudelle reviirille, uuteen kommuuniin ja pääset seuraamaan status-tansseja, reviiritaisteluita, säännöstöjä ja ryhmän eri rooleja.

Nautin tilanteesta, kukaan ei tunne minua - pääsen osalliseksi sisäpiiriin, ulkopuolisena, vierailijana. Rooli on mieleinen, se ei paketoi ja vapauttaa aina jonkin pienen osan itseäni. Maistelen, seuraan tilannetta ja aloitan tutkimusmatkani.

Mikäli ryhmän koko on alle 20 henkeä, on homma muutamassa tunnissa valmis. Tämän ryhmän johtajanaaras on helppo tapaus. Minulle riittää, että vaihdan muutaman katseen ja tiedän - emme vaihda sanaakaan koko tilaisuuden aikana. Meillä ei ole mitään yhteistä. Löydän muutamia timantteja ja loistavia tapauksia, hymyilen.

Matkat yhdessä virkeiden, hereillä olevien silmien ja korvien kanssa antavat aina kulkijalle kotiinviemistä. Sydän täyttyy rikkauksista ja koskettavan tarinan mukaan - ah, vähitellen opin ymmärtämään sinua pikku prinssini ja osaan rakastaa auringonlaskuja - ketun tavoin vehnänkullankeltaisia peltoja, jotka eivät ole vain peltoja, niiden väri saa minut muistamaan sinut, sinut tai sinut.

Matkamiehen avoin mieli palkitsee, rehellisyys keventää mieltä, pelkojen poissaolo antaa tilaisuuden hengittää ja naurahdella keveän raikkaasti. Annan autopilotille luvan ottaa ohjat ja nautin koko matkan ajan elämän sietämätöntä keveyttä.

Sosiaaliset taidot omaava mestarimme...
Kuva: NG Joel Sartore (Vuoden luontokuvaaja - Veolia WLP 2009)

Brutus

2010-04-04T00:45:00.001+03:00

Can a man teach his 800-pound grizzly bear best friend, raised in captivity, to fish like its wild cousins? Naturalist Casey Anderson ventures into the Alaskan wilderness to study the biggest bears on the planet. Brutus is now six years old, 800-pound and raised by Casey Anderson. Amazing guys!

http://animals.nationalgeographic.com/wild/talent-casey-anderson

http://animals.nationalgeographic.com/wild/shows-expedition-wild

Jouni Hyvönen - aika saatanan latteaa ja kliseistä runotusta....

2010-03-23T22:38:00.003+02:00

Monet keskustelut sävyttivät päivää. Tapasin intialaisen naisen. Keskustelimme äideistä. Nimi Manee, joka tarkoittaa timanttia jäi elämään ja tiedän missä sen vielä saatan kuulla. Maastossa treenit siskon kanssa, ja nyt tiedän enemmän avotaivutuksen syistä, tärkeydestä ja puolieroista.

Mielenkiintoinen energiahoitaja, ja tiedän enemmän syntymävuodestani. Että olen maahevonen, herkkä, energinen, mahani on tiedolle ja ruoalle loputon. Nautin rikkoa rajoja, rajattomuus elämässä. Olen yhtä sydäntä.

Illasta kotona otan hyllystä Jouni Hyvösen kirjan "Mies katoaa". Nyt tiedän enemmän siitä miten karua ja herkkää voi olla sanoittajan ja soittajan tie. Etenkin sen, ettei juopoksi kykene kuka hyvänsä. Se vasta vaatii kuntoa ja kovaa tahtoa. Jounissa on jotakin joka säväyttää. Alla muutama ote...illassa on aamu.

Vilpitön vitun ystävä

"Olet niin söpö kun suutut", sanon
tiedän sinun vihaavan sitä

Pieraisen äänekkäästi
kun puhut äitisi kanssa puhelimessa

Näin haastaa riitaa mies
joka tietää olevansa aina väärässä
mutta väittää silti olevansa oikeassa
naisen kanssa
joka on aina oikeassa
vaikka olisikin väärässä

Koko elämäni:
himoa sinuun
eikä se vähene sitä tyydyttämällä

Riita ja kuinka se sovitaan

Tappelimme taas
aikuiset ihmiset kilpailevat siitä
kumpi huutaa kovempaa

Kannattaako tämä?
20 vuotta tässä on rimpuiltu
yritetty kouluttaa toisiamme

Kumpikaan ei taivu
periksi ei anneta
sinut on kasvatettu niin
minä taas olen savolaisista vanhemmista
eikä minulta voi vaatia liikaa
tai yleensäkään mitään

Tulet töistä ja löydät minut kirjoittamasta
"katos, juoppo runoilee", toteat
katson sinuun
ja alamme molemmat nauraa

Tästä hetkestä antaisin henkeni
sydämeni olen jo antanut

*****

Ei oikeaa onnellisuutta ole
se on vain tila
jonka odottaa pian päättyvän

Suhtaudumme elämään kuin äiti
joka huolehtii aina liikaa
odottaa jatkuvasti lapsensa
seuraavaa onnettomuutta

Entäpä jos mitään ei tapahdukaan?

*****

Armeijassa olin sopivan huomaamaton
joukon keskellä
isä neuvoi, että niin siellä pärjää
ja pärjäsihän siellä

Nyt minulla on
ihan kiva ammatti
ihan kivasti velkaa
ihan kiva talo ja auto

ihan kiva ja kaunis vaimo
jonka kanssa
voi harrastaa ihan kivaa seksiä
ilman esileikkejä

Edellisen yhdynnän jälkeen
noin kuukausi sitten
puhuimme kesämökin ostosta

Tytölläni on yllään punaista
pojallani sinistä
säästän ylimääräistä eläkettä

*****

Tunnut selkärangassa asti.
Pystytät ihoni jokaisen karvan.
Olen varma
kun otan kaluni sisältäsi pois
kuolen.

Pelottaa.
Onko tämä elämäni viimeinen yö?

*****

Painan uudestaan ja odotan
ja hetken ajan kerkeän jo toivoa
ettei sieltä ehkä tulekaan ketään
ehkä kukaan ei tulekaan kertomaan
olinko hyvä vai paha

Jos avaaja on Jumala
kysyn ensimmäiseksi
Miksi vitussa loit maailman
kun et kuitenkaan jaksanut
pitää siitä huolta?

Jos sieltä tulee saatana
minut kai viedään ikuisiin juhliin
joissa Hitler laulaa
ja Stalinin urut soi
viina virtaa
eikä pillusta ole pulaa

Lopulta se on kai ihan sama
minä olen elämäni elänyt

Hei, nyt kuuluu askelia!
Oven lukko rapisee
joku sieltä tosiaan tulee

Ei jumalauta

Ei saatana

En olisi uskonut

Katoava mies

2010-03-21T19:12:00.002+02:00

Pitelen kädessä kuppia, kuumaa kaakaota. Takana on kolmen tunnin hieno ratsastus, metsissä, pelloilla, kotimaisemassa. Hikinen hevonen loimitettuna tyytyväisenä tallissa, haistat sen turpaa vielä kerran ja sanattomasti tervehdit, merkiksi lähdöstä.

Villasukissa, takkatulen ääressä tunnen uunin tuoksut. Lihan, kasvisten, juustojen ja mausteiden aromit leijaillen täyttävät huoneen. Ikkunasta eteen avautuu luminen maisema - juuri silloin mietin, miten ihmeessä minulla on voinut koskaan olla kiire - minnekään?

Koira makaa takan edessä, varastamansa pipon kanssa ja nauttii tulen äänistä, lämmöstä. Juuri nyt kaikki kuvat pysähtyvät ajan käskystä hetkeksi eteesi ja elät ne voimakkaammin, ihosi alla.

Mitä saat palkinnoksi rehellisyydestä? Toisilta et voi odottaa rehellisyydestä mitään vastinetta, edes palkintoa. Mutta rehellisyys itseäsi kohtaan saa minäsi tanssimaan, keinumaan ja laulamaan. Antaa sen tärkeimmän palkinnon - se on sinun jos vain uskallat tarttua siihen...

Valkohain ja upean Gepardin unohtumattomat saalistushetket paloivat DisneyNaturen elokuvasta Planet Earth pysyvästi verkkokalvolle. Suosittelen. Once our planet was lucky to grow and provide life - is it still lucky with us?

Illassa on aamu

2010-03-19T21:53:00.006+02:00

Miten sen kerron, kun en kerro sinulle kuitenkaan.
Kun uni ei voi lievittää tätä väsymystä, ei ruoka poistaa nälkää.
Tuli ja liekit, katso, se kaiken palon sisälläni ymmärtää.
En hiljaiseksi saa, en saa, ääntä ja paloa sydämessäni.
Kuuletko kutsun. Miten sen kerron, kun en kerro kuitenkaan.

Yritän näkymätöntä korjata ja parantaa.
Se minulta karkaa, aina äänettömyyteen katoaa.
Olen nöyräksi opetettu, vastatuulessa kasvanut.
Kuuletko kutsun. Tunnetko sen, kun et tunne kuitenkaan.

Meri on tyyni, kuu heijastuksin sen pinnan koristaa.
Tässä seison, katso, kuunvalossa, alasti. Vain hiukseni uskaltavat tuulessa liikkua, ihoani hiljaa koskettaa.

Jokainen rannalle saapuva aalto salaa jotakin ottaa ja antaa.
Samassa haavani muuttuvat osaksi tietä, oppeina niitä tästä eteenpäin kannan. Luonto sen kuiskaa, henkeni parantaa. Saa likehtivän katseeni ja sydämeni rauhoittumaan, taas eteeni näkemään.

Kaipaus, ymmärrys. Miten sen kerron, kun en kerro kuitenkaan.
Ehkä salaa sen kuiskaan, miksi tappaa todellisuutta, mikä pelon nujertaa.

Miksi murtaa mielen padot, miksi taistella valmista kuvaa vastaan.
Koska haluan huutaa äänettömyyteen, rajat vanhat rikkoa,
ottaa sen mikä kutsuu minua, ottaa sen joka odottaa minua.

Kuuletko kutsun. Miten sen kerron, kun en kerro kuitenkaan.

Vivahteita

2010-03-14T22:31:00.008+02:00

Auringonvalo häikäisee silmiä. Pitkän talven jälkeen valonkajastukseen herääminen saa päivän, aamun tuntumaan - aamulta. Samassa puhelin soi, aamiainen odottaa. Rakas patistaa aloittamaan päivän yhdessä herkutellen. Elämän kauneus saa sinut liikehtimään, hiuksesi kihartumaan, silmäsi loistamaan. Istun hetken, katson ulos ja huokaan läheisteni aitoudelle.

Aitous on vivahde. Huomaat sen poissaolon ja sen läsnäollessa saat tilaa hengittää. Tuntuu siltä, että saat yhä enemmän takaisin elämää, omaasi, mutta myös toisten. Joudut yhä harvemmin tilanteisiin, joissa huomaat ajattelevasi ja toimivasi pelkän totutun säännön mukaan, kohteliaisuudesta - yhteisiä roolileikkejä kunnioittaen.

Elämänkatsomus ei synny pelkän iän tuoman, ajallisesti rikkaamman kokemuspohjan kautta. Siihen vaikuttavat myös suuresti ympäristö, seura ja kasvatus. Jos kysyisin tätä siskoltani, vastaus voisi lyhyesti olla - kysehän on vain hyvistä geeneistä... Pitkä keskustelu ruoan tai muun tekemisen lomassa siitä voisi kehkeytyä.

Sanattomasti sen molemmat kuitenkin tiedämme. Sitä jotakin, ymmärrystä, syvyyttä, persoonallisuutta, karismaa et voi kutsua luoksesi, tai oppia. Sitä on ihmisessä, eläimessä - tai sitten kuulemma ei. Joskus vivahteen, valon ei anneta tulla esille. Lamppu ei valaisekaan huonetta, vaan se on sijoitettu oven taakse piiloon - syitä tähän voi olla monia...ratkaisuja vähemmän, nekin syvällä sisimmässämme.

Kun saat katsoa avaraa maisemaa, vetää keuhkot täyteen aamukasteen raikastamaa ilmaa, tai katsoa miten pieni tyttö suojassasi ottaa ensimmäiset askeleet hevosen luo, kasvot ja turpa kohtaavat toisensa - jaat elämyksiä, hetkiä - ymmärrät sanattomasti taas niin paljon enemmän. Olet kaukana pinnistysvaihteesta, päivän lehdistä, pitää ja täytyy -maailmasta. Ja kuitenkin syvemmällä sen kaiken keskellä.

Ikävöin juuri nyt siskoani. . Dear life - by Anthony Hamilton

Keijuja ja tiikereitä

2010-03-10T23:42:00.008+02:00

Hieron niskaa, venytän käsiä ja nojaudun istuimen selkänojaa vasten. Katson ulos ikkunasta, tarkkailen laskevan auringon jättämää värijuovaa, kauniin sinisen ja punaisen, värisävyjen leikkiä. Paksu pilvipeite allamme tekee maiseman epätodelliseksi, jakaa horisontin. Aloitamme laskeutumisen, nautin omasta rauhasta - samalla seuraten pilvien lähestymistä allamme.

Saavutamme pilvet, matka jatkuu kuoppaisena ja maisema hämärtyy sukeltaessamme pilveen. Muutaman minuutin ajan olemme hämärän keskellä, alta paljustuvat vesistöjen ja maan rajaviivat. Samassa muistan keskustelun ja tapahtuman muutaman kuukauden takaa.

Tuona päivänä maailman suloisin kultakutrinen tyttö oli tullut kotiin koulusta. Hymyn tilalla, paidassa roikkui suru. Koulutoveri oli vakuuttanut, ettei pilvien takana ja yläpuolella ole elämää. Toveri oli tietämättään aiheuttanut suurta tunnekuohua. Kertoa se tytölle, joka syntymästään asti niin on tuntenut, salaa siitä metsissä kuiskaillut. Tyttö kysyy äidiltään, onko se totta - ei elämää? Kaikki mitä olen tiennyt, tuntenut - voiko se olla sittenkin vain kuvitelmaa?

Olimme samana päivänä jakaneet "sattumalta" jotakin siskoni kanssa. Vastaus tähän maailmaa syleilevään kysymykseen oli siskoltani ollut - kysypä huomenna koulussa toverilta, miksi lintu laulaa? Lapsen katseessa parasta olivat olleet siskoni mukaan välittömästi ilmestyvä palo, silmistä huokuva loiste ja täydellinen varmuus vastauksesta. Mitään sanomatta huulille oli palautunut leveä hymy - jonka taisi tuoda mukanaan aavistus, ettei toveri ehkä vastausta tiedäkään.

Kone pysähtyy ja avaan puhelimen. Vaikka kone on vielä täynnä muita matkustajia, soitan tuttuun numeroon. Haluan jakaa juuri näkemäni maiseman ja kertoa miten aurinko paistaa - pilvienkin takana. Hento ja kaunis ääni kysyy hymyillen - näitkö keijutkin? Vastaan hetken hiljaisuuden jälkeen - näin, elämää on - jopa pilvien yläpuolella. Vierellä jonottavat kanssamatkustajat nostavat kulmakarvojaan, osa hymyillen.

Luin matkalla lehteä, jossa kerrottiin Bengalintiikereistä, lajin mahdollisuuksista yhä kavenevassa elintilassa. Lehden kautta törmäsin mahtavaan luontokuvaajien lehteen verkossa. Ilmainen, melkein satasivuinen kokonaisuus toimii. Voit zoomata kuvia ja tarkentaa lähelle karvoja - yhdistelmä toimii.

Maisema, on se missä tahansa - ikkunan takana, mäen päällä, merellä tai ilmassa ei voi olla kertomatta, jakamatta, antamatta. Parasta on hetki sen kanssa kaksin, mahdollisuus hengittää sisään ja puhaltaa se toiseen.

(Pic: Nature Magazine 1/2010)

Vedenneitoja

2010-02-22T21:58:00.014+02:00

Oletko joskus tuntenut tai kuullut sen - toisen maailman kutsun?

Matkustin kerran kauas, tietämättä mitä etsin - mutta vain löytääkseni kauniin joen. Sen leveimmällä kaistaleella laskeuduin makuulle , kyljelleni matalikon pohjaa vasten. Selkääni vasten iskeytyi virran tuomia kasveja, pieniä kaloja. Hiukseni kiirivät kasvoni alitse ja lainehtivat edessäni. Aurinko sai veden pinnan ja koko joen kimaltelemaan korkeiden kallioiden välissä - hetki oli salaisuus.

Kun kellut veden pinnalla, tunnet aaltojen liikkeet ja rannan äänet vaimentuvat veden kohinan alle. Vajoat hiljaisuuteen, antaudut laineille ja kuulet kuiskauksen. Vesi koskettaa kasvojasi, huuliasi, hyväilee hartioitasi - saa ihosi katoamaan.

Et haluaisi nousta rantaan, ja nautit jokaisesta lisätystä hetkestä ja kutsusta jonka kuulet. Paluu rannalle on... melkein kuin hyvästijättö...

Leighton-The Fisherman and the Syren-c. 1856-1858

Herbert James Draper - Day and the Dawnsta

Waterhouse - a mermaid

Moments and flames

2010-02-18T20:49:00.001+02:00

On this crispy and cold day I look outside my window. Trees with thick layer of snow - sunlight playing with branches. Dark horse just passing buy carrying a boy, both smiling to me. Life is in moments, life is about moments.. You sense your breathing and realize how vunerable and transient it is, still so inevitable and strong.

A touch on the back of my neck is lasting only a few seconds, still I am able to feel that for hours. Breathing in those moments deeply, taste of impulses before you move, before we move. The door of longing is closed and suddenly it opens again, making me struggle with my honesty, measuring my courage to move towards my dreams and desires.

I went to a store nearby. Found wooden heart with saying.. "home is where your story begins". In this crispy day evening I cross at change something which amends the saying. Eyes wide open - staring flames and fire.

"I knew I could not stay unless I knew I could leave. Knowing I could leave, I ached to know I could stay.."

... from home you can go to the places on earth that teach you how to dance...

Tuhansia hetkiä tähtiyönä

2010-02-12T08:25:00.009+02:00

.. Siskon silmät ja hymy tuoksuttelemassa pientä pentua..
.. Vanessa pulkassa mäen päällä, äänet ja puhina
.. Ilmassa leijuva innokkuus edessä olevasta laskusta..
.. Juuri leivotut mokkapalat ja lempeä hymy
.. Kysymys, juotko teetä vai kahvia?
.. Kävely metsätiellä, näky hevosesta metsänreunassa

.. Hiljainen tallin piha, pakkasyö, tähtitaivas
.. Kotitie, vanha ja uusi..
.. Saunan lämpö..
.. Tekstiviesti juuri, kun kävelet ravintolaan
– olen kirjastossa, ”odotan sinua”, tervetuloa!
.. Siskon hymy pakettiautossa, takana suuri ja vanha talonpoikaiskaappi..
.. Vanhan hirsitalon henki, sen huokaava hyväksyntä..

.. Isomummon hymy ja harmahtavat hiukset..
.. Paluu pitkän ajan jälkeen..
.. Pöydässä valmiina oma puurolautanen, kahvikuppi..
.. Rakkaan ihmisen sanat, otetaan asiat tulojärjestyksessä..
.. Hevosen tuoksu ja hiki..
.. Kävely välihousuissa ja toppatakissa öiseen tarhaan ja paluu takaisin lämpimään tupaan..
.. Loputon kikatus pienen tytön kanssa, säihkyvät silmät, rakkaus..
.. Ystävän iloinen sattumien summa, onnistuminen..jaettu ilo ja tuntuva halaus..

.. Oikealta tuntuva kävelysuunta..
.. Tuoreita kasviksia, lihaa, mausteita,
aurinkokuivattua tomaattia kotipadassa..
.. Tuli..musiikki..kynttilät..
.. Odottamattomat viestit, merkitykselliset sanat..
.. Ikävän ilmaisut.. katseet.
.. Hymyilevät silmät tallin oven takaa, söpöys..
.. Pipo silmillä ja päällä liian suuri toppatakki..
.. Hiljaisuus..

Todellisuus

2010-02-04T17:14:00.023+02:00

Kuuletko todellisuutemme äänet,

eri ihmisten, sinun ja minun.

Mitä sanani tavoittavat sinussa?

Kertovatko ne sinulle saman tarinan,

maasta, merestä, tähtipölystä.

Elämän tärkeysjärjestyksestä.

Kohtaavatko todellisuutemme,

eri ihmisten, sinun ja minun.

Miten koet ja näet eleeni,

kasvoni, hengitykseni, ihoni,

kun kuljen rinnallasi?

Kertovatko ne sinulle

puhtaimmat tunteeni,

heränneet aistini.

Löydämmekö todellisuutemme,

eri ihmisten, sinun ja minun.

Muiden todellisuuksiin pakenemme,

pelkoa ja kipuako piilottaaksemme?

Löydätkö tien luokseni,

läpi ahdistuksen

ja mielen syövereiden.

Löydätkö todellisuuden,

oman äänesi, itsesi.

If today was your last day...

2010-01-23T19:05:00.009+02:00

After a good day, after beautiful landscape with loveone riding next to me.. I come home to find, how it is easy to just be in here. This moment, with these genuine people beside me.

I must be so blessed, how it feels that you even cant breathe this all in.. As Nick is saying it - we listen this with my sister and smile together Tessa in our arms. You just need to SUCK IT UP sometimes:)

Nickelback-If today was your last day

My best friend gave me the best advice
He said each day's a gift and not a given right
Leave no stone unturned, leave your fears behind
And try to take the path less traveled by
That first step you take is the longest stride

If today was your last day and tomorrow was too late
Could you say goodbye to yesterday?
Would you live each moment like your last
Leave old pictures in the past?
Donate every dime you had, if today was your last day?
What if, what if, if today was your last day?

Against the grain should be a way of life
What's worth the price is always worth the fight
Every second counts 'cause there's no second try
So live like you're never living twice
Don't take the free ride in your own life

If today was your last day and tomorrow was too late
Could you say goodbye to yesterday?
Would you live each moment like your last?
Leave old pictures in the past?
Donate every dime you had?

And would you call those friends you never see?
Reminisce old memories?
Would you forgive your enemies?
And would you find that one you're dreaming of?
Swear up and down to God above
That you'd finally fall in love if today was your last day?

If today was your last day
Would you make your mark by mending a broken heart?
You know it's never too late to shoot for the stars
Regardless of who you are

So do whatever it takes
'Cause you can't rewind a moment in this life
Let nothing stand in your way
'Cause the hands of time are never on your side

If today was your last day and tomorrow was too late
Could you say goodbye to yesterday?
Would you live each moment like your last?
Leave old pictures in the past?
Donate every dime you had?

And would you call those friends you never see?
Reminisce old memories?
Would you forgive your enemies?
And would you find that one you're dreaming of
Swear up and down to God above
That you'd finally fall in love if today was your last day?

Vapaus

2010-01-20T12:36:00.004+02:00

Rohkenetko rakastaa ihmistä, sisälläsi ja rinnallasi - olemalla rehellinen itsellesi, pettäjä ja petetty, jättäjä ja jätetty, loukkaava, mutta luotettava?

Uskallatko antautua elämälle, nykyhetkelle, murehtimatta tulevaa tai mennyttä?

Kykenetkö katsomaan totuutta silmästä silmään unohtamatta unelmia, jotka pitävät meidät ilmassa?

Haluatko taistella pelkoja, ennakkoasenteita ja tapoja vastaan? Uskallatko elää totuudessa, kurkistaa verhon taa?

Haluatko seistä kivun keskellä ja silti pitää kiinni rakkaudesta? Koska tiedät, että valinnat ja uhraukset kuuluvat elämään. Koska tiedät, että ihminen ei kykene siihen - mutta sydämesi tuntee sen.

Beauty

2010-01-18T18:11:00.005+02:00

Many times... I have asked myself - how this same beauty can make me cry and laugh. How the honesty that I found more and more within me comes out - being ugly, sometimes insulting, carrying courage, fears and still holding beauty of life.

How this black and white dance together, how these days - mornings and nights of my life keeps on playing the beautiful melody that is feeding me. Even if its not pretty. Truth is.

Oriah says it with words that I can understand - she carries them well:

"Physicality is a gift. It lets us literally touch one another. I am not interested in theories or practices aimed at getting out of here. I do not want to focus on preparing to go to heaven or evolving into formlessness. I want to learn how to be here fully, in this body, in this world. And I want to live in a world infused with power of the erotic - physical sensation, inseparable from heart and soul, that calls us to live. This is beauty.

Seeing beauty is not about narrowing our vision, designating only some of its manifestations as worthy. It means expanding our definition of beauty, suspending our judgements, and appreciating both quiet joy of riding a bicycle along the lake and the raunchy glee of driving a cherry-red sports car that hugs the open highway. It means accepting the truth of being a middle-aged woman as it is reflected in both lines and sagging muscles of my face and belly and the shine of my eyes.

I want to touch the power of life-giving moisture and recognize the smell of the sea where it caresses the shore in the scent of my sweat, in the salt of my tears, in the slippery wetness that pours from between my soft thights when I am well loved. I want to taste the weeks of rain and sun, the ripening on the tree, the labor of the farmer and the fruit picker, the journey of the men and women who bring fruit from grove to table. I want to receive the beauty that reminds me that there is no separation - that each act I live while I am fully awake cannot help but be both prayer and lovemaking.

Tell me, can you see beauty? Can you let it renew your commitment to life, every day? I dont want to wait for death to be near to receive the beauty in my life. I want to be awed every day by the truth - pretty or painful.."

Olennaista

2010-01-12T15:10:00.017+02:00
Tarvitsemme täyttymättömiä toiveita, ehkä enemmänkin kuin todeksi tulleita, sillä ilman niitä meistä tulee sietämättömän pöyhkeitä, ahneita ja armottomia.

Ilman niitä eivät pettymykset saa tilaisuutta opettaa meille ihmisyyttä. Ilman niitä emme oivalla olennaista.

Siellä missä asuu viisaus, on samalla hiljaista ja tuulista. Siellä missä on elämää, on samalla kipua, iloa, tuskaa ja rakkautta.

Olen tehnyt muutaman valinnan, vain muutaman - kuluneiden viikkojen aikana. Valinnat ovat samanlaisia kuten kaikki ne muutkin arkiset valinnat, mutta näissä valinnoissa olen tuntenut jotakin erityistä.

Kaikki arkipäiväiset tekomme tuntuvat usein pieniltä ja huomaamattomilta. Ne ovatkin sitä, mutta samassa havahdun kuitenkin aina uudelleen siihen tunteeseen, jonka opin vaistoamaan monia vuosia sitten. Jotakin vaistonvaraista kauneutta niissä on, jotakin jonka edessä olen yllättävän voimakas, rohkea, olen kuin eri ihminen. Ne ihmeisiin kykenevät valinnat ovat siellä joukossa ja niiden voima, se voima, kantaa kauas ja tekee todellisuudestasi unelmaa, tekee sinusta uuden.

Saa sinut kävelemään kaupungin halki, tanssimaan ja laulamaan kuulokkeet korvilla. Saa tuulen maalaamaan punan poskiisi, kuin matkien hymyilevien huuliesi päälle levittäynyttä punaa. Ei turhia ajatuksia, liikettä. Ei pohdintaa, toimintaa. Uskon voima - ystäväni sanoin, on sydämen asenne. Se herätetään eloon, pusketaan ihon läpi henkiin - tekoina.

Yksi valinta vie minut kauas maaseudulle. Vanhaan taloon, lämpimien hirsiseinien suojaan, kauniiseen pihapiiriin asumaan. Lähellä oma hevonen, kaunis luonto ja kuiskaava tammi. Pienen kodin suuri sydän - kaunis takka - liekehtii pimeässä, oman sydämeni tahtiin.

Kohtalo on valintoja. Ei ole sattumia, on kasapäin kauniita opasmerkkejä ja sielumme viestejä - olet samassa perämies, olet kapteeni, olet soutaja - sinä yksin ohjaat venettä aallokossa. Aaltojen seuraaminen hypnotisoi, vaikka ne kulkisivatkin vasten venettä, ohitse. Meri kertoo meille liikkuessaan, kuiskaa hiljaa aallonharjalta - synnymme, kuolemme ja olemme yhtä.

Erityisen ihmisen sanoin: " Yritetään räpiköidä tässä elämän meressä parhaamme mukaan. Toi tai vei se mitä vaan. Se on kuitenkin meremme....edes tän pienen hetken".

Älä muutu

2010-01-05T20:03:00.004+02:00
Vuosikaudet kärsin neurooseista. Olin ahdistunut, masentunut ja itsekäs. Kaikki sanoivat, että minun pitäisi muuttua.

Vaikka se herätti minussa vastustusta, olin toisaalta samaa mieltä. Halusin muuttua, mutta en yksinkertaisesti voinut, vaikka miten olisin yrittänyt. Erityisesti minuun koski, että minun paras ystäväni jatkuvasti vaati minua muuttumaan. Tunsin itseni voimattomaksi ja koin olevani satimessa.

Sitten eräänä päivänä hän sanoi minulle:"Älä muutu. Rakastan sinua juuri sellaisena, kuin olet." Nuo sanat olivat musiikkia korvilleni: "Älä muutu. Älä muutu. Älä muutu -- Minä rakastan sinua juuri sellaisena, kuin olet." Rentouduin. Aloin elää. Ja äkkiä minä myös muutuin!

Nyt tiedän etten voinut todella muuttua, ennen kuin löysin jonkun, joka rakasti minua riippumatta siitä, muutuinko minä vai en.

Tälläkö tavalla sinä rakastat minua, Jumala?

- Anthony de Mello -

Omalla kohdallani taisin uskaltaa rakastaa itseäni, ihmistä ja sielua vasta hyvin lyhyen aikaa sitten. Kätkin sydämeeni haavat ja annoin niiden hallita. Paljon haavoja, mutta elämää, elämistä. Kannan niitä mukana, mutta nykyhetken parantava vaikutus toimii. Jos jotakin haluan MUISTAA, haavoista tai sydämessäni - on mitä rakastan.

Ystäväni, sinä keskeytit illan. Hetken jaoimme ja sinun sanoin: "tärkeintä on, että osaat rakastaa itseäsi ja toista, ei tapoja ja tottumuksia - vaan ihmistä". Ei materiaa, kuorta - vaan sisintä.

Sydämesi syke. Äänesi, hymysi, loistavat silmäsi, ylähuulesi liike syödessäsi, lempeä katseesi poikaa kohti. Niitä rakastan.

Nyt suihkuun ja huomenna lentävään maastoon. Tähtipipo odottaa..

Wildlife Photographer of the Year 2009

2009-12-23T23:45:00.005+02:00
Se on vihdoinkin käsissä. Kirja, jossa ovat Vuoden 2009 Wildlife Photographer of the Year – kilpailun voittaneiden ja kunniamaininnan saaneiden luontokuvaajien otokset.

Ammattikuvaajien joukossa on myös nuoria, harrastelijoita. Uskomattoman upea kuva löytyy alle 10-vuotiaalta Ilkka Räsäseltä ”Heijastuksia”. Kuvassa viherpeipon rintahöyhenille heijastuva auringonvalo leikkii vedenpinnalla ja linnun höyhenissä.

Täydellinen valokuva, luontokuva on sekoitus kameran takaa peilaavan sielun näkemyksiä, eläinten käyttäytymisen ja luonnontuntemuksen osaamista, aistien leikkiä, kamerankäyttötaitoa ja onnea, ”sen” hetken vangitsemista. Sekoitus ei aina vaadi mahtavaa välinearsenaalia ja matkustusta maailman ääriin, jotkin kuvat, kuten Ilkan ovat kotitalon pihapiiristä.

Luontokuvat pysähdyttävät aina. Toisiin kuviin jäät kiinni ja ne avautuvat hitaammin, toiset sykähdyttävät, saavat sinut havahtumaan maailman monimuotoisuuden ja rikkauden keskellä.

On se hetki, kun kaikki kynttilät palavat ja koti valmistautuu pyhiksi. Joulun odotus on juuri nyt korkeimmillaan – hartaus on ilmassa. Siskoni sanoin, tänä yönä valvomme, syömme yhdessä iltapalaa ja juomme lasilliset viskiä ja viiniä.

Vielä juuri ennen unia, kun kaikki on kaunista ja hiljaista – tämä kirja sylissäni, lämmitän lasin kuumaa glögiä ja sukellan kuvien maailmaan. Huomenna ja joulupäivänä teemme oman kuvausmatkamme – ajan kanssa. Sisko hymyilee.

Alla muutama suosikki.

Veolia Environmentin Wildlife Photographer of the Year 2009 Gallery

Anti-Strömsö

2009-12-21T14:56:00.003+02:00
Vältyn juuri ja juuri tukehtumasta suklaakakkuun. Saan palan alas ja nauran mahanpohjasta. Meneillään on Anti-Strömsö:n kuvaukset! Käsikirjoittaja ja ohjaaja suunnittelevat kohtauksia, jaksosta ”kotiäidin normipäivä”.

Ensimmäinen kohtaus:

Päätään pitelevä, kalpea ja tukka sekaisin heräävä äiti raahautuu hermostuneena, huokaillen vessaan ja kampeaa päälleen samat vaatteet – viime viikolta. Lapset heräilevät ja valittavat, eivät löydä vaatteitaan ja sekoilu alkaa. Tunnepurkaukset keittiössä, olohuoneessa ja eteisessä. Pienin lapsista puetaan kiireessä osaksi väärinpäin haalariin - kiidätys autoon.

Toinen kohtaus:

Verisuonet pullistuneena äiti itse juoksee myöhässä pysäkille ja palaa vielä hermostuneemmin hakemaan unohtunutta kellokorttiaan ja sitä bussin kausikorttia.

Bussissa huokailu ja hikoilu jatkuvat, puristaa päätä ja rintaa, ai, ai. Ahdistaa. Kiire! Töissä ensimmäiseksi mustaa kahvia, ei auta, toinen kuppi, ei auta, kolmas kuppi, huokailua. Yhä kasautuvat työt ja yhtä hermokireänä olevat työtoverit raapivat selkää ja ryhmähuokaus. Lähikuvaa äidin pullistuneista ja orastavan punaisista silmistä.

Kolmas kohtaus:

Iltapäivästä juoksu kauppaan, kiire - ennen viimeistä bussivuoroa. Kaupassa pystyyn kuollut äiti heittää hyllyistä tavaraa kärryyn ja löytää itsensä ahmimasta hedelmäkarkkeja kaksin käsin irtolaatikosta. Helpottaa. Päälle kolme laatikkoa suklaata. Kotona kauppatavarat sullotaan kaappiin ja lapsille pakastepihvit kiireessä pannulle. Jälkiruoaksi säästötalon vaniljaeskimo tuutti, joka jaetaan veitsellä viiteen osaan.

Loppukohtaus:

Tärisevä äiti kaatuu sänkyyn ja aloittaa yöllisen hikoilun. Lopputeksti – seuraavassa jaksossa – vi ska baka liten kaka, oh, vi är so lycklig i strömsö.

Aito ja aurinkoinen Strömsö, yleltä, sunnuntaisin.

Hidas elämä, hiljainen onni

2009-12-13T21:07:00.002+02:00
Eivät kaikki kaipaa jatkuvaa juhlimista,
matkoja maailman ääriin,
hillittömiä haasteita,
samppanja-aamiaisia.
Tauotonta tapahtumaa.

Toisille riittää hidas elämä,
hiljainen onni.
Kissan kehräys,
kielon tuoksu,
auringon läikkä räsymaton raidoilla.

- Kerron sinulle unelmista - Sinikka Svärd.

Runoja lukien. Talvinen maisema kurkkii ikkunasta, rakkaassa paikassa. Hyvin nukutun yön jälkeen. Taustalla alakerran meteli. Talvi on kaunis juuri nyt.

Unelmat heräävät ja toteutuvat kaikessa hiljaisuudessa. Ystävä kömpii yläkertaan ja istuu vierelle. Kuva pysähtyy.

It is never too late

2009-12-10T08:37:00.000+02:00
One special evening with my good friend. With other friends and Christmas music. We spend that night together and talked about life. What else. One evening with hot coffee, with irish mix. One evening - one other story to remember, one book, one good things to remember. Thank you Tuula!

Joyce is an Australian photographer specialized in wild life.

"When I turned 60 I felt that life was over for me," she says. My children were grown up and my grandchildren no longer paid much attention to me. One day I decided to accompany my son to the central desert in Australia. We camped, and since there was nothing to do and no-one nearby, I decided to get drunk for the first time in my life. After the second glass I grabbed a video camera and began to film. I filmed the sky, the tent, everything I felt like filming. But I was so drunk that I fell on the ground with the camera. I lay there for a few instants and noticed a line of ants walking beside me. It was as if I could hear their steps, as if that was part of a world that I had never noticed. I filmed the ants walking, and I discovered my vocation."

When we had this chat some years ago, Joyce was 71 years old. P. Coelho.

Jouluksi kotiin

2009-12-05T23:08:00.005+02:00
Kuuntelet ystävän sydämen haavojen ääniä, kuuntelet ja mietit - miksi? Onko sillä mitään merkitystä, millä on oikeastaan merkitystä? Salaa toivot hyvän voittoa, tietäen ettei se ehkä voitakaan, toivot vahvasti kuitenkin. Tiedän, että eväät ovat tässä tapauksessa kunnossa, ne ehkä näkevät silmän, saattavat korjata tilanteen.

Pelot ovat valoillaan, mutta tässä tapauksessa ne eivät saa aikaan muuta, kuin kasvun kipuja. Sanotaan, että kova ei kipuile, se vain katkeaa lopuksi. Luja kipuilee, mutta venyy. Katsotaan minne saakka sanonta meidät vie.

Ymmärrät paljon tuskaa, ymmärrät juuri nyt kuunnella, kuunnella ja sanoa ehkä juuri ne oikeat sanat. Onko ymmärrys oikeastaan muuta, kuin oikein valittuja, harvoja sanoja, katse tai hiljaisuus?

Mitä tapahtuu, kun pelot valloittavat vierellä kulkijoiden mielet, väsyttävät kulkijat, saavat meidät unohtamaan valon, ne tärkeät, näkymättömät asiat? Saavat toisenkin vavahtelemaan uskossaan, erilaiset pelot sisälläsi heräämään. Saavat ainakin minut joskus huutamaan yössä, kuin muistuttamaan mikä pitää tiellä, kuin et niitä muistaisi.

Elämä on matka. Matkan varrella saamme ystäviä ja luomme suhteita. Parisuhde on suhteista usein se vaikein. Siinä olemme alastomia - kauniin ulkokuosin lisäksi näemme itsestämme ja toisesta myös nurjemman puolen, saumatkin. Se on syvänä ja aitona, matka ihmisestä toiseen ja kevyenä huolto- ja hankintaryhmittymä. Syvänä se vaatii kipeilyä, mutta sitähän elämä taitaa olla - ja samalla se on...

Sitoudumme eri asioiden äärelle, oppimiseen, työhön, toiseen ihmiseen, perinteisiin. Parisuhteessa sitoutuminen on mitä? Jos jätämme hankintatason pois, jää jäljelle.. luottamus. Luottamista, mihin? Onko luottamus muuta kuin uskoa? Uskoa huomiseen, että avaimesi sopii lukkoon, että heräät huomennakin, että aurinko nousee, saat puhdasta vettä hanasta tai kuulet postin tippuvan.

Usko tekee mahdolliseksi oman pienuutemme sietämisen, mutta tuo samassa hengellisyyden elämäämme. Voimme heittäytyä suuremman syliin, pienenä, mutta kauniina osana. Nöyrästi voimme katsoa silmästä silmään heikkouksiamme, kehittymättömyyttämme ja vajaavaisuuttamme. Ymmärtäen osaamme paremmin. Olemme mysteerin matkassa. Hyvillä paikoilla.

Hetken olen ajatuksissani. Kävelen ja katson kuuta. Kertaan kuulemaani, keskustelua. Asiat ovat kauniin yksinkertaisia, kuin puun varjo - ilman pelkoja, ennakkoluuloja, asenteita tai käsityksiä. Suhteemme ihmisestä ihmiseen, ihminen ihmiselle on prosessi, jossa tunteiden lisäksi törmäämme inhimillisyyteen, lujuuteen ja kovuuteen - kuten ystäväni taisi sen hyvin muotoilla. Kuinkas muuten.

Monet ovat suhteemme, ja prosessimme. Aloitamme jotakin toisaalla ja päätämme jotakin toisen läheisen kanssa.

Olen kai huomaamattani tehnyt pitkän matkan, ehkä nuoren elämäni vaikuttavimman prosessin viimeisten kuukausien aikana. Se alkoi keväällä erään erityisen ihmisen käynnistämänä ja kosketti ehkä suurinta pelkoani. Hetken syvä rauha ja turvallisuus saivat sen pintaan, josta löysin sen.

Nykyhetki on antanut anteeksi ja seurannut kipuiluani. Tiedän miten monesta asiasta olen nykyhetkeltä tämän energian varastanut. Ajanjakso on päättymässä, olen yllättynyt työn tuloksiin. Jouluksi saavun kotiin.

Alla oleva kuva on osuva tiivistelmä kuuden kuukauden projektistani - paljon vaivaa ja päivänselvä lopputulos! :)

Sateenkaaren juhla

2009-12-02T18:15:00.002+02:00
Valo halkaisee pienen vesipisaran, saa sen nauramaan ja loistamaan miljoonia eri värejä.

Nauru tarttuu ja saa tuhannet pisarat tanssimaan maalla ja merellä. Vietämme huomaamattamme suurta juhlaa. Sinisen valtakunnan, tummien myrskypilvien tai sateenkaaren väriloisto kertokoon sen - missä pisaramme nauravat tai itkevät.

Mistä tulet pieni vesipisarani? Mistä saat alkusi, minne tiesi vie?

Tulen yläpuoleltasi. Taivaalta tipun olkapäällesi.

Tulen rinnaltasi. Syvästä ja sielukkaasta katseesta, auringonsäteestä.

Tulen takanasi kulkevasta tuulahduksesta ja jälkeesi jäävistä jäljistä.

Tulen edestäsi. Tuntemattomasta, näkymättömin sanoin kirjoitetusta tarinasta.

Tulen sisältäsi. Hengityksessäsi olen. Tulen elämän virrasta, rakkaudesta ja silmiesi takaa palavasta liekistä - sammumattomasta lähteestä.

Only a little drop of water...

2009-12-01T15:56:00.002+02:00

(Pic from PC blog 2008)

Tonttujen aika

2009-11-25T16:56:00.004+02:00
Kohta on se aika. Kun saat popsia suklaata, pähkinöitä, marsipaania ja nauttia glögiä sohvan nurkassa. Kohta on se aika, kun havahdut päiväunilta, vieläkin täydellä masulla. Mutta ennen sitä - on tonttujen aika.

Tiedättekö että tonttu on kokoonsa nähden seitsemän kertaa vahvempi kuin ihminen? Tai että hänen hajuaistinsa on yhdeksäntoista kertaa herkempi? Tai että tontut hierovat neniään vastakkain tervehtiessään ja hyvästellessään? Tai että tonttupariskunta saa aina kaksoset?

Huygen Wilin, Suuri tonttukirja on aarre – ja sitä etsimme taas kohta kotona kissojen ja koirien kanssa. Joka vuosi se on hukassa, mutta nyt muistutan siskoa sitä etsimään ajoissa, varaamaan illan sen ihmettelyyn yhdessä, suklaiden, hämyisten varjojen ja kynttilän valon parissa.

Hiiriä, juustoja ja pieniä ihmisiä

2009-11-24T07:26:00.004+02:00
Törmäsin jälleen sattumalta hauskaan kirjaan. Se kertoi kahdesta pienestä ihmisestä, Hem ja Haw sekä hiiristä, Sniff ja Scurry. Siitä miten nämä neljä metsästivät herkeämättä juustoja, puikkelehtivat päivät pitkät sokkeloisessa verkostossa eksyen - ja sitten taas juustoja löytäen.

Se mitä haluamme elämältä, tavoittelemme, olivat kuvitteellisia juustoja. Sokkeloinen käytäväverkosto oli niin ikään mutkikas polkumme, seikkailumme, tiemme juuston luo. Loistava kirja ja hauska kertomus, miten lopulta nokkelat ja hauskat hiiret, kaikessa yksinkertaisuudessaan saavat suuremman saaliin, kuin omaan nokkeluuteensa kaatuvat pienet ihmiset. Erityisesti mieleeni jäi toinen pieni ihminen Haw. Miten kovasti hän yrittikään toveriaan Hemiä herättää ja saada lopettamaan juuston loppumisen surkuttelun. Saada jatkamaan matkaa.

Kirjan luettuani, palasin jotenkin kummasti ajassa taakse, aina siihen kovin raskaaseen yöhön. Yö, joka oli hiljainen, pimeä ja tyyni - tuskin ainutkaan tuulenvire liukui ilmassa tuona iltana. Maata valaisivat ambulanssin valot ja minuutit kuluivat tunteina. Seisot ja katsot kuinka suuri ryhmä ihmisiä piirittää mökin terassin ja mietit, uskaltaako toivoa, uskaltaako ajatella pahinta, katkaiseeko se minut? Odotat ihmettä ja näet samassa valoilmiön taivaalla. Suru murskaa nurin ja putoat maahan. Mitkään voimat eivät kanna. Yhdessä ystävien, perheen ja siskon kanssa aloitat nousun ja rakennat maailmaa pikkuhiljaa uudelleen.

Olen juuri tullut kotiin. Takana on ihana päivä. Miten paljon aamulla hymyilenkään, hiukset märkinä autoon - kuivaat ne auton lämmittimellä kiharaksi. Lämpimät ja kotoisat vaatteet, takana matkustaa hassu hörökorva ja ajat kauniiseen maisemaan.

Juuri näin - toistan mielessä, miten kovin pidänkään juuri näistä aamuista. Halaat ensin lämmintä harjaa ja turpaa, teet puutöitä, naulaat ja rakennat, autat tärkeässä työssä ystävää. Näet rakkaita hymyjä, porakoneita ja pipoja. Nautit ratsastuksen jälkeen kahvit ja sitten – saat sen oman taikinapallon. Saat tehdä oman "pizza ala tarttilan", siskon ja veljen perinteitä noudattaen. Myöhemmin illasta, lähtiessä, pukiessa kenkiä jalkaan, mietit ja sanotkin sen ääneen. Miten kauas monet matkustavatkaan, miten kaunista ja upeaa maisemaa kaukaiset maat tarjoavatkaan - mutta miten suuren nähtävyyden edessä sainkaan viettää tämän päivän ja illan. Mitä on nähdä oma taikinapallo, kahden muun taikinapallon rinnalla?

Mietin juuri silloin, miten ja mistä kehoni kiertävä hyvä olo tulee? Miten ja mistä johtuen koen niin paljon hyvää mieltä ja onnellisuutta, pienen rintani alla. Miten vain kaikista muutoksista, tietämättömyydestäni huolimatta koen näin? Milloin saavuin tänne, kuka minut tänne toi? Se olit sinä, sinä hiljaisena yönä synnyin uudelleen ja sain taidon herätä yhä uudelleen katsomaan jokaista aamua uutena, uusin silmin ja pehmein kätösin.

Jos maailma on täynnä juustoja, erilaisia ja kauniita. Voitko koskaan pettyä, voitko koskaan vaatia tai odottaa osaksesi jotakin lisää, voitko olla kiittämättä, hymyilemättä, halaamatta...

Bryan Adams – There´s no where else on earth I´d rather be…

A piece of the continent

2009-11-17T07:38:00.003+02:00
Istuin ja katsoin silmiä, lakasin pihaa ja katsoin silmiä, kävelin ja katsoin silmiä. Merkillinen päivä päättyi seuraavaan tarinaan:

A man drove up to a gas station and asked the attendant, "What are people like in this town? I´m thinking of moving and I want to know ahead of time what type of neighbors I can expect." The gas station attendant replied, "Well, what were your neighbors like in the town you´re leaving?" The man answered, "They were nasty gossips who never had a good word to say about anyone." "Oh", said the attendant, "You´ll find them pretty much the same in this town. I´d recommend you keep on looking for another town."

Later a second man pulled into the gas station, asking the same question, "What type of people live in this town?" And again , the gas station attendant inquired, "Well, what types of people live near you now?" "Oh," he said, "They are wonderful, kind people." To which the gas station attendant replied, "You´ll find them much the same right here in this town."

No man is an island, entire of itself; every man is a piece of the continent. - John Donne - And as Evan is saying in one of my favourite movies - all you need is LOVE!

Selityksiä ja villasukkia

2009-11-09T08:51:00.002+02:00
Laitan lämpimät villasukat jalkaan, aamuista on tullut viileämpiä ja sukissa liukastelu kotona voi alkaa. Ensimmäisenä tuuletamme yhdessä peittoja, kuuntelemme ranskankielistä musiikkia. Kaunis ääni ja kielen melodia, äänteet, saavat sen soimaan eri tavalla.

Siivouksen jälkeen pyörin lattialla keränä, kikatamme ja riehumme, nyt tuntuu siltä. Pääsen ajamaan mutaista peltoa vanhalla mopolla ja sen jälkeen ratsastamaan. Villasukat varokaa! Ensin kuitenkin ulkoilemaan naapurin Unnan (7v) ja Unnan äidin kanssa. Ihmettelemme isoja kiviä, kiipeilemme ja etsimme vaaleanpunaisia pieniä simpukoita rannalta.

En oikeastaan muista miten päädyimme yhdessä ulos, se taisi olla kerran rappukäytävässä, jossa törmäsimme ensimmäistä kertaa Unnan kanssa. Olin hetkeä aikaisemmin koputtanut yläkerran ikkunasta hänelle ja näyttänyt hörökorvia. Sain siitä hyvästä kokeilla potkulautaa ja ystävyytemme liukui eteenpäin hurjalla vauhdilla.

Kommunikaatio on joskus jokseenkin vaikeaa, toisaalta se on ja voi olla, hyvinkin yksinkertaista. Riippuu vastapareista - toisaalla joudut lukemaan kaiken rivien välistä, toisaalla kuulet sanoja, mutta ne eivät tavallaan ole asiasta, ne ovat asian vierestä, toisaalta taas voit joutua kuulemaan selityksiä, ystäväni taisi niitä tekosyiksi myös nimittää. Eräs hyvä ystäväni sanoi kerran, että ihmiset ovat pääsääntöisesti hankalia, kuullostaa ensin varsin negatiiviselta, mutta asian ymmärrettyäni se ei olekaan sitä – ei lainkaan, vaan kyse on hyvästä asiasta. Pikku prinssin tavoin, hattu-ihmisistä ja sitten, no suuren boa-käärmeen nähneistä.

Päivä päättyy hyvien mutaisten mutkien ja hellän turvan höyryyn. En tiedä mitään laitteesta jolla ajoin. Kaasu, vaihteet vasemman varvasrivistön paikkeilta ja kytkin siitä löytyivät. Olen selkeästi mutkaisen tien ajaja ja mutkan liukumaa on mukavaa säätää pyörän ja kehon tuntemuksien mukaan.

Vasta kolmannella kerralla uskalsin kokeilla eri vauhteja ja huomasin mutkien eron, miten paljon kallistaa ja muuttaa asentoa. Itseasiassa voit ajaa erilaiset mutkat miljoonalla eri tavalla – ajaminen näyttää tylsältä, mutta se, kuten kaikki muukin on aivan muuta, kuin miltä näyttää.

Loimittaessani hevosta tapaan rakkaan siskoni. Juttelemme - hän näyttää söpöltä tähtipipossaan, kurkkien pilttuuseen. Mieleni tekee se sanoa, mutta ihastelen lattian rajasta näkymää. Kädet ristissä ja pää niiden päällä, tukka pilkottaen pipon reunojen alta. Click – tallennus sydämeen.

Juttelemme niitä näitä ja sovimme mökille menosta – ei mökille, vaan sydämen hiljaisia ääniä soittavaan kehtoon, ei mökki, ei mikä tahansa paikka! Keskusteltuamme, kotimatkalla sen taas hymyillen tajuan, on hienoa jakaa elämää suoran, hetkessä elävän, kiireettömän, ilman tekosyitä ja selityksiä elävän ihmisen kanssa. Kaikki – tuo hassu kommunikaatio kummajainenkin onnistuu helpointa tietä, ilman selityksiä.

Puhelin soi matkalla. Kuulen tähtipipon äänen ja silloin sen tunteen hänelle sanoiksi puen – tievalojen loisteessa. Ihana ihminen ja ihana hevonen – hengitän kerran tai kaksi syvään, villasukat tuntuvat jaloissa hyvältä, taas niin kovin pehmeiltä.

Lady

2009-11-04T16:11:00.002+02:00
To a very special one. Mom - I miss you, love you and this one - from Kenny, your favourite song - it reminds me of you..

Tomorrow is your birthday - 59 years. We will do something funny, something nice, something small and big, with love and pure joy! Together at home! I know that would be something... you would like us to do...

Kenny Rogers - lady (YouTube HQ Audio)

Lady, I'm your knight in shining armor and I love you
You have made me what I am and I am yours
My love, there's so many ways I want to say I love you
Let me hold you in my arms forever more

You have gone and made me such a fool
I'm so lost in your love
And oh, we belong together
Won't you believe in my song?

Lady, for so many years I thought I'd never find you
You have come into my life and made me whole
Forever let me wake to see you each and every morning
Let me hear you whisper softly in my ear

In my eyes I see no one else but you
There's no other love like our love
And yes, oh yes, I'll always want you near me
I've waited for you for so long

Lady, your love's the only love I need
And beside me is where I want you to be
'Cause, my love, there's somethin' I want you to know
You're the love of my life, you're my lady!”

Eräänä iltana

2009-11-02T13:50:00.003+02:00
”Hyppää kyytiin” ystäväni sanoo. Hän näkee jo kaukaa, että mieleni tekee hevosen lähelle, sen selkään - olin lähtenyt muissa ajatuksissa liikkeelle, ilman satulaa ja suitsia. Ponkaisen pehmeän karvan päälle istumaan.

Ilta on jo myöhä, ulkovalot antavat valokeilan jota pitkin kävelemme - kuljemme yhdessä, me kolme. Puhumme tunteista ja vaihdamme ajatuksia, aiheet tulevat ja menevät, kuin tuulen mukana. Mietin jutustelun lomassa miten hyvän ystävän kanssa se on aina niin – ymmärrys on sanatonta.

Sattumalta juuri tänä iltana kerron erilaisesta kokemuksesta hänelle. Kuvailen lähinnä erilaista tunnetta jonka koin. Sitä millaista on olla oikeassa paikassa, oikean ihmisen sylissä tietäen, että kuulut siihen. Miten juuri sellaisena hetkenä kaikki maailmassa vain katoaa, ne pelotkin. Tai väärin, pelot eivät katoa minnekään, tunne ja tietoisuuden tuoma voima tekevät ne pieniksi, merkityksettömiksi - kuin pakeneva aalto rannalla pyyhkäisisi ne mukaansa.

Jatkan hetken hiljaisuuden jälkeen. Sain kokea tuon kaiken eräänä syysiltana, hetki kesti ajallisesti muutaman minuutin. Se hiljensi ja huumasi minut loppuillaksi. Sitten päästin siitä irti. Tiedätkö joskus aika ei ole oikea, toisen matka ei olekaan kuljettu vielä, tai se jatkuu vain eri teitä, se ei ole tarkoitettu.

Ystäväni sanoo hämmentyneen oloisena, miten voit kertoa tuota noin iloisena, etkö koskaan mieti, jos toinen ei tunnekaan samoin, ei koskaan saa samaa tietoa, tiedä siitä..? Vastaan kuin itsestään - mitä sitten? En ymmärrä, eihän kukaan voi viedä kaunista hetkeä, tunnehan ja hetki on sisälläni, se on minussa ja elää siellä. Se tekee minusta erilaisen – täydemmän.

Jatkan mielessäni.. Olen kuullut ihmisistä jotka etsivät koko elämänsä juuri tuota tunnetta, eivätkä koskaan sitä löydä. Toiset saavat nauttia siitä vuosia, toiset viikkoja, toisille suodaan muutama minuutti ja se on paljon. Paljon enemmän, kuin ”aikuisten” ajassa mitattu määre. Toiset asiat ovat siskoni sanoin niin selviä, ne eivät tavallaan vaadi mitään selityksiä, ajatuksia - ne vain ovat sanomattakin siinä. Se miten näet ja katsot asioita vaikuttaa siihen mitä niistä ammennat, saat. Kauneus pitää nähdä juuri sellaisena kuin se on, liikaa sitä maalaamatta omilla tai maailman käsityksillä. Se tekee olon hyväksi, sytyttää tulen kamiinaan ja saa, ystäväni sanoin, konehuoneen käyntiin – kunnolla. Se on tavallaan kuin uusi pala tilkkutäkkiä, uusi pala karttaa huomisen tiessä. Tiedät jotakin uutta näkymättömästä ja samalla itsestäsi.

Hymyilen ja katson vieressä kulkevaa rakasta ihmistä. Sellaiset hetket jotka koskettavat ovat erityisiä, kuten tämäkin – niiden ei ole aina tarkoitus kestääkään kauemmin, tai ne eivät paremmin sanottuna ole sidottuja tähän aikaan. Hymyilen lisää - ne kestävät hetken ja tavallaan ikuisesti.

Päätämme kävellä vielä jonkin matkaa ja jatkan yksin kohti tallia. Ystäväni sanoo matkalla, sammutathan pihavalot ja jätä tuo alatallin valo päälle, joohan?

Miksi lintu laulaa?

2009-10-18T22:28:00.006+03:00
Kauniisti kysyn sinulta: Tiedätkö mistä tulee onnellisuus? Mistä sen löytäisin ja etsimään lähtisin?

Putoaako se taivaalta syliini, löydänkö sen punaisen tuvan oven takaa?

Jos matkustan kauas, kauemmas, oikein kauas, törmäänkö siihen kuin vanhaan tuttuuni?

Mitä jos kovasti uurastan ja kotini kauniiksi laitan, sen kaikki esineet ja tavarat paikoilleen laitan. Tuleeko se kylään?

Jos kurotan alas, sukellan meriin, tunnustelen hiekkaa, maata ja ilmaa, kedon kukkia haistan. Kertovatko ne minulle mistä onnellisuuden löydän?

Mitä jos annan kaikkeni ja koko elämäni ihmisille ja lähimmäisille, heitä nöyrästi palvellen, ansaitsenko sen?

Entä jos oikein rukoilen, uskon, uneksin ja kovin lujasti tahdon otteella toivon, kuuleeko se minut?

Kauniisti sinulle vastaan: Rakas ystävä - en tiedä, osaa sitä sanoa. Mutta mieleeni sait nousemaan kysymyksen.

Miksi lintu laulaa?

Strunsa Nr Veje

2009-10-15T09:36:00.001+03:00
Kun olen kärsimätön, opetat minulle hetkien kulusta.
Kun mieleni purjehtii taakse ja eteen, opetat minulle pysähtymisen ja nykyhetken voimasta.

Kun kannan huolta huomisesta, opetat minulle tämän päivän työn tärkeydestä. Kun kiirehdin asioiden edelle tai seison tutulla alueella,
sanattomasti tervehdit, liikkeen voimalla ja koskettaen herätät minut valveille.

Jos katson jalkoihini ja taivun alas, ohjaat minut katsomaan eteeni, sivuille ja kulkemaan rinnallasi. Jos taistelen tuulia ja sadetta vastaan, keskität huomioni käsiin, jalkoihin ja elämään maassa.

Kaiken tämän saan sinulta, äänettömästi, sanattomasti – olen tässä, elossa.

Ranta

2009-10-13T09:35:00.002+03:00
Aamulenkillä törmään pieneen poikaan, joka on ensimmäisten jäiden kimpussa. Kurahanskat käsissä yritetään saada suurin pala ehjänä, kieli keskellä suuta. Tärkeän ja haasteellisen työn keskyttää isän huuto - Joonas! Tule jo, nyt on kiire! Näen pojan yllä puhekuplan. Voi isä, ku sä et ymmärrä, tämä on tärkeää.

Kirpeä pakkanen ja kaunis aurinkoinen sää hellii. Joonaksen kiirehtiessä isän perään jatkan polkua pitkin rantaan. Neljä joutsenta lentää samassa ylitse ja huokaan huminalle.

Päädyn pitkälle lenkille kotiäidin ja hauskanruskean labbiksen kanssa. Jutustelun aiheet vaihtuvat solkenaan ja nautin loistavista silmistä. Ihmettelemme karsinassa istumiani tunteja ja niiden autuutta, kasvavia joutsenen poikasia ja koirien takaa-ajoa. - On mukavaa hakata puita ja kantaa kaivosta vettä.

Saan puhelun. Puhujan ääni sanoo: Täti, et sitten haluaisi lähteä mun kanssa hohtokeilaamaan? Katsos isi ja äiti eivät nyt millään ehdi, ja no, niiden piti olla mun synttärit ja aika monta ystävää ehdin jo kutsua. - Vastaan, tottakai haluan.

Ratsastuksen kautta energiaa ja illanviettoon 12 pienen tytön kanssa. Harvoin tulee nähneeksi pieniä hymyjä, tähtipalloja radoilla tai vastanneensa satoihin kysymyksiin, jakaen kakkua, tanssien, halaten ja keilaten samanaikaisesti.

Miten paljon sydämen täyttävää sanatonta ihmetystä, iloa, ja rikkautta mahtuu päivään - kun kohteena ovat alkavan talven ensijäät, lintuperheen arki tai hohtavat keilat.

Blink

2009-10-12T08:47:00.000+03:00
To my sister - refer to our yesterday "blink" discussions. Khan is one of a kind.. Again from a book that holds a special spirit..

"I am thirsty for this water," said the little prince. "Give me some of it to drink..." And I understood what he had been looking for.

I raised the bucket to his lips. He drank, his eyes closed. It was as sweet as some special festival treat. This water was indeed a different thing from ordinary nourishment. Its sweetness was born of the walk under the stars, the song of the pulley, the effort of my arms. It was good for the heart, like a present. When I was a little boy, the lights of the Christmas tree, the music of the Midnight Mass, the tenderness of smiling faces, used to make up, so, the radiance of the gifts I received.

"The men where you live," said the little prince, "raise five thousand roses in the same garden — and they do not find in it what they are looking for."

"They do not find it," I replied.

"And yet what they are looking for could be found in one single rose, or in a little drop of water."

"Yes, that is true," I said. And the little prince added:

"But the eyes are blind. One must look with the heart..."

A Good Hood

2009-10-07T10:25:00.000+03:00
One of my good hood writings again...

"I refer to the great teachings of the mystics and most of all my Teresa of Avila...all these great teachers wrote about the pain of the journey of inner illumination, but they were not speaking about the pain of disease or of personal poverty or any of that nonsense. They were speaking of the pain of realizing the distance between the natural order of life and how the human being distorts that natural order because of fear. Compassion, love, courage, and these finer graces restores order to the balance of nature but you must have the capacity to recognize that there is an imbalance that needs adjusting.

My hunch in that the reason people find it difficult to go near the topic of anger is because it hits the nerve of the anger they are feeling or the psychic field of anger they are swimming in. It may not even be personal anger. It could be the psychic free radicals that are in the air but we all feel them. We all know that we are living in heavy times and that the news is not filled with long lists of enchanting stories." C-M

Moment of silence with a beautiful scenery from Rannoch Moore, Scotland.

"This is the kind of Friend You are - Without making me realize
My soul's anguished history,
You slip into my house at night,
And while I am sleeping,
You silently carry off
All my suffering and sordid past
In Your beautiful Hands."

Tonight is Love - by Daniel Ladinsky

Photo - Tom van den Bosch.

Sisäinen terapeutti

2009-10-05T12:34:00.000+03:00
Eräänä muutoksen keväänä törmäsin vaikuttavaan persoonaan. Paavo Westerberg tuli, näki ja avasi esiripun. Hän jäi mieleeni inhimillisenä esiintyjänä. Karisma ja sielukas luonne toivat julki ajatuksia ja tila täyttyi niillä, jättämättä tyhjää kohtaa - edes takariville.

Tyhjennän työpöytääni tarmokkaasti, yhtä tarmokkaasti tyhjennän päätäni. Sisälläni on tyhjän tilan markkinat. Vaikka se kuullostaa surulliselta, tässä tapauksessa se tulee tilattuna, puhdistaa ja vain hyvässä tarkoituksessa.

Tässä vaiheessa etappia mieleeni tulee Akseli Ensemblen esittämä, Paavo Westerbergin Ranta-näytelmä. Kalle Chydeniuksen ohjaama näytelmä (joka pyöri Korjaamolla -06) on dekkarimainen kertomus terapeutista, jonka menetelmät jättävät pysyvät jäljet potilaisiin.

Koen juuri nyt samaa tunnetta, miksi en ryhtynyt kukkakauppiaaksi ja muuttanut Lopelle? Elämä olisi niin paljon helpompaa! Näytelmässä on kohtaus, jossa kaksi lääkäriä keskustelee siitä, millaista olisi olla taiteilija. ”Voisi vain antaa ajatusten virrata”, haaveilee toinen valkotakeista. ”Eikä kukaan kuolisi sun pöydälle.”

Syksyn sateet alkoivat perjantaina. Omenat ovat kypsyneet. Paavon kirjoitus sisäisestä terapeutista ja tippuvista omenoista osuu, kuin naulan kantaan.

Putoavat omenat

On taas syksy, eli se aika vuodesta, kun omenapuiden hedelmät alkavat kypsyä, ja putoilla maahan. Naapuri saattaa yllättäen ilahduttaa ämpärillisellä, ja vaniljakastikkeen kulutus kasvaa.

Uunissa paistuu piirakka, tai sitten omenat mätänevät kuistille. Jotkut saavat jopa aikaiseksi mehua tai hilloa. Pakastin täyttyy. Tai vaikka ei täyttyisi, niin jotakin kuitenkin tapahtuu. Jokin prosessi saa alkunsa, vaikka sitten vain siellä korissa kuistilla.

Miksi täydellinen omenapiirakka on muuten varmaan täydellisintä mitä täydellinen voi olla?

***

Suuri osa, tai voisi jopa sanoa kaikki maailman suurista keksinnöistä, ja uraa uurtavasta ajattelusta, on saanut kirkastuksensa terveen järjen ulkopuolella, intuitiosta käsin.

Isaac Newtonin uskotaan keksineen painovoimalain, kun hän näki omenan putoavan puusta. Oli niin tai näin, Newtonin omena toimii monelle jollakin tapaa intuition symbolina. Mutta tosiasiassa Newtonin intuitio toimi, ei siksi että omena putosi, vaan siksi, että hänen mielensä oli valmistautunut.

Me voimme havahtua vain siihen, jolle itsemme herkistämme. Äkillinen tajuaminen vaatii pitkää kypsyttelyä. Niin kuin omenakin, voidakseen lopulta pudota puusta.

Mitä intuitio muuten lopulta on? Miten me tulisimme toimeen ilman sitä? Ja mihin me sitä tarvitsemme?

Olisiko elämämme helpompaa, jos voisimme luottaa vain terveeseen järkeen?

Miten intuitio auttaa meitä arjessa? Miten me voisimme herkistää itsemme näkemään asioiden yhteyksiä, ja säilyttää valppaan mielen?

Mistä me tiedämme milloin järki ei enää yksin riitä, ja mistä me tiedämme ettei intuitiomme johdata meitä harhaan?

Onko intuition avulla tehty havainto enemmän totta kuin järjen avulla tehty havainto? Voiko intuition avulla nähdä tulevaisuuteen? Kuinka paljon sisällämme on sellaista josta emme tiedä?

Näitä kysymyksiä kun pohtii, niin huomaa synnyttävänsä jokaisella kysymyksellä sarjan lisäkysymyksiä. Voisiko näiden asioiden kysyminen olla juuri sitä mielen valmistautumista ja herkistämistä?

***

Jos me olemme valppaita, mielemme tekee työn puolestamme, ja kertoo kyllä vastauksetkin, kun niiden aika on. Ja jos ei kerro, kysymys oli todennäköisesti väärin muotoiltu?

Ehkä se omenakin kysyy koko ajan? Millon tippua? Nytkö? Vai nyt? Ja jossakin vaiheessa se vain tapahtuu. Omenan paino saavuttaa maximinsa, ja saa aikaan ketjureaktion.

Kaikessa tyyneyden tilassa omena liikkuu vääjämättä kohti maan vetovoimaa, ja tämän jälkeen omenan tarina saa uuden luvun. Ehkäpä täydellisen piirakan muodossa.

Paavo Westerberg - Sieltä ja täältä/HS

Neiti kevät ja Rouva syksy

2009-10-02T13:45:00.001+03:00
Tänä aamuna huomasin syksyn saapuneen. Kylmä ilma valtasi alaa ja meren pinnalta nouseva höyry sen kertoi, kesä karkaa pois. Vuodenajat ovat tärkeitä, ne kertovat muutoksesta, jossa luonto vaihtaa vaatetusta - aina yhtä yllättäen ja helposti.

Syksy on tulta, raikkautta ja hämärää rakastavan aikaa. Illasta sytytettävät kynttilät, pehmeän viltin alle käpertyminen - yksin tai yhdessä, ystävien ja perheen kanssa vietetyt hetket ruoan ja hämärän keskellä - en vain koskaan tunnu saavani niistä tarpeekseni. Nautiskellen jaan aikaani näissä tilanteissa leikkiin, jatkuvaan puheeseen, kosketteluun, tuoksuihin tai rakkaiden ihmisten ja eläinten seuraamiseen.

Ymmärrän yhä enemmän äitini tapaa seurata hiljaisesti taustalla juhlapyhien kokoontumisia, perheen yhteisissä hetkissä. Muistelen usein häntä. Muistelen ikävääni, mutta myös, kuin muistuttaakseni itseäni rakkaasta - peläten unohtavani mielikuvat, hetket, ihmisen.

Muutamia vuosia takaperin ajattelin, oliko hän jättäytyessään taka-alalle jäänyt jostakin paitsi. Nyt tajuan miten paljon hän on saanut seuratessaan seurueen riehuntaa ja persoonien värittämiä keskusteluita. Kun tarkemmin muistelen, hän hymyili usein - nyt tiedän syyn.

Katson ulos ikkunasta, kohti merta. Mietin, hyvästi kesä ja tervetuloa syksy. Kaikki on kaunista juuri nyt.

Näetkö? Alistutko? Vai, antaudutko?

2009-09-29T19:26:00.000+03:00
Jumala ole päässäni ja ymmärryksessäni
Jumala ole silmissäni ja katseessani
Jumala ole suussani ja puheessani
Jumala ole kielelläni ja makuaistissani
Jumala ole huulillani ja tervehdyksessäni

Jumala ole nenässäni ja hengityksessäni
Jumala ole korvissani ja kuulossani
Jumala ole niskassani ja nöyryydessäni
Jumala ole harteillani ja käytöksessäni
Jumala ole selässäni ja ryhdissäni

Jumala ole käsivarsissani ja saamisessani
Jumala ole käsissäni ja työssäni
Jumala ole säärissäni ja kävelyssäni
Jumala ole jaloissani ja juurissani
Jumala ole nivelissäni ja ihmissuhteissani

Jumala ole sydämessäni ja rakkaudessani
Jumala ole ihossani ja kosketuksessani
Jumala ole lihassani ja tuskassani
Jumala ole veressäni ja elämässäni
Jumala ole luissani ja kuolemassani

Jumala ole lopussani ja heräämisessäni

J.C - Prayer at Night

Heijastus

2009-09-24T11:18:00.001+03:00
Kävelen raikkaan ilman halki bussipysäkille. Edellisen päivän harjoitukset ja tehty työ palaavat mieleen. Olin tyytyväinen suoritukseen. Hermostuneen hevosen rauhoittaminen, omilla eleillä, pienin liikkein on miellyttävä kokemus. Säännöllisin ja määrätietoisin askelin saat hevosen keskittymään, se rentoutuu ja huomaat tunnin lopuksi miten hyvä on olla, lähellä ja turvassa.

Hermostuneisuus tarttuu helposti. Ihmisestä hevoseen, hevosesta ihmiseen ja ihmisestä toiseen. Herkkä ja vilkas hevonen on haastava, uusien asioiden harjoittelu vaatii enemmän tarkkuutta ja ne tulee toteuttaa pienin askelin. Pienet askeleet ovat haastavia, niin pieniä, niin yksinkertaisia ja niin vaativia toteuttaa. Uuden oppiminen puhdistaa - antaa tunteen yhä laajenevasta tilasta ympärillämme.

Jään bussista, kävelen torin laitaa ja kuuntelen kaukaa kantautuvaa musiikkia. Mietin kävellessäni lukemaani. Erään erityisen ihmisen sanoja lainatakseni, olemme kaunis heijastus elämää, tunteita ja ajatuksia - tekojemme, eleiden, valintojen ja sanojemme kautta. Mitä sinä heijastat tänään, mitä sen kautta synnytät, kenelle? Miten haluat käyttää elämän lahjaa tänään? Mitä sillä ravitset?

Kahlil Gibran describes one of the core fruits in life (which I have apdapted..): “Your friends and love ones are the field where you sow with love and harvest with gratitude. They are your home, they are your table”.

Relax and pay attention

2009-09-21T10:21:00.000+03:00
Kädet käsissäni koen erityisen hetken. Juuri nämä hetket ovat taikaa, ne avaavat silmämme näkemään näkymättömän ja korvamme kuulemaan sanattoman. Ne herättävät sisällä nukkuvat unelmat ja ilon vielä heräämättömiin aamuihin.

Olet sylissä, kietoudut käsiin ja tunnet kuinka sanoja ei tarvita, kaikki tässä ajassa ja maailmassa katoaa hiljaa huoneen nurkkiin.

Ymmärrät uudelleen missä on intuition voima, usko sydämen ääneen voimistuu. Tunnet rauhan ja hengityksesi miltein lakkaa. Rauha avaa aistit, se on asenteen vastinpari -mielemme tärkeimmät voimanlähteet.

Kädet kertovat paljon - ne usein, kuin salaa paljastavat osan, jota silmät eivät näe. Miten kauniisti elämä soi lävitsemme ja miten kauniiksi kohtalomme sen kuvittaa.

Tuo hetki salaa meitä muistuttaa - elämä on elettävä, koettava, tässä ja nyt.

Things as they are

Even so, sometimes we keep on waiting – with patience, resignation, courage – and still, things around us don’t move. But since this is the path we chose, it seems impossible that life’s blessings are not working in our favor. It provokes, therefore, a deep reflection about what we call “results:” our destiny is manifesting itself in a way we are not able to fully comprehend . Jorge Luís Borges wrote a masterly short story about this issue.

He describes the birth of a tiger that spends great part of its life in the African wildness but ends up being captured and taken to a zoo in Italy. From then on, the animal thinks his life has lost sense and there is nothing left to do but wait for the day he dies.

One fine day, poet Dante Alighieri passes by this zoo, looks at the tiger, and the animal inspires a verse – in the midst of thousands of verses – of “The Divine Comedy.”

“The entire battle for survival that tiger went through was only so that it could be at the zoo on that morning and inspire an immortal verse,” says Borges. Just like this tiger, we all have a reason – a very important reason – to be here, at this moment, this morning. So relax. And pay attention - PC -

Music of life by Gibran and Groban

2009-09-15T17:35:00.000+03:00
Melodies and words coming from the same river. Friends listen to Josh and read beautiful tones of Kahil:

The eye of a human being is a microscope, which makes the world seem bigger than it really is.

A friend who is far away is sometimes much nearer than one who is at hand. Is not the mountain far more awe-inspiring and more clearly visible to one passing through the valley than to those who inhabit the mountain?

I have learned silence from the talkative, toleration from the intolerant, and kindness from the unkind; yet, strange, I am ungrateful to those teachers.

Ever has it been that love knows not its own depth until the hour of separation.

Say not, 'I have found the truth,' but rather, 'I have found a truth.

Trust in dreams, for in them is hidden the gate to eternity.

No man can reveal to you nothing but that which already lies half-asleep in the dawning of your knowledge.

Beauty is eternity gazing at itself in a mirror.

Love one another, but make not a bond of love: Let it rather be a moving sea between the shores of your souls.

Generosity is giving more than you can, and pride is taking less than you need.

It is well to give when asked, but it is better to give unasked, through understanding.

Baobabit ja hiekanjyvä

2009-08-31T09:30:00.001+03:00
En ole lentomatkustuksen ystävä. Nousun jälkeiset minuutit kuluvat aina yhtä hitaasti ja ahdas tila sekä kilometrit jalkojen alla tuntuvat epämukavalta. Epämukavuus sopii elämään, mukavan rinnalle.

Liitelen taivaalla muutosten tuulien mukana, nyt useammin. Tällä kertaa koneen käytävää pitkin harppoo pitkä ja suurikoinen nuorimies. Mies pitää päätään hieman kallellaan eteen, kuin aavistaen sen miltein osuvan kattoon. Paiskatessaan repun käsitavaroille tarkoitettuun lokeroon, hän nyökkää ja pyytää päästä paikalleen, viereeni.

Hymyilen seuratessani hänen asettumistaan pieneen tilaan, hartiat aivan kiinni ikkunaan ja edellisen istuimen selkänojan paine polviin. Saadessaan turvavyön kiinni hän huokaisee. En voi enää pidätellä sanojani. Kysyn, syötkö usein polviasi? Kuin helpottaakseni vastausta lisään, onneksi lentoaikamme ei ole pitkä.

Suoruuteni ja avoimuuteni ovat joskus liikaa ja heti kuultuani vapaamuotoiset sanani, mietin, olisiko syytä opetella ratasmaailmamme tavoille – ei ikinä.

Pilvien päällä aloitamme keskustelun, joka on kaikin tavoin tärkeä. Jälleen minut valtaa tuttu tunne, jokin sisälläni sanoo - olet oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. Hassuksi tämän tekee se, että saan kuulla matkan päätyttyä istuvani väärässä paikassa. C ei ole D.

Erityinen työ vie vierellä istuvan sielun lukuisiin eri maihin. Autourheilun taustajoukoissa työskentely tarjoaa unelmatyön, ja se näkyy ja kuuluu puhujasta. Vaikka lentomäärät ovat hurjia, niin ovat myös pitkät tauot. Toisin kuin vuoropuhelun olisi kuulunut jatkuvan, kuulemme sanovamme yhteen ääneen - unelmatilanne johtuu pitkistä tauoista, ei niinkään matkoista tai erilaisten paikkojen näkemisestä. Nauramme.

Olen kokenut usein kireään aikatauluun sidotun työn vievän suuren osan ajastani ja energiastani. Kuullut puhuttavan paljon luovan työn ja sen vaativuuden haittapuolista. Samoilla virsillä selitin usein pitkiä päiviäni, täyttä aikataulua, väsymystä ja kiirettä. Nyt olin viettänyt kiireisen viikon lopuksi koko päivän kokouksissa, tavaten uusia ihmisiä, kuunnellut ja puhunut vierasta kieltä ja toisin kuin usein aikaisemmin olin rauhallinen ja tyyni. Tuskin lainkaan väsynyt.

Kotimatkalla käymäni keskustelu sai syyt ja seuraukset näkyviin. Elin hetkessä, en murehtinut tapani mukaan mistään tulevasta, en menneestä. Kyse oli ajassa mitattuna vain muutamasta minuutista, jonka olin ajatuksissa edellä, työtä tehdessä, puhuessani, kirjoittaessani tai kuunnellessani. Pieni, näkymätön ero mielen tavassa toimia sai aikaan merkittäviä muutoksia energiassani, hyvinvoinnissani ja tunteissani. Menetelmä, jota olin harjoittanut mieleni kanssa kuluneella viikolla kantoi tuloksia odottamattomista elämänalueista.

Hyvä energian virtaus tarvitsee rinnalleen hengen ja ruumiin tasapainon. Molemmat osatekijät tarvitsevat hyvää ravintoa ja huolenpitoa. Unohdammeko usein vai tietämättömyyttämme hengen tilan ja sen tarpeet?

Tunteita ei tule piilottaa, hallita tai estää syntymästä. Ne tulee elää puhtaasti, mutta yhtä tärkeää on tiedostaa mikä synnyttää niitä. Hyvät tunteet ravitsevat henkeä ja niitä tulee tukea, kylvää ympärille ja ravita vuodenajoista riippumatta rakkaudella. Huonojen tunteiden (pikku prinssin baobabit) kohdalla on syytä hakeutua alkulähteille, tunnistaa ja kitkeä lähteet, ennen kuin ne saavat liian suuren vallan.

Onko se mitä haluamme, aina hyväksi itsellemme ja juuri sitä mitä tarvitsemme? Tuntuu kuin olisin elänyt pitkään uskomuksissa mikä kaikki on hyväksi itselleni, kunnes muutamia vuosia sitten käänsin kelloni kulkemaan taaksepäin. Palasin itseeni, löysin valtavan meren ja mikään ei ole ollut sen jälkeen ennallaan tai vailla mahdollisuutta. Jokaiseen kysymykseeni olen saanut vastauksen sisällä asuvan henkeni kautta, oikeaan aikaan ja oikessa paikassa. Työ ja matka jatkuu. Jostakin kuulemani sanonta on saanut jälleen uuden merkityksen, ymmärryksen - kun oppilas on valmis, opettaja ilmestyy. Opettaja on mahtava. Se ottaa olomuodon itselleen ja löytää tilan - lehdenjakajasta, matkaseuralaisesta, ystävästä, kaatosateesta ja tuulesta, kivusta, kulman takaa ilmestyvästä hymystä.

Esko Valtaojan sanoja lainatakseni. Planeettamme on kuin pieni hiekanjyvä suurella rannalla ja me elämme valonvälähdyksenomaisen hetken tuon hiekanjyvän pinnalla. Olemme sidottuja aikaamme, kehoomme ja sen rajallisuuteen. Sisällä asuva henkemme puhaltaa ikuisuuden tuulia lävitsemme ja tiedämme – olemme häviävän pieni osa jotakin suurta ja ihmeellistä.

Jatkuva tarpeemme selittää asioita, hakea turvallisuutta aikatauluistamme ja rutiineistamme ajaa meidät lopulta etäälle siitä mikä on tärkeintä – nyt. Selityksille ja peloille ei ole tilaa heittäytyessämme hetkeen, antautuessamme elämän virran ja hellän opettajan vietäväksi.

"Baobabs"

Hetket ikuisuudessa

2009-08-03T12:43:00.000+03:00
Kuljet kadulla ja näet edessäsi kaksi ihmistä, rakasta ystävää. He kulkevat rinnakkain, onnellisina, kantaen maailman suloisinta lasta. Samaan aikaan saat puhelimeesi viestin. Kuvan kauniista tyttölapsesta, rakkaiden ympäröimänä, juuri nimen saaneena. Mietit, aika – pysähdy tähän hetkeen.

Istut koneessa ja olet lähellä vieressä istuvan vanhan naisen. Jaat kokonaisen elämänkaaren matkustaessa. Kuulet tyttärestä, joka on työnsä ja perheensä ohella onnistunut rakastamaan ja hoitamaan yhdeksää hevosta. Hän on osallistunut maailman parhaiden matkaratsastajien uskomattomaan aavikkokisaan. Ratsastaa täydestä sydämestään ja lukeutuu harrastajana maailman kärkeen. Jaat eläinrakkauden, saat uuden ystävän. Mietit, ystävällisyys ja hymy – annat aina yhtä paljon.

Otat päiväunet pienen pojan kanssa, ulkona kantautuvan suurkaupungin melun vaimetessa. Heräät ja katsot vieressä puhisevaa pientä ihmistä. Nouset ja kävelet olohuoneeseen, näet ystävän hymyn ja tunnet olosi ihanan rauhalliseksi, kuin kotona. Mietit, sielunkumppanuus ja avoimuus – olemme yhdessä ikuisesti.

Saat käteesi uuden kirjan ja avaat sen. Luet tärkeän sakran, saat tietoa ja voimaa, jolla kulkea läpi uusien haasteiden. Tiedät samalla miksi matkasi on ollut kaikkinensa tärkeä. Mietit, intuitio ja vaiston voima - häkellytä vivahteillasi.

Näet tuloaulassa lämpimän hymyn ja autossa sinut ottaa vastaan pieni ja elämäniloinen ystävä. Olet ikävöinyt tuntea lämmön lähelläsi ja halata ikäväsi kyllyydestä. Mietit, hyvyys ja lämpö – olettehan lähellä, kaiken varalta.

Faith is the power to stand up to the madness and chaos of the physical world while holding the position that nothing external has any authority over what heaven has in mind for you. Caroline Myss

Sydämen vuodenajat

2009-07-24T15:36:00.000+03:00
Kuuletko, tuuli kuiskaa. Ollaan aivan hiljaa, kun aallot kohisten sen tuovat rantaan. Kuuletko, sateen ropinan ja auringon säteiden hipaisut. Kuuletko elämän sykkeen ja sydämesi vuodenaikojen vaihtelut?

Näetkö, veden virtauksen ja murretun maan.
Ollaan lähekkäin, olen vierelläsi ja päällä paljaan maan.
Näetkö, vivahteet, elämän tuskan ja ilon, hetken ja ikuisuuden.
Näetkö halkeavan maan, kuoriutuvan elämän, maassa ja sydämesi sisällä?

Vain avoimilla silmillä voimme nähdä auringon nousevan, ja vain avoimuuden herkällä korvalla voimme kuulla sen, elämän kauniin sinfonian.

Maria, Leevi ja iloinen kohtaaminen..

Ymmärryksen tuska

2009-07-22T15:48:00.000+03:00
Elämä heittää eteen haasteita - päättää joskus puolestasi. Usein se tarjoaa kuitenkin lukemattoman määrän mahdollisuuksia ja vähintä mitä voimme tehdä on tarkastella uutta tietä ja harkita sen matkaamista.

Ystäväni sanoin, on asioita joille voit tehdä jotakin, ja sitten on asioita joille et voi. Asenne, tuo kallisarvoinen keino on valomme pimeässä. Asioiden murehtiminen ei vie niitä eteenpäin, mutta joskus on tilanteita joissa tunnut kaatuvan huolipilvien alle, haasteiden paino vain heiluttaa jalkoja ja maata allasi.

Toisen ihmisen sairaus, läheisen avuntarve tai kuolema, ihmislapsen tai lemmikin huono olo, on huuto ja avunpyyntö jonka luokse vain mennään. Miten sitä kuvailen, mitä on taluttaa isää säännöllisesti suihkuun ja tarpeille kuukauden ajan, mitä on istua kuolemansairaan isoisän tukena päivittäin, lukemassa hänelle, vain olemalla siinä. Kuuntelet hengitystä, loppuuko se, alkaako uudelleen. Mitä on nähdä läheinen ja toisena hetkenä kadottaa hänet ikuisiksi ajoiksi.

Mitä on hoitaa sairasta lasta taukoamatta monta päivää ja yötä? Syöttää ja hoitaa monia päiviä ja pitkiä öitä sairasta koiraa, joka lapsen tavoin ei osaa kertoa kivuistaan? Mitä se on, tehdä päätös toiminnasta, olla siinä vain toisen vuoksi, olematta lainkaan, elämättä lainkaan itselle. Yön tunteina, pimeässä ja väsyneenä olet heikoilla ja se kallisarvoinen asenne pienenä kilpenäsi. Kaikki asiat tuntuvat suurilta ja jatkat silti eteenpäin.

Aurinko paistaa pilvienkin takaa ja ilo, vapautuva energia palkitsee kantajan taistelun jälkeen. Sen puhdistava vaikutus on usein väsymyksen voittava. Elämä jossa on huolenpitoa, on täynnä rakkautta. Kun pieneen ystävääsi palaa elämänilo, kuolemaa on taas huijattu, katsotte toisianne silmiin ja jaatte ilon – onnellisuus, tarvitaanko siihen jotakin muuta?

Happiness only real when shared.

I read somewhere... how important it is in life not necessarily to be strong... but to feel strong.

- Christopher McCandless.

Christopher McCandless in his camp on the Stampede Trail (self-portrait found undeveloped in his camera).

Kirjoitettua

2009-07-16T14:24:00.001+03:00
Sain muutossa käsiini ison kasan muistiinpanoja, lehtileikkeitä ja kirjaluonnoksia. Paljon käsinkirjoitettuja papereita, mapeissa, muovitaskuissa. Osa kirjoituksista oli vuodelta 1973, toiset vieläkin kauempaa vuosien takaa - silloin nuorempia, nyt vanhempia. Ne olivat ukin.

Tutkin niitä ja jäin lukemaan erästä kirjoitusta, joka oli kirjoitettu Turussa. Ukki kehui asuntoaan, hiljaisuutta ja rauhaa, jonka se tarjosi. Hän kuvaili työpöydän ääressä syntyvää tunnelmaa, ulkoa kantautuvia ääniä ja ikkunasta avautuvaa näkymää. Ajatustulva joka lähti liikkeelle oli paperilla valtava, luin sivun ja jatkoin pinoa edelleen, kunnes toisen sivun jälkeen en enää löytänyt tarinalle jatkoa. Sivuja oli satoja ja ne olivat sotkeutuneet, päätin kuitenkin jatkaa pinoa edelleen, luin hajallaan olevaa tarinaa, katkelmia sieltä ja täältä.

Teksti käsitteli ihmismielen haavoittuvaisuutta, kamppailua, yritystä ymmärtää yli rajojen. Ukki kävi paperilla keskustelua itsensä kanssa, sisäistä kuohua ”kuka minä olen”, hän avasi omia tunteitaan paperille, osa kirjoitetusta oli tärisevin kirjaimin. Mietin lukiessani onko oikein, että luen – samassa hetkessä sain kuitenkin vastauksen.

Hän oli kokenut mieletöntä rauhaa uppoutuessaan aikansa ajattelijoiden teoksiin, pohti itsekseen miten vähän on oikeastaan tärkeää tietoa, mitä meidän tulisi lukea, mistä meidän tulisi lukea. Tekstit luettuani ymmärsin paremmin miksi hän oli valinnut filosofian elämäntyönsä alueeksi ja nostanut ”isä” Sokratesin ajatuksia usein esille.

Elämän aikana eteen tulleita kirjoja on monia, koskettavimmiksi ja vaikuttaviksi tuntuvat kuitenkin nousevan ne, jotka osuvat oman elämänpolkumme merkittävimpiin risteyksiin. Ei ole yhdentekevää mitä ravintoa nautit, mistä energiasi tulee ja ukkini ajatukseen yhtyen, mitä luet. Jokainen kirja on matka - se voi olla matka, riippuen silmistä ja niiden läpi katsovasta kulkijasta. Silmiä on monia, onneksi on kirjojakin. Alla muutamia omien silmieni alle etsiytyneitä. Lainatakseni erään kirjoittajan ajatusta, ne ovat kauniita - koska kauneus ei ole halua vaan haltioitumista. Ja jokainen niistä on jättänyt minut haltioituneena, hymyilemään.

Leo Tolstoi - Lukemisto, Vuodenaikojen viisaus, Krug tštenija
Anthony de Mello - Havahtuminen, Awareness
Marcus Aurelius - Itsetutkiskeluja, Ta eis heauton
Antoine de Saint-Exupéry - Pikku prinssi, Le Petit Prince
Francesco Petrarca - Salaisuuteni ja nousu Ventoux:n vuorelle, Secretum; Ascensus montis Ventosi
Esko Valtaoja - Kotona Maailmankaikkeudessa
Richard David Bach - Lokki Joonatan, Jonathan Livingston Seagull
Kahlil Gibran - Profeetta, The Prophet
Paulo Coelho - Alkemisti, The Alchemist
Jan Kjaerstad - Rakkauden merkit, Signs for Love.

Kirjoituksien joukosta löytyi mukavia yllätyksiä. Kuvan nähdessäni, muistin mökkireissut, ukin korihatun, hikisen niskan auton etunojan takaa, mutkaisen tien ja ainaisen pahoinvointini autossa. Hyviä muistoja kirjoitettuna paperille ja sydämeen!

Viva la vida

2009-07-08T11:21:00.000+03:00
Vaikka tie on jyrkkä ja vaikea, tule seurataan sitä. Koska emmehän epäröi antautua elämälle, me aistimme tarvittavan.

Vaikka rakkauden tuulet väliin riepottelevat, ne myös lämmittävät ja syleilevät meitä. Koska emmehän epäröi kuunnella sen ääntä, me kasvamme sen kautta osamme verran.

Vaikka hajoamme palasiksi, emme ymmärrä aina osaamme, saamme aina uuden alun. Koska emmehän naura ilman vatsan täyttävää kutinaa, itke ilman kyyneleitä, me olemme kauniita alastomina.

Sillä elämälle riittää vapaa, toiveikas ja hyvyyden täyttämä henki. Sillä rakkautta emme voi ohjata tai täyttää toiveillamme. Sillä voima, joka meidät kasvattaa vaatii osakseen työtä ja se työ tulee täyttämään meidät ilolla.

Toteutuvia unelmia

2009-07-05T12:46:00.000+03:00
Heräilin, kuuntelin lintujen lauluja ja kurkin taivasta. Valuin tapani mukaan sängyltä lattialle, halaamaan pientä ystävääni. Unisin silmin molemmat syleilimme toisiamme ja sain monet tutuksi tulleet pusut.

Palasin matkalta. Palasin halusta halata ihmisiä, hukuttaa nenäni tuttuihin olkapäihin, hymyillä ja kertoa mitä olen kaivannut, mikä on merkittävin osa elämääni. Tärkeät ihmiset, rakkaat, ystävät.

Tunsin perhosia vatsassa samalla, kun puin pitkästä aikaa ratsastushousut ja saappaat jalkaani. Odotin pääsyä hevoseni selkään. Tunnustelin matkalla tallille tien mutkia, maisemia. Nautin jokaisesta hetkestä ja imin silmiini tunnetta, tuttuja kaarteita ja tien muotoja.

Kaarsin tallin pihaan ja yritin samalla kurkkia tarhaan. Kävelin jännittyneenä, kiireisin askelin tietä pitkin tarhaa kohti ja, kun näin hevosen, kutsuin sitä. Se keskeytti syönnin ja otti muutaman askeleen eteen. Hymyillen kävelin sen luokse ja sen laskiessa pään rinnalleni rapsutin sitä molemmin käsin kaulasta, harjan alta ja laskin oman pääni sen tähtimerkille. Rauha tulvi sisään ja kaikki odotuksen tuomat kihelmöinnit olivat takana.

Ratsastuksessa kiehtoo sen jatkuva virtaus, olet yhdessä suuren eläimen kanssa, haet sopusointua, tyyneyttä ja keskityt ohjaamaan hevosen miellyttävään tilaan, liikkumaan liitäen. Halu saada onnistumisia yhdessä, löytää se täydellinen, ”oikea kohta” tuntumalle, avuille, antaa vapauden vain olla. Hevosen selässä ollessani saan vapauden irrottautua kaikesta, samassa kun tahto ja halu hakevat erityisiä hetkiä työskentelyssä, tuntumassa ja oikeanaikaisissa avuissa - onnistuminen kiehtoo yhä uudelleen. Viileän tuulen puhaltaessa, kauniissa maisemassa, satulassa, huokaan, olen taas kotona.

Erilaiset elementit ja kohteet sekä kokemisen riemu vetävät meitä puoleensa. Yhteistä näille tapahtumille, ihmisille ja sydämen kautta syntyvälle toiminnalle ovat palava halu ja tahto kiivetä yhä uudelleen pyörän tai hevosen selkään, onnistua hyvässä ruoassa, huolehtia ruususta, luoda jotakin ainutkertaista, rikastuttaa ympäröivää kosmosta.

Toimintaa ruokkiva voima voi olla yksityiskohta, vauhti, täydelliset hypyt, yhteinen matka, tuoksut, äänet. Sitä jotakin osaa, jota silmä ei näe, en pysty selittämään tai kuvaamaan. Se palo vain on sisällämme ja antaa voimaa muuhun elämään, täydentää sitä ja ajaa meitä eteenpäin, kohti toteutuvia unelmia.

Motorcycling gives me anonymity and I don’t have much of that in my life. It’s an escape from being stared at.

When I’m flashing around on my bike with my helmet on I’m just another geezer on the road and that’s nice. But, above all, there’s something riding a bike – the concentration and the single-mindedness of it, and the desire to get it right, taking a corner fast without losing control, doing it beautifully, getting into a groove and winning the battle between your head telling you to do one thing, the bike wanting to another and your body in between – that I miss like hell if I don’t get to ride it every day. - Ewan McGregor

Picture from Greece. There is something there, always to be found. Melissani underground lake in Kefalonia - Sistine Chapel by nature.

Jotakin annettavaa

2009-06-22T14:19:00.000+03:00
Tyttö asettaa vaatteita paikoilleen ja pakkaa niitä laukkuunsa. Samalla hän muistelee ja puhuu itsekseen:

Kun vähiten sitä osasin odottaa, kun vähiten uskalsin sitä toivoa. Kullanruskein hiuksin, hän, kuin tuulen kantamana seisoi siinä.

Hän oli kuullut yön tuomat viestit ja elämän eteeni heittämät haasteet. Iloisena, arvokkaana, aitona, silmät loistaen ja hitaasti lähestyen hän koski ja avasi haasteen.

Kaikella on tarkoitus, hän sanoi, otti kiinni kädestäni ja vei minut mukanaan. Puhuimme paljon, mutta salaa, ei sanojen vaan pienten tekojen kautta hän kertoi tarinan joka minun tuli kuulla.

Keveyttä on ilo, parhaita aurinkoiset ajatukset ja tärkein on kyky heijastaa rakkautta. Tuon kyvyn olin piilottanut, padoksi rakkauden jatkuvan virran eteen, tytön ja pojan välille. Järki hallitsi tätä virtaa ja halusi pitää sen liikkumattomana, intohimon huutaessa kannustusta virran tuholle.

Kuten rakkauden virta, on patokin näkymätön. Järkemme ja intohimomme ovat rauhantekijöitä, kun annamme intuition ja sielumme ohjata niitä. Kaikki on lopulta niin yksinkertaista, hän sanoi. Hieman tuonne, sitten tänne ja noin, puhui hän. Laitetaan päälle puhdasta hellyyttä, aitoutta viisaudella ja tahdikkuudella, läheisyyttä ja lämpöä kiltteyden ja hyvyyden kosketuksella.

Vain maailmansielu kykenee sekoittamaan nämä kaikki ainekset juuri häneen ja juuri hänet lähetettiin tämä kaikki minulle kertomaan.

Viimeisenä hetkenä, aurinko nousi ja kertoi tuulen kääntyneen. Kuten kaikki elämän kulussa on muuttuvaa, niin on myös matka kahden ihmisen. Katsos tämä opetus on valmis, tuuli kuiskaa. En halua irrottaa otettani, hetki vielä, toistamme sanattomasti molemmat. Pidän kiinni ja ensimmäistä kertaa tunnen kyvyn palaavan. Tunnen hetken vapaan rakkauden, se on kaunista ja esimerkin voimalla jatkan matkaani. Älä pelkää hän sanoo katseellaan, kaikki on hyvin. Surunkin läsnä ollessa, kiitollisuus ja ystävällisyys tulvivat huoneeseen hänen silmistään.

Ensimmäistä kertaa pitkiin, pitkiin aikoihin en ajattele, mieti, seison aavan meren äärellä ja vain huokaan mahdollisuuksille. Olen kohdannut jotakin ainutlaatuista ja tämän turvin osaan suunnistaa avaamaan lisää rakkauden virtaa, tyttö mietti. Pieni kuoren osa, viimeinen pieni pala on alkanut liikkua, tiedän missä se on ja olen täynnä jotakin tuttua tarmoa.

Samaan aikaan, jossakin muualla, samoina hetkinä, näiden ajatusten aikaan rannalla seisoo pieni poika, odottaen, katsellen kaukaisuuteen. Tuuli kuiskaa ja tuo tutun tuoksun pojan kasvoille, hän hymyilee, tyttö on matkalla.

Le Petit Prince

2009-06-03T14:10:00.000+03:00
Sydämeni ääni katoaa aika ajoin. Se hukkuu meteliin, häviää varjoihin kadulla. Odotan alkavaa lomaa. Huomaan muutoksen. Aikaisemmin odotin lomaa, ”vapaata aikaa” työn äärestä, tapahtumia, matkoja ja toimintaa joita sen ajaksi olin suunnitellut. Yksin, yhdessä, sukuloidessa. Odotin hetkiä joissa saan maistaa suunnittelun helmiä ja hedelmiä.

Edessä on ensimmäistä kertaa loma ja odotus vapaudesta, ajasta sydämen lähellä. Herättelen ajatuksia paikoista ja ihmisistä. Herättelen tuoksuja ja tunteita. Keitän niitä ja noukin liemestä intuition voimalla maistiaisia. Monet vuoret ovat kutsuneet, eivät kiipeämään, vaan katsomaan niitä laaksoista. Keho odottaa uusia liikkeitä, muotoja ja elämän virran kutsuja. Ilman suunnitelmia tai varattuja paikkoja tiedän, elän jälleen yli sadan vuoden tänään, huomenna ja tulevina lomapäivinä. Muutos on suuri, mutta pieni.

Tutustuin ihanassa kesäillassa kaupunkiin. En koe kaupunkeja omakseni, viihdyn kyllä ihmisten seurassa ja keskellä, mutta jos saisin päättää, näkisin talot rantojen ja niittyjen ääressä, suurten laaksojen kupeessa.

Kävelimme puistojen ja rantakatujen läpi ja illan päätteeksi päädyimme leppoisalle terassille, jossa muistin kantavani mukanani kirjaa. Luimme siitä katkelmia lähekkäin, väliin nauraen ja toisinaan hiljentyen - hetki oli erityinen. Luin kirjaa uuden ystäväni kanssa. Hän on monella tapaa erityinen sielu, jotenkin vain tiedän että hän tulee olemaan ja on erityinen ihminen elämässäni aina.

Kirja jota kannoin mukanani oli Antoine de Saint-Exupéryn Pikku prinssi. Se on yksi niistä oikeista kirjoista.. Kirjan lopussa kirjan kertoja esittää tärkeän kysymyksen. Hän onnistuu avaamaan kysymyksellä keinon, miten tähtitaivasta katsomalla voit havahtua huomaamaan voiman, joka kantaa, herättää unelmat eloon ja saa meidät näkemään kauas, kauemmas, yli ajanlaskun, aina ajattomuuden syliin saakka.

Ystäväni sanoin, tasapaino intuition, tunteiden ja järjen kesken on avaintekijä oman elämäntien ja totuuden löytämiseksi. Lomalla nautin intuition ja tunteiden voimasta, herkuttelen. Teille jotka olette tavanneet pikku prinssin ja olette lukeneet kuuluisat ketun sanat "Tulet vastuulliseksi siitä, mitä olet kesyttänyt" ja "Se on aika, jonka olet ruusuun käyttänyt, joka tekee siitä ruususta niin tärkeän".. teille liitän loppuun viimeisen kappaleen – mutta muistattehan tätä lukiessanne kävellä tunteiden ja intuition kanssa käsi kädessä. Sydän ymmärtää, mitä kieli ei koskaan ilmaise ja mitä korvat eivät voi kuulla.

And now six years have already gone by... I have never yet told this story.

The companions who met me on my return were well content to see me alive. I was sad, but I told them: "I am tired." Now my sorrow is comforted a little. That is to say, not entirely. But I know that he did go back to his planet, because I did not find his body at daybreak. It was not such a heavy body... and at night I love to listen to the stars. It is like five hundred million little bells...

But there is one extraordinary thing... when I drew the muzzle for the little prince, I forgot to add the leather strap to it. He will never have been able to fasten it on his sheep.

So now I keep wondering: what is happening on his planet? Perhaps the sheep has eaten the flower... At one time I say to myself: "Surely not! The little prince shuts his flower under her glass globe every night, and he watches over his sheep very carefully..." Then I am happy. And there is sweetness in the laughter of all the stars.

But at another time I say to myself: "At some moment or other one is absent-minded, and that is enough! On some one evening he forgot the glass globe, or the sheep got out, without making any noise, in the night..." And then the little bells are changed to tears... Here, then, is a great mystery.

For you who also love the little prince, and for me, nothing in the universe can be the same if somewhere, we do not know where, a sheep that we never saw has eaten a rose... Look up at the sky. Ask yourselves: is it yes or no?

Has the sheep eaten the flower? And you will see how everything changes... And no grown-up will ever understand that this is a matter of so much importance! This is, to me, the loveliest and saddest landscape in the world. It is the same as that on the preceding page, but I have drawn it again to impress it on your memory. It is here that the little prince appeared on Earth, and disappeared. Look at it carefully so that you will be sure to recognise it in case you travel some day to the African desert. And, if you should come upon this spot, please do not hurry on. Wait for a time, exactly under the star.

Then, if a little man appears who laughs, who has golden hair and who refuses to answer questions, you will know who he is. If this should happen, please comfort me. Send me word that he has come back.

Kahden maailman taikaa

2009-05-26T10:27:00.000+03:00
Mistä tulevat kevään uudet lehdet, pehmeät, hempeät ja puhtaat. Kuiskaan hiljaa, alta pinnan ne tulevat. Sieltä mistä lapsemme saavat sileät posket ja pehmeän tukan.

Mistä toukka saa kantaakseen kauniit siivet, tiedon kuinka suojaisan kotelon rakentaa ja sisässä oikean ajan voimiaan kasvattaa. Hiljaa vain, alta pinnan ne tulevat. Sieltä mistä lapsemme saavat ainekset kauniin sielun ja pienet toimeliaat kätöset.

Mistä tulevat puhkeavat kukat, puiden vahvat juuret ja vilvoittavat, raikkaat tuulet. Alta pinnan ne tulevat. Sieltä mistä lapsemme saavat voimia nousta jaloilleen ja tahtoa jatkaa matkaa.

Sieltä mistä luonto saa monimuotoisuuden, kauneuden ja värit,
saa ihminen arvonannon, myötätunnon ja rakkauden.

From here and there to everywhere

2009-05-25T17:45:00.000+03:00
An American tourist went to Cairo to visit the famous Polish rabbi Hafez Ayim. The tourist was surprised to see that the rabbi lived in a simple, book-lined room, in which the only pieces of furniture were a table and a bench.

‘Rabbi, where’s all your furniture?’ asked the tourist.

‘Why, where’s yours?’ retorted Hafez.

‘Mine? But I’m just passing through.’

‘So am I,’ said the rabbi.

- Paulo Coelho -

“Life moves on, whether we act as cowards or heroes. Life has no other discipline to impose, if we would but realize it, than to accept life unquestioningly. Everything we shut our eyes to, everything we run away from, everything we deny, denigrate or despise, serves to defeat us in the end. What seems nasty, painful, evil, can become a source of beauty, joy, and strength, if faced with an open mind. Every moment is a golden one for him who has the vision to recognize it as such.”

- Henry Miller -

You have to know, not fear, that someday you are going to die. Until you know that and embrace that, you are useless.

- Fight Club the movie -

‘Blessed is he who gives his children wings and roots,’ says a proverb.

We need roots. There is a place in the world where we are born, where we learn a language, where we discover how our ancestors overcame their problems. At a given point, we become responsible for that place.

We need wings. They show us the endless horizons of the imagination, they carry us towards our dreams, they lead us to distant places. They are the wings that allow us to know the roots of our fellow human beings and to learn from them.

Blessed is he who has wings and roots, and wretched is he who only has one of the two.

- Paulo Coelho -

Elämän perusyksikkö on toisista huolehtiminen. Ja sellaisessa elämässä on aina rakkautta.

- Paavo Westerberg -

“life is what happens when you are busy making plans”

- John Lennon -

I do believe that a person has a personal legend to fulfill - and independent of any mass media, you know what to do. What is a personal legend? It is the reason why we are alive.

We have dreams, that are not necessarily the dreams that our parents, or society has for us. So, we must get rid of the idea of fulfilling what people expect us to do, and start to do what we expect from our lives. The message in “Veronika decides to die” is that: dare to be different. You are unique, and you have to accept you as you are, instead of trying to repeat other people’s destinies or patterns. Insanity is to behave like someone that you are not. Normality is the capacity to express your feelings. From the moment that you don’t fear to share your heart, you are a free person.

- Paulo Coelho -

Jos me olemme valppaita, mielemme tekee työn puolestamme, ja kertoo kyllä vastauksetkin, kun niiden aika on. Ja jos ei kerro, kysymys oli todennäköisesti väärin muotoiltu?

- Paavo Westerberg -

"Mennessä näkee tuleeko kaivoon vettä"

- Isosisko Huuhtanen -

Onnekkaat koivut

2009-05-11T20:55:00.000+03:00
Kävelen ulos ovista. Olen jälleen sairaalassa, nyt ihmettelemässä pientä elämää. Mennessä satoi ja tuuli, nyt aurinko paistaa ja puut tuoksuvat. Takanani kävelee pieni tyttö, joka leveä hymy kasvoillaan sanoo - täti täällä tuoksuu kevät.

Ajamme kotiin maalle. Matkalla olemme hiljaa. Tyttö on väsynyt, posket punaisina hän katsoo ulos ikkunasta. On ollut unohtumaton päivä ja tunnekuohut ovat verottaneet voimia. Kaarramme kotimaisemaan ja tokaisen vierelle, sinulla on maailman täydellisin pikkusisko ja asut näin kauniissa paikassa, olet onnentyttö! Leveä hymy ja sanat.. on joku muukin onnekas, koivut nimittäin, kun aurinko osuu niihin ne hohtavat kultaa. Olen jälleen mykistynyt, hymyilen takaisin ja lasken käden pienelle jalalle.

Laitan iltapalaa, hoidan askareita valmiiksi ja syömme yhdessä. Keittiön pöydällä on puinen patsas. Siinä mies pitelee pientä kääröä ja nainen nojaa mieheen, molempien katsellessa kapaloa. Tuijotamme sitä ja kuulen sen esittävän isiä ja äitiä. Kehun seuralaiseni söpöyttä ja reippautta, loistavat silmät tuijottavat takaisin. Laitan koululaisen tavarat valmiiksi, pienen pään tyynyyn ja ulkoilutan koirat jotta isä pääsee levolle kotiin tullessaan.

Seison pihamaalla ja katson maisemaa. Onnekkaat koivut hohtavat kilpaa kultaa ja mietin iltapäivällä käymääni keskustelua. Keskustelun aiheina olivat kuuntelemisen taito ja näkeminen, "samojen asioiden" muuttuminen elämän virrassa. Huokaan syvään, haistelen ilmaa - se vain on niin pienistä asioista kiinni, se näkeminen. Se mitä aurinko tekee koivuille, tapahtuu mielelle ja silmille kotimaisemassa - tässä ja nyt.

Kerro tai jätä kertomatta

2009-05-05T10:05:00.000+03:00
Kerro miltä se tuntuu
katsoa taivasta ja silmiäsi samaan aikaan.
Herätä uuteen aamuun, maata vain hiljaa peiton alla,
kurkistella salaa verhon takaa.

Kerro miltä se tuntuu,
rakastaa, haluta, ahmia, hyväillä.
Olla elämää täynnä ja antaa kaiken kaatua päälle,
seistä suihkussa ja vain kadota veden alle.

Kerro miltä se tuntuu,
olla rohkea huomaamatta huomiselle.
Antaa sattuman ja kohtalon lujittaa uskoa,
toivoa nähdä se, uskallusta tehdä se.

Mutta älä kerro miltä se tuntuu,
kun pitää, täytyy näyttää hyvältä ja toisten irvikuvia katsoa.
Täyttää tyhjät kolot ihmisissä ja heihin takertua.

Älä kerro miltä se tuntuu,
heittää oma onni ja uhrautua, kun se on sitä rakkautta.
Katsoa toiseen, mutta ei itseen.

Älä kerro miltä se tuntuu,
pienen mielen halu hallita ja toisten onnistumisista yhä vain pienemmäksi käpertyä. Pelätä vastuuta elämästä ja jättää ideat ja mahdollisuudet käyttämättä.

Elämä näyttää kauneimman puolensa

2009-05-04T15:56:00.000+03:00
Kaunis alkukesän iltapäivä on käsillä. Olet ajanut halki kauniin maiseman, rauhaan peltojen keskelle. Olet kävellyt peltoa pitkin yhdessä hevosen kanssa. Päätät kaartaa alamäkeen, näet sinisen järven aukeavan puiden takaa, pelto tuoksuu ja hevonen allasi kyselee minne seuraavaksi.

Kerrot sille äänettömästi, mennään alas saakka ja sieltä otamme pehmeällä pohjalla ilon irti ylös mäen päälle. Käsky otettu vastaan ja kaartaessa takaisin polulle vapaus, elä, mene, elä, mene, nauti! Päästä irti kaikesta, anna kaikkesi ja nauti hetkestä. Hevonen nauttii ja liikkuu elääkseen. Tunnet sen ja tiedät milloin se haluaa mennä jos vain annat. Nyt annan ja seuraan kyydissä kirmausta - kaunista jakaa matka ylös. Ajatukset lentävät. Liike on parasta huumetta. Liikkuminen yhdessä ja luonnossa on vielä parempaa.

Ihanat vuodenajat tarjoilevat herkkuja. Talvella lumessa tarpominen, hiihtoretket ja moottorikelkkailu meren jäällä. Räkä nenästä valuen, posket punaisena kihelmöiden. Kesällä yksinäiset lenkit, revittely ja tasapainottelu musiikin tahtiin rämeiköissä, uinti, sauna ja yhdessä maiseman ihastelu. Iholta nouseva höyry ja toisen olkapään hikipisarat. Keväällä pyöräily ja avautuvat luontopolut. Syksyn värit ja ratsastus. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Hevosen hien haju palauttaa takaisin satulaan.

Suuri sydän allasi, luottaen sinuun ja voimaan jatkat matkaasi metsätietä pitkin. Olet keskellä suurta ja rauhallista aluetta. Lähistöllä ei ole ketään, ei asutusta, ei ihmisiä. Puut hymyilevät uutta vihreää ja valo leikkii niiden kanssa.

Mihin sukelsin? En välitä vieraasta paikasta, en halua nousta pintaan ja jos tämä on uneni en halua herätä koskaan. Ja jos olen hereillä, olkoon tämä pysyvä valvetila. Olen täynnä rakkautta. Kuten eräs innoittajani sanoo, elämä näyttää kauneimman puolensa ja sinä katsot sitä.

Ihmiset jotka elävät, näkevät ja kuulevat

2009-04-23T16:29:00.000+03:00
Toiset hahmot, elämänmuodot kutsuvat luokseen, ne hakeutuvat seuraasi enemmän kuin muut. Näkymätön ja selittämätön vetovoima vetää kohteita toistensa luo, janoten tuoksuja, hajuja, elämän sykettä.

On arvokasta vain olla ja havainnoida, kun vierellä on hieno eläin tai ihminen. Suurin voima on aina näkymätöntä, sen aistii ilmassa ja usein se on sanatonta.

Olet kuuleman mukaan lähikehityksen vyöhykkeellä aina itseäsi sopivasti edistyneempien kanssa, jos tasoero on liian suuri vaikutus jää vähäisemmäksi. Toinen tietää kaiken avaruudesta, toinen tieteistä ja taiteista. Eniten minua tuntuvat kiinnostavan eläimet ja ihmiset jotka elävät, näkevät ja kuulevat.

Eläimet vain kertovat koruttomasti, omilla reaktioillaan totuuden. Antavat sinulle avaimet keskusteluun vain havainnoimalla lisää, luovuttamalla niille täydellisen läsnäolosi. Kommunikaation taso nousee hienojakoisemmaksi, joka kerta rikastuttavan läheisyyden ja kokemuksien kautta.

Ihmiset toimivat kehittyneemmin, tosin sitäkin hankalammin - useimmiten. Viisaankin ihmisen kommunikaatio ja sosiaaliset taidot saattavat olla järjenjuoksua hitaammat, puutteelliset ja kokemuspohja olematon.

Naiset puhuvat paljon ja joskus kaatuvat omaan monimutkaiseen tarinaansa, ajatuksien tulvaan. Miehet, ilman miehiä tasapaino ei vain säilyisi. Miehet toimivat, havainnoivat ja toimivat. Rakastan miehiä, en voisi elää ilman heitä. En tiedä mitään niin romanttista kuin miestä sanomassa, rauhallisesti, mutta varmasti naiselle, lopeta hössötys ja tule tänne.

Vikansa on kullakin, mutta myös ne edistyneet osatkin.

Kielletty kaupunki, Pekingin keskustassa. Sain kuvan ystävältä. Jokin tässä kuvassa vain kiehtoo, sen hahmo kutsuu, vetää puoleensa..

Tarinoita puusta

2009-04-22T15:46:00.000+03:00
Se oli yli sata vuotta vanha pihapuu, nähnyt tuulet ja tuiskut, tarjonut suojaa, nähnyt ihmisten nälät ja sodat.

Eräänä päivänä vain tulivat metsurit ja justeeri ja sen elämä puuna oli ohi. Mutta sitä tarvittiin vielä lautana ja se naulattiin pystyyn ladon päätyyn. Siinä se suojasi kuivuvia heiniä toiset sata vuotta, harmaantui pinnaltaan mutta sisältä koveni heleäksi hongaksi..

Kun latoakaan ei enää tarvittu, se oli joutua polttopuuksi, mutta eräs puunveistäjä löysi sille vielä käyttöä ja tässä se nyt riippuu tuvan seinällä ja jos hyvin käy, sen tarina jatkuu vielä seuraavat sata vuotta.

Kosti Hakanen - Puu elää taas.

Olipa kerran...

2009-04-21T12:44:00.000+03:00
Kuulin tarinan, joka meni jokseenkin seuraavanlaisesti:

Olipa kerran mies, joka keksi tulen sytyttämisen taidon. Hän otti tulentekovälineensä ja lähti erään heimon luo pohjoiseen, jossa oli purevan kylmä. Hän opetti ihmisiä sytyttämään tulen. Asia kiinnosti näitä kovasti. Hän näytti heille, mihin tulta voitiin käyttää – he voisivat keittää ruokansa, pitää itsensä lämpiminä jne.

Ihmiset olivat syvästi kiitollisia, mutta ennen kuin he ehtivät ilmaista sen miehelle, tämä katosi. Hän ei välittänyt heidän tunnustuksistaan ja kiitollisuudestaan, vaan välitti heidän hyvinvoinnistaan.

Hän meni toisen heimon luo ja alkoi taas esitellä heille arvokasta keksintöään. Myös nämä ihmiset kiinnostuivat tulesta – heidän pappiensa mielenrauhan kannalta hiukan liikaakin. Papit alkoivat huomata miehen vetävän joukkoja puoleensa samalla kun heidän oma suosionsa väheni. Niin he päättivät hankkiutua hänestä eroon.

He myrkyttivät miehen, ristiinnaulitsivat hänet, päästivät hänet päiviltä. Mutta nyt he pelkäsivät, että kansa saattaisi kääntyä heitä vastaan. Ja he olivat hyvin viisaita, peräti ovelia. Tiedättekö mitä he tekivät? He antoivat tehdä miehestä muotokuvan, jonka sijoittivat temppelin pääalttarille. Tulentekovälineet sijoitettiin muotokuvan eteen ja ihmisiä opetettiin kunnioittamaan kuvaa ja tulentekovälineitä, mitä he sitten tekivät velvollisuudentuntoisesti vuosisatojen ajan. Kunnioitus ja palvonta jatkuivat, mutta tuli puuttui.

Miksi nimetä ja omistaa?

2009-04-17T08:34:00.000+03:00
Jää sulaa, vedeksi muuntuu, se joen herättää uuteen eloon. Elämä puskee mullan alta kuin hiljaa kuiskaa maisema meille, olen kuolematon.

Kaikki on alati muuttuvaa
Se ei ole sinun, se ei ole minun
Miksi nimetä ja omistaa?

Mikään ei pysy paikoillaan, niin ei kuulu, se ei olisi muuten elämää.
Miksi siis kivestä monumenttia tuhat vuotta rakentaa?
Vaihtuvat sukupolvet meidätkin ne ajan saatossa unhoittaa.

Kaikki on alati muuttuvaa
Se ei ole sinun, se ei ole minun
Miksi nimetä ja omistaa?

Menneisyys ei ole tässä ja taitaa tulevaisuus olla tunne vain tulevasta, aamun sarastuksesta. Näe paikkasi hetkessä häilyvässä, ota kiinni, ilo irti. Tunnetko sen? Välähdyksen ikuisuuden.

Kaikki on alati muuttuvaa
Se ei ole sinun, se ei ole minun
Miksi nimetä ja omistaa?

Turha on kohtaloaan paeta, omaa sisinpäänsä vastaan taistella.
En ole sinun, et ole minun
Miksi nimetä ja omistaa?
Miksi nimetä ja omistaa?

Sir Elwood

2009-04-16T09:20:00.000+03:00
Sir Elwood ja Juha Lehden käheä ääni jaksaa kantaa ja levyt palaavat vuosienkin jälkeen soittimeen. Keskiolutjatsia puhuttelevasti soittava porukka, sanoitukset, miehinen köhä - se vain osuu ja uppoo.

Eilen ihastelin metsässä tunnetta joka on ilmassa. Luonto herää pitkän talven jälkeen, elämä puskee läpi kuoren. Miten sitä kuvailisi paremmin kuin paikanpäällä olemalla? Illalla kotona Juha sen sanoiksi puki, sehän on neiti kevät.

Top 10 all time:

1. Ohut kosketus
2. Älä mee
3. Hämärän taa
4. Kuolen
5. Elisa
6. Katso tähtiä
7. Kekkonen
8. Tyttöjen päiväkirjat
9. Kollikissa (kevätyön syntinen syyhy)
10. Kerran elämässä

Täydellinen (mieli)kuva

2009-04-14T08:55:00.000+03:00
Jokin sisällämme muuttuu, kasvaa, syntyy ja kuolee joka hetki. Kaikkea emme tiedosta tai huomaa, mutta joka päivä löydämme itsestämme uusia puolia, uusia ulottuvuuksia, ajatuksia, hyviä ja huonoja puolia. Ystäväni sanoin olemme epätäydellisiä, keskenkasvuisia sinttejä. Tämän sintin toiminnan seuraaminen tuntuu olevan avaintekijä halutessamme muuttua, kehittyä. Kehityksemme on itse asiassa kuuntelemista, pois oppimista. Mistä?

Parisuhteessa, avioliitossa ihmiset usein etsivät onnea, täydellisyyttä, kaiken parantavaa yhteistä paratiisia. Mahdoton kiehtoo meitä. Mutta miksi tavoittelemme tätä mielikuvaa? Olipa kyseessä upea rakennustyö, monumentti, taideteos tai avioliitto, tunnumme toistavan samaa kaavaa. Tekijä uhrautuu, tekee ja antaa kaikkensa työn valmiiksi saattamiseen. Työn touhussa hän rikkoo omia rajojaan, ei huomaa fyysistä väsymystä tai työn vaatimaa aikaa. Rakkaus, intohimo ja palo työn merkitykseen ajavat ja ruokkivat häntä.

Kun saavutamme tavoitteen, saamme valmiiksi maalauksen, seisomme voittajana, rikomme ennätyksiä, luomme samalla merkityksen elämällemme. Kuitenkin olemme joskus tilanteessa jossa kuva särkyy maalissa tai merkitys katoaa valmiiksi saatetun työn edessä.

Mikäli tekijä ei koe tavoitetta merkitykselliseksi, ei usko siihen, kovakin työ voi valua hukkaan. Kuka tai ketkä tekevät tavoitteen merkitykselliseksi? Ystävät? Perhe? Media? Suuri yleisö? Motivaation lähteet ovat monet, ehkä niihin olisi hyvä pysähtyä ennen valmiin ja täydellisen kuvan maalaamista mieliimme. Tämä pätee parisuhteisiin, avioliittoon, käsitteisiin, kilpailuun, työhön, kaikkeen mitä teemme ja miten koemme elämän.

En tiedä onko olemassa ihmisiä jotka pitkän avioliiton jälkeen kertoisivat että suurin motivaatio suhteen aloituksessa ja sen aikana oli mahdollisuus kasvaa ihmisenä. Kerrottehan jos kuulette heistä?

Elämässä parasta hyvyyttä on usein tiedostamaton hyvyys. ”Ihminen ei ole koskaan yhtä hyvä kuin silloin, kun on tietämätön omasta hyvyydestään”. Ihmiset joita ystäviksi kutsun, jotka kulkevat rinnalla, ovat ihmisiä joissa kasvaa jotakin hyvää. Heitä kaikkia yhdistää jokin teko välillämme jonka minä tiedän, mutta kukaan heistä ei sitä tiedä. Juuri niiden hyvien tekojen tähden he ovat erityisiä, omalla tavallaan.

Paras motivaatio kumpuaa sisältä, syvältä. Niin syvältä, että se on tiedostamatonta. Paras opettajamme on oma sisimpämme, se kertoo harhaopeistamme, luuloista ja antaa mahdollisuuden oppia pois niistä kaikista, kuunnella. Kun se kiinnittyy yhä useammin tekoihin ja sitä kautta tavoitteisiimme, maailma laulaa kauniisti ja korkealta.

RAKKAALLE Siskolleni. Miksi jotkut meistä ovat vain Hannu Hanhia, Joutsenia? Miksi luonto ja eläimet yhä uudelleen kiittävät ja juuri ne oikeat yksilöt ovat aina luonamme?

Ajatus jota rakastaa..

2009-04-07T08:49:00.000+03:00
Kävelin kauniissa kevätillassa ja jäin rannan törmälle ihastelemaan joutsenia. Kyseisten lintujen kauneus jättää aina tilaa hämmästelylle. Ne ovat jotenkin niin rauhaisia, kantavat kehonsa ja jokaisen sulkansa juuri sille kuuluvalla tavalla.

Toinen linnuista sukeltaa pinnan alle syömään, toinen nostaa samassa päänsä ylös. Vuorotellen syöden, vuorotellen tarkkaillen ympäristöä, toisinaan katse rinnalle kuin kysyen menetkö ensin, vai menenkö minä? Joutsenia katsellessa mieli tyyntyy ja pääsee keskellä vilkasta kaupunkia hetkeksi takaisin aivan kirjan alkuun. Olipa kerran.. Olipa kerran rakkaus. Olipa kerran rakkaus joka kantoi yli merten, yli vuorten, taivaiden, halki arojen ja metsien.

Vaikka olemme evoluutiomme huippuosaajia, kuninkaita ja älykkyytemme on vailla vertaa. Vaikka järkemme avulla kykenemme havainnoimaan itseämme ja ajan kulua, kehitämme ja hallitsemme maailmaa, en voi muuta kuin kadehtia valkoisiin höyheniin pukeutuneita uljaita lintuja. Jokin erittäin kaunis osa juuri tällä lajilla on sisällään. Siskoni sanoin ihme, ajatus jota rakastaa. Se on ajatus elämänpituisesta matkasta, sielunkumppanuudesta ja syvän rauhan tuovasta varmuudesta.

Istuessani kotona, seuranani kymmenet kynttilät ja musiikki, hivelen pientä hopeista kilpikonnaa kädessäni ja palautan mieleeni rannan, linnut ja kauniin kajastuksen.

Suljen silmät ja annan itseni hetkeksi ajatuksen vietäväksi. Näen molemmat siipeni, harjoittelen kaartoja ja lennän pitkiä matkoja. Ihastelen maisemia korkealta pilvirajan tuntumasta. Hiljaisuudessa tunnen suuren varmuuden, tiedän minne mennä, mitä tehdä. Ehkä jossakin harjoittelun lomassa törmään toiseen valkoisiin höyheniin pukeutuneen katsoen minuun, kuin kysyen, menetkö ensin vai menenkö minä?

Uneksija

2009-04-06T09:52:00.000+03:00
Talven jälkeen kun tiet ovat sulia ja ilma raikas, jokin vetovoima ajaa syömään asfalttia renkaiden alta, ajovalojen loisteessa. Hyvä olo ja tyyni ilma, pelkkä hengittäminen tuntuu hyvälle. Joskus huomaan nauttivani hengittämisestä enemmän kuin koskaan, toisinaan hukuttaudun arjen kiireisiin ja paluu ”sen” äärelle tekee olon uudeksi.

Huomaan odottavani kesää. En niinkään lämpöä tai hyviä "rantakelejä". Uneksin aamuista joissa saan herätä syvästä unesta linnunlauluun. Muistelen erityisesti aamuja pienessä mökissä jossa asuin muutaman viikon viime kesänä. Mökki oli karu mutta jollakin tapaa se oli kodikas, siellä asui hyvä henki. Heräät aamulla, tukka sekaisin, silmät vielä unihiekassa, puet päällesi pehmeät pellavahousut ja lähdet aamiaiselle maataloon. Ehkä menetkin ensin kävelylle rantaan, käyt uimassa tai kävelet suoraan hevosesi luo haistelemaan sitä, katsomaan sen unisia ja uuteen aamuun heränneitä silmiä. Haistelet jouhia, turpaa, tuoreen kahvin tuoksua, kukkia, puita…

Huomaan odottavani kesää. Uneksin ilta-auringosta, nuotion hajusta ja muurinpohjaletuista. Uneksin tytöstä juoksemassa saunalta, huutaen täti tule jo, sun makkara palaa. Uneksin erityisesti hampaiden pesusta ulkona. Siinä vain on jokin juju saada pestä ne ulkona, seistä mökin nurkalla tai istua kivellä luita hankaamassa.

Erään rakkaan ystäväni mökissä on jotakin suurta taikaa. En ihmettele sitä yhtään, pelkkä pariskunnan läsnäolo riittää tekemään paikasta kuin paikasta hyvän ja mieluisan. Seura jossa vain ajaudut rennoksi ja huomaat leijuvasi. Uneksin aina toisinaan näystä jonka koin siellä. Herään tulen ääneen tuvan puolelta, hiivin ulos vain pikkuhousuissa ja kumisaappaissa, näen ystävän tiskaamassa, yöpaidassa kivellä ihanan puun katveessa. Nurmikko ja heinät aamukasteessa, tuntuu samassa siltä ettet voisi olla enää onnellisempi.

Uneksin kotipelloista. Sinne pyörällä, lenkille, kävellen. Ei kiirettä, askeleet hiekkatiellä, katse on kauniissa nyppylässä jonne istumaan tai korsien väliin makaamaan. Katsot pilviä taivaalla tai lopetat hengityksen hetkeksi ja tarkennat aistisi kuuntelemaan uskomatonta kuhinaa aivan korvasi tasolla. Koko pelto ja maan pinta kuhisee eloa ja sinä makaat sen keskellä.

Kesäillan tanssi - perinteikäs tapa joka tuntuu siirtyvän veressä..

Waiting for the storm to pass..

2009-04-03T12:46:00.000+03:00
Taloudellisessa ahdingossa ja laman hirveän kouran otteessa törmää tuttuihin reaktioihin. Pahat johtajat ja alas lyöty alainen asettelu, minun ja sinun jakoa, taisteluja asioista jotka koetaan tärkeiksi. Kenelle? Länsimaisen kulttuurin nurjempi puoli esittäytyy meille, joka hyvinä aikoina piileksii mahtavan ja kuvankauniin maalauksen takana.

Olen viimeisen kahden vuoden aikana tietoisesti käyttänyt suuren osan ajasta elämän eri osa-alueiden tutkimiseen, lukenut, kuunnellut ja tavannut ihmisiä. Olen kiitollinen mahtavista keskusteluista, erityisistä ihmisistä kaukana ja lähellä. Ilman heitä matka ei olisi edes alussa. Intohimoni, oppimisen haluni lähti liikkeelle kysymyksestä, oman elämäni traumoista ja tahdosta saavuttaa unelma. Miten yhdistää arvopäämääriin pohjautuva kehitys, oravanpyörän ja maailman järjettömyyden kanssa? Miten säilytämme rinnalla tärkeät elämää rikastuttavat arvot, epävarmat asiat, sortumatta haihatteluun, naiiviin unelmointiin? Miksi jätämme usein elämän kannalta tärkeät asiat viimeiseksi tai puhumme asioiden vierestä?

Huomionarvoista on että keskitymme elämässämme epävarmoihin asioihin usein olkia kohautellen ja varmoihin tunnumme käytävän aikaa runsaasti, liikaako? Tarkoitan epävarmoilla asioilla, terveyttä, elämän pituutta, rakkaita ihmisiä, kaikkea joka voi juuri nyt olla meidän mutta se voidaan ottaa meiltä samassa hetkessä pois. Miksi en tänään sanoisi kanssakulkijalleni arvostavani hänen tukeaan, tervehtisi iloisesti vastaantulijoita, kohtaisi ihmisiä ympärilläni, pelkäämättä tai tuntien sitä vaikeaksi? Käytämme aikaa murehtien aikatauluja, käytämme energiaa tunnekuohuun kassajonossa tai istuen sisällä toivoen auringonpaistetta muuten mukavassa poutapäivässä.

Kuuntelin pariskunnan riitaa autopesussa, jonottaessa omaa vuoroani. Riidan aiheena oli ilmeisesti suunnitelmiin tullut muutos. Toisen osapuolen halu päästä kotiin laittamaan ruokaa ja siivoamaan, joka oli nyt myöhästynyt autopesun takia, vieraita tulossa ja toisen tarve huolehtia auto puhtaaksi. Riita yltyi kovaksikin ja pesu sujui mukavasti murjottaen.

Sitten ihmiset vielä kysyvät miksi hymyilen kokoajan, mitä muutakaan tekisin! Miksi en hymyilisi? En hymyile väheksyväni kyseisten ihmisten tilannetta, aikataulua, en hymyile väheksyväni ruoanlaittoa tai auton huoltoa, en hymyile koska kuvittelisin olevani parempi ihminen. Hymyilen koska näen ja katson kuvan läpi. Samassa hetkessä tunnen surumielisyyttä elämän paradokseja kohtaan.

Aurinko paistaa ulkona. Istun työpöytäni ääressä ja suuntaan kohta tapaamiseen. Elämässäni on tällä hetkellä paljon epävarmuutta, läheiset ystäväni ne kaikki tietävät. Mutta mitä sitten, ne tärkeät asiathan ovat aina niitä epävarmoja, kuten rakkaus, elonpäivien pituus, nykyhetkien ainutkertaisuus, läheiset, yhteiset hetket. Muutama epävarma asia lisää ei tee enää suurta vaikutusta. Intohimoni kohti unelmaa ja ihmettelyn voima ajavat eteenpäin. Elämä huutaa minussa ihmettelemään lisää.

”Life isnt about waiting for the storm to pass…Its about learning to dance in the rain”

Sanoja, käskyjä ja käsitteitä

2009-03-26T13:11:00.000+02:00
Sanat ja käsitteet ovat vain osa todellisuutta. Tosiasiassa mitään ei pysty kuvailemaan sanoin, kuvin. Hienot kuvat eivät kerro mitään taidosta tai herkkyydestä. Hienot sanat ovat vain osa todellisuutta, jos sitäkään.

Toisaalta käsitteet ja sanat auttavat jäsentämään ympäröivää maailmaa, ymmärtämään sitä. Liikutamme sanoilla tunteita ja mielikuvia. Sanoissa piilee mahtava voima. Sanat ovat muokanneet historiaamme, vieneet ihmisiä uusille mantereille ja valtamerten ylitse. Olemmeko silti samaan aikaan käsitteiden, käskyjen ja sanojen vankeja?

Et voi selittää järjetöntä maailmaa järjellä. Et voi tietää miltä sitruuna maistuu ennen kuin olet maistanut sitä. Et voi ymmärtää sanaa kirpeä, ennen kuin maistat jotakin jota kutsutaan kirpeäksi - suomalaisessa keittiössä.

Millainen ihminen on italialainen, suomalainen tai kiinalainen? Millainen ihminen on orpo, koditon, onneton? Voinko olla samalla uhri ja menestyjä? Mitä käskyjä kuuntelet? Mitä käskyjä annat? Alla muutama käsky minulta sinulle.

Älä syö ruokalistaa, syö pihvi..

Älä mieti mitä rakkaus on, mieti mitä se ei ole..

Älä kysy missä ja millainen on Jumala? Kukaan ei sitä osaa sinulle sanoa. On sama kuin leikkisit pikkukalaa meressä kysyen toisilta pikkukaloilta: hei tiedätkö missä on valtameri?

Älä käytä huuliasi ja suutasi vain syömiseen ja puhumiseen, maistele kaikkea niillä.

Älä kuvittele tietäväsi, et tiedä kuitenkaan.

Älä syö roskaa. Nauti hyvästä ravinnosta. Kuten: tuoreista hedelmistä, hyvästä ruoasta, rakkaista ihmisistä, hyvästä seurasta, luonnosta, intohimosta.

Älä kasva aikuiseksi, mutta näe maailma sellaisena kuin se on.

Älä koskaan katso muiden polkuja, omasi on oikea, pidä se.

Älä tuomitse ja muista että myötätuntokin voi olla ankaraa.

Älä matkusta päästäksesi perille. Olet jo perillä.

Salvador Dali, The Ship. You can see the left foot as sense, right as will and desires. If you have both feet in line and working together you are stable and you will find your own way. If your desires takes over, then you might be taken by the wind.

Wind can be seen as life flow, you can have tailwind or headwind. If feets are off the ground wind can take you where it pleases…wind is full of other peoples desires, need for power or domination, wishes, glory etc. You can easily just drift through your life - not living at all or just for others.

Clothings could be our values, prejudices, beliefs, outlooks for life.
It is amazing how art can really say so much with just a one glance..

What do you see? How do you feel life? What has been on painters mind during this work?

Elämän laskukaavoja

2009-03-20T09:27:00.000+02:00
Naiivius = Väärät uskomukset, luulot ja mielikuvat itsestä = Huono itsetuntemus = Väärät uskomukset, luulot ja mielikuvat kanssaihmisistä

Onnellisuus – Ehdot ja halut + Asioiden tärkeysjärjestys = Pysyvä ja aito onnellisuus

Kuunteleminen + Halu oppia uutta + Kyseenalaistaminen = Ymmärrys = Muutos

Kuunteleminen + Halu hankkia lisätukea vanhoille ajatuksille = Oman mielen vankila

1 x onnellinen ihminen + 1 x onnellinen ihminen + Riippumattomuus + Tärkeysjärjestyksen muistaminen = Aito kumppanuus = Parisuhde = Rakkaus

Tiedostamattomat hyvät teot = Hyvyys = Olemattomuus = Epäitsekkyys

Länsi-Mongoliassa maailman taitavimmat ratsastajat kotkametsästäjät, berkutchit, kantavat mukanaan yhtä upeinta eläintä, maakotkaa. Miehet kesyttävät ja käyttävät kotkia apunaan metsästyksessä. Erityinen ja uskomaton taidonnäyte - miehen, hevosen ja kotkan liitto.

Ratsumiesten mailla - Mongolian villi länsi